Avoin yliopisto: Biologian opinnot

Helsingin yliopiston biologian kandiohjelman sekä ekologian ja evoluutiobiologian maisteriohjelman opintoja on mahdollista opiskella myös avoimessa yliopistossa.

Bio- ja ympäristötieteellisen tiedon merkitys yhteiskunnassa on kasvanut selkeästi viime vuosikymmenien aikana. Tutkimuksen sovellutukset ovat keskeisiä muun muassa ympäristöongelmien syiden ymmärtämisessä ja ratkaisujen etsimisessä, luonnonvarojen kestävässä käytössä ja lääketieteessä ja terveydenhuollossa.

Biologian opinnoissa perehdytään elämään sen eri tasoilla molekyyleistä ja soluista eliöihin ja ekosysteemeihin.

Biologian kandiohjelman yksittäiset kurssit

Voit opiskella sinulle sopivia yksittäisiä kursseja biologian perus- ja aineopinnoista. Osaan kursseista voi liittyä esitietovaatimuksia. Tarkemmat tiedot löydät kurssin sivulta.

Valtaosa opinnoista järjestetään niin, että avoimen yliopiston opiskelijat osallistuvat koulutusohjelman järjestämään opetukseen yhdessä tutkinto-opiskelijoiden kanssa. 

Biologian perusopintoja BIologian perusopinnoista järjestetään kurssit eliökunnan evoluutio, ekologian perusteet, elöiden monimuotoisuus ja genetiikka. Ekologian perusteet järjestetään sekä kesällä että lukuvuoden aikana.
Biologian aineopintoja Aineopinnoista järjestetään kaksi kurssia. Ihmisen fysiologiaa ei järjestetä lukuvuonna 2024-2025.
Biologian tutustumiskurssi Kasvien talvi -tutustumiskurssilla perehdytään talvivihreisiin kasveihin ja talvehtimisen merkitykseen kasveille

 

Kasvitieteen tieteenalakohtaisia opintoja Kasvitieteen tieteenalakohtaisista kursseista järjestetään kurssi Suomen kasvisto ja kasvillisuus 5 op.
PINKKA-tentit PINKKA-tentit ovat verkossa itsenäisesti suoritettavia lajintunnistuskursseja. Kursseihin liittyvä itseopiskelumateriaali on verkko-oppimisympäristö Moodlessa ja lopputentit tehdään Examinariumissa.
Studier på svenska Öppna Universitetsstudier på svenska
Biologia, opintokokonaisuus 15 op Valitse 15 op seuraavista kursseista.
Ekologian ja evoluutiobiologian maisteriohjelman yksittäiset kurssit

Voit opiskella sinulle sopivia yksittäisiä kursseja ekologian ja evoluutiobiologian maisteriohjelmasta. Osaan kursseista voi liittyä esitietovaatimuksia. Tarkemmat tiedot löydät kurssin sivulta.

Opinnot järjestetään yhteistyössä koulutusohjelman kanssa: avoimen yliopiston opiskelija osallistuu koulutusohjelman järjestämään opetukseen yhdessä tutkinto-opiskelijoiden kanssa.

Kurssit lukuvuonna 2024-2025 Voit opiskella yksittäisiä kursseja.
Ajankohtaista avoimessa yliopistossa

Tutustu avoimen yliopiston opintotarjontaan 2024-2025 ja löydä oma polkusi tai vahvista osaamistasi. Osaan kursseista voit ilmoittautua ympäri vuoden.

Siirtymäsäännöt ja aiemmin järjestetyt opinnot

Jos olet suorittanut aiempina vuosina biologian opintoja, voit oheiselta sivulta tarkistaa niiden vastaavuuden nykyisten kurssien kanssa.

Tietoa aiemmin järjestetyistä opinnoista löydät Opiskelu-palvelun kurssihausta. 

 

Ohjeita opiskeluun ja opintoneuvonta

Löydät opiskeluun liittyvää tärkeää tietoa Opiskelijan ohjeista.

Uudelle opiskelijalle: Tutustu opiskelun muistilistaan, josta löydät kootusti opiskelun eri vaiheisiin liittyvät käytännöt ja ohjeet. 

Mikäli et löydä kysymykseesi vastausta, ota yhteyttä!

Haluatko hakea tutkinto-opiskelijaksi?

Avoimessa yliopistossa suorittamasi opintopisteet kirjataan Helsingin yliopiston opintotietojärjestelmään, ja ne on mahdollista hyödyntää yliopistotutkinnossa myöhemmin. Opinnoista on apua myös, jos valmistaudut seuraaviin valintakokeisiin. 

Moniin Helsingin yliopiston koulutusohjelmiin on mahdollista hakea avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen perusteella. Tätä vaihtoehtoa kutsutaan avoimen väylän hauksi. 

Sinua voisi kiinnostaa myös