Lukiolaisten ensiaskeleet yliopistoon avointen opintojen kautta
Vantaan kaupungin lukiolaiset ovat jo kahden vuoden ajan saaneet tutustua korkeakouluopintoihin osallistumalla Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston kursseille. Tikkurilan lukion abiturientti Janika Merikallio ja Vaskivuoren musiikkilukion 2. luokkalainen Aada Pietikäinen innostuivat ensimmäisten joukossa hyödyntämään tilaisuuden. 

Syksyllä 2019 tuli voimaan uusi lukiolaki (714/2018), joka velvoittaa lukiot yhteistyöhön korkeakoulujen kanssa. Vantaan kaupunki alkoi edelläkävijänä tarjoamaan korkeakouluopintoja lukiolaisilleen jo ennen lain voimaan astumista. 

Janika Merikallio ja Aada Pietikäinen halusivat heti hyödyntää tilaisuuden, kun he kuulivat opinto-ohjaajiltaan mahdollisuudesta osallistua Avoimen yliopiston kursseille. Molemmille Avoin yliopisto oli konseptina entuudestaan tuttu. Janika oli harkinnut jo aiemmin opiskelua Avoimen yliopiston kautta ja Aada taas oli kiinnostunut Avoimesta yliopistosta kuultuaan siitä yläasteikäisenä isältään. 

Hyö­tyä, iloa ja oi­val­luk­sia 

Janikalle ja Aadalle oli helppoa tehdä valinnat Avoimen yliopiston opintotarjonnasta. Aada on aina pitänyt kemiasta ja luonnontieteistä, mikä ohjasi ratkaisua. Tähtitieteen kurssi Johdatus astrobiologiaan (3 op) oli vastaus toiveisiin. 

– Kun saimme listan tarjolla olevista opinnoista, yritin heti bongata astrobiologian kurssin ja oli tosi ihana fiilis kun se löytyi! 

Janika puolestaa suoritti jopa kaksi kurssia hyödyntäen niitä ylioppilaskirjoituksiin valmistautumisessa. Johdatus filosofiaan ja sen historiaan (5 op) -luentokurssin Janika suoritti ennen filosofian kirjoituksia ja Sosiaalipsykologiset silmälasit: ensisovitus (5 op) -verkkokurssi taas oli tukena ennen psykologian kirjoituksia. 

– Aika monet kurssit kiinnostivat, mutta priorisoin. Filosofian kurssi oli ikään kuin yksi kurssi, johon oli tiivistettynä koko lukion oppimäärä filosofiasta. Opiskelu ei ollut yhtään niin teoreettista kuin olin luullut ja yllätti, miten tuttua sisältö jo oli. Myös verkko-opiskelu sosialipsykologian kurssilla oli positiivinen yllätys. Olin etukäteen ajatellut, etten tykkää verkko-opinnoista vuorovaikutuksen puuttumisen vuoksi. Oppiminen olikin tosi tehokasta hyvin strukturoidulla verkkokurssilla. Keskustelufoorumin kautta tavoitti muut opiskelijat ja opettajan. Sain suorittaa opintoja omaan tahtiin, eikä tarvinnut käyttää aikaa matkustamiseen, Janika kertoo. 

Pel­ko pois 

Janikalla ja Aadalla on yhteinen toive: kynnystä yliopisto-opintoihin osallistumiseen olisi madallettava. Tässä Avoimen yliopiston opinnot voivat olla avuksi. Lukiolaisille yliopisto voi näyttäytyä helposti hyvinkin vaativana opiskelupaikkana. Hyvä olisi myös korostaa yliopistoa mahdollisuutena, ei velvollisuutena. 

– Yliopistoista luodaan kuvaa isoina, pelottavina paikkoina, joissa pitää valmiiksi tietää kaikki ja olla tosi virallinen. Unohdetaan että siellä pääsee keskittymään just niihin juttuihin jotka itseään kiinnostavat. Se voi tehdä opiskelusta jopa helpompaa kuin lukiossa, jossa on opiskeltava kaikkea muutakin, Janika toteaa. 

– Yliopisto-opinnoissa huomasin heti, että tärkeintä on oppia pääpointit - sillä pärjää, Aada kertoo. 

Lukion jälkeen Janikan suunnitelmissa on hakeutua opiskelemaan psykologiaa. Sosiaalipsykologian opintojakso vahvisti sen, että juuri yksilöön keskittyvä psykologia on se oma juttu. Jos yliopiston tutkintopuolen ovet eivät heti ensi yrittämällä aukenisikaan, voi opintoja edistää nyt jo tutun Avoimen yliopiston kautta. 

Kurssin suorittaminen Avoimessa oli huippukokemus

Aadan sydän taas sykkii musiikille, jonka parissa hän näkee oman tulevaisuutensa. 

– Kurssin suorittaminen Avoimessa oli huippukokemus! Musiikki on vienyt sieluni, mutta uskon että aion silti jatkaa tulevaisuudessa myös luonnontieteiden parissa. Luonnontieteet ovat ihanan mielenkiintoisia, ei tämä tähän jäänyt! 
 

Yhteistyö jatkuu

Onnistuneiden kokemusten myötä Helsingin yliopiston ja Vantaan kaupungin yhteistyö jatkuu edelleen. Näin varmistetaan, että Vantaan kaupungin lukioiden lukiolaiset pääsevät jatkossakin tekemään tutustumisretkiä yliopisto-opintojen maailmaan jo lukioaikana.

Avoimen yliopiston lukioyhteistyöverkosto on laajentunut myös muille paikkakunnille. Tällä hetkellä yhteistyötä tehdään Helsingin, Espoon, Vantaan, Karkkilan, Lahden ja Vammalan kaupunkien kanssa kaikkiaan 41*  lukiossa. Lue lisää yhteistyöstä ja sen käytännöistä: Avoimen yliopiston lukioyhteistyö

 

Tutustu jatkuvan oppimisen mahdollisuuksiin

Helsingin yliopistossa on tutkintoon johtavien koulutusten lisäksi tarjolla kaikille avointa opetusta ja joustavia itseopiskelumahdollisuuksia. Monipuolisen tarjontamme avulla voit täydentää ja syventää osaamistasi, edistää ammatillista kehittymistäsi tai opiskella sinua kiinnostavia asioita.

 

*) Yhteistyölukioiden määrä on päivitetty 29.10.2021

Teksti ja kuva: Saija-Leena Saarinen

Kurssin suorittaminen Avoimessa oli huippukokemus! Musiikki on vienyt sieluni, mutta uskon että aion silti jatkaa tulevaisuudessa myös luonnontieteiden parissa. Luonnontieteet ovat ihanan mielenkiintoisia, ei tämä tähän jäänyt!