Ei mitään self help -osastoa

Riina Pyöttiö haki johtamiseen oppia Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut HY+:n koulutuksesta.

Kaksikymmentä vuotta markkinointiviestinnän alalla toiminut Riina Pyöttiö ryhtyi viime keväänä toteuttamaan unelmaansa.

Hän myi osuutensa mainostoimistosta ja ryhtyi pystyttämään uudella työkulttuurilla toimivaa yritystä. Nyt tämä Turussa majaansa pitävä Rauha Creative Oy on aloittanut toimintansa. 

Muutos sai alkunsa, kun jo pitkään työnohjauksesta ja konfliktitilanteiden ratkaisuista kiinnostunut Pyöttiö alkoi tutustua ihmisläheisen johtamisen teorioihin. Pyöttiö mietti paljon sitä, miten tekemisen iloa ja sitä kautta laatua voisi lisätä luovuutta vaativassa mainostyössä.

– Kaikki tietävät, että luovuus vaatii aikaa ja rauhaa keskittyä. Silti juuri näitä asioita mainosalan tekijöiltä yleensä kiireisestä arjesta puuttuu, Riina Pyöttiö kertoo.

– Yksi askel luovuuden ja työn ilon lisäämiseen on myös se, että työntekijälle tarjotaan aidosti päätösvastuuta ja vapautta omaan tekemiseensä. Valitettavasti mainosmaailma kuitenkin on vielä melko konservatiivinen johtamisen ja hierarkiansa suhteen. Tähän aloin etsiä muutosta.

Laadukas opiskelu kannattaa 

Vajaa vuosi sitten Pyöttiö ilmoittautui HY+:n Uudistuva organisaatio ja kestävä johtaminen -koulutukseen saadakseen kokonaiskuvan tämän hetken muuttuvan työelämän ja johtamisen näkemyksistä.

– Kurssista jäi paljon käteen, Pyöttiö iloitsee.

– Ensinnäkin yllätyin iloisesti siitä, että opiskelu tapahtui pienryhmässä. Pääsimme keskustelemaan ja vertailemaan paljon erilaisten organisaatioidemme työkulttuureita.

Keskeinen vahvuus Helsingin yliopiston koulutuksissa yleisesti on se, ettei niiden anti koskaan pohjaa fiilispohjaisiin self help -tietoihin, Pyöttiö näkee.

– Koulutusten taustalla on aina huolellisesti tutkittua ja analysoitua tietoa, kunnollista dataa ja vetäjien pitkä kokemus alaltaan. Sain itsekin kurssilla oikaistua useampiakin mutuun perustuneita oletuksiani johtamisesta, ja tästä olen kiitollinen.

Pyöttiö arvosti keskusteluja muun muassa kurssin päävetäjän, pitkän linjan työelämäprofessorin sekä organisaatioviestinnän ja liiketoimintamuotoilun asiantuntija Outi Ihanainen-Rokion kanssa.

– Lisäksi aivotutkija Minna Huotilaisen luento siitä, miten aivot reagoivat stressiin, millä asioilla sitä voi välttää ja millaisia ovat liiallisen stressin varoitusmerkit, oli jo yksistään kurssiin satsaamani ajan arvoista uutta oppia.

Johtamiskurssit sopivat monelle

Pyöttiö kannustaa kaikkia hakemaan koulutuksista uusia ideoita työyhteisöihin. Opiskelu myös kasvattaa intoa opiskella lisää, Pyöttiö huomasi.

– Rauha Creativen kehittämisessä aion jatkossakin hyödyntää HY+:n tarjontaa. Montaa viikkoa ei mene ettenkö kävisi kurkkaamassa, mitä heidän sivuillaan on tarjolla.

Muidenkin kuin vain yritysten suurimpien pomojen kannattaa osallistua johtamisen koulutuksiin, Pyöttiö vinkkaa.

– Johtamisen kurssit sopivat erinomaisesti myös tiiminvetäjille tai lähiesihenkilöille. Kaikkihan meistä lopulta johtavat itseään ja vaikuttavat siihen, millainen omasta työyhteisöstä muodostuu.

– Johtamistaidoissa pohjimmiltaan on kyse yhteistyön osaamisen taitojen hiomisesta, ja se on tärkeää kaikille.

 

Teksti: Tapio Ollikainen

Kuva: Susanna Kekkonen

Koulutusten taustalla on aina huolellisesti tutkittua ja analysoitua tietoa, kunnollista dataa ja vetäjien pitkä kokemus alaltaan.

Koulutus- ja kehittämispalvelut HY+

on Helsingin yliopiston omistama täydennyskoulutusyhtiö, joka tarjoaa ajankohtaista ja käytännönläheistä koulutusta työelämän tarpeisiin.