FreshTech: Uusi innovatiivinen pakkausratkaisu vähentää hedelmien ja vihannesten hävikkiä elintarvikkeiden jälleenmyynnissä ja kotitalouksissa

Aiemmin FreshPack-nimellä tunnettu, Helsingin yliopistossa kehitetty FreshTech-ratkaisu auttaa pitämään hedelmät ja vihannekset tuoreina olosuhteissa, joissa lämpötilaa ei voida alentaa kustannustehokkaasti. Ratkaisu toimii hyvin huoneenlämmössä säilytettäviin avopakkauksiin, ja se voidaan optimoida erilaisiin varastointilämpötiloihin.

Noin 86 prosenttia ruokahävikistä muodostuu hedelmistä, marjoista, vihanneksista ja muista tuoretuotteista. Tuoretuotteiden maailmanlaajuinen kysyntä on kasvanut, kun terveellisten elintapojen ja paremman ruokavalion tavoittelusta on tullut kymmenen viime vuoden aikana entistä suositumpaa.  

 

Tuoretuotteet pilaantuvat kuitenkin erittäin nopeasti, ja jälleenmyyjien ja kuluttajien osuus kaikesta ruokahävikistä onkin arviolta noin puolet. Jälleenmyyjien ja kuluttajien luona syntyvän tuoretuotehävikin arvioidaan aiheuttavan noin 200 miljardin euron vuotuiset tappiot pelkästään Yhdysvalloissa ja Euroopassa.  

Tällä hetkellä valtaosa tuoretuotteista pakataan suljettuihin pakkauksiin, jotka pidentävät hedelmien ja vihannesten säilyvyyttä säätelemällä säilytysympäristön kaasukoostumusta ja lämpötilaa. 

– Irtotuotteisiin ja avopakkauksissa oleviin vihanneksiin nämä menetelmät eivät yleensä sovellu, eikä kuluttajilla ole juurikaan keinoja pidentää kasvisten säilyvyyttä muuten kuin säilyttämällä niitä jääkaapissa, toteaa apulaisprofessori Kirsi Mikkonen Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta. 

FreshTechin avulla tuoreiden vihannesten, hedelmien ja marjojen sadonkorjuuta voidaan viivästyttää, jolloin ne ovat korjattaessa kypsempiä ja niiden maku pääsee kehittymään paremmin. FreshTech tarjoaa ratkaisun, joka säilyttää tuoretuotteiden maun ja ravinto-arvon tehokkaammin kuin nyt käytössä olevat pakkausratkaisut.  

FreshTech hidastaa ylikypsymistä, mikrobien aiheuttamaa pilaantumista, veden haihtumista ja tuotteiden ruskistumista – kaikkea tätä yhtä aikaa. Muovipakkausten kaltaiset perinteiset ratkaisut pystyvät yleensä vastaamaan kerrallaan vain yhteen näistä haasteista.

Helsingin yliopiston FreshTech-kaupallistamishankkeessa pyritään vähentämään ruokahävikkiä pidentämällä hedelmien, marjojen ja vihannesten kaltaisten tuoretuotteiden säilyvyyttä pakkauksiin lisättävän turvallisen ja biopohjaisen tyynyn avulla.  

Tekninen ratkaisu, johon on jo haettu patenttia, perustuu Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa tehtyyn innovaatioon. Se pohjautuu kolmen eri tutkimusalueen ja idean yhdistämiseen.  

– Minun ryhmäni tutki erilaisia biopohjaisia pakkauksia samaan aikaan kun professori Maija Tenkanen oli tutkimusvapaalla ja alkoi miettiä uusia pakkausratkaisuja. Palapelin kolmas palanen oli yliopistonlehtori Mari Lehtonen, joka oli jo jonkin aikaa tutkinut kasviöljyjä, Kirsi Mikkonen kertoo. 

Euroopan unionin vihreän kehityksen ohjelman tavoitteisiin lukeutuu ruokahävikin puolittaminen vuoteen 2030 mennessä. Tähän FreshTech soveltuu täydellisesti. Lisäksi FreshTech voi kasvattaa elintarvikkeiden vähittäiskauppiaiden voittoja ja vähentää hävikkiä jakeluketjussa sekä tarjota kuluttajille lisäaikaa käyttää ostamiaan tuotteita. 

Seuraava askel: kaupallistaminen

FreshTech-ratkaisun tieteellinen pohja on jo vakiinnutettu HiLIFE Proof of Concept -apurahan (linkki vain englanniksi) ja Business Finlandin Research to Business -hankkeen turvin. Innovaation kehitystyö jatkuu kohti teolliseen mittakaavaan muokattua ja kaupallisesti kannattavaa ratkaisua.

Nyt FreshTech etsii yhteistyökumppaneita erityisesti tuotannon optimointiin: elintarviketuottajia, pakkauslinjastojen ja -materiaalien asiantuntijoita, varastotoimijoita, tukkumyyjiä ja brändejä.

Tällä hetkellä FreshTech keskittyy marjoihin ja pilkottuihin tuoretuotteisiin. Ratkaisu perustuu edulliseen, helposti skaalautuvaan ja biopohjaiseen, pakkauksen osana toimivaan tyynyyn, joka sekä pitää tuotteen tuoreena että toimii pehmikkeenä ja imee kosteutta. FreshTech-ratkaisua voidaan tulevaisuudessa yhdistää esimerkiksi muovi- ja muun tyyppisiin pakkauksiin joko osana pakkausmateriaalia tai paperikartonkipakkausten pinnoitteena.

FreshTech esiteltiin Slushissa ensi kertaa vuonna 2019. Nyt innovaation kehittäjät ovat saaneet joukkoonsa uutta teknistä asiantuntemusta. FreshTech etsii myös ratkaisun kaupallistamiseen tarvittavaa osaamista.

FreshTechille on oma paikkansa elintarvikeketjussa, ja hankkeeseen onkin jo löydetty yritysyhteistyökumppani, joka on sitoutunut käynnistämään ensimmäisen kokeilun tuottamiensa tuoremarjojen pakkaamisessa.

Ongelma

Noin 86 prosenttia ruokahävikistä muodostuu hedelmistä, marjoista, vihanneksista ja muista tuoretuotteista.

Ratkaisu

FreshTech-kaupallistamishanke vähentää ruokahävikkiä pidentämällä hedelmien, marjojen ja vihannesten kaltaisten tuoretuotteiden säilyvyyttä pakkauksiin lisättävän turvallisen ja biopohjaisen tyynyn avulla.

Tule mukaan

Etsimme uusia yhteistyökumppaneita ja sovellusmahdollisuuksia elintarvikeketjun kaikissa vaiheissa. Ruokahävikin vähentäminen on maailmanlaajuinen ponnistus, joten odotamme yhteydenottoja sekä kotimaisilta että kansainvälisiltä toimijoilta.

Artikkeli

Lehtonen, M., Kekäläinen, S., Nikkilä, I., Kilpeläinen, P., Tenkanen, M., & Mikkonen, K. S. (2020). Active food packaging through controlled in situ production and release of hexanal. Food Chemistry: X, 5, 100074.