Lämpimät onnittelut, Janne Tukiainen, sinut on valittu lokakuun valtsikan kuukauden vaikuttaja-alumniksi! Millainen valtsikaidentiteetti sinulla on?
Valtsika on minulle erittäin merkityksellinen paikka ja yhteisö. Tulin sinne suoraan lukiosta ja myös väittelin sieltä. Kasvoin siellä sekä aikuiseksi että tieteentekijäksi ja solmin monia todennäköisesti läpi elämän kestäviä ystävyyssuhteita. Koen olevani ensisijaisesti yhteiskuntatieteilijä.
Sinulla on ollut aika perinteinen akateeminen ura, mutta sellaisena erittäin monipuolinen. Väiteltyäsi tohtoriksi Helsingin yliopistossa kansantaloustieteestä vuonna 2009 olet toiminut vierailevana professorina LSE:ssä (London School of Economics and Political Science) sekä vierailevana tutkijana Suomen Pankissa ja useissa ulkomaisissa yliopistoissa. Turun yliopisto nimitti sinut taloustieteen professoriksi vuonna 2019, ja toimit sen rinnalla johtavana tutkijana Valtion taloudellisessa tutkimuskeskus VATT:ssa. Millaisena hahmotat polkusi valtsikasta nykyiseen tehtävääsi, ja millaiset lähtökohdat valtiotieteellisessä tiedekunnassa suoritetut opinnot ovat tarjonneet urallesi?
Urapolkuni on tosiaan ollut aika suoraviivainen ja vähän tylsäkin, maisterista suoraan väitöskirjantekijäksi ja siitä suoraan ammattitutkijaksi. Ja näin ollen on toki ilmiselvää, että opintoni ovat suoraviivaisesti olennainen osa uraani ja keskeistä osaamistani. Toisaalta olen ollut 15 vuotta töissä VATT:ssa, joten yhteiskuntaa on voinut tarkastella ja tutkia myös edes hieman yliopiston ulkopuolelta, vaikka toki ero VATT:n ja yliopistojen taloustieteen laitoksien välillä on tutkimuksen osalta melko pieni.
Valtsikalaisuus luultavasti näkyy siinä, että tällä hetkellä monien tutkimusteni substanssikysymykset ovat käytännössä valtio-opin kysymyksiä. LSE:n vierailevan professorin pestini oli nimenomaan sikäläisessä valtio-opin laitoksessa, joten minulle alkaa olla jo aika luontevaa tämä taloustieteen ja valtio-opin rajapinnassa operoiminen.
Johdat tällä hetkellä INTRAPOL-tutkimushanketta (Intra-party politics in the past and the present), joka pohjautuu European Research Councilin (ERC) myöntämään erittäin kilpailtuun Consolidator Grant -rahoitukseen. Millaisena ERC näyttäytyy katsoessasi sitä niin hakijan, rahoituksen saajan, kotiyliopiston ja sen tarjoamien tukitoimien kuin laajemmin suomalaisen tiedekentän kehityksen näkökulmasta?
Tosiaan myös tämä ERC-projektini on juuri tuolla taloustieteen ja valtio-opin rajapinnassa. Onhan se hakuprosessi aika raskas. Itse koin stressaavimpana sen vaiheen, kun olin päässyt toiselle kierrokselle ja haastatteluun piti valmistautua puoli vuotta mutta oli todella epäselvää, kuinka siihen kannattaisi valmistautua. Jotain olisi halunnut tehdä, mutta en oikein tiennyt, mitä. Ja kyllähän siihen liittyy ajoittain myös hieman raskasta byrokratiaa rahoittajan suunnalta.
Yliopiston kannalta se on tietenkin loistavaa ulkoista rahaa, koska siinä ei edellytetä yhteisrahoitusta ja lisäksi yliopisto palkitaan näistä avokätisesti kotimaisessa yliopistojen rahanjakojärjestelmässä. Turun yliopiston tuki on ollut tässä erinomaista niin neuvonannon kuin rahallisten panostusten suhteen. Meillä on siellä hyvät järjestelmät muun muassa top-up-rahoituksesta. Tiedekentän näkökulmasta tällainen kansainvälisesti kilpailtu rahoitus voi tuottaa hyödyllisiä signaaleja siitä, mitkä laitokset, tiedekunnat tai yliopistot pärjäävät.
Taloustieteen osalta koen, että hakupainetta voisi luoda enemmänkin. Esimerkiksi Suomen taloustieteilijöiden paljon käyttämät, loistavat rekisteriaineistot mahdollistaisivat enemmänkin hakemuksia, joilla olisi menestyksen edellytykset.
Yliopistossa keskustellaan yhä vilkkaammin tarpeesta saattaa tieteellinen tieto avoimesti koko yhteiskunnan käyttöön. Myös poliittisessa päätöksenteossa on sitouduttu vankasti tiedolla johtamiseen. Orpon hallituksen muodostaminen oli asiantuntijavetoisen teknokratian voimannäyte. Säätytalolla koettiin yhteensä yli tuhat asiantuntijakuulemista, ja vastaavasti hallitusohjelma sisältää lähes 1 700 toimenpidettä, joiden vaikutusten arviointiin tarvitaan huomattava määrä asiantuntijalausuntoja. Hallitusohjelmaan päätyi yhdessä kollegojesi kanssa laatimia julkisia hankintoja koskevia suosituksia lähes sellaisenaan. Voisitko avata tarkemmin tätä prosessia ja millaisena koit vaikuttamistyösi?
Näin muutama vuosi sitten Saksassa yhdessä paikallisten kanssa järjestämässäni hankintatutkimuksen workshopissa tutkimuksen, jossa näytettiin, että Tšekissä oli kokeiltu lainsäädäntöä, jossa hankkiminen sallittiin vain, jos tarjouksia oli vähintään kaksi, ja että tulokset olivat hyviä. Hinnat laskivat ilman merkittäviä haittoja. Tulos resonoi minussa vahvasti, koska olimme juuri tutkineet Suomen aineistoilla julkisia hankintoja ja havainneet erittäin vakavan kilpailun puutteen ja koittaneet miettiä keinoja, joilla kilpailua saisi lisää. Tällainen suora regulointi oli tuore ajatus. Yritin sen jälkeen pitää esillä, että tällaista voisi kokeilla myös Suomessa.
Tämä ja monet muut ehdotuksemme ottivat tuulta alleen erityisesti VM:lle tekemämme selvityksen myötä. Erityisesti kanssakirjoittajani pääsivät sen jälkeen myös puhumaan ehdotuksista erilaisille olennaisille tahoille. Ehdotustemme hyvää vastaanottoa edisti todennäköisesti myös se, että niihin ei sisältynyt poliittisia erimielisyyksiä aiheuttavia ulottuvuuksia.
Asiantuntijavallan lisääntyminen politiikassa on jo pidempään nähty trendi, mutta teknopopulismi on tältä osin uudempi viritys. Siinä menneisyyden painolasteista ja ideologisista jakolinjoista riippumattomien asiantuntijoiden oletetaan löytävän tehokkaita ratkaisuja akuutteihin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Yhdistelmän populistinen komponentti tähtää kansallisen yhtenäisyyden palauttamiseen, ja yhtenäisyys puolestaan muodostaa otollisen maaperän asiantuntijavetoiselle ja ratkaisukeskeiselle päätöksenteolle. Teknopopulistisen poliittisen hallinnan on esitetty rapauttavan tehokkaasti edustuksellisen demokratian perusteita, koska ratkaisijan asemaan nostetut asiantuntijat ovat demokraattisen vastuullisuuden ulottumattomissa samanaikaisesti kun soraääniä esittäviä tahoja ei tunnusteta legitiimeiksi toimijoiksi ja heidät suljetaan kansallisen yhtenäisyyden piirin ulkopuolelle. Ja kun poliittisia ongelmia yritetään näin tieteellistää, asiantuntijoiden politisoimisen riski kasvaa. Millaisia mietteitä tällaiset kehityskulut sinussa herättävät?
En tunne kovin hyvin tuota kirjallisuutta, enkä tiedä miltä nämä trendit empiirisesti näyttävät tai kuinka asiantuntijavallan lisääntyminen on uskottavasti osoitettu. Kuulostaa aika vaikealta löytää tähän kysymykseen hyvää tutkimusasetelmaa. Mutta näin lonkalta kommentoituna herää muutama ajatus.
Yksi problematiikka liittyy siihen, kuka on milloinkin asiantuntija. Monesti päättäjät ja media kuuntelevat ja tituleeraavat asiantuntijoina henkilöitä, jotka ovat itse asiassa jonkin intressiryhmän edustajia, ja siten heidän objektiivisuuteensa on erityisen kyseenalaista.
Toinen ajatus liittyy tutkijoille relevanttiin dilemmaan: tutkimustulokset tai politiikkatoimiin liittyvät löydökset ovat vaikuttavampia esimerkiksi virkakunnan parissa, jos ne sisältävät konkreettisia ehdotuksia. Toisaalta tämä detaljin taso on usein tutkijoille hyvästä syystä vierasta, ja etenkin arvovalintoja sisältävät suositukset tulisi jättää demokraattisille prosesseille. Julkisia hankintoja koskevissa suosituksissa uskalsimme ottaa konkreettisen lähestymistavan, koska emme ajatelleet suosituksiimme liittyvän arvovalintoja vaan enemmänkin jo valitun suunnan käytäntöjen tehostamista.
Orpon hallituksen ohjelma sisältää työmarkkinoihin ja sosiaaliturvaan kohdistuvia merkittäviä uudistuksia, joiden tavoitteena on tasapainottaa julkista taloutta. Etenkin työmarkkinakeskusjärjestöt ovat esittäneet voimakasta kritiikkiä sekä muutosten sisältöä että valmistelutapaa kohtaan. Kelan entinen pääjohtaja Elli Aaltonen esitti Helsingin Sanomien haastattelussa, että leikkauksia olisi pitänyt ulottaa myös hyvätuloisiin ja tietyt sosiaaliturvan heikennykset, kuten suojaosien poisto, pikemminkin lannistavat ja murentavat luottamusta hyvinvointivaltioon kuin kannustavat työntekoon. Olet myös itse ollut kommentoimassa julkisuudessa hallitusohjelmaa sen talousvaikutusten osalta. Millaisena näet hallitusohjelmaan kirjatut toimet nyt kun niitä on alettu rivakasti toimeenpanna?
Ei mielipiteeni ole olennaisesti päivittynyt. Lisäksi on syytä korostaa, että näitä makrotalouden kysymyksiä joudun ajattelemaan enemmän vain perehtyneenä yksityishenkilönä kuin tutkijana, koska ne eivät ole tutkimuskohteeni.
Hallitusohjelmassa on mielestäni paljon sekä hyvää että huonoa siltä osin kuin olen siihen perehtynyt, ja sen tarkempi ruotiminen vaatisi pidemmän palstatilan. Olen minäkin toki huolissani siitä, miten paljon jotkut leikkaukset osuvat heikompiosaisiin, ja siitä millaisia yhteiskunnallisia ja poliittisia riskejä siihen liittyy inhimillisen kärsimyksen lisäksi. Itse olisin toivonut sinänsä tarpeellisten leikkausten painotuksia enemmän vaikkapa yritystukien ja erilaisten verohelpotusten poistamiseen. Toisaalta niihin ei ole oikein pystynyt mikään aikaisempikaan hallitus.
Olen tehnyt sellaisen yleisemmän, löysän havainnon, että politiikkatoimien konkretian tasolla julkisen talouden tasapainottamisesta ei näytä aidosti olevan huolissaan yksikään suuri puolue. Oikeisto on valmis velkaantumiseen, jos sillä rahoitetaan veronalennukset, ja vasemmisto on valmis velkaantumiseen, jos sillä rahoitetaan hyvinvointipalvelut ja tulonsiirrot. Sinänsä on hienoa, että arvoeroja on ja ne ovat loogisia, mutta ehkä kompromissi, jossa sekä nostetaan joitain veroja että tehdään joitain leikkauksia, olisi toivottavampi.
Huoltosuhde on heikentynyt ja tulee heikentymään enemmän kuin on oletettavissa tuottavuuden kasvun kompensoivan, joten on melko luultavaa, että joudumme valitsemaan, haluammeko elää yhteiskunnassa, jossa on totuttua korkeammat verot vai totuttua heikommat julkiset palvelut ja tulonsiirrot.
Sinulla on side valtsikaan paitsi kansantaloustieteen dosentuurisi myös yhteisten tutkimusintressien muodossa. Olet muun muassa mukana kansalaisten turvallisuus- ja puolustuspoliittisia asenteita tarkastelevassa NATOpoll-tutkimushankkeessa. Mistä eri näkökulmista kansalaismielipide ja ulko- ja turvallisuuspolitiikka laajemminkin kiinnostavat taloustieteilijää?
Olen erityisen kiinnostunut yleisesti kansainmielipiteestä ja sen muodostumisesta erilaisten tärkeiden yhteiskunnallisten asioiden suhteen. Minulla ei ole sinänsä erityistä kiinnostusta juuri turvallisuuspolitiikkaan muuten kuin yhtenä tärkeänä ja juuri nyt ajankohtaisena teemana. Tutkin myös kansalaismielipidettä ilmastokriisin torjumisen sekä yleisemmin talous- ja yhteiskuntapolitiikan suhteen. Useissa asioissa taloustieteilijät pystyvät tuottamaan hyödyllistä tietoa ja konkreettisia mekanismeja, jotka voivat auttaa ratkaisemaan tärkeitä kriisejä, kuten päästöjen hinnoittelu. Erilaisia järkeviäkin toimia on kuitenkin demokraattisessa yhteiskunnassa vaikea ottaa käyttöön, jos kansalaiset vastustavat niitä. Vastustuksen syiden ymmärtäminen voi auttaa tuottamaan oikeanlaista tietoa tai yhdistämään erilaisia politiikkatoimia paketiksi. Esimerkiksi jos päästöhinnoittelua paketoidaan kohdennettujen tukipakettien kanssa, voi se saada monessa maassa laajemman hyväksynnän.
Kun katsoo ansioluetteloasi, olet menestynyt huimasti lähes kaikilla mahdollisilla mittareilla: julkaisuja alan arvostetuimmissa yhdysvaltaisissa lehdissä, mittava kansainvälinen rahoitus, vierailuja johtavissa yliopistoissa ja monipuolista tutkimuslähtöistä vaikuttamista päätöksentekoon. Samanaikaisesti kun kaltaisistasi moniosaajista käydään kovaa kilpailua, yliopistoa kritisoidaan yksipuolisesta huippuhypetyksestä ja "Nobel-hautomoihin" satsaamisesta. Millaisena näet menestyksen ja sen mahdollistamisen? Ja miten olet itse pystynyt säilyttämään pään kylmänä kaiken hehkutuksen keskellä (vai oletko)?
Olen kokenut, että tuotoksia syntyy erityisesti yhteistyön kautta. Minulla on paljon ahkeria ja taitavia yhteistyökumppaneita, ja usein pyrin haalimaan projekteihin ihmisiä eri urapolkujen vaiheista, jotta syntyy hyviä yhdistelmiä ajankäyttömahdollisuuksia, toisiaan tukevaa osaamista ja näkemystä. Menestys on siis pääosin lukuisten muiden ihmisten ansiota. Oma vahvuuteni lienee sosiaalisuus, jonkinlainen vastuuntunto ja akateemiseksi ihmiseksi edes auttava kyky koordinoida projekteja.
On myös paljon asioita, joissa en ole vielä onnistunut, vaikka toivoisin. Akateemisessa työssä ei ehkä tajua riittävästi pysähtyä nauttimaan onnistumisista, koska monet rahoitus- ja julkaisuprosessit ovat niin pitkiä, että lopullisen päätöksen tullessa iso osa epävarmuudesta on jo poissa. Prosessi on kestänyt niin pitkään, että on vaikea innostua lopullisesta päätöksestä. Ja toisaalta työpöytä on niin täynnä asioita, että joutuu keskittymään pään pitämiseen pinnalla leijumisen sijasta. Mutta kyllä me on aina joskus muistettu maljatkin nostaa.
Loppuun lempikysymykseni: kerro jokin erityisen hauska muisto opiskeluajoilta, mieluiten vielä erikseen opinnoista ja opiskelijaelämästä. Ja tässä ei kannata yrittää huijata, koska opiskelimme ja juhlimme samaan aikaan.
Opiskeluni oli, kuten melko monilla silloin, osittain kausiluontoista. Aina muutama viikko keskityttiin hieman enemmän juhlimiseen ja muuhun vapaa-aikaan ja sitten viikko luettiin yötä päivää. Minä ja kaverini luimme pääosin Domman lukusalissa. Haisevassa tupakkahuoneessa kävivät taukoilemassa myös monet, jotka eivät polttaneet, ja usein piti varoa, ettei naurunremakka kuulu liian pahasti lukusaliin asti. Opiskelijaruokalan lounaan yhteydessä teimme aina ilmaisjakelulehden kymmenen kysymystä. Jos sai kaikki oikein, joutui lähtemään siltä päivältä kotiin, koska oli jo tarpeeksi fiksu.
Opiskelurientojen osalta yksi valtsikan lempitapahtumistani oli keväiset neppiskisat Suokin pienellä uimarannalla. Neppaaminen oli tuttua puuhaa lapsuudesta, joskin valtsikan sallimat automallit olivat erilaisia kuin ne joilla lapsuuteni Pakilassa nepattiin. Kilpailussa oli kaksi osaa: itse neppisskaba ja sitten lisäsääntö, että maaliin tuleminen laskettiin vasta kun kilpailija oli juonut ison pullon Gambinaa. Se, joka joi Gambinansa ensimmäisenä, sai raikuvat aplodit. Tästä sivujuonteesta kehkeytyi vuosien varrella se todellinen maineen ja kunnian kenttä. Minulla oli opiskelijavuosina vahva kuntohuippu juurikin jälkimmäisellä saralla, ja kaksi kertaa nämä aplodit sain. Yhtenä vuonna Gambina-kilpailun taso vaikutti niin kovalta, että voittaakseni join heti lähdössä koko pullon huikalla. Tämä toki vaikeutti neppaamista suhteessa niihin, jotka säästivät pulloa loppua kohden. Olin silti neppaamisessakin kolmas.
Lue juttusarjan aiemmat jutut
Heli Suominen: Tutkijoilla on oikeus käyttää ääntään turvallisesti
Pasi Saukkonen: Hallitusohjelman linjaukset aiheuttavat suurta vahinkoa kansainväliselle rekrytoinnille
Jesse Maula: Valtsika on ponnahduslauta yritys- ja yrittäjyyskentälle
Markus Sovala: Johtajan tehtävä on vahvistaa organisaation itseymmärrystä
Maria Ruuska: Työelämässä tarvitaan yhteiskunnallista mielikuvitusta
Esa Hyvärinen: Energiakysymysten ratkomisessa tarvitaan valtiotieteilijöitä
Pauliina Seppälä: Yrittäjyys on keino rakentaa yhteisöllisyyttä
Mikael Thuneberg: Tiedettä arvostavassa yrityskulttuurissa syntyy innovaatioita
Katri Makkonen: Valtsikalainen valtiosihteeri arvostaa kriittistä keskustelua demokratian työnjaosta