Lämpimät onnittelut, Markus Sovala, sinut on valittu kesäkuun valtsikan kuukauden vaikuttaja-alumniksi! Millainen valtsikaidentiteetti sinulla on?
Mielestäni olen valtsikalainen, aika voimakkaastikin. Jos väitöskirjan pitkäksi venynyt esitarkastusaika lasketaan mukaan, opiskelin melkein koko 1980- ja 1990-luvun valtsikassa. Ja työelämää muun muassa Suomen Akatemian rahoittamissa projekteissa kansantaloustieteen laitoksella kertyi kymmenen vuotta. Aloitin Jukka Pekkarisen ja Juhana Vartiaisen suomalaisen talouspolitiikan historiaa käsittelevässä projektissa tutkimusavustajana muistaakseni 1984, ja jätin väitöskirjani tarkistettavaksi kesällä 1994 Seppo Honkapohjan projektissa.
Identiteettiä syvensi monien ”palvelusvuosien” rinnalla se, että olin kansantaloustieteilijäksi aika paljon kiinnostunut muistakin oppiaineista. Tavanomaisten tilastotieteen ja matematiikan ohella istuin sosiologian ja filosofian luennoilla. Muistan kovasti vastustaneeni ajatusta, että kansis pitäisi siirtää valtsikasta pois – koin aina, että on kysymys samasta yhteiskuntatieteiden perheestä.
Eikä ole merkityksetöntä, miten suuri osa sosiaalista elämäänikin pyöri valtsikan ympärillä. Lapsieni äitiinkin tutustuin luennoilla ja Kannunvalajien bileissä. Eikä ollut ainoa kansantaloustieteen ja sosiologian välinen liitto noina vuosina. Vastaavia esimerkkejä muistan kansantaloustieteen puolelta: nykyinen Kuluttajatutkimuskeskuksen professori Visa Heinonen sekä pormestari Juhana Vartiainen.
Toimit melkoisella näköalapaikalla Tilastokeskuksen pääjohtajana. Mitä kaikkea siihen sisältyy ja millaiset lähtökohdat opinnot tarjosivat?
Pääsin opiskelemaan valtiotieteelliseen tiedekuntaan vuonna 1979, ja siihen aikaan pääainevalinta oli vapaa. Kuvittelin, että opiskelisin tilastotiedettä pääaineena, mutta kuten Ralf Sund kertoo elämänkerrassaan, hänen perusteiden kurssinsa innoittamana minusta tulikin kansantaloustieteilijä ja tilastotiede jäi sivuaineeksi.
Jossain kummallisessa sitkeyden puuskassa taistelin kuitenkin tilastotieteessä sivulaudaturin kasaan, vaikka muistan pohtineeni jo 1990-luvun alussa: miksi ihmeessä? En kokenut varsinaista paloa empiiriseen tutkimukseen, ja virkamiehen urasta ei silloin ollut vielä tietoakaan. Asioiden jättäminen kesken ei kuitenkaan tuntunut hyvältä. Silloin sisu taisi voittaa järjen?
Tilanne muuttui yllättäen, kun edeltäjäni Tilastokeskuksessa, Marjo Bruun, jäi kesken toisen kautensa eläkkeelle vuonna 2021 ja pääjohtajan paikka tuli hakuun. Heti hakuilmoituksen nähtyäni ajattelin, että tuon duunin minä haluan. Vaikka olin VM:n virkamiehenä vastannut muutaman vuoden Tilastokeskuksen ohjauksesta ja istunut jopa sen neuvottelukunnassa, kyseessä oli kuitenkin enemmän ihastuminen kuin järkiavioliitto. Tarkoitan tällä sitä, että vaikka tiesin Tilastokeskuksesta enemmän kuin moni muu, kiinnostukseni oli enemmän mielikuvien kuin tiedon varassa.
Tilastokeskus on iso organisaatio, työpanos on henkilötyövuosissa mitattuna noin 750. Julkaisemme suunnilleen 400 eri tilastoa vuodessa, ja niihin liittyy valtava määrä ratkaistavia ongelmia. Vaadittava asiantuntemus on siten uskomattoman moninaista. Ylimmän johdon työ on väkisin kaukana tilastotuotannosta ja työpöydällä olevat asiat ovat abstrakteja, strategisen tason suunnitelmia.
Olen ensimmäisen reilun kahden vuoden aikana virassani käyttänyt paljon aikaa ymmärtääkseni käsitteellisellä tasolla sen, mistä tilastotuotannossa on oikeastaan kysymys. Koen voimakkaasti, että vuodet valtsikassa ja kohta kolme vuosikymmentä virkamiehenä ovat valmentaneet minua tähän abstraktin tason johtamiseen. Analyyttinen koulutukseni auttaa näkemään metsän puilta eli erottamaan rakenteet detaljeista.
Yritys paneutua kaikkiin tuhansiin yksityiskohtiin olisi tuhoisaa organisaatiolle ja myös itselle. Ajattelen, että organisaation ylimmän johdon tärkein tehtävä on omistaa ja kannatella yleistä näkökulmaa organisaation tavoitteisiin tekemisiin. Usein sitä sanotaan strategiaksi. Ja strategian osana on aina resurssit. Kansantaloustiede ei ole ollenkaan huono pohja niistä puhumiseen ja niiden johtamiseen.
Kuulostaa vähän vaikeastikin jäsentyvältä kokonaisuudelta. Mitä opinnoistasi jäi nykytehtäväsi osaamistarpeiden näkökulmasta puuttumaan?
Muistan etsineeni valtsikan kirjastosta Maastrichtin sopimusta vuonna 1994, tuloksetta. Aloitin VM:n virkamiehenä keväällä 1995, juuri EU-jäsenyyden astuttua voimaan. Koin silloin, että varsin ohuin tiedoin kansainvälisistä asioista ja eurooppalaisista rakenteista valtsikasta pääsi siihen aikaan ulos. Onneksi sittemmin virkamiehenä on asioita tullut opeteltua ja työkokemustakin ulkomailta on kertynyt, mutta koulutuksellinen pohja olisi kyllä saanut olla vahvempi.
Nykytehtävieni kansainvälisyys on häkellyttävän laajaa ja syvälle menevää. Tiesin kyllä etukäteen, että tilastotoiminta on hyvin kansainvälistä ja että Tilastokeskuksen pääjohtajalla on siinä paljon rooleja. Silti on ollut suuri yllätys, että muiden maiden pääjohtajakollegat ovat hyvin läheisiä yhteistyökumppaneita. En ikinä olisi etukäteen voinut kuvitella, että tapaan eurooppalaiset kollegani noin kerran kuussa ja että istun parissa YK-tason porukassa, yhdessä jopa puheenjohtajana.
Uskon, että tilanne opintojen suhteen on valtsikassa nykyään aivan toinen, mutta vielä 1990-luvulla maailma oli hämmästyttävän Suomi-keskeinen.
Millainen visio sinulla on Tilastokeskuksen kehittämisessä ja millaista Helsingin yliopiston ja valtsikan kanssa tehtävää yhteistyötä siihen sisältyy?
Koronapandemia synnytti globaalisti kysynnän nopealle tietotuotannolle. Keväällä 2020 koko Suomessa syntyi kiinnostava konsortio akateemista osaamista ja virkamiesvastuuta eli Tilannehuone, jossa Tilastokeskuksen tutkijapalvelun välineet ja tietoaineistot valjastettiin poikkeusluvin tietotuotantoon. Tilannehuoneen analyyseista oli varmasti hyötyä epidemian hallintakeinoja suunniteltaessa, mutta lisäksi se näytti, että tietojohtamisen tueksi voidaan tuottaa raaka-ainetta paljon aiemmin ymmärrettyä rivakammin.
Tämä oli taustalla mielessäni, kun keväällä 2021 löysin itseni pandemian vuoksi tyhjennetystä Tilastotalosta ja ryhdyin miettimään mitä pitäisi tehdä. Pitkien Teams-keskustelujen, kuvien piirtelyn ja monenmoisen pähkäilyn pohjalta vakuutuin, että tilastovirastojen tulevaisuus on tilastojen ja asiakaslähtöisen, nopean datan yhteistuotannossa. Tilastokeskuksen uusittu strategia lähtee tällaisesta kaksijakoisesta tehtävästä, ja tänä vuonna tuli voimaan meitä koskeva uusi lainsäädäntö, jossa tällainen kaksoismandaatti on kirjoitettu auki. Asiat etenevät.
Seuraavaksi ajattelin myydä ajatusta kansainvälisille kollegoilleni. Tilastot ja asiakaslähtöinen, räätälöity nopea tieto kannattaa tuottaa samassa myllyssä, mistä muodostuu tuotannollinen synergia. Käyttäjän näkökulmasta synergia syntyy silloin kun voi yhdistää luotettavia, kansainvälisesti vertailukelpoisia tilastotietoja aikasarjoineen ja krouvimpaa nopeaa täsmätietoa. Saa nähdä miten nämä ajatukset käyvät lähivuosina kaupaksi – ensimmäinen ponnistus on saada ne osaksi EU:n tilastoasetuksen uudistamista. Tätä kirjoitettaessa Euroopan komission esitys ei ole vielä nähtävillä.
Tilastokeskuksen ja valtsikan välinen yhteistyö on hyvin moninaista – yhteiskunnallinen tutkimus ilman tilastotietojen jonkin sortin käyttämistä tuntuu kaukaiselta ajatukselta. Julkisen, kaikille maksuttomasti käytettävän tiedon ohella meillä on pitkälle räätälöityjä palveluita tutkijoille. Tilastokeskuksen asiakaslähtöisen täsmätiedon historia on meidän tutkijapalvelussamme, joka on 2000-luvun alusta asteittain kehittynyt nykyiseen kukoistukseensa. Käyttäjämäärät ovat nopeassa kasvussa ja kustannukset on pystytty pitämään hallussa. Ja vaikka kysyntä on nopeassa kasvussa, olemme onnistuneet resursoimaan palvelua ja asiakastyytyväisyys on oikein hyvällä tasolla.
Sinulla on ollut melkoisen huikea ura, jonka aikana olet toiminut muun muassa neuvonantajana Maailmanpankissa, valtiovarainministeriön talouspolitiikan koordinaattorina ja Uudenmaan liiton muutosjohtajana. Mitä nämä eri tehtävät ovat opettaneet sinulle yhteiskunnasta, elämästä ja ihmisistä?
Tietysti jostain näkökulmasta paljon, mutta isojen asioiden äärellä ihminen on aina yhtä ymmällään. Viime vuosina on tapahtunut paljon vaikeasti jäsennettäviä asioita, kuten valehtelemisen normalisointi, sota Euroopassa ja elinympäristömme muutokset. Olen itse kohdannut jo aiemmin hämmentäviä asioita työelämässä, kuten terroristi-iskut ja niihin varautumisen julkisessa hallinnossa. Olen ollut mukana myös suurten määrärahaleikkausten ja organisaatiomuutosten aiheuttamien myllerrysten aikana. Sipilän hallituskaudella yritin perustaa Uudenmaan maakuntaa, mikä oli sekin aikamoinen kokemus.
Ehkä yleisempi oppi on ollut, että vaikka tilanteet vaihtuvat, ihmiset ja heidän reaktionsa toistuvat. Koetan aina jaksaa ja osata asettua toisten ihmisten ”päähän” ja kuvitella, miltä maailma sieltä näyttää. Joskus onnistun, mutta en tietenkään aina. Käyttäytymisessä on aina irrationaalinen, tunteenvarainen puoli, jota on vaikea ymmärtää, jos ei ole osallinen tapahtumaketjuihin henkilökohtaisesti.
Moni opiskelijamme pohtii opintojen aikana kertyvien työelämätaitojen riittävyyttä tai ylipäänsä vetovoimaansa työmarkkinoilla. Olet kannustava esimerkki siitä, että valtiotieteellisillä opinnoilla voi päätyä hyvin monenlaisiin tehtäviin. Millaista osaamista itse arvostat? Miten voisimme tiedekunnassa parhaiten tukea opiskelijoitamme tältä osin ja rakentaa siltaa työelämään?
Valtsikassa oppii kirjoittamaan ja jossain määrin puhumaankin – yllättävän harvinaisia ja yhä arvokkaita taitoja. Toiminnan analysoiminen lienee kaikkien valtsikan oppiaineiden yhteinen piirre, kukin omasta näkökulmastaan. Mutta ehkä enemmän toiminnan funktioiden ja organisaatioiden merkityksen ymmärtämistä ja siihen tarvittavia konkreettisia välineitä voisi olla lisäyslistalla. Yllättävän harva ihminen työelämässä osaa kertoa, mikä on hänen toimintansa tarkoitus. Ja kun se on julkisella puolella pysyvästi pohdittava teema – raha ei kelpaa tavoitteeksi – siihen liittyvät taidot ovat tärkeitä. Niiden merkitys kasvaa vastuiden kasvaessa: johtajana ei voi menestyä osaamatta auttaa omaa organisaatiotaan ymmärtämään, mitä se itseasiassa tekee.
Olet osallistunut aktiivisesti valtsikan vaikuttaja-alumnien pyöreän pöydän keskusteluihin, ja niissä yhteyksissä laaja tietopääomasi on tullut hyvin esiin. Millaisia tiedonhankintarutiineja sinulla on: mitä luet ja seuraat?
Luen uutisia ympäri päivän, usein somen viittaamana. Ja uutiset taas johdattavat alkuperäisille lähteille. Nykyajan hienoin piirre on, että tämän kaiken voi tehdä älypuhelimella, ihan mistä vain.
Hallitusneuvotteluja käytiin runsaat seitsemän viikkoa, ja ulospäin vaikutti siltä, että monista Suomen tulevaisuuden kannalta keskeisistä kysymyksistä oli vaikea löytää yhteisymmärrys neuvottelijoiden kesken. Mistä eri näkökulmista seurasit Säätytalon tapahtumia, ja mitä mietteitä ne sinussa herättivät?
En seurannut Säätytalon tapahtumia kovin intensiivisesti, paitsi niitä tietoja, jotka liittyivät Tilastokeskukseen. Toki näitä yhtymäkohtia on määrällisesti paljon, mutta vanhasta kokemuksesta tiesin ja tiedän, että ohjelman ymmärtäminen, kääntäminen rahaksi ja teoiksi ja kaikki muu tulkinta tulee viemään kuukausia. Menee pitkälle syksyyn ennen kuin asiat selviävät, ja monet asiat jäävät tuleville vuosille.
Pientä nostalgiaa – mutta vain hyvin pientä – koin, kun koetin kuvitella tunnelmaa Säätytalolla. Olenhan minäkin sielläkin aiemmissa rooleissani ollut, useimmiten VM:n virkamiehenä.
Mietimme valtsikassa kovasti myös sitä, miten löytäisimme oman tapamme osallistua Helsingin yliopiston innovaatiotoimintaan, yritysyhteistyöhön ja yrittäjyyteen. Olemme perustaneet tiedekunnassa tätä pyrkimystä tukemaan yrityselämän vaikuttaja-alumneista koostuvan valtiotieteellisen tiedekunnan yritysyhteistyön ohjausryhmän (VYHRY). Olet suureksi iloksemme lupautunut VYHRYn jäseneksi. Millaista potentiaalia ja mahdollisuuksilla näet valtsikalla olevan tällä kentällä?
Täytyy tutkailla mikä olisi fiksuinta. Yleensä uusiin asioihin kannattaa tarttua puhumalla ”asiakkaan” kanssa. Mitä yritykset ja muut toimijat odottavat? Ja lähteä tästä liikkeelle miettimään, mitä voisimme tarjota tässä.
Lue juttusarjan aiemmat jutut
Maria Ruuska: Työelämässä tarvitaan yhteiskunnallista mielikuvitusta
Esa Hyvärinen: Energiakysymysten ratkomisessa tarvitaan valtiotieteilijöitä
Pauliina Seppälä: Yrittäjyys on keino rakentaa yhteisöllisyyttä
Mikael Thuneberg: Tiedettä arvostavassa yrityskulttuurissa syntyy innovaatioita
Katri Makkonen: Valtsikalainen valtiosihteeri arvostaa kriittistä keskustelua demokratian työnjaosta