Lämpimät onnittelut, Pauliina Seppälä, sinut on valittu maaliskuun valtsikan kuukauden vaikuttaja-alumniksi! Millainen valtsikaidentiteetti sinulla on?
Vielä opiskeluaikana suhde valtsikaan oli aika irrallinen, ehkä siksi, että tulin kauppakorkeakoulusta enkä enää ollut kiinnostunut osallistumaan uusien opiskelijoiden rientoihin. Viimeistään jatko-opiskelijana (ikävä kyllä en lopulta väitellyt vaan siirryin muulle alalle) suhde kuitenkin lujittui, sillä ihmiset, joiden kanssa olin väikkäriseminaarissa, olivat syvällisiä, älykkäitä ja eettisiä. Se mitä teimme, mitä valtsikassa tehdään, tuntui tärkeältä – ja tuntuu yhä. Siellä todella välitetään yhteiskunnasta.
Sinulla on ollut todella monipuolinen ura eri tehtävissä, ja olet ollut perustamassa muun muassa Siivouspäivää, Nappi Naapuria ja Mesenaattia. Nykyisin työskentelet viestinnän asiantuntijana konsultointiyrityksessä. Millaisena hahmotat polkusi valtsikasta nykyiseen tehtävääsi? Millaiset lähtökohdat opinnot siihen tarjosivat?
Itselleni valtsikan opinnot merkitsivät mullistusta omassa ajattelussa ja maailmankuvassa. Ne ovat keskeinen osa minua ihmisenä. Väikkäriopintojen aikana luin valtavasti, olin aika paljon yksin ja ajattelin. Kaiken tuon pohjalta syntyi se visio, jota lähdin sitten toteuttamaan Mesenaattia, Siivouspäivää, Nappi Naapuria ja muita alustoja ja tapahtumia perustaessani. Kaikki se perustui näkemykseen siitä, mitä uusi verkostomainen viestintäympäristö merkitsee kaiken toiminnan rakenteille, millainen tulevaisuus on mahdollinen. Ilman opintoja ja myöhempää lukemista en varmasti olisi tehnyt sitä mitä olen.
Moni opiskelijamme pohtii opintojen aikana kertyvien työelämätaitojen riittävyyttä tai ylipäänsä vetovoimaansa työmarkkinoilla. Olet todella rohkaiseva esimerkki siitä, että myös yrittäjyys on varteenotettava vaihtoehto kehittää ja hyödyntää osaamistaan monipuolisella tavalla. Millaista osaamista itse arvostat? Miten voisimme tiedekunnassa parhaiten tukea opiskelijoitamme tältä osin ja rakentaa siltaa työelämään?
Mielestäni valtsikatausta antaa mahdollisuuden toimia melkein millä alalla tahansa. Se antaa peruskapasiteetin ottaa asiakokonaisuuksia haltuun. Loput opitaan sitten työelämässä. On vaikea määritellä millaista osaamista itse arvostan, sillä niin monella tavalla voi luoda arvoa maailmaan, oli sitten spesialisti tai laaja-alainen kokonaisuuksien hahmottaja. Minulle yrityksen ja yhdistyksen perustaminen oli helppoa, ehkä koska mukana oli kokenut yrittäjä, samoin niiden orgaaninen kasvattaminen. Siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt puskea kasvua eteenpäin esimerkiksi rahoituksen hakemisella ja myyntityöllä, tiimimme osaaminen loppui. Yksi ratkaisu olisi opetella tällaisia taitoja itse. Ehkä vielä parempi olisi, jos tiimissä olisi alunperinkin ihmisiä, jotka osaavat sen bisnespuolen. Ehkä valtsikan opiskelijoille voisi järjestää yhteisiä työpajoja kaupallisten alojen tai insinöörialojen opiskelijoiden kanssa. Luulen, että tuollaisesta yhdistelmästä voisi syntyä todella hyviä yrityskonsepteja.
Toinen tapa tukea on rohkaista menemään unelmia kohti. Jos joku ala todella kiinnostaa, kannattaa yrittää päästä sinne töihin, eikä liikaa miettiä mikä se pohjakoulutus on.
Sinulla vaikuttaa olevan ehtymätön varanto ideoida ja myös kyky toteuttaa niitä pitkäjänteisesti. Miten ylläpidät luovuuttasi?
Luovuudessa on paljolti kyse volyymistä: kun rohkeasti esittää ja pallottelee ideoita ilman kovaa kriittistä esikarsintaa, on todennäköisempää, että joku ideoista on hyvä ja lähtee lentoon. Hyvien ideoiden salaisuus on siis iso määrä huonoja ideoita.
Otan myös luovuuden tosissani. Pidän päiväkirjaa, johon kirjoitan ideoitani ja vapaata tajunnanvirtaa, esitän ideoitani helposti muille ja annan niille tilaisuuden kasvaa yhteisöllisesti. En välitä vaikka suurin osa esittämistäni ideoista törmää seinään. Yritän sisällyttää jokaiseen päivään tyhjyyttä ja hiljaisuutta, mikä hoitaa luovuutta.
Pitkäjänteinen toteuttaminen on itselläni liittynyt haluun parantaa maailmaa. Olen uskonut siihen, että joku digialusta, jonka olemme luoneet voi todella auttaa ihmisiä. Jonkinlainen eettinen vakaumus siis kuitenkin tarvitaan.
Nyky-yhteiskunnassa on laajat mahdollisuudet toteuttaa itseään työelämässä, mutta toisaalta yksilöön kohdistuu kovia odotuksia ja suorituspaineita. Valtsikassakin riittämättömyys on tuttu tunne monelle opiskelijalle ja henkilökunnan jäsenelle, ja osa kokee suoranaista uupumusta. Oletko itse törmännyt tämän tyyppisiin tilanteisiin urallasi ja miten pidät huolta jaksamisestasi?
Urallani on ollut paljon innostusta ja nautintoa, mutta ajoittain myös vaikeaa. En ole tehnyt helppoja ja turvallisia uravalintoja. Nykyisin ajattelen, että kyse ei kuitenkaan niinkään ole meistä yksilöistä ja meidän ongelmistamme, vaan laajemmasta ihmisyyden ja yhteiskuntarakenteen ongelmasta. Arvot ovat liian kovat ja pinnalliset, ja varsinkin Suomessa olemme liian paljon yksin, irti kannattelevista yhteisöistä. Sosiaalinen media on tuonut meille yhteisöjä, mutta jokin emotionaalinen hyväksyntä ja turva jää puuttumaan. En usko, että ihmiselle tekee hyvää elää näin.
Haen yhteyttä muihin ihmisiin, esimerkiksi viime viikonloppuna olin valtsikalaisen Kaisa Kuurneen järjestämällä retriitillä. Pyrin liikkumaan ja tekemään rauhoittavia asioita, kuten meditoimaan. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on elämänmittainen prosessi.
Kevään eduskuntavaalit ovat aivan nurkan takana. Millaista keskustelua työelämästä, yrittäjyydestä ja innovaatioista puolueet mielestäsi käyvät ja onko jotain näkökulmia tai painotuksia, joita kuulisit siinä mielelläsi lisää?
Työelämästä puhutaan usein aika mekaanisesti, ja ihminen unohtuu. Pitäisi puhua enemmän siitä, miten palautumista, elämän eri vaiheiden jaksottamismahdollisuuksia ja työelämän hyvinvointia voitaisiin lisätä. Meillä on työvoimapula, eikä se ratkea sillä että ihmiset uupuvat. Digitalisaatio etenee ja iso osa työtä on tietotyötä. Millaisia elämäntapoja tämä voisi mahdollistaa? Miten etätyötä ja etäopiskelua hyödynnetään optimaalisella tavalla, ja toisaalta miten tuetaan kannattelevaa yhteisöllisyyttä?
Yrittäjyys mielletään Suomessa usein yritykseksi tehdä rahaa. Mutta minun kaltaiseni yrittäjät ovat pikemmin halunneet luoda maailmaan jotain uutta ja hyödyllistä. Kunnollisen työttömyysturvan puuttuminen on aika kova realiteetti, silloin kun vastapainona ei ole halu mahdollisuus rikastua. Jos ihmisiä patistellaan yrittäjiksi, heille pitää myös tarjota parempi taloudellinen turva.
Työpaikallani MDI-konsulttitoimistossa selvitettiin sitä, miten Suomen innovaatiopolitiikassa otetaan huomioon sukupuoli ja muut moninaisuusasiat. Kävi ilmi, ettei niitä oteta huomioon mitenkään. Tuottavuuskehityksemme on huono. Luulen että meillä on liian yksipuolinen innovaatiokenttä, jossa ihmiset ovat keskenään liian samanlaisia. Tämä ei tue luovuutta, eivätkä siitä syntyvät innovaatiot palvele monimuotoista maailmaa. Innovaatiopolitiikkaamme pitää uudistaa.
Pohdimme valtsikassa kovasti myös sitä, miten löytäisimme oman tapamme osallistua Helsingin yliopiston innovaatiotoimintaan, yritysyhteistyöhön ja yrittäjyyteen. Olemme perustamassa tiedekunnassa tätä pyrkimystä tukemaan yrityselämän vaikuttaja-alumneista koostuvan Innovation Advisory Boardin (INAB). Olet suureksi iloksemme lupautunut INABin jäseneksi. Millaista potentiaalia ja mahdollisuuksilla näet valtsikalla olevan tällä kentällä?
Noh, opiskelija-aineshan on huippua, ja siitä takuulla löytyy myös innovaatiopotentiaalia. Ilmastonmuutos on tuonut eri sektorit lähemmäs toisiaan, nyt kaikkien on otettava osaa kestävään kehitykseen. Ekologisesti kestävän kehityksen lisäksi nyt ymmärretään myös sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen tärkeys. Tässä kaikessa valtsikalaiset ovat hyvässä asiantuntija-asemassa. Tarvitaan vain törmäyttämistä erilaisiin aiheisiin ja muiden alojen edustajiin, niin näkemystä varmasti syntyy.
Kerro jokin hauska muisto opiskeluajoilta, mieluiten vielä erikseen opinnoista ja opiskelijaelämästä.
Parasta opiskelussani oli gradun teko, innostuin valtavasti. Satuin olemaan ensimmäinen, joka tuotti tietoa uudesta tanssibile- ja huumekulttuurista, joten jouduin ja pääsin pitämään aiheesta lukuisia esityksiä Kööpenhaminaa myöten. Olin myös aikamoisessa mediapyörityksessä. Kerran televisiotoimittaja toi eteeni mikrofonin ja kysyi, "mitä meidän pitäisi tehdä tälle ongelmalle", ja vastasin hämmentyneenä, "en mä tiedä onko tää ongelma", koska tutkimusasetelmani ei lähtenyt ongelma-ajattelusta. En vielä tuntenut huumekeskustelun jakolinjoja ja osannut käyttää mediatilaa kunnolla. Parasta tietysti oli, että kerran puhuin nuorten huumeidenkäytön ehkäisyn työryhmässä ja tutustuin työryhmän vetäjään, josta tuli lopulta elämänkumppanini.
Lue juttusarjan aiemmat jutut
Mikael Thuneberg: Tiedettä arvostavassa yrityskulttuurissa syntyy innovaatioita
Katri Makkonen: Valtsikalainen valtiosihteeri arvostaa kriittistä keskustelua demokratian työnjaosta