Alkuperäiskansatutkimuksen painopistealueita ovat tutkimusmetodit ja -etiikka alkuperäiskansojen parissa, epistemologinen moninaisuus, biokulttuurinen diversiteetti, oikeudet ja historia, alkuperäiskansojen taiteet ja kielet. Alkuperäiskansatutkimus kurottaa perinteisten tieteenalajakojen yli.
Vaikka alkuperäiskansat eroavat toisistaan suurestikin, yhdistävät niitä esimerkiksi kokemukset kolonisaatiosta. Lisäksi ympäristön huomioonottaminen on keskeinen osa monien alkuperäiskansojen kulttuureja. Monet alkuperäiskansat asuttavat alueita, joilla luonnonympäristön monimuotoisuus on rikas. Näiden kansojen sukupolvien aikana karttunut yksityiskohtainen tieto on tärkeää erityisesti alueiden muutoksista puhuttaessa. Alkuperäiskansojen tieto materialisoituu elinkeinoissa, maankäytössä ja taiteessa. Koko maailman kielistä alkuperäiskansakielet muodostavat noin 80 %, mutta ne ovat edelleen kaikista uhanalaisimpia.
Alkuperäiskansatutkimuksessa tarkastellaan ilmiöitä ja toimijoiden suhteita kokonaisvaltaisesti. Nykyisyyden moninaisuuden lisäksi avautuu uusia keinoja ymmärtää historiallisia jatkumoja ja valtasuhteita. Opinnot toteutetaan läheisessä yhteistyössä alkuperäiskansojen yhteisöjen kanssa. Alkuperäiskansatutkimuksen opinnoista on hyötyä monissa ammateissa ja tehtävissä, kuten politiikan, oikeuksien ja talouden aloilla sekä kasvatuksen, terveydenhoidon ja kulttuuri- ja museoalalla.