Tai­de­his­to­ria

Taidehistoria tutkii taidetta ja visuaalista kulttuuria historiallisena ja nykypäivän ilmiönä. Taide ja sen tarkastelutavat ovat laaja, globaalisti muuttuva alue. Tarkastelukohteina on visuaalinen ja materiaalinen kulttuuri, joka ulottuu kuvista ja esineistä rakennettuun ympäristöön, maisemaan ja taideinstituutioihin. Taidehistorioitsijat voivat tarkastella yhtä lailla kirkkoja, maisemamaalauksia, kulttiesineitä ja installaatioita kuin lähiötilaa, muotia tai katutaidetta.

Taidetta, taiteen prosesseja ja taiteen tekemisen ehtoja analysoidaan ajallisessa ja paikallisessa yhteydessään kulttuurisina, historiallisina, esteettisinä ja yhteiskunnallisina ilmiöinä muun muassa merkitysten, tuottamisen ja käyttämisen näkökulmista. Taidehistorioitsijat yhdistävät visuaaliseen, materiaaliseen ja tilalliseen analyysiin teorioita ja metodeja monipuolisesti ja tieteidenvälisesti. Erilaiset kulttuuri-, merkitys- ja yhteiskuntateoriat ovat olleet keskeisiä taidehistorian jatkuvassa uudelleen määrittelyssä. Esimerkiksi nais- ja sukupuolentutkimus on uudistanut suomalaista taidehistorian tutkimuksen kenttää 1980-luvun lopulta lähtien.

Taidehistoriallinen tutkimus on moniäänistä. Se linkittyy alan kansainväliseen tutkimukseen ja käy vuoropuhelua useiden tieteenalojen kanssa. Keskeisiä tutkimusalueita ovat maisema, rakennettu ympäristö, taidehistorian historia, kaupunkitila, keskiaika ja nykytaide sekä kuvataide ja arkkitehtuuri kaikessa moninaisuudessaan.