Levoton yliopisto ja herrasmiehen asu
Keskiajalla ihanteena oli, etteivät pappissäätyyn luettavat akateemisen yhteisön jäsenet kantaisi aseita. Ajat olivat kuitenkin levottomat ja väkivaltaiset, eikä valtiovallan väkivaltamonopoli vielä ollut saavuttanut myöhempää kontrollin tasoaan Euroopassa. Maanteillä matkustavien oppineiden olikin syytä joko aseistautua tai liittyä aseistettuihin saattueisiin matkatessaan yliopistokaupunkeihin tai sieltä kotiin. Paikan päällä yliopistokaupungissakin elämä oli väkivallan uhan leimaama, sillä kuninkaiden ja kaupunkivaltioiden väliset sodat ja poliittiset riidat levisivät herkästi eri puolilta Eurooppaa saapuneiden opiskelijoiden asuttamaan yliopistokaupunkiin, mikä johti lynkkauksiin, murhiin ja katutaisteluihin eri kansallisuuksien, sukujen tai osakuntien välillä. Joten yliopistokaupungeissa opiskelijat usein kantoivat aseita kanslerien, paavien ja kuninkaiden pyynnöistä huolimatta.
Esimerkiksi satavuotinen sota Ranskan ja Englannin välillä teki Pariisista vaarallisen opiskelupaikan englantilaisille ja sodan levottomuudet johtivat uusien yliopistojen perustamiseen saksankieliseen Eurooppaan, kuten Praha ja Heidelberg. Cambridgen yliopisto syntyi suorana reaktiona oppineiden jouduttua vihaisten kaupunkilaisten murhaamiksi Oxfordissa, jolloin koko yliopisto protestina pakkasi laukkunsa ja muutti Cambridgeen, jonne syntyi uusi yliopisto osan oppineista jäädessä uuteen yliopistokaupunkiin riidan päätyttyä ja osan palattua takaisin Oxfordiin.
1600-luvun suuri valtataistelu Euroopassa joka tunnetaan 30-vuotisena sotana raunioitti nykyisen Saksan alueita ja raa'isti myös yliopistoelämää. Niin ylioppilaat kuin professorit joutuivat kantamaan aseita ihan oman henkensä turvaksi, sillä esimerkiksi eräskin väitöstilaisuus riistäytyi niin käsistä, että opponentti pisti kustoksen kuoliaaksi kateederiin yleisen taistelun tuoksinassa. 1600-luvulla yliopistoihin myös Ruotsissa tuotiin ajan aatelismiehen ihanteeseen kuuluvia koulutusaloja, joita varten palkattiin erillisiä harjoitusmestareita. Näihin kuuluivat modernit kielet (saksa, ranska, italia, englanti ja vaihtelevasti muita), piirustustaito, tanssiminen ja miekkailu. Aurinkokuninkaan Versailles'n ja kuningatar Kristiinan hovin ilmapiirissä pyrittiin aateliston jalostamiseen erilaisin koulutuksin ja käytösoppain, kun vaatimukset taidoista alkoivat siirtyä sodankäynnin ohella kattamaan muun muassa sivistyneet käytöstavat ja diplomaateilta sekä virkamiehiltä vaadittavia taitoja. Miekat muuttuivat suoranaisista taisteluvälineistä enemmän symbolisiksi yhteiskunnallisen aseman merkeiksi.
Kaksintaistelurapiireista kehittyi kevyitä ranskalaistyyppisiä pukumiekkoja. Sittemmin yliopiston ulkopuolisten kiertelevien monialakouluttajien tarjoamat tanssi- ja miekkailukurssit korvautuivat 1800-luvun alussa yliopiston omien harjoitusmestarien opetuksella. Aleksanteri I:n kaksinkertaistettua yliopiston vuosibudjetin, perustettiin erityiset miekkailun ja tanssi opettajien virat, jotka pian sulautuivat yhteen ensimmäisen miekkailunopettajan, italialaisen Gioacchino Ottan hoitaessa myös tanssimestarin tehtävät ja nauttiessa molempien virkojen palkan.
1700-luvulle tultaessa pukumiekka oli vakiintunut osa Euroopan säätyläisten säädynmukaista vaatetusta. Esimerkiksi Versailles'n puiston portilla pidettiin miekkojen vuokrauskojua, koska puistoon ei ollut asiaa ilman hovietiketin mukaista pukumiekkaa, joten miekkoja vuokrattiin vieraileville miehille pidettäväksi vierailun ajan. Pukumiekka vakiintui myös pappissäätyyn kuulumattomien professorien juhlapukujen osaksi, etenkin kun Ruotsin kuningas Kustaa III sääti kansallisen pukunsa vuonna 1778 Ruotsin säätyläisten ja virkamiesten viralliseksi asuksi. 1700-luvun lopun matkakuvauksissa Uppsalan yliopistosta monet varakkaammat ylioppilaat kantoivat miekkaa ajan herrasmiesten muodin mukaisesti osa vaatetustaan.
Akatemiastaatin univormu
Suomen siirtyessä Haminan rauhan 1809 myötä osaksi Venäjän keisarikuntaa uutena suuriruhtinaskuntana, tuli ajankohtaiseksi myös säätyy suomalaisille virkakunnille omat univormut ja arvoasemat venäläisessä rankijärjestyksessä. Aleksanteri I:n aikana säädettiin professorien ja lehtorien virkapuvusta, minkä lisäksi yliopiston statuuteissa säädettiin että myös kaikki tohtorinarvon saaneet henkilöt saivat oikeuden univormun käyttämiseen, vaikkei heillä akateemista virkaa olisikaan. 1800-luvun alussa tohtoriksi väitteleminen oli harvinaista, sillä suurin osa tohtorinarvoista jaettiin teologisessa tiedekunnassa keisarin myöntäminä kunnianosoituksina. Oikeustieteellinen tiedekunta promovoi tohtoreita vasta vuoden 1840 200-vuotisjuhlien promootioissa, jolloin filosofinen tiedekunta myös ensi kerran promovoi tohtoreita vuoden 1828 statuuttien mukaisesti. Lääketieteellinen tiedekunta oli aloittanut väitösten perusteella tohtorien promovoinnin jo vuonna 1781, mutta myös lääketieteellisessä kulki rinnalla pitkään kanslerin tai konsistorin päätöksellä kunnianosoituksena myönnettävän lääketieteen ja kirurgian tohtorien arvo.
Yliopistounivormua päivitettiin vuonna 1839 keisari Nikolai I:n aikana ja samalla virkapukuun kuuluva pukumiekka muokattiin Pietarin hovin mallin mukaisesti. Kahvaan tuli Venäjän keisarikunnan kaksoiskotka, jonka alla oli Suomen suuriruhtinaskunnan leijonavaakuna. Univormuun kuului myös kirjailtu hännystakki ja kaksikolkkahattu bicorne, joita voi nähdä 1800-luvun professorien muotokuvissa ja Edelfeltin luonnoksissa yliopiston 200-vuotisjuhlista vuonna 1840, joita Edelfelt teki yliopiston juhlasalin seinämaalauksia varten. Harmillisesti tämä 200-vuotisjuhlien maalaus ei koskaan tullut toteutetuksi täydessä koossa. Nikolai I:n aikana univormuistaminen ja militarisaatio laajenivat kaikille yhteiskunnan aloille, ja myös ylioppilaille määrättiin erityisesti univormupakko, jota vuonna 1852 uusilla statuuteilla määrättiin valvomaan muun kurinpidon ohessa erityinen ylioppilasinspehtori pedelleineen. Jo Venäjän ajan alusta alkaen oli myös miekka kuulunut ylioppilaiden univormuun.
Ylioppilaiden univormupakko purettiin vuonna 1873 keisari Aleksanteri II:n hyväksyessä uudistetun kurinpito-ohjesäännön yliopistolle. Professorien ja muun henkilökunnan osalta univormujen käyttäminen kuitenkin jatkui venäläisen mallin mukaisesti aina keisarikunnan loppuun asti, vaikkakin frakki valtasi alaa muissa kuin virallisissa tilaisuuksissa ja keisarivierailuissa.
Kuningasseikkailu ja nuori tasavalta
Venäjän keisarikunnan kaatuessa vuonna 1917 ja Suomen itsenäistyessä saman vuoden joulukuussa monet keisariajan käytännöt jatkuivat vielä. Vuoden 1918 sisällissotaa seurasi vahva saksalaissuuntaus Suomen politiikassa, mikä johti myös valtiomuototaisteluun Suomessa. Suuriruhtinaskunnan jatkumona ja sisällissodan aiheuttaman turvallisuuden ja luottamuksen tunteiden pirstoutumisen järkyttäminä Suomen porvarillisten puolueiden hallitsema tynkäeduskunta päätyi julistamaan Suomen kuningaskunnaksi, jonka hallitsijaksi päätettiin hakea saksalainen ruhtinas. Helsingissä alkoi kiivas tulevan hovin erilaisten kalusteiden ja vaatteiden suunnittelu. Vuonna 1918 sisällissodan alussa Venäjältä valkoisten joukkojen päälliköksi palannut Carl Gustaf Mannerheim oli nimittänyt päämajaansa taiteilija Aksel Gallen-Kallelan suunnittelemaan senaatin joukkojen univormuja, tunnuksia, lippuja ja kunniamerkkejä. Jo vuonna 1918 huhtikuussa Gallen-Kallela lähetettiin Berliiniin hoitamaan univormujen ja kunniamerkkien tilaamista Suomeen. Mahdollisesti tältä matkalta on peräisin Solingenin miekkatehtaan arkistoissa säilynyt vuodelle 1918 päivätty lasinegatiivi tohtorinmiekasta. Ikävästi Solingenin muu arkisto tuhoutui liittoutuneiden pommituksissa toisen maailmansodan aikana.
Toukokuussa Gallen-Kallela, Eric O. Ehrström ja muutama muu taiteellisesti lahjakas Valkoisen armeijan upseeri nimitettiin vauhdilla perustettuun uuteen Suomen Armeijan pukukomiteaan, joka ensiksi kokoontui Karjalaisen Osakunnan huoneistossa Uudella Ylioppilastalolla ja sittemmin hotelli Fenniassa Rautatientorin laidalla. Komitea suunnitteli armeijan eri joukko-osastojen ja aselajien univormuja, minkä lisäksi pukukomiteaa kuormittivat eri suojeluskuntien ja virkakuntien pyynnöt univormuista, tunnuksista ja lipuista. Kesäkuussa 1918 pukukomitean työ keskeytettiin, kun valtiomuototaistelu kävi kuumana ja alkoi näyttää siltä että kuningaskunta olisi tulossa Suomeen. Saksalaissuuntausta vastustanut Mannerheim poistui Suomesta Englantiin ja Pehr Evind Svinhufvud nimitettiin valtionhoitajaksi. Armeijan pukukomitean työ masinoitiin uudestaan suunnittelemaan tulevan hovin ja eri hallinnonalojen univormuja sekä hovipukuja. Hovipukujen osana myös aiempi pukumiekka päivitettiin muotokieleltään Gallen-Kallelan ja kumppanien työnä ulkomaisten esikuvien pohjalta. Kansallisarkiston ja Museoviraston kokoelmissa voi yhä ihastella koreita univormuja hovin palveluskunnalle ja mm. ulkoministeriön virkamiehille. 7. heinäkuuta 1918 Senaatin sota-asiaintoimituskunta julkaisi uudet virkapukumääräykset, joihin sisältyi käsky ratsuväelle käyttää uutta sivuasetta, jonka kahva oli luutnantti Gallénin piirtämää mallia. Tästä voidaan päätellä miekankahvojen olleen jo tuolloin valmiina. Kyseinen ratsuväen sapelin miekankahvan malli on yhä nykyisinkin käytössä Suomen puolustusvoimien upseerinmiekan kahvana.
Kuningasseikkailuna tunnettu vaihe päättyi Suomen poliittisessa historiassa syksyllä 1918 Saksan keisarikunnan resurssien loppuessa ja keisarikunnan luhistuessa. Saksan hävittyä sodan kuninkaaksi valittu Hessenin prinssi Friedrich Karl ilmoitti ettei ota kruunua vastaan. Svinhufvudin senaatti väistyi vallasta ympärysvaltojen vaatimuksesta ja Mannerheim palasi Suomeen uutena ympärysvaltojen hyväksymänä valtionhoitajana. Mannerheim nimitti heti adjutantikseen Gallen-Kallelan, joka sai nyt tehtäväkseen jatkaa Suomen armeijan univormujen suunnittelemista. Maaliskuussa 1919 Suomessa pidettiin uudet eduskuntavaalit, joissa sosialidemokraatit palasivat eduskuntaan. Keväällä 1919 eduskunta valitsi Suomen valtiomuodoksi kuningaskunnan sijaan jo kesällä 1917 Anjalassa valmistellun mietinnön pohjalta ns. ståhlbergilaisen tasavallan. Kuningasseikkailun perintönä uuteen perustuslakiin tulivat Tasavallan Presidentin laajat valtaoikeudet. Ensimmäiseksi presidentiksi eduskunta valitsi kompromissina Korkeimman oikeuden presidentin K. J. Ståhlbergin, joka oli ollut kirjoittamassa tasavaltalaista perustuslakia. Ennen vallanvaihdosta valtionhoitaja Mannerheim vahvisti 30.6.1919 Sotaministeriössä pidetyssä esittelyssä Suomen armeijan virkapukuohjesäännön kaavakuvineen. Kaavakuvat ovat Gallen-Kallelan ja muiden pukukomitean jäsenten käsialaa, tunnetuimpana Gallen-Kallelan piirtämä taitettu upseerinmiekan kahva. Upseerinmiekan kahvan kanssa samalla sivulla on siviilimiekan kahva, joka on nykyinen tohtorinmiekka.
Pukuohjesäännön monien eri univormujen ja niiden osien joukossa on pukumiekka armeijan virkamiehille ja upseerien vierailu eli siviiliunivormuun. Kuningaskunnan kaaduttua ei suunniteltua hovia hovipukuineen tullut, ja sodan raunioittaman maan tuore eduskunta pyrki torjumaan kaikkea turhaksi katsottua kulutusta, joten myös ministeriöiden ja muiden hallinnon alojen univormut jätettiin toteuttamatta. Vanhat virkakunnat, posti, poliisi, tulli, rautatiet, rajavartiosto ja vankeinhoitolaitos saivat uudet univormut 1920-luvun mittaan. Pukumiekkaa ei näille virkakunnille myönnetty, koska aiemminkaan ei se ollut näiden univormuihin kuulunut, joten esimerkiksi poliisi sai uuden mallin mukaisen ratsuväen sapelia mukailevan miekan.
Pukumiekan poistuessa valtionhallinnosta jäi sen ainoaksi käyttäjäksi yliopisto, joka jatkoi suuriruhtinaskunnan aikaisia perinteitä ilman erillisiä määräyksiä. Professorien univormu siirtyi historiaan, mutta tohtorinhatun rinnalle jäi myös tohtorinmiekka. Presidentti Ståhlberg vahvisti päivitetyn virkapukuohjesäännön 23. huhtikuuta 1922, jolloin pukumiekka vielä oli mukana määräyksissä sotilasvirkamiesten ja upseerien siviiliasun osana. Armeija kuitenkin siirtyi vuosikymmenen aikana käyttämään upseerinmiekkaa pelkästään, jolloin ns. vierailuasun siviilimiekan käyttäjäksi jäi vain yliopisto.
Gallen-Kallelan suunnittelemaa miekkaa päästiin ensi kerran jakamaan tohtoreille vasta vuoden 1923 filosofisen tiedekunnan promootiossa, koska I maailmansodan jälkeinen pula-aika Euroopassa esti miekkojen saannin Suomeen. Vuonna 1919 Suomen armeijakin joutui pyytämään miekkoja upseereille lehti-ilmoituksella lahjoituksina kansalaisilta. Ensimmäiset miekat Saksasta Solingenin 1500-luvulta asti toimineelta miekkapajalta saatiin vuonna 1922. Sopivasti vuoden 1923 promootion kunniatohtorina oli taiteilija Akseli Gallen-Kallela, jolle Mannerheim oli myöntänyt professorin arvonimen valtionhoitajakautensa lopuksi. Ensimmäisenä naisena miekkaa promootiossa kantoi vuonna 1927 kunniatohtoriksi promovoitu Emma Irene Åström, Suomen ensimmäinen maisteriksi promovoitu nainen. Aiemmin tohtoreiksi promovoituneet naiset olivat joko olleet absens, taikka olivat jättäneet miekan hankkimatta. Vuonna 1927 jouduttiinkin kehittelemään ensi kerran naisten asuun sopiva kantovyö tohtorinmiekalle, jollaista ei ollut aiemmin ollut saatavilla. Miesten frakissa tohtorinmiekkaa kannettiin housunvyössä, joten miekan kantamiseen muunlaisessa asussa tuli nyt tarve ensi kerran.
Gallen-Kallelan suunnittelema ja Solingenin valmistama tohtorinmiekka on pysynyt käytössä koko itsenäisen Suomen historian ajan. Miekka on suomalainen erikoisuus, joka houkuttelee tohtorintutkinnon tekijöitä Suomeen, koska Suomessa on mahdollisuus saada konkreettinen ja komea miekka osoitukseksi tohtorintutkinnosta hatun ja diplomin ohella. Miekan symboliarvo on kasvanut, kun tematiikka tiedon ja totuuden puolustajana on korostunut, ja tähän symboliikkaan miekka istuu hyvin. Suomalaisen tohtorinmiekan kanssa vastaava on Puolassa ja Ukrainassa tohtoreille myönnettävä bulawa, eräänlainen sotanuijan ja marsalkansauvan kaltainen arvonmerkki. Miekallansa tohtori puolustaa löytämäänsä tietoa ja totuutta valhetta ja väärinkäytöksiä vastaan.
FM Pasi Pykälistö
Kirjallisuutta:
Aarniaho, Pekka - Kaluunat ja rähinäremmit: Itsenäisen Suomen virkapuvut ja arvonmerkit 1918-1945. Ase-lehti Oy, Rauma, 1996.
Annerstedt, Claes - Uppsala universitets historia. Tredje delen: 1719-1792: Förra afdelningen: Universitets öden. Almqvist & Wiksells boktryckeri,Uppsala, 1877-1931.
Bergman, Eva - Nationella dräkten: Gustaf III:s dräktreform 1778. Nordiska museets handlingar 8. Stockholm, 1938.
Forsén, Annette - "Gallen-Kallela ja Mannerheim: univormuja ja kunniamerkkejä = Gallen-Kallela och Mannerheim: uniformer och ordnar" teoksessa toim. Karvonen-Kannas, Kerttu & Möttönen, Tuija - Gallen-Kallela & Mannerheim: Tutkimusmatkailijat, ystävät, vaikuttajat. Gallen-Kallela museo & Mannerheim-museo, Helsinki, 1992.
Gallen-Kallela-Siren, Janne - Minä palaan jalanjäljilleni: Akseli Gallen-Kallelan elämä ja taide. Otava, Helsinki, 2001.
Halonen, Tero - Promootio: elävän yliopistoperinteen historiaa. Otava, Helsinki, 2023.
Hans Kejserliga Majestäts Nådiga Statuter för dess Kejserliga Alexanders Universitet i Storfurstendömet Finland. Med bihang och register. G. W. Edlunds förlag, Helsingfors, 1873.
Hentilä, Seppo & Hentilä, Marjaliisa - Tasavallan ensimmäiset: presidenttipari Ester ja Kaarlo Juho Ståhlberg 1919-1925. Kustannusosakeyhtiö Siltala, Helsinki, 2022.
Huldén, Anders - Kuningasseikkailu 1918. Kirjayhtymä, Helsinki, 1988.
Kassow, Samuel D. - Students, Professors, and the State in Tsarist Russia. University of California Press, Berkeley, 1989.
Klinge, Matti & al. - Keisarillinen Aleksanterin yliopisto. Helsingin yliopiston historia II. Otava, Helsinki, 1990.
Kopisto, Liisa - Muodin vuosikymmenet 1810-1910: Dress and Fashion 1810-1910. Suomen Kansallismuseo, Museovirasto, Helsinki, 1991.
Lister, Margot - Costume: An Illustrated Survey from Ancient Times to the 20th Century. Barrie & Jenkins Ltd, London, 1977.
Mansfield, Alan - Ceremonial Costume: Court, civil and civic costume from 1660 to the present day. Adam & Charles Black Ltd, London, 1980.
Nevéus, Torgny - En akademisk festsed och dess utveckling: Om promotioner vid Uppsala universitet. Uppsala universitet, Uppsala, 1986.
Nevéus, Torgny - Lagerkransar & logotyper: Symboler och ceremonier vid svenska universitet. Bokförlaget Natur och Kultur, Stockholm, 1999.
Paasivirta, Juhani - Ensimmäisen maailmansodan voittajavaltiot ja Suomi. WSOY, Helsinki, 1961.
Palokangas, Markku - "Miekan tarina itsenäisen Suomen puolustusvoimissa". Sotahistoriallinen aikakauskirja nro 9. /1990.
Ritningar till Snitten för Civila Uniformer och Uniforms Frackar i Storfurstendömet Finland. Helsingfors, 1839. Eduskunnan kirjasto.
Rowe, Nicholas - "The Academical Dress of Finland: a contemporary (re)introduction." SocArxiv Papers, 3.6.2022, ed. 13.10.2023.
Ruuska, Helena - Mary Gallen-Kallela: Olisit villiäkin villimpi. WSOY, Helsinki, 2021.
Segerstedt, Torgny - Den akademiska friheten under gustaviansk tid. Acta Universitatis Upsaliensis, Uppsala, 1974.
Statuter för Kejserliga Alexanders Universitet i Finland. Pietari, 1829.
Valtionhoitajan päätös, koskeva Valtakunnan sotavoimien virkapukuja, annettu Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 1919. Sotaministeriössä tapahtuneessa esittelyssä Valtionhoitaja-Ylipäällikkö Mannerheim ja sotaministeri Walden. Helsinki, 1919.
Valtakunnan puolustusvoimien virkapukuohjesääntö. Tasavallan Presidentin päätös koskeva Valtakunnan sotavoimien virkapukuja, annettu Helsingissä 23 päivänä huhtikuuta 1922. Sotaministerin esittelyssä vahvistanut Tasavallan Presidentti K. J. Ståhlberg, Puolustusministeri Bruno Jalander. Helsinki, 1922.