“- Qu'est-ce qu'un rite? dit le petit prince.
- C'est aussi quelque chose de trop oublié, dit le renard.
C'est ce qui fait qu'un jour est différent des autres jours, une heure, des autres heures.”
– Antoine Saint-Exupéry, Le Petit Prince. Chapitre XXI Le Petit Prince et le Renard.
Kolmipäiväinen juhla ja seremonia arjen tuolla puolen
Promootio on kehittynyt vuosisatojen aikana kohti antropologian klassista van Gennepin ja Turnerin kolmijakoista siirtymäriittien mallia, jossa vallitsee Turnerin muotoilema liminaliteetti, rajatila tai välitila suomeksi ilmaistuna. Samanaikaisesti rituaalissa, joka itsessään koostuu useista pienemmistä rituaaleista ja seremonioista, on monia muitakin ritualistisia elementtejä, jotka rakentavat yhteisöä promootiossa. Promootio kolmipäiväisenä juhlana toteuttaa klassisesti antropologian kolmijakoista mallia, jonka pohjalta Joseph Campbell muotoili oman narratiivia koskevan mallinsa sankarin matkasta. Vastaavasti symbolisella tasolla myös jokainen promootio on oma matkansa, joka alkaa arkimaailmasta ja palaa takaisin arkimaailmaan, mutta lähdön ja paluun välillä eletään poikkeavassa "promootion ajassa ja paikassa" jossa hetken verran monikerroksinen menneisyys ja monet myytit elävät samanaikaisesti.
Promootio on klassisesti arkisesta maailmasta irtaalleen rituaalisesti, symbolisesti ja käytännöllisesti luotu oma aikansa ja tilansa. Yhden torsuntain, eli torstain ja sunnuntain välisen "yön" ajan, Savolaista osakuntaa lainaten, promootion osallistujat ja sen järjestäjät ovat arkisen yhteiskunnan ulkopuolella omassa kuplassaan, ajassa ajan ulkopuolella, missä kellot kulkevat eri tahtiin, vallitsee promootioaika. Moni osallistuja on verrannut promootiota matkaan tai roolipeliin, jossa sukelletaan aikamatkalle ja eletään muutama päivä television ja elokuvien epookkisarjoista ja -elokuvista tunnettua menneisyyden narratiivia. Vuoden 2022 promootiossa eräs osallistuja sanoi hänelle tulevan mieleen vahvasti Downton Abbey -televisiosarjan. Todellisuudesta irtaantumisessaan promootiolla on monia leikin kaltaisia ominaisuuksia, jotka rakentavat yhteisöllisyyttä ja todellisuutta promootiossa.
Keskiaikaiset juuret
Kuten rituaalit ja seremoniat, myös promootio rakentaa ja luo yhteisöä niin siihen osallistuville, kuin sitä vain katsomassa olevillekin. Promootion merkitys juridisen ja hallinnollisen yliopiston ympärille rakentuvan epäformaalimman akateemisen yhteisön identiteetin ja ryhmähengen luojana on korostunut muiden vastaavien juhlallisuuksien hiivuttua, opiskelijamäärien kasvettua ja viestikanavien moninaistuttua, jolloin promootiosta on tullut suuri yhteenkokoaja. Alkujaan promootio oli keskiajalla Bolognassa ja Pariisin yksinkertaisempi, yhden päivän tapahtuma. Promovendi kiersi kaupungilla soittajien kanssa ilmoittamassa tukijoilleen, ystävilleen ja maanmiehilleen promootiostaan. Promootio itsessään tapahtui yleensä paikallisessa katedraalissa, jonka diakoni tai piispa toimi yliopistoa paavin edustajana valvovana kanslerina. Kanslerin tai hänen edustajansa läsnä ollessa promovendin promoottori esitteli promovendin kokoontuneille maistereille, joiden edessä promovendi sen jälkeen joutui puolustamaan jotakin teesiä ja vastailemaan maisterien kysymyksiin tietojensa ja taitojensa osoittamiseksi. Tämän julkisen koettelun, examen rigorosus, jälkeen läsnäolevien maisterien vanhin julisti promovendin hyväksytyksi liittymään maisterien joukkoon. Uuden arvonsa ja asemansa merkiksi tuore maisteri sai sormuksen, hansikkaat, hatun ja kirjan, minkä jälkeen promoottori istutti hänet kateederiin ja antoi promovendille rauhan ja veljeyden suudelman. Näiden vanhaan kilta-aikaan kuuluvien osioiden lopuksi kansleri tai hänen edustajansa vielä siunasi uuden maisterin ja antoi hänelle opetusluvan myöntävän diplomin.
Alkujaan yliopistokaupungin alueelle rajoittunut opetuslupa, licentia docendi, oli laajentunut 1200-luvulla paavien kanslereille suomiensa valtuuksien myötä kaikkialla kristikunnassa päteviksi opetusluviksi, licentia docendi ubique. Opetusluvan ja tutkinnon alkujuuret ovat 1000-luvun islamilaisessa maailmassa, missä yksittäiset mestarit madrasoissa antoivat opintonsa kunnialla suorittaneille oppilailleen todistus- ja suosituskirjeitä nimellä izaja. Eurooppalaisesta tutkintotodistuksesta poiketen jokainen mestari antoi omansa, eikä oikeus tällaisten kirjeiden antamiseen ollut mitenkään kytköksissä madrasaan tai muuhun instituutioon. Promootio aktia seurasi yleensä jumalanpalvelus katedraalissa ja tämän jälkeen promovendi ratsasti kunniasaatossa kaupungin halki. Illalla promovendi tarjosi illallisen ystävilleen, maanmiehilleen ja kaikille vanhoille maistereille.
Bolognan inception ja Pariisin conventuksen yksinkertaisemmasta mallista promootioseremoniat alkoivat jo keskiajalla kehittyä monipäiväisemmiksi juhlallisuuksiksi ja eri yliopistoissa alkoi kehittyä erilaisia perinteitä. Kastilian Salamancassa promovendin piti järjestää härkätaistelu, joka huipentui siihen että promovendi antoi armoniskun härälle, joka sitten tarjoiltiin promootiopäivällisillä juhlaväelle. Itävallan Wienissä promovendi kylvetettiin seremoniallisesti kylpylässä ennen promootioaktia. Tohtorit saivat maisterien tunnusten lisäksi kultaiset kannukset merkkinä aatelismiehiin rinnastuvasta asemastaan hengen ritareina. 1400-luvulla Saksassa vähävaraiset promovendit saattoivat järjestää promootion yhdessä kulujen säästämiseksi ja tästä perinteestä kehitys kulki joukkopromootioihin jollainen suomalainenkin promootio on. Prahan ja Tübingenin yliopistojen esikuvat levisivät Pohjolaan Leipzigin ja Rostockin kautta sekä merkittävänä tiennäyttäjänä oli reformaation jälkeen Wittenbergin yliopisto Saksissa.
Kolmivaiheinen rituaalinen malli
Ensimmäinen vaihe: Erkaantuminen
Arnold van Gennepin siirtymäriittien kolmijaon ensimmäinen vaihe on erkaantuminen muusta yhteisöstä tai yhteiskunnasta rituaaliyhteisön muodostamiseksi. Campbellin monomyytin mallissa tämä on sankarin matkan alku ja hänen poistumisensa tutun arkisen elämän piiristä villin ja vieraan piiriin. Arkinen elämänpiiri tuttuinen sääntöineen ja tapoineen jää taakse, ja siirrytään rituaalisen ja myyttisen ajan sfääriin. Rituaalisessa ajassa ja tilassa muut säännöt muuttuvat ja korvautuvat uusilla, ja valtasuhteet menevät uusiksi. Huizingan ja Caillois'n terminologiaa lainaten luodaan leikin taikapiiri, jossa leikin omat sisäiset säännöt korvaavat arkisen elämän ja yhteiskunnan säännöt. Esimerkiksi 60-vuotias maisteripromovendi, joka arjessa saattaisi olla 20-vuotiaan airueen esimiehenä, on promootiossa airueen ohjattavana ja tarvittaessa käskytettävänä. Rituaalisessa tilassa promootioon osallistujat saavat uudet roolit itselleen ja rooli määrittelee vahvasti mitä hänen tulee tai on jopa pakollista tehdä täyttääkseen roolin. Promootiota onkin osuvasti verrattu näytelmään sekä roolipeliin. Promootion ensimmäisen vaiheen muodostavat sekä valmistelevat kokoontumiset, kuten Floran päivä yleisen seppeleensitojan valintoineen, kuin konkreettiset karkaasitalkoot ja esiseppeleensitojaiset tai info-illat promovendeille kalvosulkeisineen.
Varsinainen aloitus on kuitenkin promootioviikon torstai, jolloin maisterien seuralaiset eli seppeleensitojat kokoontuvat sitomaan, käytännössä ompelemaan, promootioaktissa maistereille tarvittavat laakeriseppeleet, samalla kun promovendit itse ovat aktiharjoituksissa juhlasalissa. Merkkinä rituaalisen ajan ja tilan rajaamisesta ja alkamisesta toimivat vaatteet, sillä torstai on ensimmäinen formaalin pukeutumisen päivä. Siirtymäriitin ensimmäisessä vaiheessa irtaannutaan arjesta ja siirrytään riitin hallitsemaan kuvitteelliseen tai metafyysiseen sfääriin. Samalla promovoitavat kandidaatit ja lisensiaatit muodostavat omat ryhmänsä, joiden jäsenet tutustuvat toisiinsa torstai-illan seppeleensitojaisillallisilla maistereille ja miekanhiojaisillallisilla tohtoreille. Valmistelevana ja riittiyhteisön muodostamisena toimivat seuraavan päivän huipennusta valmistelevat rituaalit. Maisterien laakeriseppeleet on ommeltu kasaan ja illallisilla tämän työn päättymisen symbolisena merkkinä luovutetaan koru yleiselle seppeleensitojalle, joka on johtanut laakeriseppeleiden sidontaa kevään ja nuoruuden edustajana. Samaan aikaan miekanhiojaisillallisilla hiotaan muutamia tohtorinmiekkoja tahkolla ja kuohuviinillä, teroittaen ja valmistellen näitä sanan säiliä tehtäväänsä tohtorin aseena tiedon ja totuuden puolustuksessa aktin jälkeen.
Toinen vaihe: Siirtymä
Promootion toisen vaiheen ja rituaalin ytimen, tai huipennuksen, muodostaa perjantain promootioakti. Aktissa tapahtuu itse ydinrituaali, maisterien ja tohtorien arvonmerkkien käyttöoikeuden myöntäminen uusille maistereille ja tohtoreille ja siten symbolisesti heidät otetaan osaksi akateemista yhteisöä. Vuodesta 1862 lähtien itse tutkinto ja ammattipätevyys ovat olleet erotettuja promootiosta, jossa alkujaan sai maisterin tai tohtorin arvonnimen. Bolognan prosessin myötä promootiossa enää annetaan käyttöoikeus oppiarvon mukaisiin arvonmerkkeihin, maistereille laakeriseppeleeseen ja sormukseen, tohtoreilla hattuun ja miekkaan. Samalla heidät liitetään osaksi oppineiden ketjua, joka ulottuu aatteellisesti aina yliopistojen myyttiseen syntyyn 1100-luvun Bolognassa. Arvonmerkkien ohella maisterit ja tohtorit tulevat kelpoisiksi promovoimaan tarvittaessa tulevaisuudessa uusia maistereita ja tohtoreita, missä seuraillaan kirkon käyttämää mallia Jeesuksen apostoleille antamien armonlahjojen ja hengenvoimien siirtymisestä heiltä edelleen papeille ja piispoille, jotka edelleen vihkimyksellä pystyvät liittämään uusia jäseniä tähän ketjuun ja jatkumoon. Tämä aspekti osaltaan korostaa promootion luontoa monijäsenisen ja ylisukupolvisen yhteisön riittinä, jossa yhteisö uusintaa ja jatkaa itseään vihkimällä uusia jäseniä piiriinsä ja takomalla siten seuraavan lenkin promootioiden ketjussa.
Campbellin sankarin matkassa promootioakti osuu katharsiksen, huipennuksen eli pedon kohtaamisen kohdalle. van Gennepin siirtymäriiteissä promootioakti on itse siirtymä kahden sosiaalisen roolin välillä, lapsesta aikuiseksi ja oppilaasta opettajaksi. Aktissa ollaan välitilassa, liminaliteetissa. Rituaalissa liminaliteetti on voimallinen ja vaaralliseksikin koettu risteävien teiden paikka, missä entinen ja tuttu maailma ja roolit ovat jääneet taakse, ja uuteen maailmaan ja rooliin ollaan siirtymässä. Vanhat säännöt purkautuvat korvautuakseen uusilla. Vanha identiteetti kuolee symbolisesti ja uusi identiteetti syntyy rituaalissa kantajilleen. Yhdenmukainen persoonallisuudesta tyhjennetty pukeutuminen korostaa promovendien olevan persoonatonta massaa, jonka entinen persoona opiskelijana jää taakse ja he syntyvät uudelleen uudessa akateemisen yhteisön roolissaan, maisterina, tohtorina, kunniatohtorina, riemumaisterina tai riemutohtorina. Liminaliteetissa menneisyys ja tulevaisuus ovat epävarmuuden tilassa, kunnes alusta loppuun suoritettu rituaali palauttaa osallistujat takaisin polulle ja menneisyys ja tulevaisuus yhdistyvät jälleen jatkumoksi.
Aktissa korostuvat osallistujien mielessä tiukka pukukoodi, pitkä seisominen ja istuminen, monesti jopa oletusarvoisesti suoranainen kärsiminen. Ilmeisesti jollakin alitajuntaisella tasolla monesti yhä ajatellaan, että eihän mitään voi ilmaiseksi saada, joten kruunujensa eteen on kärsittävä ja siten maksettava symbolisesti hinta siitä mitä saa. Modernin riitin vahvana antiteesinä itse aktissa osallistujien individualiteetti ja persoonallisuus häivytetään yhdenmukaisella pukukoodilla ja nimettömyydellä, promoottori ei lue promovoitavien nimiä ääneen kuin jossakin koulun kevätjuhlassa tehtäisiin. Aktissa toteutuu klassinen symbolinen kuolema, minuuden menettäminen. Vanhan identiteetin on väistyttävä uuden tieltä ja tämä toteutuu rituaalisessa kuolemassa ja jälleensyntymässä. Tätä korostaa myös juhlan värimaailma mustine ja valkoisine asuineen. Vahvasti jälleensyntymisen aspekti nousi esiin myös maisteripromovendien poistuessa promovointinsa jälkeen pääovista valoisaan aulaan. Vaikkei akti itsessään sisällä järisyttäviä kokemuksia, siihen ladatut odotukset ja harjoitukset korostavat itse tapahtumaa, samoin kuin läpi promovoinnin soiva musiikki.
Kolmas vaihe: Jälleenyhdistyminen
Promootion kolmas päivä alkaa aamupäivän retkellä ja lounaalla, mutta huipentuu tanssiaisiin illalla jotka toimivat vapauttavana tekijänä formaalin juhlinnan lopuksi. van Gennepin ja Turnerin mallissa liminaliteetista palataan takaisin arkiseen maailmaan ja muuhun yhteiskuntaan. Campbellin sankarin matkassa tämä on sankarin paluu vieraasta paikasta arkisen kokemuspiirin ulkopuolella, mistä sankari palaa uusien tietojen, taitojen ja voimien kanssa yleensä pelastamaan tai parantamaan omaa arkista elämänpiiriään. Uuden roolin saaneet initioidut palaavat takaisin yhteiskuntaan uudessa roolissaan, jonka akateeminen yhteisö on heille antanut rituaalissa. Tiukan ja jäykän aktin, sekä formaliteetin ja tahdikkuuden hallitseman tanssiaisten alkupään jälkeen koittaa katharsis promoottorin poistuttua tohtorien miekkakujaa pitkin. Yliairut huutaa Barabbaksen olevan irti ja airueiden vastuut päättyvät heidän heittäessään airutnauhansa yliairueen päälle. Samalla airuiden poistuminen roolistaan merkitsee vapaamman juhlinnan alkamista. Kuten eräs tanssiaisvieraana ollut pastori totesi, ihmismieli tarvitsee karnevalistisen vapautumisen ja rentoutumisen tiukan muotokielen hallitseman rituaalisen osan jälkeen. Barabbas viittaa Uuden Testamentin kertomukseen pääsiäisen tapahtumista, missä kansanjoukko huuti Pontius Pilatusta vapauttamaan ennemmin ryöväri Barabbaksen kuin Jeesuksen. Toisin sanoen sääntöjen ja muodollisuuksien kahlehtima ja rajaama kristitty aika väistyy villimmän "pakanallisen" ajan tieltä.
Suuri vapautuminen ja karnevalistinen ylhäisen alentaminen ja sakraalin tuominen profaaniin on tanssiaisten lopussa tanssitava kulkuetanssi maccaroni. Maccaronissa makaronisen runouden esikuvia seuraten juuri akateemisiin arvoihin ylennetyt, arkielämän ulkopuolisten tietojan ja taitojen haltijat, tanssivat letkassa ympäri taloa ja ulkonakin kadulla laulaen hassua laulua vailla mitään järkevää sanomaa. Tämä karnevalisointi toteuttaa rituaalista paluuta mystiseltä matkalta takaisin arkielämään ja auttaa myös palauttamaan formaalien sääntöjen ja promootioleikin sisäisten määräysten jälkeen käsittelemään kaikkea tapahtunutta yhdenlaisena leikkinä, jota ei pidä ottaa liian vakavasti. Samalla ylös korotetut osoittavat naurettavalla käytöksellä nöyryyttä muun yhteiskunnan silmien edessä tullakseen jälleen sen osaksi ja kansalaisiksi kansalaisten rinnalle. Psykologisten ja sosiaalisten tutkimusten mukaan rytminen joukolla tekeminen vaikuttaa sekä musiikin että fyysisen liikkeen (kinestiikan) kautta siihen, että ihmiset kokevat muodostavansa yhden yhtenäisen joukon ja olevansa osa ryhmää.
Eläville ja kuolleille
Kuten monet yhteisölliset rituaalit ja seremoniat, myös promootiossa on yliajallinen aspekti voimakkaasti mukana. Nykyhetken promovoitavien rinnalla uudelleen promovoidaan, vahvistetaan, 50 vuotta aikaisemmin promovoituja maistereita ja tohtoreita riemuina. Riemujen kautta jokainen promootio katsoo aina myös tulevaisuuteen, mutta myös menneisyyteen. Vahvasti tämä korostuu riemujen tuomissa terveisissä, jotka ovat saattaneet kulkea jo useamman 50-vuotissyklin läpi ja vanhimmat ovat 1700-luvun lopulta. Menneisyys ja menneet sukupolvet ovat vahvasti läsnä. Samalla tilaisuus antaa mahdollisuus hahmottaa ajan suhteellisuutta, 50-vuottta tuntuu pitkältä, mutta myös toisaalta lyhyeltä ajanjaksolta. Kuitenkin siinä ajassa maailma ja yhteiskunnat ehtivät muuttua paljon.
Promootiossa eri akateemiset ikäryhmät kohtaavat, valmistuneet ja alma materin jättävät maisterit ja tohtorit, yliopiston henkilökunta eli opettajat ja mestarit, takaisin symbolisesti palanneet riemut, ulkopuolelta jäseniksi kutsutut kunniatohtorit ja kunniavieraat, sekä ylioppilaista kutsutut airueet, joista monista tulee aikanaan tulevien promootiotoimikuntien jäseniä. Promootio myös muodostaa etenkin osakunnissa, tiedekunta- ja ainejärjestöissä ja ylioppilaskunnassa aktiivisesti mukana olleille luontevan seuraavan vaiheen, jossa vuosijuhlissa ja kakkosjuhlissa hiotut keskustelu, illallistamis-, pukeutumis- ja tanssitaidot pääsevät käyttöön. Yhden osakunnan inspehtoria lainaten, suuressa maailmassa on erikseen hienoja diplomaattikouluja, mutta Suomessa on opiskelijajärjestöt, kuten osakunnat, joissa opitaan suuren maailman parketeilla tarvittavia taitoja.
Aiempien promootioiden muisteluissa muistetaan myös jo kauan sitten manan majoille menneitä akateemisia henkilöitä ja ikäpolvia. Vahvasti tämä menneiden polvien kunnioittaminen oli läsnä v. 2023 Filosofisen tiedekunnan promootion tanssiaisten kunniakannoissa, joista yksi kannettiin ennen promootiota kuolleen professorin Matti Klingen muistoksi. Klingellä oli merkittävä rooli promootion puolesta taistelemisessa 1970-luvulla jolloin kaikki sellainen oli vahvasti vastatuulessa ajan poliittisen "valveutuneen" eliitin henkeä vastaan. Klinge oli myös tuttu monille eri promootiokertojen promovendeille tanssiaisten vakiovieraana. 2023 olisi myös ollut hänen riemuyliairut-vuotensa. Symbolisesti kannettiin kantotuolissa tohtorinhattua ja kukkakimppua tohtorien kantamana kanslerin johdolla Chopinin surumarssin soidessa. Promootio on jäähyväisten ja tervetuliaisten juhla. Uudet maisterit ja tohtorit toivotetaan uuden asemansa ja roolinsa mukaisen yhteisön jäseniksi. Mutta samalla se on jäähyväisten juhla, monelle promootio on viimeinen seremonia yliopistolla ja merkitsee vedenjakajaa opiskeluajan, pitkitetyn modernin nuoruuden viimeisen vaiheen, ja aikuisuuden välillä. Erästä promovendia lainaten, promootion jälkeen ollaan "isoja" muttei silti varsinaisesti tiedetä mitä isona haluaa tehdä.
Sakraali ja profaani näytelmä ja leikki
Promootiossa läsnä ovat myyttinen yliopistoa määrittävä ja yliopiston identiteetille ja narratiiville keskeinen tiede itse, tieteellisellä metodilla siihen opetettujen ja vihittyjen maailmasta esiin saama ja löytämä tieto ja totuus. Symbolitasolla promootiossa luodaan vahvoja analogioita tämän arkimaailman ulkopuolisen pyhän tiedon, valon ja totuuden välille, joiden palvelukseen promovendit vihitään aktissa. Sakraalia tilaa korostavat rituaalin kolmivaiheisuus, Länsimaiden historian eri aikakausilta periytyvät eri tavoin pyhät ja sakraalit symbolit ja elementit, kuten antiikin Kreikan ja Rooman laakeriseppele, germaanisten kansojen valanvannontaan yhdistyvä sormus, Euraasian arojen ja Persian jumalten vapaiden ratsastajien hatuista polveutuva tohtorinhattu tai keskiajan ritari ja l'ancien regimen kuningashoveihin yhteyksiä kantava tohtorinmiekka. Sakraali nostaa tapahtuman ja koko seremonian arkimaailmasta irralleen, kuitenkaan ei siitä irti omaan tyhjiöönsä vailla yhteyksiä profaaniin arkimaailmaan, vaan profaanista maailmasta matkaan lähtenyt promootiokansa palaa sakraalista taikapiiristä takaisin profaaniin arkeen tanssiaisten ja yökulkueen kautta. Sakraalia sfääriä tuo promootioon vahvasti myös aktia seuraava promootiojumalanpalvelus, jossa tapahtuma keskittyy konkreettisesti uskontoon ja Jumalan teologiseen osuuteen tiedon ja totuuden merkityskentissä.
Promootiolla on roolipelisanastoa lainaten "pelinjohtajat" ylläpitämässä ja siirtämässä perimätietoa eli lorea. Pelinjohtajat ovat joukko aiemmin promootioissa eri rooleissa olleita henkilöitä, jotka ylläpitävät ja siirtävät perimätietoa aina uudelle promootiolle. Vanhat yleiset seppeleensitojat, aiempien promootioiden toimikunnat ja joukko yliopiston työntekijöitä toimivat tällaisina opettajina. Pelinjohtajiksi tai näytelmän ohjaajiksi, jotka itse ovat mukana narratiivin kertomisessa ja ylläpitämisessä, ovat eri vastuuhenkilöt, kuten officiantit, gratisti, puheiden pitäjät jne. Promootio tavallaan jo on keksinyt kauan ennen roolipelejä "pervasive gamen", todellisuuteen tunkeutuvan pelin, idean. Tämä idea pohjautuu Huizingan kehittelemään ajatukseen leikkivästä ihmisestä ja leikin tärkeydestä ihmiskunnan historiassa kaikkina ikäkausina. Sakraalin sfäärin ja van Gennepin liminaliteetin tavoin Huizingan taikapiirissä normaalit säännöt ja todellisuus seisahtuvat hetkeksi ja siirrytään niiden ulkopuolelle omaan leikin tai näytelmän asettamien sääntöjen ja todellisuuden tilaan, toisin sanoen omalla tavallaan pelimaailmaan.
Promootiota eräs vuoden 2023 harjoituksia katsomassa ollut miekanhioja vertasikin shakkipeliin, jossa promovendit mustissa ja valkeissa asuissaan liikkuvat kuin shakkinappulat laudalla. Yhtäläisyys shakin kanssa on korostettuna myös maisterifranseesissa, jossa mustien ja valkoisten asujen vaihtuminen rivistöissä luo shakkiruutukuvioita ylhäältä parvelta tanssia seuraaville. Promootioaktin päättävässä kulkueessa akateeminen yhteisö marssii ulos yliopistosta Helsingin kaduille ja toreille, kaiken kansan ja kaupunkilaisten sekä turistien silmien eteen, missä on vanha spektaakkelin ja näytöksen tuntu. Promootio on yhtä aikaisesti koettavissa ja tulkittavissa suurena rituaalina, seremoniana, siirtymäriittinä, juhlana, näytelmänä, roolipelinä, leikkinä, pelinä. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Moderni rituaali jo vuodesta 1862
Promootio on kiitos konsistorin ja keisari Aleksanteri II:n vuonna 1862 tekemän ratkaisun toteuttanut jo yli 150 vuoden ajan Harvengtin määrittelemää modernin rituaalin tärkeää funktiota, vapaaehtoisuutta. Kun aiemmin rituaalit olivat pakollisia kaikille yhteiskunnan jäsenille, liberaalin keisarin ratkaisu sallia promootiot niitä haluaville, ja mahdollistaa valmistuminen ammattikelpoisella tutkinnolla myös ilman promootiota, käytännössä modernisoi promootion rituaalina. Vapaaehtoisuuden aspekti on osa modernia rituaalia, osallistujat ovat valinneet osallistuvansa ja maksavansa osallistumismaksun. Ketään ei pakoteta promootioon, jokainen on tehnyt valinnan osallistua rituaaliin. Samalla promootio myös kokee aina painetta toisesta modernin rituaalin kehityspiirteestä, individualisoitumisesta. Joka kerralla joudutaan tekemään rajanvetoja ja linjauksia, kuinka paljon rituaalia voidaan muuttaa yksittäisten promovendien toiveiden ja halujen mukaisesti, ja kuinka paljon pidetään kiinni kaikille yhteisestä ja yleisestä rituaalista, jotta yhteisöllisyys säilyy ja promootioiden ketju jatkuu jälleen uudella lenkillä. Rajusti vuosisatojen aikana rakennettua narratiivia ja rakennettava rikkovat uudistukset aina vaarantavat jatkumon ja osallistujien kokemuksen promootion ja rituaalin autenttisuudesta ja originaliteetista. Muutosten tekeminen onnistuukin silloin, kun muutokset saadaan rakennettua ja kerrottua osaksi jo olemassa olevia elementtejä ja muuttamalla painotuksia ja osioiden suhteita saadaan mennyt ja nykyinen toimimaan rinnakkain.
Hyvinä esimerkkeinä tästä ovat promootiossa tapahtunut sukupuolittuneiden roolien jaottelun purkautuminen 2000-luvulla, jolloin yleiset seppeleensitojat tulivat enemmän ymmärretyiksi kevään ja nuoruuden airuina, kuin pelkästään vanhan roolinsa tanssiaisten kuningattaren kautta. Tavallaan tämä muutos oli tehnyt tuloaan jo vuosisadan verran, sillä miespuolista yleistä seppeleensitojaa ennakoitiin jo 1890-luvulla, jolloin naiset alkoivat osallistua promootioon kasvavissa määrin promovendeina ja miespuolisia seppeleensitojia asettui seppeleensitojien kulkueen osaksi. Toinen esimerkki muuttumisesta ja jatkumisesta promootiojumalanpalveluksen rinnalle 2010-luvulla kasvanut epäuskonnollinen laakerijuhla. Laakerijuhla tapahtuu rinnakkain jumalanpalveluksen kanssa ja kukin osallistuja saa itse valita, kumpaan tapahtumaan suuntaa aktin päättävässä kulkueessa. Näin modernille riitille ominainen valinnanvapaus pääsee jälleen toteutumaan.
Uhraus ja rigiditeetti
Rituaalin yksi tunnuspiirre on sen rigiditeetti, ankaruus, vaativuus ja jäykkyys. Rituaalilla tulee olla jonkin auktoriteetin säätelemä muoto ja kaava, jota seuraamalla osallistujat voivat suorittaa kyseisen rituaalin. Muutoin ihmismieli ei sitä rituaaliksi ja riitiksi miellä, eivätkä riittien, rituaalien ja leikkien vaatimukset täyty, eikä ihmismieli saa toiminnasta sitä mielihyvää ja psykologista palautetta, jota se hakee. Promootiossa tämä kova aspekti nykyisin nousee parhaiten esiin promootion vaativuutena, kuten tiukka pukukoodi tai taloudelliset uhraukset osallistumismaksujen, hankintojen ja menetetyn ajan muodossa. Osaltaan nämä ovat modernin riitin uhreja, joilla annetaan osaltaan merkitystä rituaalille ja sen symboliikalle, siirtymälle jne. Antiikin roomalaisten religion tavoin nykyajankin postmodernien länsimaisten akateemisten ihmisten alitajunnassa tuntuu asustavan ajatus, että oikeasti merkityksellinen asia vaatii sitä tavoittelevalta vastaavasti merkittäviä ja konkreettisia uhrauksia, tekoja ja resursseja. Antiikin Roomassa religio merkitsi ennen kaikkea uhrien kautta tapahtuvaa kaupankäyntiä jumalten kanssa, latinaksi ilmaistuna Do ut des, annan jotta antaisit. Vastineeksi suojeluksesta ja siunauksesta kyseiselle jumaluudelle annettiin uhreja, epäsuotuisalta jumalalta uhrit siirrettiin pois, ellei koettu että kyseinen jumaluus tästä suuttuneena sitten rankaisi koko klaania tai kaupunkia jollakin vitsauksella, jolloin uhrimenoille tuli eräänlainen vakuutuksen rooli, niitä tehtiin varmuudeksi pahansuopien voimien pitämiseksi tyytyväisinä. Moderni promovendi myös uhraa myyttiselle promootion hengelle saavuttaakseen rituaalin ja sen tuoman merkityksen akateemiselle saavutukselleen sekä oppiarvon ulkoiset arvonmerkit. Postmodernisti nykyisin myös promootion kokemus itsessään korostuu ja koetaan merkittävänä rituaalin antina. Mielenkiintoisesti tässä vaativuuden ja uhrausten hakemisessa näkyy jonkinlaisena jälkivaikutuksena kristillisen kulttuurin Kärsimys kruunun kirkastaa -ajattelu, joka juontaa juurensa kristinuskon varhaisvaiheisiin ja viittaa marttyyrien kruunuihin. Jotka puolestaan liittyvät puolestaan maisterien laakeriseppeleen historiaan.
Jokin ihmisessä
Promootiot ovat herättäneet kautta historiansa näkemyksiä puolesta vastaan. 1600-luvulla paheksuttiin kristillisen kirkon papeille sopimatonta juhlimista, mässäämistä, juopottelua ja kauheinta kaikessa, tämän kaiken tekemistä naisten seurassa. 1700-luvulla seremonian vaatimia vaatekustannuksia taivasteltiin ja säätyjen asettama kasvatuskomissio pyrki hankkiutumaan eroon promootioista yhdessä tiedekuntien ja muun akateemisen maailman vanhanaikaisuuden mukana. 1870-luvulla Suomen naiset puolustivat promootioita seurapiirijuhlina, joihin myös naiset pääsivät merkittävissä määrin mukaan ja siksi naiset vaativat promootioita, vaikka ensimmäinen nainen asteli Parnassolle vasta vuonna 1882. Suomen itsenäistyttyä nuukajussit valittivat varojen haaskuuta juhlinnan kaltaiseen turhuuteen, ja 1960-luvun lopulta alkaen koko rituaali leimattiin menneen maailman jäänteeksi, jonka pitäisi ymmärtää väistyä ja kadota uuden tehokkaasti sosiologian oppien mukaan suunnitellut yhteiskunnan tieltä. Kaikkina aikoina promootiota vastaan nostetuista äänistä ja kannanotoista huolimatta perinne ja rituaali porskuttavat edelleen, nyt tätä 2020-luvulla kirjoitettaessa jopa vahvemmin kuin kertaakaan sitten 1950-luvun.
Promootion merkityksestä ja yhteisöllisestä ja kulttuurisesta voimasta kertoo se, että se on saanut läpi historiansa osakseen myös vastavoiman. Jos promootioilla ei olisi merkitystä, niin tuskinpa kukaan vaivautuisi niitä kritisoimaankaan. Monta vuosisataa oletettu promootioiden katoaminen keskiaikaisen mystiikan jäänteenä muuten rationaalisessa yliopistossa tehokkaamman maailman tieltä ei ole koittanut vieläkään. Kertyneen havaintomateriaalin pohjalta lienee jo aika tehdä se olettama, että kyseistä hypoteesia on syytä korjata. Vanhaa kristillistä lausumaa muokaten, ihminen ei elä yksin järjestä, vaan järjen rinnalle tarvitaan tunnetta ja nimenomaan sitä mystiikkaa, jota kohta puoliin tuhat vuotinen akateemisen yhteisön rituaali edustaa. Akateemisten tutkintojen juhlistaminen näyttävästi ja tuntuvasti tekee niistä merkityksellisiä ihmisille itselleen ja antaa kanavan käsitellä valmistumisen kaltaiseen suureen elämäntilanteen muutokseen liittyviä jännitteitä. Dimitris Xygalataksen tutkimusta seuraten ihmiset tarvitsevat rituaaleja ja seremonioita, ja jollei niitä ole saatavilla, he kehittävät niitä itse. Rituaalit ja muut tekevät Xygalataksen tulosten mukaan jopa hyvää mielenterveydelle, koska ne luovat järjestyksen ja ennustettavuuden tuntua, toisin sanoen vakautta, usein kaoottiseen maailmaan jossa elämämme.
Promootio on yksi suuria rituaaleja ja seremonioita, joissa maallistuneelle ja rationalisoituneelle nykymaailmalle poikkeavasti kohtaavat laaja kirjo erilaisia symboleja, rituaaleja ja kertomuksia, sanalla sanoen kokonaisvaltainen kokemus. Akateeminen yhteisö rakentaa itseään ja tarinaansa kokoontuessaan yhteen promootion kaltaisessa seremoniassa, missä muistellaan menneisyyttä, toivotetaan uudet jäseneksi tervetulleiksi ja uusinnetaan yhteisön identiteettiä.
FM Pasi Pykälistö
Kirjallisuutta:
Bourdieu, Pierre - Homo Academicus. trans. Peter Collier. Stanford University Press, Stanford, Kalifornia, 1988.
Caillois, Roger - Man, Play and Games. trans. Meyer Barash. Free Press of Glencoe, New York, 1961.
Campbell, Joseph - Sankarin tuhannet kasvot. Engl. alk. teos The Hero with a Thousand Faces. Suom. Hannes Virrankoski. Otava, Helsinki, 1990.
Davis-Floyd, Robbie & Laughlin, Charles D. - Ritual: What It Is, How It Works, and Why. Berghahn Books inc., New York, 2022.
Eliade, Mircea - The Sacred and the Profane: The Nature of Religion. trans. Willard R. Trask. Harper Torchbooks, New York, 1961.
Frazer, Sir James G. - The Golden Bough: A Study of Magic and Religion. Lyhennetty laitos 1922, Wordsworth Reference Series, Wordsworth Editions Ltd, Lontoo, 1993.
van Gennep, Arnold - The Rites of Passage. Ransk. alk. teos Les Rites de Passage, 1909. trans. Monika B. Vizedom & Gabriele L. Caffee. The University of Chicago Press, Chicago, 1960.
bearb. Walter Friedensburg, Historische Commission der Provinz Sachsen - Geschichtsquellen der Provinz Sachsen und des Freistaates Anhalt. Urkundenbuch universtät Wittenberg teil 1 & 2. Selbstverlag der Historischen Commission, Magdeburg, 1926-1927.
Halonen, Tero - Promootio: elävän yliopistoperinteen historiaa. Otava, Helsinki, 2023.
Halonen, Tero - "Maisteripromootiot, yliopistostatuutit ja akateeminen sulkeminen" teoksessa toim. Sari Aalto, Sami Nyström & Rose-Marie Peake - Leivoksia, kaupunkilaisia ja sivistysaatteita: Kävelyretkiä Euroopan historiaan. Kirjapaja, Helsinki, 2022.
Harvengt, David - "Moi et nous. La relation particulière entre l'invidualité et la colletivité dans deus rites scolaires: Les bals de finissants et les initations universitaires." teoksessa dir. Jacques Cherblanc - Rites et symboles contemporains: Théories et pratiques. Presses de l'Université du Quebec. 2011.
Haskins, Charlies Homer - The Rise of Universities. Cornell University Press, Ithaca, New York, 1957.
ed. Hilde de Ridder-Symoens & C. M. Ridderikhoff - A History of the University in Europe I & II. Cambridge University Press, Cambridge, 1992 & 1996.
Huff, Toby E. - The Rise of Early Modern science: Islam, China and the West. Cambridge University Press, Cambridge, 2007.
Huizinga, Johan - Leikkivä ihminen: Yritys kulttuurin leikkiaineksen määrittelemiseksi. suom. Sirkka Salomaa, WSOY, Helsinki, 1947. holl. alk. Homo ludens: Vom Urpsrung der Kultur im Spiel. 1938.
Koski, Leena - Yliopiston tahtomana, tieteen tekemänä: yliopiston sisäiset symboliset järjestykset. Joensuun yliopisto, 1993.
Makdisi, George - "Madrasa and University in the Middle Ages" Studia Islamica 32. 1970.
Makdisi, George - "Scholasticism and Humanism in Classical Islam and the Christian West." Journal of the American Oriental Society 109, 1989.
Mustajoki, Arto - Myrsky vodkalasissa: Kirjoituksia Suomesta, Venäjästä ja elämästä. Gaudeamus, Helsinki. 2016.
toim. Johanna Ilmakunnas - Promootio akateemisena juhlana. Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan promootio 2010. SKS, Helsinki, 2010.
Rashdall, Hastings - The Universities of Europe in the Middle Ages 1 & 2. Alk. 1895, Cambridge University Press, Cambridge, 2010.
eds. Michael Bull & Jon P. Mitchell - Ritual, performance and the senses. Sensory Studies Series. Bloomsbury Academic, London & New York, 2015.
Stewart, Devin J. - "Degrees or Ijazah" teoksessa ed. Josef W. Meri - Medieval Islamic Civilization: An Encyclopedia. Routledge, Lontoo, 2005.
Strathern, Andrew & Stewart, Pamela J. - Heritage: ritual, tradition, and contestation. Ritual Studies monograph series. Carolina Academic Press, Durham, North Carolina, 2021.
Thorndike, Lynn - University Records and Life in the Middle Ages. Records of Civilization: Sources and Studies XXXVIII. Columbia University Press, New York, 1944.
Turner, Victor - The Ritual Process: Structure and Anti-Structure. Routledge, Lontoo, 1969.
Turner, Victor - Dramas, Fields, and Metaphors: Symbolic Action in Human Society. Cornell University Press, Ithaca & London, 1974.
Xygalatas, Dimitris - Ritual. Storia dell'umanità tra natura e magia. trad. Chiara Rizzo. Feltrinelli, Roma, 2023.