Turun Akatemian, Helsingin Keisarillisen Aleksanterin yliopiston ja nykyisen Helsingin yliopiston vuodesta 1643 alkanutta promootioperinnettä yhdistää vain yksi konkreettinen esineellinen muisto: yliopiston hopeavaltikat. Ne ovat olleet mukana kaikissa promootioissa. Keväänä 2023 valtikat hohtelevat filosofisen tiedekunnan promootiokulkueessa pedellien kantamina sadannen kerran.
Promootiossa on tieteen ohessa runsaasti taiteellisia elementtejä. Promootiota on lisäksi esitetty kirjallisuudessa, muun muassa rikos- tai jännitysromaanissa Elämän ja kuoleman kevät (2017). Luin kirjan Promootion juhlavuoden 2023 kunniaksi ja tässä on siitä tekemäni lyhyt arvio.
Yliopiston siirryttyä Helsinkiin 1830-luvulla uusi promootiotraditio syntyi: Alettiin valita yleinen seppeleensitojatar. Yleensä tähän tehtävään valitaan professorien tyttäriä, mutta myös valtiomiesten jälkeläiset ovat saaneet tämän kunnian. Nykyään tehtävään voi myös valita miespuolisia henkilöitä.
Vuonna 1832 maisteripromovendit lahjoittivat yleiselle seppeleensitojattarelle kiitoslahjaksi arvokkaan korun. Siitä on muodostunut perinne, joka jatkuu yhä. Lue lisää, miten korut ovat muuttuneet vuosien varrella.