Päätöksenteko ja rahoitus
VIE-johtoryhmä, VIExpert-lähettiläät, opetusesitysten hakuilmoitus, VIExpert-opetuksen kehittäminen ja VIE-verkoston yliopistot

Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistoverkoston (VIExpert-opintojen) päättävä toimielin on johtoryhmä, jossa ovat edustettuna niin verkoston yliopistot kuin opiskelijatkin. Johtoryhmä tekee keväisin päätöksen tulevana vuonna rahoitettavista kursseista perustuen eri yliopistoilta tulleisiin opetusesityksiin sekä opiskelijoiden toiveisiin. Vuosittain tarjolla on noin 70 kurssia ympäri Suomen, joista VIExpert rahoittaa noin kolmanneksen. Toinen tärkeä päätös koskee opiskelijavalintoja myöhemmin keväällä.

Opintojen päivittäisestä hallinnosta ja päätöksenteosta vastaavat Venäjän ja Euraasian tutkimuksen yliopistonlehtori ja verkostokoordinaattori.

Tärkeä osa VIExpertin toimintaa ovat VIExpert-lähettiläät, jotka toimivat ohjelman lähettiläinä omissa yliopistoissaan ja kanavoivat arvokasta opiskelijapalautetta VIExpertin kehittämiseksi.

VIE-johtoryhmä

Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistoverkoston (VIExpert-opintojen) päättävä toimielin on johtoryhmä, joka kokoontuu 3-4 kertaa vuodessa. Se päättää muun muassa VIExpertin opintovaatimuksista, opiskelijavalinnoista ja kurssitarjonnasta.  Johtoryhmässä ovat edustettuina kaikki verkoston yliopistot sekä VIExpertin opiskelijat.

Verkoston johtajana ja johtoryhmän puheenjohtajana toimii Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro. Johtoryhmän esittelijöinä ja VIExpert-opintojen hallinnosta vastaavina toimivat Venäjän ja Euraasian tutkimuksen yliopistonlehtori Sirke Mäkinen ja verkostokoordinaattori Hanna Peltonen.

Johtoryhmän jäsenet 2022-2023

Aalto yliopisto

Tutkijatohtori Daria Kautto etunimi.sukunimi@aalto.fi
Akatemiatutkija Päivi Karhunen etunimi.sukunimi@aalto.fi

Hanken Svenska handelhögskolan

Professori Mats Ehrnrooth fornamn.efternamn@hanken.fi
Professori Benjamin Maury fornamn.efternamn@hanken.fi

Helsingin yliopisto

Tutkimuskoordinaattori Meri Kulmala etunimi.sukunimi@helsinki.fi
Professori Tomi Huttunen etunimi.sukunimi@helsinki.fi

Itä-Suomen yliopisto

Professori Jarmo Kortelainen etunimi.sukunimi@uef.fi
Yliopistotutkija Heta Hurskainen etunimi.sukunimi@uef.fi

Jyväskylän yliopisto

Professori Mika Lähteenmäki etunimi.sukunimi@jyu.fi
Professori Markku Lonkila etunimi.sukunimi@jyu.fi

Lapin yliopisto

Professori Soili Nystén-Haarala etunimi.sukunimi@ulapland.fi
Väitöskirjatutkija Olga Pushina opushina at ulapland.fi

Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto

Professori Juha Väätänen etunimi.sukunimi@lut.fi
Tutkijatohtori Daria Podmetina etunimi.sukunimi@lut.fi

Oulun yliopisto

Tutkimusprofessori Kari Strand etunimi.sukunimi@oulu.fi
Professori Riitta Keiski etunimi.sukunimi@oulu.fi

Tampereen yliopisto

Professori Sanna Turoma etunimi.sukunimi@tuni.fi
Apulaisprofessori Nelli Piattoeva etunimi.sukunimi@tuni.fi

Turun yliopisto

Yliopisto-opettaja Tamara Budanova etunimi.sukunimi@utu.fi
Tutkijatohtori Pia Koivunen etunimi.sukunimi@utu.fi

Vaasan yliopisto

Lehtori Mika Kärkkäinen etunimi.sukunimi@uva.fi

Åbo Akademi

Professor Mikko Lagerspetz fornamn.efternamn@abo.fi
Professor Martina Björklund fornamn.efternamn@abo.fi

Opiskelijajäsen

Maria Roivas etunimi.sukunimi@tuni.fi
 

VIExpert-lähettiläät

VIExpertille on tärkeää, että se näkyy ja kuuluu kaikissa verkoston yliopistoissa. VIExpertin toimintaa markkinoimaan ja kehittämään onkin vuodesta 2007 lähtien otettu mukaan opiskelijayhdyshenkilöitä. Yhdyshenkilöiden tehtäviin kuuluu:

  • Toimia oman yliopiston VIExpertiläisten yhteyshenkilönä kussakin yliopistossa
  • Avustaa VIExpertin markkinoinnissa etenkin kevään opiskelijahaun (helmi-maaliskuu) yhteydessä sekä kurssitietojen kokoamisessa (huhtikuu)
  • Osallistua VIExpertin kehittämiseen antamalla palautetta opiskelijanäkökulmasta. Yhteiset kehittämispäivät VIExpertin henkilökunnan kanssa järjestetään kerran vuodessa tai lukukaudessa.

VIExpert-lähettiläät 2022–2023:

  • Philip Cronstedt / Hanken
  • Anna Kananen, Maria Filippenkova, Elisa Minkkinen ja Alexander Malinen / Helsingin yliopisto
  • Inka Piisilä / Lapin yliopisto
  • Maarit Kiiskilä, Suvi Pukki, Reetta Tuominen, Juho Pitkänen, Anna Pitkänen, Elisa Airasvirta, Maria Roivas, ja Alisa Virtanen / Tampereen yliopisto

Opiskelijayhdyshenkilön tehtävä on luottamustoimi. Saat opiskelijayhdyshenkilönä toimimisesta paljon hyötyä ja vähän huviakin. Pääset kurkistamaan VIExpertin hallinnon sisäpuolelle ja saat kokemusta verkostotyöskentelystä. Tehtävästä saa myös työtodistuksen. Lisätietoa kiinnostuneille VIExpertin koordinaattorilta.

Lukuvuoden lopussa moni opiskelijayhdyshenkilö jättää paikkansa valmistumisen vuoksi, minkä takia lista ei välttämättä ole ajan tasalla keväällä/kesällä. Paikkansa jättäneiden tilalle valitaan uudet henkilöt pääasiassa uusien opiskelijoiden joukosta VIExpert-kesäkoulussa. Voit myös olla yhteydessä koordinaattoriin, mikäli olet kiinnostunut tästä mahdollisuudesta etkä ole tänä vuonna mukana kesäkoulussa.

VIExpert-opetusrahoituksen hakeminen lukuvuodelle 2023-2024

HAKUJULISTUS: VIEXPERT-OPETUSRAHOITUS 2023–2024

Valtakunnallinen Venäjän ja itäisen Euroopan asiantuntijaopinnot (VIExpert) tarjoaa Venäjää, muuta Euraasiaa ja itäistä Eurooppaa koskevia syventäviä opintoja VIE-verkoston yliopistoissa. Julistamme haettavaksi rahoitusta lukuvuonna 2023–2024 toteutettavaan VIExpert-opetukseen. Voit hakea rahoitusta VIE-verkoston yliopistojen koulutus-/tutkinto-ohjelmien tutkintosuunnitelmaan kuuluville kursseille. Rahoitusta jaetaan ko. koulutus-/tutkinto-ohjelmille, vaikka hakijana voi olla yksittäinen opettaja. Hae opetusrahoitusta täyttämällä ja lähettämällä e-lomake osoitteessa https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/119938/lomakkeet.html 14.2.2023 mennessä.

Lukuvuodeksi 2023–2024 VIExpert-opetusrahoitusta on haettavissa 50 000 euroa. Rahoitusta voidaan myöntää myös englanninkielisen kesäkoulun opetuspalkkioihin.

Kurssien kohderyhmä ja opetusmuoto ja –sisältö

VIE-verkosto on kaksitoista yliopistoa kattava verkosto ja VIExpertissä on opiskelijoita ko. verkostoon kuuluvista yliopistoista. Jotta mahdollisimman moni VIExpert-opiskelija voisi osallistua rahoitetuille kursseille, rahoitusta myönnettäessä etusija annetaan kursseille, jotka voi suorittaa myös etäopiskeluna.  Hakulomakkeessa pyydetään tarkentamaan, miten kurssi on mahdollista suorittaa etänä.

Kannustamme monitieteiseen lähestymistapaan samoin kuin tekemään useita eri alueita temaattisesti yhdistäviä opetusehdotuksia. Toivomme erityisesti  kurssiesityksiä Ukrainaa, Keski-Aasiaa, Etelä-Kaukasusta ja itäistä Keski-Eurooppaa koskevasta opetuksesta Venäjän lisäksi. Kurssit voivat olla lähestymistavaltaan  myös eri alueita vertailevia. Kannustamme verkoston yliopistoja yhteistyöhön kurssien suunnittelussa. Verkoston yliopistot voivat hakea rahoitusta monitieteisille  temaattisille kursseille, jotka ovat yhdessä suunnitelleet ja tulevat tarjoamaan kaikkien ko. kurssin suunnitteluun osallistuneiden yliopistojen opetusohjelmissa. Yksi  yliopisto koordinoi yhdessä toteutettua kurssia ja hakee sille rahoitusta.

Rahoitettavien kurssien tulee täyttää seuraavat ehdot:

Opetussuunnitelma
Rahoitettavan kurssin tulee olla osa jonkin VIE-verkoston yliopiston maksutonta tutkinto-opetusta ja osa lukuvuoden 2023-2024 opetusohjelmaa. Hakijan on jo ennen hakua ehdottomasti sovittava, että jokin verkoston yliopistoista hyväksyy kurssin opetussuunnitelmaansa ja -ohjelmaansa. Rahoitus ohjataan järjestävälle  koulutus-/tutkinto-ohjelmalle, laitokselle tai tiedekunnalle, ei yksittäiselle opettajalle. Rahoitusta päätettäessä on eduksi, jos hakijalla on rahoitusta myös kurssin järjestävältä yliopistolta.

Kurssien laajuus ja taso

  • Ehdotettujen kurssien laajuuden tulisi olla pääsääntöisesti 5 opintopistettä noudattaen kuitenkin opetusta tarjoavan yliopiston käytäntöjä.
  • Kurssien tulee olla tasoltaan syventäviä opintoja.
  • Kurssikuvauksessa tulee olla eriteltyinä kurssin sisältö (ml. luentorunko ja opettajat, lähiopetuksen määrä, työskentelytavat, opetuskieli),  osaamistavoitteet sekä suoritustapa ja arviointi.

Mitä korvataan

  • Kurssille voi saada rahoitusta enintään 2500 euroa.
  • VIExpertin korvaama osuus voi sisältää opetuspalkkioita (työsuunnitelmaan sisältymätön opetus, apurahatutkijat tai vierailevat luennoitsijat; huom. opettajille, joilla on affiliaatio venäläiseen yliopistoon, ei voi maksaa luentopalkkiota nykyisen OKM:n suosituksen mukaisesti), opetusmateriaalikuluja sekä  tentinkorjauspalkkioita, henkilöstösivukuluja, matka- ja majoituskuluja (ei viisumikuluja) ja opetustilavuokria. Järjestävän yliopiston toivotaan myös  osallistuvan kustannuksiin. Huom. mikäli järjestävä yliopisto laskuttaa myös ALV:n, on sen osuus laskettava budjettiin (eli se vähentää esim. opetuspalkkioiden määrää).
  • Kustannukset korvataan vain todellisia kuluja vastaan eli laskuun tulee sisällyttää kirjanpidon raportti. Tästä annetaan tarkemmat ohjeet  hyväksymiskirjeen yhteydessä.

Yliopiston yhteinen opetusehdotus ‒ ota yhteyttä yliopistosi edustajaan

Hakijan on hyvä olla hyvissä ajoin ennen hakuajan päättymistä yhteydessä oman yliopistonsa VIE-verkoston vastuuhenkilöön eli verkoston johtoryhmän jäseneen: https://www.helsinki.fi/fi/aleksanteri-instituutti/opetus/maisteritason-opinnot/viexpert/paatoksenteko-ja-rahoitus#section-84184. He antavat lisätietoja yliopiston mahdollisista yhteishankkeista VIE-opetuksen rahoitukseen liittyen.

Yliopisto voi koota esityksensä yhteen ja hakea rahoitusta VIE-teemaan liittyvälle kokonaisuudelle. Näinvoidaan välttyä esittämästä päällekkäisiä aiheita ja tukea yliopiston omia Venäjän, muun Euraasian ja itäisen Euroopan tutkimuksen intressejä.

Yhteisessä opetusehdotuksessa haettu rahamäärä voidaan määritellä kokonaissummana e-lomakkeessa. Kokonaisuuteen kuuluvat kurssit tulee kuitenkin eritellä annettujen ohjeiden mukaisesti kurssikohtaisesti erillisessä liitteessä. Yhteisestä opetusehdotuksesta tulee erikseen ilmoittaa hakulomakkeessa sille varatussa kohdassa. Erilliset ja yhteishakemukset käsitellään yhtäläisin periaattein.

Muuta ennen hakua selvitettävää ‒ rahoituksen jälkeen huolehdittavaa

  • Hakijan tulee ennen hakemuksen lähettämistä varmistaa kaikilta kurssin opettajilta, että esim. luentojen nauhoitus sopii kullekin opettajalle.
  • Hakijan tulee suunnitella kurssin aikataulu sekä varata sille opetustilat yhdessä järjestävän yliopiston kanssa. Myös opetuspalkkioiden tasosta tulee sopia järjestävän yliopiston kanssa.
  • Kurssin vastuuhenkilön tulee lähettää kurssitiedot VIExpert-opinto-oppaaseen myöhemmin ilmoitettavaan päivään mennessä (yleensä toukokuussa).
  • Rahoitetusta kurssista tulee kerätä oppimiseen liittyvä palaute ja laatia siitä lyhyt kooste johtoryhmän käyttöön (ohjeistus lähetetään rahoituspäätöksen yhteydessä).

Päätöksestä ilmoittaminen

Päätöksen rahoituksista tekee VIE-yliopistoverkoston johtoryhmä. Rahoituspäätöksistä ilmoitetaan rahoitettavien kurssien hakijoille 21.3.2023 mennessä.

VIExpert-opetuksen kehittäminen

Kehitämme VIExpert-asiantuntijaopintoja ja VIE-verkoston toimintaa keräämämme palautteen pohjalta. Keräämme opiskelija- ja opettajapalautetta VIExpert-kesäkoulusta, monimuotokurssilta, tutkielmaseminaarista sekä muista VIExpertin rahoittamista kursseista. Lisäksi teemme alumnikyselyn vuosittain sekä järjestämme opetuksen ja oppimisen kehittämiseen liittyviä työpajoja johtoryhmälle ja VIExpert-lähettiläille. 

VIExpertin periaatteita ovat avoimuus, läpinäkyvyys ja tasavertaisuus. Lisäksi pyrimme monitieteisyyteen ja valtakunnallisuuteen. Nämä huomioimme niin opetusrahoitusta ja opiskelijavalintaa koskevissa päätöksissä kuten myös kaikessa muussa toiminnassamme.