Helsinki Alumni Hub on julkaistu – Löydät nyt Suomen suurimman asiantuntijayhteisön verkosta

Helsinki Alumni Hub on Helsingin yliopiston alumnien oma verkkoyhteisö, joka kokoaa palvelut ja ihmiset yhteen paikkaan.

Helsingin yliopiston uusi Helsinki Alumni Hub on Helsingin yliopiston alumneille suunnattu vuorovaikutteinen verkkoportaali, jossa alumnit voivat helposti keskustella ja verkostoitua keskenään, ilmoittautua koulutuksiin ja tapahtumiin sekä löytää vain alumneille tarkoitettuja etuja ja palveluita.

– Alumnit ovat toivoneet meiltä mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen sekä opiskelijoiden auttamiseen. On kyse sitten koulutuksen etsimisestä, halusta tarjoutua opiskelijalle mentoriksi tai opiskelukavereiden löytämisestä, Helsinki Alumni Hub tarjoaa siihen selkeän kanavan, yhteiskuntasuhteiden päällikkö Pia Dolivo kertoo.

Helsinki Alumni Hub tuo ihmiset ja keskustelun yhteen – niin Suomessa kuin ympäri maailmaakin. Vaikka koronapandemian jälkeen toivottavasti myös kasvotusten tapaamiset onnistuvat, Hub mahdollistaa osallistumisen toimintaan aiempaa helpommin. Tapahtumiin voi olla arjen kiireen keskellä helpompi osallistua etänä ja etenkin muualla kuin Helsingissä asuvat alumnit saavat nyt uusia mahdollisuuksia osallistua.

– Alumnimme ovat löytäneet toiminnan kautta esimerkiksi uusia yhteistyökumppaneita, inspiraatiota uudelle urapolulle ja laajempia verkostoja. Monitieteinen alumniyhteisömme on ehdoton voimavara kaikille: kun rohkeat vaikuttajat kohtaavat inspiroivan keskustelun merkeissä, mitä tahansa voi tapahtua, Dolivo sanoo.

Uusi verkkoportaali vahvistaa yliopiston yhteyttä alumneihinsa

Vuorovaikutus Helsingin yliopiston ja alumnien välillä on tärkeää, koska se mahdollistaa yhä laadukkaamman opetuksen kehittämisen, monipuolisemman tutkimuksen ja yliopiston vaikuttavuuden lisäämisen. Vuoropuhelua alumnien kanssa on jatkossa helpompi käydä Helsinki Alumni Hubissa.

– Alumnien näkemykset ja ideat rikastuttavat yliopiston toimintaa ja alumnit myös mielellään osallistuvat yliopiston kehittämiseen. Siksi Hubissa on helppo ilmoittautua vapaaehtoiseksi. Alumnit osallistuvat nyt jo hyvin merkittävällä tavalla yliopiston toimintaan – he lahjoittavat aikaansa yli 1 000 tuntia vapaaehtoistyötä vuosittain, Dolivo sanoo.

Alumniyhteisöön kuuluu tällä hetkellä yli 48 000 alumnia, ja alumnit muodostavatkin vaikuttavan asiantuntijaverkoston Suomessa ja maailmalla. Yhteydenpito alumneihin ja sen pohjalta syntyvä yhteistyö on keskeinen osa yliopiston yhteiskunnallista vuorovaikutusta.

– Alumnimme ovat asiantuntijoita, jotka toimivat laajasti yhteiskunnan eri aloilla. Helsingin yliopiston osaaminen, tutkimus ja niiden pohjalta syntyvät innovaatiot leviävät yhteiskunnassa alumniemme ansiosta. Niin alumnit kuin me yliopistollakin uskomme rohkeasti ajattelun voimaan muuttaa asioita – yhdessä maailman parhaaksi.

Näin pääset Helsinki Alumni Hubiin

Kirjaudu Helsinki Alumni Hubiin. Kirjautumissivulla voit tilata itsellesi myös uuden salasanan. Mikäli sinulla on ongelmia kirjautumisen kanssa, olethan meihin yhteydessä alumni@helsinki.fi.

Jos et ole vielä liittynyt Helsinki Alumni -yhteisöön, tee se nyt. Helsingin yliopiston alumnina hyödyt verkostostasi, jonka jäsenenä saat tukea, tietoa ja tuoreita kontakteja työelämään. Voit jakaa osaamistasi muille ja oppia lisää kiinnostavista aiheista tai ryhtyä vaikkapa valmistuvan mentoriksi.

Lue lisää Helsinki Alumni -yhteisön eduista ja liity jäseneksi täysin ilmaiseksi.