Sami Koponen: Pizzassa ei ole juustoa. Kyllä mä voin sen ennustuksena antaa, että vuonna 2030 se on hyvin laajalle levinnyt ajatus suomalaisessa pizzakulttuurissa.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee taustalle]
Hanna Hantula: Kuuntelet Utelias mieli-podcastia, joka puhuu tieteestä tunteella. Tässä podcastissa Helsingin yliopiston tutkijat kertovat oman alansa kiinnostavimmista, yllättävimmistä ja tärkeimmistä löydöistä. Tänään keskustelemme siitä, mitä jokapäiväinen leipämme tai nykyään ehkä muodikkaasti smoothie bowlimme ja sushimme kertoo siitä, keitä me olemme. Aivan eri asioita kuin vaikkapa 20 vuotta sitten. Vieraana on ruokakulttuurin tutkija ja yliopistonlehtori Sami Koponen Helsingin yliopistosta. Tervetuloa.
Sami: Kiitos, kiva olla täällä.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee]
Hanna: Sami, sä siis tutkit suomalaista ruokakulttuuria ja erityisesti sen muutoksia. Herkullinen aihe, koska tämähän koskettaa meistä jokaista, kaikkien on syötävä. Mitä sä söit tänään aamiaiseksi?
Sami: Mä söin tällaisen eräänlaisen tuorepuuro viritelmän, jos näin voisi sanoa.
Hanna: Mitä kaikkea siinä viritelmässä oli?
Sami: Sinne viritelmään tulee vähän jogurttia ja kauraa ja olisiko ollut nektariinia ja joo, manteleita ja saattaa olla jotain muutakin vielä.
Hanna: Mitä sun aamiaisvalinta kertoo susta ihmisenä?
Sami: Jaa, mä en tiedä. Mulla on tapana syödä aika lailla samaa joka aamu. Ehkä se kertoo mun tylsyydestä ihmisenä. En tiedä, kai siitä jotain voi koettaa päätellä, mutta ehkä mä välttäisin liian syvälle meneviä päätelmiä.
Hanna: Okei, ei puhuta enempää yksilövalinnoista, vaan siitä suomalaisesta ruokakulttuurista, jota sä oot tutkinut. Minun maallikon näkemykseni suomalaisen ruokakulttuurin muutoksesta on seuraava: hernekeittoo hernekeittoo hernekeittoo, makaronilaatikkoa, jauhelihakastiketta, hernekeittoa ja pam, yhtäkkiä joskus 2000-luvulla ravintolassa syömisestä tuli tavallista, valinnanvaraa oli vaikka kuinka ja mun mummokin alkoi syödä sushia. Mitä oikein tapahtui?
Sami: No joo, näinhän se tosiaan, suunnilleen samalla tavalla itsekin kuvaisin asiaa, että sen muutos oli periaatteessa aika nopea, mitä on tapahtunut vaikkapa nyt ihan Helsingissä. Toisaalta kyllähän siinä oli taustalla aika pitkiä semmoisia kehityskaaria, jotka oli maailmalla ollut käynnissä jo aika pitkää. Ja kyllähän siinä on sitten, jos miettii ihan Suomessa, niin taustalla on paljon, vaikka että EU:hun liityttiin ja elintarvikevalikoima kasvoi ihan merkittävästi yhdeksänkymmentäluvulla Suomessa. Ruokamedian kehitys on tosi merkittävä siellä taustalla. Muistan itse joskus 90-luvulla tuli joku tai yhdeksänkymmentäluvun alkupuolella tuli vielä muutamia hyvin harvoja tämmöisiä jotain kokkiformaatteja tai muita telkkarista tai tämmöisiä ruokaohjelmia. Sitten alkoi tulla joku tämmöinen alaston kokki, mä muistan, se oli jotain ensimmäisiä mitä itse katsoi, että tää Jamie Oliver oli jotain vähän erilaista. Että yhtäkkiä ruuasta alkoi tulla tämmöistä enemmän ehkä viihdettä, kun sellaista, että annetaan jotain konkreettisia vinkkejä, että näin laitat ruokaa.
Hanna: Ei siis käynyt vaan sillä tavalla, että suomalaiset yhtäkkiä heräsi yhtenä aamuna, että hei olisipa kiva syödä vaikka kvinoaa.
Sami: Joo ei se ei se ihan niin tapahtunut, että jokainen yksilönä heräsi tämmöisen ajatuksen kanssa, että kyllä yleensä näissä on pidempiä kehityskaaria taustalla.
Hanna: Miten sä oot päätynyt tutkimaan juuri ruokakulttuuria ja sen muutoksia? Oletko sattumoisin itse foodie?
Sami: Tota mä luulin joskus ehkä, että jotain tällaisiakin piirteitä saattaisi olla ja kyllä mua toki aina on jossain määrin kiinnostanut ruokaan liittyvät kysymykset. Mun mielestä on ollut aina ihan tolkuttoman hauskaa istua jossain ravintolassa ja katsoa, että mitä siellä tapahtuu. Mä muistan lapsena mä jo tykkäsin istua pitkään ja mä toivoin, että ruoka ei koskaan tulisi pöytään, jotta saisi havainnoida mahdollisimman kauan. Mä olin hyvin outo lapsi siinä mielessä.
Hanna: Kattelitko sä siis vieraisiin pöytiin, että mitä ihmiset syövät?
Sami: [naurahduksia] Mä kattelin vieraisiin pöytiin ja koitin vakoilla mitä henkilökunta tekee ja kaikki ruokalistat oli ihan siisteintä mitä voi olla, että kaikkea mitä siellä on tarjolla.
Hanna: Ajattelitko sä ikinä et susta itse tulisi joku ravintola-ala niin ihminen?
Sami: Ajattelin itse asiassa joskus, et voisi tullakin ja mä jopa hain alun perin sen puolen koulutukseen tonne ammattikorkeakoulupuolelle ja pääsinkin, mutta sitten päädyin sittemmin yliopistopuolelle.
Hanna: Samalla kun suomalainen ruokakulttuuri muuttui, yhä useampi tuntui alkavan ottaa ruuan ja juoman enemmän tosissaan, kun ennen. Piti esimerkiksi alkaa stressata siitä, että onko nyt varmasti osannut ostaa oikeanlaisen kahvipaketin tuliaiseksi, kun joka kodissa on joku erilainen härpäke kahvin valmistukseen vanhojen tuttujen ja turvallisten kahvinkeittimien sijaan. Milloin ja miten ruoka intoilusta tuli suomessa ihan peruskauraa?
Sami: Tota no joo, en mä tiedä vieläkään onko se niin kun jotenkin Suomessa peruskauraa, kaikkialla Suomessa, kaikenlaisten yhteiskuntaluokkien ja vastaavien parissa. Että toki se ehkä kun katsoo asiaa täältä Helsingistä ja koulutettujen kaupunkilaisten ihmisten keskuudesta, niin totta kai se ehkä näyttää vähän isommalta ilmiöltä kun se ehkä koko Suomen tasolla onkaan. Mutta tota siinäkään nyt ei ehkä mitään yhtä hetkeä tai yhtä aamua voi sanoa, että tällainen muutos olisi tapahtunut. Mutta sama, että mä jaan nää havainnot siitä, että tietyissä piireissä siitä on tullut semmoinen, että pitää olla vähän huolissaan, että minkä vaikutelman antaa oman ruoan kulutuksen kautta. Ja tästä on aika just mielenkiintoistakin tutkimusta just vaikka siitä, että miten vaikka lapsiperheessä tänä päivänä, kun on tutkittu, että minkälaiset asiat stressaa lasten vanhempia arjessa niin siellä on yksi keskeinen syy nousee esiin on tämmöinen, että vanhemmat kokee painetta, että heidän pitää kasvattaa heidän lapsistaan tämmöisiä foodie kansalaisia. Niin se herättää kysymyksiä, että tämmöinen kehitys, joka voi näyttäytyä tämmöisenä tietyllä tavalla hauskana ja harmittomana, että tulee ravintoloita ja ruoka kiinnostaa, ja kahvit ja kaikki mahdolliset tuotteet kiinnostaa kauhean paljon, mutta että sillä on myös tiettyjä seurauksia ihmisten arkeen sitten, jotka ei välttämättä olekaan niin yksiselitteisen positiivisia.
Hanna: Mä tunnistan ton. Yks mun tuttu, jolla on pieniä lapsia niin hän just harmitteli sitä, että hänen lapset on aika nirsoja, mut sitten taas ystävän lapset oli ollut silleen jonkun kyläilyn yhteydessä, että äiti voisimmeko kokata tänään yhdessä puttanesca pastaa. Ja tästä oli tullut sitten nirson lapsen vanhemmille tosi suuri huonommuuden tunteen kokemus.
Sami: Joo, uskon.
Hanna: Kuinka isoa osaa suomalaisista tää sun tutkima ruokakulttuurin muutos oikeasti koskettaa? Esimerkiksi mun kuusikymppiset Pohjanmaalla asuvat vanhemmat tuntuu syövän aikaa saman ruokaa kun 1990-luvullakin. Onko oikeasti niin, että se ruokakulttuuri on muuttunut vaan isoissa kaupungeissa ja muualla ei?
Sami: Ei ole niin, että se olisi vain muuttunut siellä, mutta kyllä niitä eroja toki on. Ehkä tuossa on se myös kiinnostavaa, että puhutaan tästä muutoksesta, joka on kauhean kiinnostava aihe itsessään. Niin siinä monesti tulee se olo, että jos seuraa medioita niin saa semmoisen vaikutelman, että kaikki muuttuu koko ajan todella nopeasti ja nyt tulee nämä trendit ja ne on ihan erilaisia kuin viime vuonna ja me syödään hyvin paljon nyt eri tavalla kun syötiin pari vuotta sitten. Tutkimusten mukaan tää ei ihan ole se ikään kuin paras kuvaus kuitenkin asiasta, että samalla kun meillä tapahtuu tämmöistä liikehdintää, että tietynlaiset ihmiset kiinnostuu aktiivisesta ravintolakäymisestä tai jostain vastaavasta niin samaan aikaan on myös niin kuin tosi paljon semmoista pysyvyyttä, että tänäkin päivänä niin hyvin iso joukko koululaisia, päiväkotilaisia syö koulussa ruokaa ihan samalla tavalla kuin he on syönyt vuosikymmeniä. Sitten toki siellä on tiettyjä tietenkin yksityiskohtia vaihtunut siitä, että minkälaista ruokaa, mut periaatteessa se asetelma on sama. Tietynlaisia tämmöisiä kollektiivisia rytmejä voidaan havaita siinä, että mihin aikaan ihmiset vaeltaa yhdessä lounaalle, mihin aikaan ihmiset syö työpäivän jälkeen ruokaa. Edelleenkin aika tavanomaista, että syödään usein, jos mahdollista, ja syödään yhdessä ruokaa varsinkin pääaterioita ei syödä yksin. Että paljon tämmöisiä pysyvyyksiä on kun ollaan sitten kaupungissa tai maaseudulla.
Hanna: Millaisten ruokien kautta se ero tulee parhaiten näkyväksi?
Sami: Hyvä kysymys. Ei ehkä äkkiseltään tule mieleen sellaista yhtä suurta. Tietenkin voi ajatella niin, että yks muutos itsessään on se, että no jos nyt edelleen puhutaan mediasta, että hyvinkin tyypillistä että siellä nousee joku tämmöinen tietty ruoka esille, on se sitten niinku avokadopasta tai nyt viime aikoina ollut ilmiö tai jotain näitä Dubai-suklaat ja vastaavat, että joku tämmöinen juttu nostetaan esiin tosi voimakkaasti ja siitä tulee semmoinen suuri hitti ja ihmiset on valmiita maksamaan ihan älyttömiä summia jostain tietystä asiasta. Että ehkä tää on yksi sellainen ei mikään tietty ruoka vaan semmoinen ilmiö itsessään. Varmaan usein tässä kohtaa saatetaan mainita joku sushi, joka on tietenkin sen tyyppinen, että alun perin tuli ehkä kaupunkeihin ja näin, mutta on sittemmin lähtenyt leviämään aika voimakkaasti.
Hanna: Niin onko sitä sushi rajaa enää olemassa, mistä joskus puhuttiin?
Sami: No niin. En tiedä, pitäisi käydä tarkistamispäivän tilanne, mutta mun ymmärtääkseni löytyy aika laajalta alueelta.
Hanna: Jos sushiraja alkaa olla häilyvä, niin mites kauramaitovyöhyke eli puhutaan, että kun siirtyy pois suurista kaupungeista, poistuu kauramaitovyöhykkeeltä. Pitääkö tää vielä paikkansa?
Sami: Sama juttu, en osaa niitä nyt näin äkkiseltään kuvata ihan tarkkaan, että missä menee tietyt vyöhykerajat. Mä luulen, että siellä on kyllä kaikenlaisia alueita edelleen, jossa perinteinen maito on aika voimissaan, että tässä kaura ei ole samalla tavalla lyönyt läpi. Mutta kyllä se on semmoinen tuote tietenkin, joka on semmoinen, että monetkin ihmiset, jotka niin kun muuten sanoo, että he ei ole tämmöistä siirtymää kohti kasviperäistä syömistä lähtenyt mitenkään toteuttamaan, niin usein sitten mainitsee että, tämä kaurajuoma on poikkeus, että sitä on nykyään niin helppo saada ja tulee joka puolella vastaan, niin vähintään, jos ei muuten niin vähintään sitten kahviin laitettuna.
Hanna: Puhutaan vielä pysyvyydestä, että mitkä sitten olisi sellaisia ruokia, joiden kautta pysyvyys tulee näkyväksi? Mitkä on sellaisia ruokia, joista suomalaiset ei ainakaan ole luopumassa?
Sami: No, kyllähän nyt näitä tulee mieleen useitakin erilaisia ruokia, jotka nyt vaikkapa tuolla tuota koulunkin ruokalistalla on pysynyt vuosikymmeniä.
Hanna: Mites joku joulukinkku? Onko muuttumassa?
Sami: Aika pysyvä niin kun rooli vaikuttaisi olevan. Toki sielläkin vähitellen kuulee yhä enemmän sitä, että pyritään korvaamaan jollain muulla tai näin. Mutta että olen myös haastatellut itsekin paljon kasvissyöjiä, jotka sanoo, että vaikkapa just se joulukinkku on sitten poikkeus. Että se ei ole ehkä niinkään se joulukinkku johon ollaan kiinnittyneitä vaan ylipäätään se, että on joku tapa viettää joulua tai vietetään joulua jossain sukulaisten luona ja he tarjoaa joulukinkkua ja sitten siitä ikään kun nähdään että se on pienempi paha ikään kuin se, että syödään joulukinkkua, vaikka oltais muuten kasvissyöjiä. Tietenkin tän tyyppiset asiat ylläpitää sitä, että se joulukinkku pysyy siellä vaikka ehkä ihmisten, jos voisi sanoa asenteetkin olisi siltä osin siirtynyt vähän jo siihen suuntaan, että siitä voisi luopua.
Hanna: Mä vietän työpäiväni Helsingin keskustassa. Välillä mua harmittaa alueen lounasravintola tarjonta tosi paljon. Tarjolla on kaikenlaisia Aasian aromeita ja makumatkoja Meksikoon, mutta ei ihan tavallista perunamuusia ja ruskea kastiketta, mikä on se mitä mä yleensä mieluiten söisin. Onko suomalaista ruokakulttuuria enää kunnolla edes olemassa, kun tilalle on tullut kansainvälisiä vahvempia makuja?
Sami: On olemassa, mutta tää on siitä kyllä kiinnostava kysymys, että se on varmaan näin, että tietyntyyppiset ruoat on varmaan vähän niin kun leimautuneita. Vaikkapa jos olet kaupunkilainen, jos olet nainen ja niin edelleen, niin ei ehkä ole samalla tavalla, miten mä sanoisin, sosiaalisesti odotettua, että meet syömään sellaista ruokaa, joka on ehkä perinteisesti mielletty semmoisessa vähän raskaammaksi ruoaksi, jota työläiset syövät raskaan fyysisen työn jälkeen. Niin siinä on jotain outoa, jos sä haluaisit syödä perunamuusia ja ruskea kastiketta. Mäkin haluaisin syödä perunamuussia ja ruskeata kastiketta ehkä useammin, mutta se on noloa, mä en jotenkin uskalla mennä syömään.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee]
Hanna: Uteliaassa mielessä on vieraana ruokakulttuurin tutkija Sami Koponen. Sami, sä oot tarjoillut meille oikein maukkaan katsauksen siihen, miten suomalainen ruokakulttuuri on viime vuosikymmeninä muuttunut. Mä haluan vielä keskustella sun kanssa hetken siitä, millainen yhteiskunnallinen kestävyyskysymys ruoka on. Me eletään keskellä pahenevaa ilmastokriisiä ja tää tilanne tietysti näkyy monella tapaa myös siinä, mitä me syödään ja miten me ruokaan suhtaudutaan. Yksi kriisitietoisuuden merkki on puhe siitä, miten suomalaiset syö liikaa lihaa. Tätä aihetta on tutkittu paljon, joten me tiedetään, että liika punaisen lihan kulutus on ihmisen terveydelle haitallista ja ympäristön kantokyvyn näkökulmasta kestämätöntä. Suomalaisten lihan kulutus kääntyikin laskuun vuonna 2018 ja Sami sä siis haluaisit, että suomalaiset alkaisi suhtautua kriittisesti myös omaan maitotuotteiden käyttöönsä. Miksi näin?
Sami: No joo, tietysti maitotuotteiden niin kun rooli ruoantuotannon ilmastovaikutuksissa on ihan merkittävä myös, se ei ole yksin se liha. Ja sitten on tämmöisiä yksittäisiä tuoteryhmiä kuten vaikkapa juustot, jotka on tietenkin niin kun erityisen ongelmallisia ainakin. Mut joo, just niin kun sanoit, lihaa on tutkittu paljon ja tuossa jokunen vuosi sitten tuli itselle mahdollisuus liittyä tämmöiseen tutkimushankkeeseen mukaan, jossa tutkittiin sitten maitoasioita. Mä itse ajattelin tai ehkä ensimmäinen reaktio oli siinä, että no onpas arkista ja tylsää, mutta kun aiheeseen perehtyi niin meillä on aika kiehtova historia Suomessa tän maidon kanssa ja maitotuotteiden kanssa, ja millainen rooli näillä tuotteilla on ollut meidän ruokakulttuurissa sata vuotta sitten. Ja miten senkin jälkeen, vaikka kaikenlaisia muutoksia on tapahtunut, niin miten maitotuotteet edelleen on pysynyt hyvin keskeisessä osassa suomalaista syömistä. Niin se on aika semmoinen mun mielestä kiinnostava tutkimuskohde.
Hanna: Avaa vähän sitä historiaa.
Sami: No mennään tuonne sadan vuoden taakse pidemmällekin niin oli aika vahvasti, uskottiin just tai ajateltiin näin, että maito on hyvin välttämätöntä vaikkapa terveydelle. Toki se oli ihan ymmärrettävääkin varmaan niinä aikoina. Tän tyyppiset asiat on tietenkin sittemmin lähtenyt vähän lieventymään, tän tyyppiset uskomukset. No maito oli pitkään tämmöinen ainoa tuoteryhmä, jota vaikkapa kouluissa sai mainostaa. Maitoa tuetaan EU:n kautta aika voimakkaasti, että on paljon tämmöisiä mekanismeja, jotka on ikään kun juurruttanut maitoa meidän ruokakulttuuriin. Viimeaikaisia muutoksia viimeisten vuosikymmenten aikana tietysti on se, että juotavan maidon niin kun kulutus on laskenut aika merkittävästi. Mutta samaan aikaan on aika jotenkin menestyksekkäästi onnistuttu sitten luomaan uusia tarpeita erilaisille maitopohjaisille tuotteille ja tämmöinen maitoa yhä edelleen niin kokonaisuutena käytetään kuitenkin sitten aika paljon tänäkin päivänä.
Hanna: Mä kuitenkin oon käsittänyt, että moni muukin pitää maitoa jollain tapaa lihaa arvo neutraalimpana asiana. Mistä tää tulee?
Sami: Niin no ainakin, jos ajattelee tämmöisiä tiettyjä tuoteryhmiä, jotka on maitotuotteiden sisällä, ikään kuin sitten ylläpitänyt sitä maidon menekkiä, niin juusto on yks tämmöinen, johon tutkimusten mukaan liittyy tommoista tietynlaista neutraaliutta. Että juusto ei niin kun samalla tavalla assosioidu tänä päivänä kuluttajien mielessä vaikkapa johonkin ympäristöongelmiin kun liha. Ajatellaan, että juusto on jotain tämmöistä hienoa kulttuuria, juuston kulutus osoittaa hyvää makua, kansainvälisyyttä, tän tyyppisiä asioita. Kun kuluttajia haastattelee niin he ei, se tulee vähän ikään kun, kyllähän moni tietää, että juustoon menee maitoa ja näin, niin kun heiltä kysyy, mutta se ensimmäinen reaktio on semmoinen, että ai niin joo totta no en mä oikeastaan ole ajatellut asiaa tolla tavalla, että eihän juusto nyt ole se paha asia tai näin. Että se on ollut kiinnostavaa huomata, että siihen liittyy semmoista sillä tavalla semmoista merkitys neutraaliutta tän ilmastokysymyksen vaikkapa suhteen.
Hanna: Niin onko tuossa vähän kaupankäyntiä, että tällaista lainausmerkeissä ilmastosyntiä saa tehdä, jos on kuitenkin kulturelli ja sivistynyt? Että on rumaa ahmia jotain nakkia kotona kalsarit päällä, mutta hienossa ravintolassa juuston syöminen on jotenkin ihan eri tavalla neutraalia.
Sami: Niin tuota varmaan tämmöisenä tietynlaisena makukysymyksenä tai maku hierarkia tai luokkakysymyksenä just tarkastella, ja ylipäätään, mitkä on ne piirit, jotka määrittelee sen, että mikä on sallittua ja mikä ei. Tää on ihan hyvä niin kuin mahdollisuus tarkastella just sitä, että kenellä on vaikka valta näissä ruokakeskusteluissa määrittää sitä, että mikä on se ilmastopahe, mikä ei ole.
Hanna: Tyypilliset argumentit kasvispainotteisemman ruokavalion puolestaan on seuraavat: punaisen lihan kulutus on siinä määrin kuin sitä nyt länsimaissa syödään haitallista ihmisen terveydelle, tehotuotanto on julmaa eläimiä kohtaan ja eläinperäisen ruuan tuotannosta aiheutuu ihan valtavat ilmastopäästöt. Mikä näistä vetoaa parhaiten suomalaisiin?
Sami: Tätä on tutkittukin ihan paljonkin ja löytyisi ihan tarkkaakin tietoa siitä, että minkälaisia painoarvoja ihmiset näille antaa. Mutta oma käsitys on se, että kyllä terveys on semmoinen aika olennainen kysymys monille. Se on semmoinen, mikä usein toimii aika hyvin. Tietenkin sitten taas niin kun ihmiset on tässäkin suhteessa aika hajautuneita, että joillekin toimii jotkut, joillekin taas vähän toiset.
Hanna: Onko tuossa jotain sukupuolittuneisuutta? Mä olen huomannut, että mun isän ikäisille miehille kasvisruokavalio on helpointa perustella jotenkin lainausmerkeissä ”rationaalisuuden” kautta, että kun puhuu omasta terveydestä ja sitten niistä ilmastovaikutuksista eikä tunteile eläinten oikeuksista, niin se tuntuu menevän jotenkin paremmin perille.
Sami: Se voi olla. Meillähän on pitkä historia siitä, että ruoka kysymyksiä on julkisuudessakin pohdittu tän terveyden kautta. He on varmaan tottunut siihen, toisaalta on varmaan niin, että kun ikää tulee niin he ehkä joutuu vähän miettimään myös enemmän sitä, että mitä syö ja mikä vaikutus sillä on terveyteen, että silläkin tavalla se asia on ehkä vähän lähellä. Eihän tää ilmastokeskustelu sinänsä tai ympäristökeskustelu sinänsä ole uutta. Ei se nyt ole syntynyt just nyt, mutta se on kiihtynyt merkittävästi tässä viimeisen 5-10 vuoden aikana, että sillä tavalla voi ajatella, että se on uutta siinä laajuudessa missä sitä nyt on käyty.
Hanna: Tää tuntuu kantavalta teemalta, että ei se ruokakulttuuri tosiaan muutu yhtäkkiä, vaan se vaatii toistoja ja aikaa, että jos joku nyt haluaisi vaikkapa juuri tästä ilmastonäkökulmasta muuttaa ruokakulttuuria, niin siihen varmaan menee kauemmin kuin esimerkiksi yksi vuosi.
Sami: Joo. Se on just näin. Tää ei toki tarkoita sitä, että eikö voisi tapahtua sitten semmoisia yksittäisiä hetkiä, jolloin ikään kuin tapahtuu vähän enemmänkin muutosta ilmastokysymyksessä. Oli just esimerkiksi nuo viime vuosikymmenen lopulla tehtyjä ilmastoraportteja julkaistiin, jotka sai paljon huomiota mediassa, jotka osoitti, että itse asiassa tilanne on aika paljon huonompi, kun ollaan ajateltu. Niin totta kai nää sitten on niin kun, no ehkä siinäkin mikä nyt ikään kuin se suurin muutos oli sitä, että asioista käytiin paljon mediakeskustelua. Jos me katsotaan, että miten sen jälkeen on tapahtunut, vaikka sitten jollekin lihan kulutukselle, niin eihän se nyt ole sitten kuitenkaan pudonnut niin merkittävästi kuin ehkä olisi voinut kuvitella tuossa vielä 5–6 vuotta sitten, että nyt varmaan käynnistyy joku suuri siirtymä. Ja ylipäätään kasvisruokailemisen yleistyminen, jota toki on tapahtunut, mut et vaikkapa just joskus 10 vuotta sitten kun alkoi tulla nyhtökauraa ja vastaavia niin oli semmoinen, jos monilta olisi kysynyt silloin ennustusta, että miten 2025 syödään, niin olisi varmaan moni ennustanut, että no ei Helsingissä kukaan enää syö muuta kun näitä, että nää tulee täysin lyömään läpi. Mutta että jos voit nyt katsoa, vaikka kauppojen myyntidatoista, että mikä on vaikka näiden tuotteiden osuus sitten kuitenkin myynnistä niin ei se nyt ihan ehkä niin iso tänäkään päivänä ole. Että kyllä tämmöiset arkiset ruokakäytännöt kuitenkin sitten muuttuu perheissä aika hitaasti, mihin on sitten taas monia monia syitä, että minkä takia se muutos ei ole niin helppoa, vaikka olisikin tapahtunut jotain tämmöistä pientä tietoisuuden tai asenteiden muutosta.
Hanna: Mitä ne syyt on? Mitkä sitä muutosta hidastaa?
Sami: No se on aika monimutkainen, kuten moni ehkä saattaa ymmärtää, niin se arki on aika monimutkaista, kaoottista. Joku voisi sanoa, että tämmöistä niin kun tietyllä tapaa niin kun autopilotilla tapahtuvaa. Se ihmisen arjessa mikä vaikuttaa siihen syömiseen niin siihen vaikuttaa niin paljon muitakin asioita kuin se ihminen itse. Että siellä on muita ihmisiä perheessä, muita ihmisiä työpaikalla, on tiettyjä työpaikan lähellä olevia mahdollisuuksia, että saako sieltä sitä ruskeata kastiketta vai eikö saa ruskeata kastiketta. Niin ihmisen on monestikin aika vaikeata valita toisin. Ruokakysymykset ei ole vaan ruokakysymyksiä, vaan niihin limittyy kaikenlaisia muitakin käytäntöjä esimerkiksi vaikka lastenkasvatus, joka on tavallaan irrallinen osa siitä tai se ei äkkiseltään vaikuta, että se on ruokakysymys, mutta lasten kasvatukseen liittyvät ymmärrykset, merkitykset vaikuttaa hyvin paljon siihen, että miten vaikka lapsiperheissä syödään. Jolloin niin kuin, koska on niin monia tämmöisiä risteileviä käytäntöjä niin se on vaan hankalaa se muutoksen toteutuminen. Tai semmoinen hyvä muistutus meille, että ehkä normaali kuluttaja, peruskuluttaja ei ehkä reflektoi ruoka asioita ihan päivittäin, että miten nyt tänään pitäisi toimia toisin kuin eilen.
Hanna: Mulle tulee tästä vähän mieleen, kun joskus 2017–2018 oli vähän aikaa buumi, että kokattiin hyönteisproteiineista, että nyt on kuivattua sirkkaa granolassa eikä kenenkään enää tarvitse syödä lihaa, kun tää on niin järkevää. Mut sitten aika nopeasti sirkat katosi kauppojen hyllyltä ja siinä taisi käydä niin, että se olisi ollut hirveän järkevää syödä niitä, mutta kukaan ei oikein halunnut.
Sami: Se just joo. Sama just tää mitä puhuttiin tuosta muutoksen hitaudesta, muutoksen nopeudesta ja siitä mitä usein yliarvioidaan se, että olisi aika iso muutos, että miten se olisi lähtenyt juurtumaan oikeasti sinne arkisiin käytäntöihin, niin ehkä se ei, niin se jäi just toteutumatta se muutos niin kun sanoit.
Hanna: Aika usein keskustelu liha ja maitotuotteista pyörii yksilön valintojen ympärillä. Moni kokee sen aika syyllistävänä. Mikä on tehokkain tapa saada aikaan kestävämpää ruokakulttuuria?
Sami: Niin ehkä mä itse ajattelen asiaa enemmän sen kautta, että kulutus ja ruoan kulutus loppujen lopuksi on aika niin kun yhteisöllistä toimintaa. Siihen vaikuttaa voimakkaasti se, että minkälaisia tämmöisiä erilaisia kollektiivisia arvostuksia tai minkälaisia erilaisia päämääriä, niin kun erilaisiin ruokaan liittyviin asioihin vaikka liittyy. Että tossa vaikka jouluateria mainittiin niin se on ehkä hyvä esimerkki siitä, että siihen liittyy paljon tämmöisiä kollektiivisesti jaettuja uskomuksia siitä, että mitä on hyvä joulusyöminen, mikä sen aterian päämäärä on, minkälaisia ruokia siihen kuuluu ja niin edelleen. Että ikään kuin se, että jos sitten haluttaisi lähteä muuttamaan sitä, että joku vaikkapa nyt jouluateriaa, en mä nyt tiedä onko jouluaterian muuttaminen kaikista keskeisin tässä, mutta olkoon se esimerkkinä tässä niin tota, niin pitäisi ehkä löytää keinoja just siihen, että miten me voidaan vaikuttaa, miten me voidaan niin kun muuttaa näitä tämmöisiä just kollektiivisesti jaettuja ymmärryksiä ja päämääriä, joita siihen jouluruokailu käytäntöön liittyy. Että se on ehkä se on se muutospolku, jonka mä itse näen realistisempana kuin se, että koitettaisiin jokaiseen jouluruokailijaan vaikuttaa niin kun yksilönä.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee]
Hanna: Uteliaassa mielessä perehdytään suomalaisen ruokakulttuurin muutoksiin tutkija ja yliopistonlehtori Sami Koposen kanssa. Kirsikkana kakun päällä me puhutaan vielä lopuksi Sami sun tutkimusalan läpimurroista, sellaisista oivalluksista, keikautuksista ja havainnoista, jotka vie eteenpäin tiedettä ja toisaalta innostaa ja inspiroi yksittäisiä ihmisiä. Minkä sä uskot olevan seuraava iso harppaus eteenpäin suomalaisessa ruokakulttuurissa?
Sami: No jos nyt miettii, vaikka tätä kasvisruokailuun siirtymisteemaa ja tätä kestävyysteemaa. Aika paljon ollut niin kuin semmoista ajatusta, että me siirrytään kohti kestävyyttä sillä tavalla, että me ikään kuin korvataan meidän eläinperäisiä tuotteita jollain kasviperäisellä, vaikkapa juomalla kaurajuomaa tai vaikkapa syömällä jotain niin sanottuja lihan korvikkeita. Musta on kiinnostava seurata, että missä vaiheessa lähtee yleistymään sen tyyppinen ajatus, että me voidaan myös jättää pois joitain asioita. Että me aletaan miettimään, että okei, että no me on ajateltu aina, tai aina ja aina, mutta pitkään, että vaikkapa pizzaan kuuluu juusto. Mitä jos me voitaisiin saada pizzaa jossa ei ole juustoa. Että se reitti ei menisikään sen kautta, että meidän pitäis korvata se olemassa oleva tuote jollain toisella tuotteella. Niin tän tyyppinen ajatus mua tällä hetkellä kiinnostaa ja mä seuraan mielenkiinnolla, että voisiko tän tyyppinen ajattelu lähteä enemmänkin lentoon. Ja tota jos ennustusta pyysit, niin kyllä mä voin sen ennustuksena antaa, että vuonna 2030 ollaan paljon pidemmällä tässä suhteessa.
Hanna: Pizzassa ei ole juustoa.
Sami: Pizzassa ei ole juustoa. Se on hyvin laajalle levinnyt ajatus suomalaisessa pizzakulttuurissa. Mä luulen, että tähän voidaan palata vuonna 2050 ja silloinkin vielä huomataan, että mä olin väärässä, mut ennustan silti, että juustoton pizza on seuraava juttu.
Hanna: Mitä sä sitten ajattelet, että onko se juustoton pizza sitten tutkimuksen seurausta vai tuleeko se olemaan tutkimuksen kohde?
Sami: Sekä että, se on hyvä kysymys. Kyllähän tutkimuksella myös luodaan todellisuutta eikä vaan kuvata sitä. Ja mä ajattelen, tai haluun ajatella näin ja en ehkä nyt ajattele, että niin kun omalla tutkimuksella pystyn jotenkin poistamaan juuston pizzasta, enkä mä nyt siihen edes pyrikään. Tai että muutkin tutkimukset, jotka käsittelee aihetta niin siihen pystyisi. Mutta kyllä mä uskon, että tutkimuksella on myös niin kun mahdollisuus luoda keskustelua myös sen tiedeyhteisön ulkopuolella ja sitä kautta myös vaikuttaa asioihin, että se ei ole vaan sitä ikään kun asioiden ja ilmiöiden kuvailua.
Hanna: Sami Koponen, kiitos kun olit mukana Utelias mieli- podcastissa.
Sami: Kiitos.
[rauhallista elektronista musiikkia, vaimenee taustalle]
Hanna: Ja hei sinä kuulija, kiva kun kuuntelit. Jos tykkäsit tästä Uteliaan mielen jaksosta, muista kertoa kaverillekin, että kannattaa kuunnella. Lisää kiinnostavaa kuunneltavaa tieteen ystäville muuten löytyy helposti jo ennen kuin meidän seuraava jakso edes ilmestyy. Sitä tarjoilee Tiedekulma podcast: miten ilmastonmuutos vaikuttaa yhteiskuntien vakauteen, miten paljon rahalla saa valtaa? Tiedekulma podcast tarjoaa toimitettuja keskusteluohjelmia ja tutkijoiden puheenvuoroja Helsingin yliopiston olohuoneesta.
[rauhallista elektronista musiikkia]