Hanna Hantula: Tiina Jääskeläinen, mitä jokaisen tulisi ymmärtää raskausajasta?
Tiina Jääskeläinen: No toivoisin, että kaikki ymmärtäisi sen, että se on pidempi ajanjakso kuin se pelkkä yhdeksän kuukautta.
[rauhallista elektronista musiikkia]
Hanna: Kuuntelet Helsingin yliopiston Utelias mieli -podcastia, joka puhuu tieteestä tunteella. Tässä podcastissa tutkijat saavat puhua niistä asioista, jotka heidän mielestään ovat juuri nyt kiinnostavimpia ja tärkeimpiä. Mun vieraana on tänään Tiina Jääskeläinen, ravitsemusgenetiikan dosentti ja yliopistonlehtori Helsingin yliopistosta. Minä olen Hanna Hantula, tämän podcastin juontaja.
[rauhallista elektronista musiikkia]
Hanna: Tiina, kun sä olet jossain kekkereissä ja sitten kysellään, että no mitäs sä oikein elämässä teet ja kerrot, että olet ravitsemustieteilijä, niin mitä tapahtuu? Alkaako ihmiset vitsailla, että nyt sä varmaan analysoit mun lautasta ja voi voi, kun tuli tietoinen olo tästä omasta syömisestä? Vai saatko sä olla ihan rauhassa?
Tiina: No voi kuule. No riippuu ehkä vähän missä seurassa olen. Mutta kylläpä, jos ehkä vähän uudemmassa seurassa, jossa muut ei välttämättä ole ravitsemustieteilijöitä, niin kyllä se valitettavan usein näin käy.
Hanna: Mitä sä toivoisit, että ihmiset tietäisi ravitsemustieteilijöistä?
Tiina: Että ne on ihan tavallisia ihmisiä. Ja jokainen saa syödä ihan niin kuin haluaa. Me emme seuraa kenenkään syömisiä emmekä tekemisiä sen tarkemmin kuin muutkaan ihmiset.
Hanna: Elääkö ravitsemustieteilijät itse aina vaikkapa lautasmallin mukaan?
Tiina: Joo, toi olisi muuten itse asiassa ihan hyvä tutkimusaihe. Voisi vähän skautata, että elääkö niin kuin opettaa. Kyllä mä tietenkin elän itse aikamoisessa kuplassa tuolla ravitsemustieteilijöiden keskuudessa Viikissä. Ja kyllä siellä melkoisia kasoja heviä on lautasella lounaalla kullakin. Että kyllä mä väitän, että ehkä ravitsemustieteilijöissä lautasmalli toteutuu aavistuksen paremmin kuin väestössä muuten.
[rauhallista elektronista musiikkia]
Hanna: Tässä podcastissa tutkijat saavat puhua siitä, mikä heistä on juuri nyt tärkeää. Tänään mun vieraana on dosentti ja ravitsemusfysiologian yliopistonlehtori Tiina Jääskeläinen. Me puhutaan tänään ainakin raskaudesta ja elintavoista. Ja samalla myös vähän yhteiskunnasta. Tässä on se hauska tilanne, että sun tutkimus Tiina on keskittynyt tosi paljon raskausajan elintapoihin. Ja mua tämä koskettaa sillä tavalla henkilökohtaisesti, että olen viettänyt valtaosan tästä vuodesta raskaana ollen. Ja olen sitä kautta ollut aika paljon kosketuksissa erilaisten neuvolasuositusten kanssa. Sulla taas on 11-vuotias lapsi eli sä olet ollut raskaana vuonna 2013. Onko tässä reilussa 10 vuodessa muuttunut paljon se, miten tieteen näkökulmasta raskaana olevan ihmisen olisi suositeltavaa syödä ja elää?
Tiina: Voi kuule, se tuntuu niin kaukaiselta se oma raskausaika jo, että nyt mun täytyy sanoa, että mä en ihan tarkkaan muista oliko nämä tällaiset täsmäsuositukset ihan juuri täsmälleen samanlaisia silloin. Mutta kyllä mä sanoisin, että iso kuva on pysynyt kyllä tämän viimeiset 11 vuotta aika samanlaisena. Että tiede vaatii isompia ajanjaksoja, että iso kuva muuttuu. En muista oliko lakritsi jo silloin täysin kiellettyjen listalla. Kahvin mä muistan, että siihen mä kiinnitin kyllä sitten huomiota, kun mä olen aika kova kahvinjuoja.
Hanna: Entä jos mennään vielä vähän kauemmas kuin sinne reilun 10 vuoden taakse. Mihin raskauden tutkimus keskittyi vaikka 50 vuotta sitten?
Tiina: Mä joskus itse asiassa yritin mennä vielä kauemmaskin ja yritin etsiä, että mitä on tapahtunut vaikka 1800-luvulla tai näin. Niin sieltä jonkun verran löytyi sellaista kirjallisuutta, että ilmeisesti on ollut suositeltavaa, että äidit on rajoittanut syömistään tuolla. Että pyrittiin siihen, että se paino nousisi mahdollisimman vähän ja tulisi terveitä ja sopivan kokoisia vauvoja. Mutta jos ajatellaan tätä 1900-lukua, niin kyllä mulla sieltä ensimmäisenä mieleen tulee nämä tällaiset epidemiologiset tutkimukset, joita esimerkiksi kuuluisa herra David Barker on toteuttanut Englannissa, missä hän havaitsi sen, että syntymäpainon ja sitten myöhäisemmän terveyden välillä on yhteys. Jos syntyy pienipainoisena, niin on sitten alttiimpi tällaisille esim. sydän- ja verisuonisairauksille. Ja tästähän on esimerkkejä myös sitten toisen maailmansodan ajalta, tällainen Hollannin nälkätalvi. Ehkä moni on kuullutkin, että silloin Amsterdam oli saarrettu ja ilmeisesti, oliko se, että jopa neljännekseen tippui keskimäärin ihmisten energiansaanti vuorokaudessa. Ja silloin tietenkin naiset tuli raskaaksi niin kuin muulloinkin. Ja myöhemmin sitten on saatu selville, että nämä lapset, jotka sitten syntyi tämän Hollannin nälkätalven aikana tai välittömästi sen jälkeen, niin heillä on myös näitä tällaisia sydän- ja verisuonitauteja, lihavuutta ja tyypin kaksi diabetesta enemmän. Ja itse asiassa mun mielestä Suomessakin on näitä tutkimuksia toistettu sitten myöhemmin. Siellä oli sellainen, Veijo Notkola on muun muassa tutkinut. Se taisi olla, olisiko ollut 80-luvulla, että melkein 50 vuotta sitten, jos sitä nimenomaan kysyt. Hän tutki tämmöistä itä-länsi-eroa Suomessa enemmän. Ja sieltähän sitten kanssa näki samalla tavalla, että nämä lapsuuden elinolosuhteet ennusti sitten sepelvaltimotautia myöhemmin. Ja hänellä taisi olla sellainen, että hän käytti niihin lapsuuden elinolosuhteisiin mittarina, oliko se isän ammattia ja tilan kokoa esimerkiksi. Että jos ajatellaan, että jos 1700-1800-luvulla on pyritty äidin energiansaantia rajoittamaan, jotta vauva syntyisi mahdollisimman terveenä ja oikean kokoisena, niin se on kyllä sitten kumoutunut. Että se on tärkeä, että äiti saa riittävästi ravintoa raskauden aikana. Eikä missään nimessä ainakaan tarkoituksella hakeuduttaisi sellaisiin niukkoihin olosuhteisiin.
Hanna: Siis mun kokemus raskaana olemisesta on ollut se, että koko ajan on ihan järkyttävä nälkä. [naurahduksia]
Tiina: No se on hyvä.
Hanna: Ja musta kuulostaa aivan kauhealta se ajatus, että pitäisi sitten vielä jotenkin...
Tiina: Rajoittaa sitä.
Hanna: ...ihan erityisesti rajoittaa sitä.
Tiina: No niin, se on hyvä.
Hanna: Kiitos tiede tästä. Mutta mua kiinnostaisi vielä tietää vähän näistä just ravitsemussuosituksista raskaana oleville ihmisille. Kuinka kauan aikaa siitä ollaan oltu samalla tavalla kiinnostuneita kuin nykyään? Oliko esimerkiksi vaikka jo 1950-luvulla olemassa tarkkoja listoja siitä, että mitä saa syödä ja mitä ei?
Tiina: No ehkä just jos ajatellaan nyt raskaana olevia naisia, niin ei siellä varmaan tarkkoja listoja ollut. Ja totta kai tämä meidän tutkimusnäyttö on tänä päivänä ihan eri tasolla kuin silloin. Se taitaa olla totta, että ravitsemussuositukset Suomessa ainakin jollakin nimellä laadittiin ensimmäisiä kertoja tollon noin, silloin varmaan 50-luvulla. Että kyllä mä luulen, että siellä, jos ei niissä, niin aika pian on kuitenkin varmaan ymmärretty se, että tiettyjen ravintoaineiden tarve raskaana olevilla on suurempi. Mutta ei ne varmaan ihan näin spesifisiä vielä ne ohjeistukset ole ollut.
Hanna: Entä missä se tutkimuksen painopiste nyt on, kun puhutaan raskaana olevan ihmisen ravitsemuksesta ja elintavoista? Mikä on tällä hetkellä se kysymys, mihin tutkijat kaikista eniten haluaisi tästä aihepiiristä saada vastauksen?
Tiina: [pieni naurahdus] No se riippuu siis keneltä sä kysyt. Kysytkö sä epigeneetikolta-
Hanna: Mä kysyn sulta, sä oot tässä studiossa [naurahtaa]
Tiina: No sä kysyt nyt ravitsemustieteilijältä ja elintapatutkijalta. No siis nythän me ei eletä millään tavalla enää niukkuuden ympäröimänä. Että kyllä se tämä ylipaino on tällä hetkellä iso ongelma. Se on koko väestön ongelma ja se on siten myös sitten raskaana olevien ongelma. Ja siellä on paljon tutkimusta. Että sielläkin tiedetään, että ylipainoisilla äideillä ja heidän lapsillaan on sitten tiettyjä riskejä myöhemmin elämässä. Ja sitä selvitetään paljon, että mitä mekanismeja siellä taustalla on. Ja siihenkin se epigenetiikka kyllä kiinteästi näyttää liittyvän. Ja tietenkin sitten kaikki tämmöiset millä tähän pystyttäisiin vaikuttamaan sitten.
Hanna: Käsitteenmäärittelytuokio. Voitko avata vielä maallikoille, eli minulle ja luultavasti useimmille kuulijoille, että mitä oikeastaan tarkoittaa epigenetiikka?
Tiina: No joo. Se on sellainen järjestelmä, jonka avulla sikiö reagoi äidin kautta saamiinsa ympäristön signaaleihin. Ne tavallaan vihjaa, että minkälainen se ympäristö on, mihin se vauva on syntymässä. Ne mekanismit, jos nyt sen verran sallit tarkempaa [pieni naurahdus] kuvausta, niin ne ei muuta sitä meidän perimän DNA:n emäsjärjestystä, mutta ne vaikuttaa sitten sen toimintaan. Siihen, miten niitä geenejä luetaan ja sammutetaan.
Hanna: Eli se on ohjeita geeneille tavallaan?
Tiina: Joo, tavallaan.
Hanna: Sun tutkimus keskittyy nimenomaan elintapoihin. Miten elintapoja oikein voi tutkia? Siis mulla on jotenkin semmoinen käsitys, että siinä on aina ihan hirveä virhemarginaali.
Tiina: Juu. Siinä se haaste kyllä usein onkin. Tietenkin me pystytään selvittämään ylipäätään sitä, että miten syödään. Ja siihen meillä on tämmöisenä oikein vanhana hyvänä työkaluna ihan ruokapäiväkirja, että me pyydetään ihmisiä kirjaamaan ylös hyvinkin tarkasti mitä he syövät. Ja voidaan tietenkin määrittää samalla myös, ottaa laboratorioarvoja ja katsoa – nykyään on paljon erilaisia biomarkkereita – me pystytään tietyillä biomarkkereilla katsomaan vaikka, että syökö henkilö täysjyväviljaa ja näin poispäin. Ja sitten peilataan sekä tätä ruokapäiväkirjoista saatua dataa että sitten mahdollisista laboratorioarvoista saatua dataa tietynlaisiin terveysmuuttujiin. Ja paljonhan se on tällaista havainnoivaa tutkimusta ja me ei tietenkään pystytä suoraan sellaisia kausaliteetteja sillä osoittamaan. Mutta tällaisia, jos me ajatellaan vaikka sitä raskaana olevaa naista ja sitä aikaa, niin kyllä siellä kaikki sitten tällaiset kokeelliset niin sanotut – meillähän tämä kultainen standardi on tällainen, puhutaan RCT-asetelmasta, tällainen randomoitu kokeellinen asetelma – niin kyllähän ne on haastavia tehdä. Ja siinä on eettisestikin tiettyjä ongelmia. Että jos me haluttaisiin vaikka selvittää, että onko vaikka äidin kovan rasvan saannilla erityisiä haitallisia vaikutuksia syntyvälle lapselle, niin ei me pystytä tekemään sellaista tutkimusta, missä me laitetaan nämä raskaana olevat naiset syömään erityisen paljon kovaa rasvaa. Se on eettisestikin sitten ongelmallista, koska ehkä oletusarvoisesti me voidaan ajatella, että kyllä se haitallista on sekä äidille että lapselle. Että elintapojen tutkiminen, se on haastavaa. Mutta pitää mitata mahdollisimman laajasti erilaisilla mittareilla niitä ja sitten peilata näihin terveysmuuttujiin. Mutta sitten tosiaan tämä raskausaika, niin se on erityisen, se on herkkää aikaa, mutta sitten siihen tietty liittyy myös paljon niitä muitakin sekoittavia tekijöitä.
[rauhallista elektronista musiikkia]
Hanna: Mitä sä uskot, kuinka moni ihminen, joka niitä ruokapäiväkirjoja täyttää, on ihan täysin rehellinen niissä?
Tiina: No kyllähän totta kai pyritään siis tutkimuksissa painottamaan, että nyt tätä täytetään [naurahtaa] tieteen nimissä, että pyydetään mahdollisimman rehellinen sen suhteen olemaan. Ne tarkistetaan tutkimuksissa. Että jos ihminen on merkannut sinne vaan, että söin leipää ja margariinia, niin me halutaan tietää tarkemmin. Ja sitten kun tosiaan nämä biomarkkerit, mä itse ne näen aika hyvänä sitten validaationa jatkossa varsinkin yhä enemmän. Että me pystytään sitten, jos henkilö on sanonut, että hän on syönyt nämä seitsemän omenaa päivässä, mitkä sinä vaadit minun syövän, niin me pystytään sitten vaikka virtsanäytteestä vielä se katsomaan, että no onko siellä sitten tätä omenasta erittyvää tiettyä yhdistettä siellä virtsassa, joka kertoisi sen, että hän söi sen seitsemän omenaa, mikä me pyydettiin syömään.
Hanna: Mä painan nyt muistiini tässä sen, että jos joskus huomaan olevani sellaisessa tilanteessa, että osallistun tutkimukseen, joka liittyy ruokavalioon, niin yritän olla valehtelematta tutkijoille, koska siitä jää kiinni. [naurahtaa]
Tiina: Joo, kiitos siitä. Nykyään myös valokuvia käytetään jonkun verran, että pyydetään ottaan lisäksi sitten kuvat. Mutta totta kai kuvien ottamisen ulkopuolella voi tapahtua mitä vain.
Hanna: Siis musta oli tosi kiinnostavaa lukea, ei edes tätä haastattelua varten, vaan jossakin vaiheessa tässä omaa raskauttani selvittelin alkoholin vaikutusta sikiön kehitykseen ja luin jostain, että sitä siis suositellaan totta kai kokonaan vältettäväksi – kaikki varmasti tämän tietää – raskauden aikana. Mutta että tämä liittyy osittain siihen, että nykytiedolla ei oikein ole voitu määritellä ainakaan mitään turvallisen käytön rajaa osittain siksi, että sitä tietoa on niin vaikea saada, kun eihän kukaan halua kertoa rehellisesti siitä, jos on käyttänyt alkoholia...
Tiina: Joo.
Hanna: ...raskauden aikana, koska siihen liittyy niin vahva stigma. Ja sitten olisi kanssa, niin kun mainitsit sen kovan rasvan aikaisemmin-
Tiina: Niin ei me voida tehdä tutkimusta, että-
Hanna: Niin, superepäeettistä katsoa...
Tiina: Kyllä.
Hanna: ...että mitä tapahtuu, jos antaa vähän raskaana olevalle alkoholia ja millainen vauva sieltä sitten tulee. Kuinka paljon tähän tutkimukseen liittyy tällaisia eettisten ongelmien takana olevia kysymyksiä, joihin ei vaan oikein voi saada selvyyttä?
Tiina: Nimenomaan raskaana olevan...
Hanna: Niin.
Tiiia: ...äidin ravitsemukseen liittyen. Niin, no näitä suosituksiahan laaditaan, jos nyt ajatellaan vaikka sitä, että mitä nyt sitten täysin kielletään tai suositellaan vältettävän, niin niitähän luokitellaan. Siellä on vahva näyttö. Silloin tiedetään aika hyvin se tausta siellä. Sitten on kohtalainen näyttö. Ja sitten on tämä tämmöinen varovaisuusperiaate, missä on aika paljon. Siellä on mun mielestä esimerkiksi jotain, olisiko inkivääri ja jotain yrttivalmisteita ja tällaisia, mitkä sitten perustuu siihen, että siellä on epäily tuotteen haitallisesta vaikutuksesta sikiölle tai äidille. Mutta kyllä nämä, mitkä on niin sanottuja näitä vahvan näytön kieltoja tai suosituksia, niin kyllä se näyttö on. Voihan se olla, että se on osittain eläinkokeista esimerkiksi tullut. Mutta kyllä ne on niin kattavasti arvioitu, että kyllä mä täysin ymmärrän miksi ne siellä meidän kiellettyjen listalla on, tietyt tuotteet, esimerkiksi alkoholi.
Hanna: Kaikille, jotka joskus on ollut raskaana tai jolla lähipiirissä tällainen ihminen on, on varmasti tuttu huomio, että raskaussuositukset vaihtelee maakohtaisesti jonkun verran. Esimerkiksi Suomessa ei suositella syömään raakaa kalaa listeriariskin takia, mutta sitten ihan naapurissa Ruotsissa ollaan sillein, että no voi sitä nyt syödä, jos tietää, että se [pieni naurahdus] ei ole pilaantunutta se kala. Mistä nämä erot oikein johtuu, kun varmaan kaikissa maissa viralliset suositukset perustuu tutkimukseen?
Tiina: Joo ja tämä on muuten mielenkiintoista, kun missä vaan sä, jos kysytään keneltä tahansa oikeastaan, että miten raskaana olevan äidin tulisi syödä, niin ensimmäisenä ihmisillä tulee mieleen nämä rajoitukset. Kun kuitenkin isossa kuvassa on kyse siitä monipuolisesta terveellisestä syömisestä. Se on jännä. Mä ihmettelen sitä, että ne aina nousee nämä rajoitukset, kun mennään puhumaan raskaana olevan ruokavaliosta.
Hanna: Mutta onhan se siis iso muutos.
Tiina: On se iso muutos. Riippuu tietenkin mitä on ennen syönyt. Mutta ehkä viestinnässä joku menee pieleen, kun se painoarvo on siellä. Kun se toisaalta pitäisi olla – ehkä puhutaan myöhemmin siitä – mitä ylipäätään tulisi syödä. Mutta joo, siis Ruotsissa sushia saa syödä ja Suomessa ei. No mun mielestä siinä on kyse ehkä lähinnä semmoisesta liipaisinsormen herkkyydestä. Että mä itse seuraan muun muassa, onkohan se joku tartuntatauti-, mikähän tilasto se on, missä näkee listeriatapaukset Suomessa. Niin ei se ole mitenkään poikkeuksellisen harvinaista, että meillä listeriaa vaikkapa sitten raa'assa tai graavatussa lohessa on. Mä ymmärrän sen sushin suhteen siten täysin. Niin se Livsmedelsverket taitaa tuolla Ruotsissa sanoa kuitenkin sillein, että sushin tulisi olla juuri tehty tai tuore. Tai sitten vastapakatusta tuotteesta tai miten se siellä sitten meneekään. Että he on vähän ehkä siinä sitten joustavampia. Mutta toivoisin, että siihen kiinnitetään jatkossa huomiota, että lähestytään ehkä sitä vähän eri näkökulmasta, että ei vaan sanota, että muista nyt sitten ettei tätä ja tätä ja tätä saa syödä, mutta se on myös otollinen ajanjakso syödä poikkeuksellisen hyvin. Mehän tiedetään se, että raskaana olevat on poikkeuksellisen motivoituneita elintapaohjaukselle. Että totta kai siinä sitten varmasti äidit haluaa myös parasta sille syntyvälle lapselle. Ja sellaisenkin muuten luin, esimerkiksi jos –, meidänhän täytyy foolihapposublementaatiota nykyään jo mielellään siinä vaiheessa, kun raskautta aletaan suunnittelemaan, niin ottaa. Niin Hollannissa oli selvitetty, että miten se parhaiten onnistuu se, että sen sieltä purkista muistaa ottaa. Niin se onnistui parhaiten siten, että myös isille oli tämä neuvo annettu. Vaikka isille ei nyt sitten erityisesti suositella, että heidän pitäisi sitä foolihappoa purkista ottaa. Mutta silloin kun neuvonnassa oli myös ollut mukana isät, niin silloin kaikki muisti parhaiten sen sitten ottaa.
[rauhallista elektronista musiikkia]
Hanna: Elintavoilla on valtava vaikutus meidän terveyteen, oli raskaana tai ei. Kaikki varmaan tietää tämän, koska siis tätähän toitotetaan peruskoulusta saakka. Mutta tämä tieto ei silti kaikkien kohdalla johda toimintaan. Alle puolet suomalaisista aikuisista esimerkiksi liikkuu riittävästi. Ja vaan 20 prosenttia pari vuotta vanhan Ylen uutisen mukaan syö tarpeeksi kasviksia. Miehistä taas valtaosa syö liikaa punaista lihaa. Kuinka paljon suosituksilla oikeasti voidaan vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen?
Tiina: No tämä on hyvä kysymys. Ja sen mä tiedän, että nyt tässä esimerkiksi näitä uusia suosituksia, niin miten ne jalkautuu ja miten ne ihmisten lautasille löytää, niin niitä varmasti tullaan tutkimaan. Mutta jos me nyt katsotaan sitten ihan sellaista dataa, että miten suomalaiset tällä hetkellä syö, niin kuin sä itsekin sanoit, niin kyllähän siellä ne tietyt perisynnit on. Suomalaisilla etenkin se liiallinen suola. Että niin, kun se olisikin niin helppoa, että me annetaan, että näin tulisi syödä ja sitten näin tapahtuisi. Mutta me olemme kokonaisuuksia ja se ei ihan niin suoraviivaista sitten ole. Mutta mä arvostan valtavasti, että näitä suosituksia tehdään ja se terveyteen pohjautuva näyttö kerätään, että miten meidän tulisi syödä. Ja sitä kohti pyrkiä sitten edes pienin askelin. Ja kaikkihan ei tapahdu siinä yksilön valinnoilla ainoastaan. Että meitähän pystytään ohjailemaan vaikkapa työpaikkaruokalassa. Jos salaatit on ennen pääruokaa, niin me automaattisesti otetaan yleensä kyllä sitten, täytetään sitä lautasta enemmän. Tai jos salaattilautasia ei ole. Tämä on mun suosikki, että toimitaan niin, että ei ole niitä pieniä erillisiä salaattilautasia ollenkaan, vaan kaikilla on yksi iso ruokalautanen ja sitten mennään salaattilinjastolle eka, ladotaan sinne paljon tavaraa, ja sitten mennään hakemaan vasta se pääruoka. Niin tällaisilla, tuuppauksesta puhutaan nykyään. Tai ei jätetä kaupassa kaikki herkkuja vaan siihen kassan ympäristöön. Mä Tanskassa olin äskettäin yhdessä kaupassa, jossa oli hedelmiä ihanasti laitettu, valmiiksi pilkottuja hedelmiä siihen kassan ympäristöön. Ja sitten ne oli sellaisissa rasioissa, missä oli pienet haarukat. Niin ai että se houkutteli ostamaan niitä.
Hanna: Siis toi kuulostaa tosi ihanalta. Että mä olen itse miettinyt raskaana ollessa tosi paljon sitä, että mun työpäivät usein kuluu Helsingin keskustassa ja monesti on ollut semmoisen ongelman äärellä, että jos haluaisi lounastaa näiden ravitsemussuositusten mukaisesti, niin oikeastaan kannattaisi vaan suosiolla valmistaa töihin omat eväät itse. Koska se tarjonta ei välttämättä ole ihan sillein superterveellistä mitä siinä on. Herkullista kyllä, mutta ei superterveellistä. Kuinka paljon sun mielestä tämä on yhteiskunnallinen ongelma ja kuinka paljon yksilöiden ongelma, että näitä suosituksia ei noudateta?
Tiina: Hmm, mitähän tohon nyt sitten sanoisi. Fifty-sixty [naurahduksia].
Hanna: Mihin se sixty menee ja mihin se fifty?
Tiina: Tämä on vaikea. Ja sitten se, mä en, me ei ehkä pystytä sitten vielä jotenkin niin yhtenäistämään tätä meidän kansakuntaa, että me tiedetään, että paljon sosioekonomiset tekijät esimerkiksi vaikuttaa sitten näissä asioissa. Että mä sanoisin, että se on molempien asiaa jossain määrin.
Hanna: Onko nämä ohjeet liian tarkkoja? Musta ne ainakin välillä tuntuu vähän lannistavilta, kun ne on aika vaativia. Että en mä aina jaksaisi pitkän työpäivän jälkeen väsätä jotain salaattia lisukkeeksi, kun se makaronilaatikon kokkaaminen [naurahduksia] vei jo ne viimeiset voimat.
Tiina: Täytyykö niiden olla niin tarkkoja. No se perustuu just, siinä kun ne on tehty, se valtava tutkimusnäyttö, niin sieltä ihan numeerisesti me pystytään sitten näyttämään se, että tämä on se määrä, oli se sitten kasviksia, hedelmiä ja marjoja vaikka, mikä on terveyden kannalta edullinen määrä. Nythän se muuten tulee nousemaan. Ei ole enää puoli kiloa, vaan se ilmeisesti tulee jäämään tällainen puoli kiloa viiva 800 grammaa.
Hanna: Joo, siinä on vähän lisää haastetta.
Tiina: Joo, siinä on lisää haastetta.
Hanna: Saa monta porkkanaa rouskuttaa päivässä.
Tiina: Joo. Mutta toi, että ei jaksa työpäivän jälkeen ruveta pilkkomaan mitään, niin mä tunnistan ton erittäin hyvin. Ja mulla on siihen ratkaisu. Jos nyt sellaiseen pystyisi, että pilkkoo kerran kaksi viikossa. Mä pilkon ihan jumalattoman ämpärillisen heviä pari kertaa viikossa. Siihen menee kyllä varmaan puolituntinen, mutta mulla on sitten sellaisia laareja jääkaapissa kannen alla, mitä mä vaan nostan suoraan pöytään. Kaikki häviää kyllä sitten. Mutta mä tiedän tuon. Kuorimisen ja pilkkomisen kynnys on, arkena se on ajoittain kyllä ylitsepääsemätön.
Hanna: Siis mulla menee heti toi käyttöön. Musta toi kuulostaa itse asiassa aika ihanalta, että joku hyvä podcast esimerkiksi...
Tiina: Nimenomaan.
Hanna: ...kuulokkeisiin ja [pieni naurahdus] sitten vaan pilkkomaan. Niin se ei kuulosta ollenkaan niin rasittavalta kuin jokapäiväinen pilkkominen. Tiina sä sanoit ihan alkuun, että raskausaika pitäisi nähdä pidempänä ajanjaksona kuin ihan vaan yhdeksän kuukautta. Mitä sä oikein tarkoitit tällä?
Tiina: No mä tarkoitin esimerkiksi sitä, että hedelmällisyyteen – me tiedetään tänä päivänä – vaikuttaa paljon elintavat. Ja esimerkiksi ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana sikiön ravitsemus ja kasvu määräytyy pääosin äidin raskautta edeltäneen ravitsemustilan pohjalta. Ja sitten mä viittaisin sillä myös siihen niin sanottuun neljänteen trimesteriin, joka alkaa raskauden jälkeen, elikkä siihen, että se äidin raskausaika on huikea ikkuna siihen myöhäisempään terveyteen. Ja mä aina tykkään viitata tähän mun suosikkiekonomistiin James Heckmaniin. Hän on saanut Nobelin taloustieteen palkinnonkin joskus. Hän on sanonut näin, että vaikka kaikki ennaltaehkäisevät toimenpiteet kannattaa kaikissa elämänvaiheissa, niin tämä niin sanottu hyöty-panos-suhteen tuottoaste on mittavin silloin, kun toimenpiteet aloitetaan mahdollisimman varhain. Ja käytännössä se tarkoittaa interventioita, jotka aloitetaan sikiökaudella tai sitä ennen.
Hanna: Raskausaikana keskitytään tosi paljon äidin tai synnyttävän vanhemman elintapoihin ja ravitsemukseen, mutta kuinka paljon sen toisen biologisen vanhemman elintavoilla on merkitystä sikiön kehitykselle? Puolet geeneistä kuitenkin sieltä tulee.
Tiina: Joo, isiin on ehkä herätty yllättävän myöhään. Ja siihen, että heidän elintavat vaikuttaa myös. Toki me tiedetään, että ehkä enemmän ennen kuin on tähän ravitsemuspuoleen menty, niin ehkä siellä on, mä muistelisin, esimerkiksi isien tupakointia tai sitä alkoholin käyttöä on selvitetty ja sillä tiedetty olevan sitten haitallisia vaikutuksia syntyvälle lapsellekin. Mutta sitten ehkä ihan viime vuosikymmenten aikana on menty tähän isien ylipainon tutkimiseen ja heidän elintapoihin. Ja sieltä kyllä sitten on nähty muun muassa isien runsaan tyydyttyneen rasvan saannin ja sitten myöhemmän sairastuvuuden välillä. Nämä on tietenkin tällaisia havainnoivia tutkimuksia. Mutta mun mielestä tästä on myös sitten tehty esimerkiksi eläinkokeita paljon, jossa on pystytty näyttämään näitä yhteyksiä. Ja täällä varmasti sitten myös ne epigeneettiset mekanismit taustalla on.
Hanna: Mistä sä luulet, että se johtuu, että siinä on kestänyt niin kauan, että myös isien roolia on alettu tutkia?
Tiina: Se on hyvä kysymys. Mä itse tutkin niitä raskaushäiriöitä ja niitä geenejä siellä niiden taustalla, niin kyllä siitä varmaan 40, 50 vuotta on, että sielläkin alettiin puhua eka kerran sitten, että could there be dangerous fathers. Että se on tietenkin, kun äiti sen 9 kuukautta siinä sitä lasta kantaa, niin sitten se ehkä on unohdettu sitten se [pieni naurahdus] toinen osapuoli. Mutta nyt mun mielestä kyllä yhä enemmän kiinnitetään huomiota myös isiin.
Hanna: Onhan se aikamoinen spektaakkeli, kun se maha kasvaa. Mutta sun tausta on siis ravitsemusgenetiikassa, mutta tällä hetkellä sä tutkit raskausmyrkytystä eli pre-eklampsiaa. Tämä on vaikea sana maallikolle. Avaisitko että mistä siinä oikein on kyse?
Tiina: Joo. Eli siis pre-eklampsiassa on kyse siitä, että raskaana olevan äidin verenpaine nousee. Ja aikaisemmin viralliseen kriteeristöön kuului myös se, että proteiinia ilmestyy virtsaan. Nykyään se määritelmä menee virallisesti sillein, että verenpaineen lisäksi voi olla sitä proteinuriaa, mutta se voi myös puuttua ja sitten siellä voi olla jotain maksan tai munuaisten esimerkiksi toimintahäiriötä tai neurologisia oireita. Ja diagnoosi tulee siitä. Se tulee yleensä raskauden toisella puoliskolla. Ja siellä on tiettyjä riskitekijöitä. Geenejä, mutta nykyään myös tiedetään, että esimerkiksi ylipaino on kyllä selkeä riskitekijä sille. Ja on joitakin lääkkeitä, joilla tietenkin sitä verenpainetta esimerkiksi voidaan hoitaa. Mutta ihan viimeinen hoitokeino siinä on sitten synnytys. Ja siinä sitten usein joudutaankin taiteilemaan sen suhteen, että joudutaan odottamaan, että vauva olisi jo tarpeeksi kypsä syntymään. Ja toisaalta sitten joudutaan puntaroimaan sitä äidin terveyttä. Että tähän liittyy kiinteästi tämmöinen ennenaikainen synnytys.
Hanna: Kun sä olet tutkinut pre-eklampsiaa, niin mikä sun mielestä tähän mennessä on ollut kiinnostavinta, mitä siitä tutkimuksesta on selvinnyt?
Tiina: No joo, siellä tosiaan on tullut esille nämä isät. Löytyy sellaisia tapauskertomuksia esimerkiksi, että yksi ja sama isä oli saanut lapsia useamman naisen kanssa ja aina se nainen oli saanut raskaudessaan pre-eklampsian. Ja tämäntyyppisissä kuvioissa on sitten alettu tosiaan miettiä myös sitä isän mahdollista geneettistä roolia siinä. No mun mielestä ylipäätään siinä on supermielenkiintoista se, että miten se raskaus on tavallaan ikkuna siihen naisen myöhäisempään terveyteen. Se ylipäätään, sehän koskee myös sitten raskausdiabetesta esimerkiksi. Ja sitten mikä mua ehkä on yllättänyt siinä kaikista eniten, kun mä tähän nimenomaiseen tutkimukseen olen itse ajautunut, niin mä aloin huomata, että hyvänen aika, että tässä on aika iso riskiryhmä. Se riski on aika suuri myöhemmin sydän- ja verisuonisairauksille äidillä. Ja hyvää dataa ei löydy siitä seurannasta, että pystytäänkö me elintavoilla sitten parantaan näiden naisten terveyttä. Tekemään tällaista preventiota sen sydän- ja verisuonitautiriskin osalta. Että sitä dataa ei, millos mä nyt olen sitten aloittanut, vajaa 10 vuotta sitten tässä, niin sitä ei juurikaan löytynyt. Ja me nyt itse sitten selvitellään tätä. Että pyritään nyt sitten selvittämään, että pystytäänkö me heidän elintapoihin vaikuttaan vai onko siellä esimerkiksi se geneettinen riski niille sydän- ja verisuonitaudeille niin suuri, että siinä ei ole mitään tehtävissä. Siihen mä en kyllä oikein usko. Mutta toivotaan, että saadaan osoitettua elintapojen toimivan sielläkin.
[rauhallista elektronista musiikkia]
Hanna: Pelituokio. Tiina, sua on pyydetty valmistelemaan kolme tieteellistä väittämää, joista kaksi pitää paikkansa ja yksi on pajunköyttä. Mun ja kuulijoiden tehtävä on arvata, että mitkä näistä väittämistä on totta ja mikä taas ei. Ole hyvä Tiina, kerro sun väittämät.
Tiina: Noni, täältä pesee. Koko raskausajan lisäenergian tarve on noin 70 000 kilokaloria, joka vastaa noin 65 Fazerin Sininen -suklaalevyä. Numero kaksi, raskausaikana voi ilmetä niin sanottu PICA-oire, mikä voi tarkoittaa ruuaksi kelpaamattomien, kuten savi, hiekka tai vaikka seinä syömistä.
Hanna: Joo. Mikäs on kolmas?
Tiina: Japanissa raskaana oleville naisille suositellaan sushin syömistä.
Hanna: Hmm. Mulla on kerrankin sellainen olo, että mä en ole aivan ulapalla tässä ohjelmaosiossa [pieni naurahdus] sen vuoksi, että olen henkilönkohtaisen elämäntilanteeni takia jonkun verran lueskellut raskaudesta. Mutta ei tämä silti ihan selvältä peliltä tunnu. Väittämä yksi oli siis se, että koko raskausajan lisäenergia olisi 70 000 kilokaloria eli noin 65 suklaalevyä. Siis mua nyt harmittaa, mä jossakin vaiheessa Googlasin, että kuinka paljon kaloreita yhdessä vauvassa on [naurahduksia]. Sitten mä latoin läppärin nopeasti kiinni, kun mua alkoi pelottaa, että tulee poliisit pian ovelle. Mutta mä en enää muista sitä lukua, mutta mä muistan, että se oli jotakin tollaista, tosi paljon. Kakkosesta, mulla ei ole ollut PICA-oireita. Mä olen ollut siihen hyvin pettynyt...
Tiina: Ai [naurahtaa].
Hanna: ...koska mun mielestä se olisi ollut kiinnostavaa kokea [naurahtaa], että...
Tiina: Mikä tulee.
Hanna: ...miltä tuntuu, kun haluaa syödä savea ja miten tyydyttävää se sitten varmasti olisi sitä rouskuttaa. Mutta valitettavasti saven syöminen on tuntunut musta tosi inhottavalta ajatukselta koko raskauden ajan. Mutta joo, se on ehdottomasti totta. Eli epäilyksen alle jää vielä väittämä numero kolme, Japanissa suositellaan sushin syömistä. Musta tuntuisi yllättävältä, jos se olisi noin iso se ero, että toisessa maassa suositeltaisiin tekemään jotain semmoista, mitä toisessa maassa suositellaan välttämään. Joten kun toi ykkösen kilokalorimittaluokka tuntui musta ihan uskottavalta, niin kyllä mä sanon, että toi väittämä numero kolme, Japanissa suositellaan sushin syömistä, on valetta.
Tiina: No sä pärjäsit nyt kyllä tosi hyvin.
Hanna: Jes.
Tiina: Onkohan tässä nyt tämä sun kokemusasiantuntijuus...
Hanna: Jes.
Tiina: ...kyllä vähän nyt tätä...
Hanna: Jes. [naurahtaa]
Tiina: ...se luo sulle tässä nyt kyllä hyvän aseman näihin vastailla. Joo. Siis toi nyt viittasi toi lisä-, se viittasi siihen lisäenergian tarpeeseen. Että jos se on ekan kolmanneksen aikana noin omena, toisen kolmanneksen aikana ehkä se leipä ja ehkä sitten se omena ja leipä siinä viimeisessä kolmanneksessa. Siitä jos laskee, niin se noin 70 000, se lisäenergian tarve koko raskauden aikana on-
Hanna: Niin että se ei ole siis se vauvan kalorimäärä. [naurahduksia]
Tiina: Se ei ole se tavallaan se vauvan... [naurahduksia] Ai kauhee, tota ajatuskulkua ei nyt...
Hanna: Et se menee niihin prosesseihin.
Tiina: ...viedä kyllä eteenpäin. [naurahduksia]
Hanna: Sori.
Tiina: Joo, et se on noin 70 000, jos sen sitten, toivottavasti kukaan ei ota sitä suklaalevyinä, niin se olisi sitten sen verran. Joo, PICA oli sulle tuttu. Ehkä PICA-termiä käytetään myös, jos se kohdistuu johonkin tiettyihin etikkasipseihin tai johonkin, mitä ikinä se sitten onkaan, niin mun mielestä se voi olla sitten myös ruokaan kohdistuvaa tämmöinen PICA-oireilu. Ja joo, tämä oli nyt sitten tämä Japani. Tätä mä yritin nyt selvittää sekä japanilaiselta äidiltä että sitten eräältä suomalaiselta toimittajalta, joka handlaa japanin kielen. Ja kyllä se nyt siltä näytti näiden kahden konsultaation jälkeen, että ei suositella. Siellä kai käytäntö on se, että jonkun verran raskaana olevat kyllä saattaa syödä. Ja sitten oletusarvoisesti se on aika tuoretta aina, kun he syö. Mutta ilmeisesti virallisessa ohjeistuksessa on näin, että kyllä sitä pitäisi sielläkin sitten pyrkiä välttämään.
Hanna: Tiina Jääskeläinen, kiitos kun olit mukana Utelias mieli -podcastissa.
Tiina: Kiitos. Ilo oli minun puolella.
[rauhallista elektronista musiikkia]
Hanna: Kiitos kun kuuntelit Utelias mieli -podcastia. Jos tykkäsit kuulemastasi, kerro siitä kaverillesi.
[rauhallista elektronista musiikkia]