Anni Kajanus: Kiinnostus kääntyi sinne ärtymykseen. Jos ei siitä olisi mitään hyötyä, niin todennäköisesti tämmöstä tunnetta, se ei olisi niin keskeinen osa meidän arkipäivän sosiaalisuutta.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee taustalle]
Hanna Hantula: Kuuntelet Utelias mieli -podcastia, joka puhuu tieteestä tunteella. Tässä podcastissa me päästään kuulemaan, mikä tutkijoita kiinnostaa juuri nyt ja miksi. Tänään vieraana on ärtymyksen tunteen hyötyjä tutkinut professori, psykologinen antropologi, Anni Kajanus Helsingin yliopistosta. Tervetuloa.
Anni: Kiitos.
Hanna: Minä olen tämän podcastin juontaja Hanna Hantula.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee]
Hanna: Ihminen on ihan poikkeuksellisen sosiaalinen ja yhteistyökykyinen laji, ja sitten kuitenkin ihmisyksilöiden keskinäiset suhteet, etenkin läheisimpien perheenjäsenten kanssa, on täynnä konflikteja ja ärtymystä. Anni Kajanus, milloin sua viimeksi oikein kunnolla ärsytti jokin asia?
Anni: No olisiko viimeisin viime viikolta, kun mä vein auton huoltoon ja lähdin sitten itse työmatkalle Lontooseen. Ja sitten sieltä tuli pitkin päivää aina puhelua, ja jokainen puhelu lisäsi 600 € siihen huollon hintaan. [naurahduksia] Ja se ehkä viimeisin semmoinen ärsyttävä tilanne oli, ja siinä on varmaan se ärtymyksen taustalla siinä kohtaa oli just tämmöinen huoli, että mihin tää lasku vielä tästä kohoaa. Ja sitten myös semmoinen jonkinlainen avuttomuuden tunne, että kun sieltä aina lyötiin se tekninen selitys, että mikä pöhöte nyt täytyy vaihtaa ja joku mutteri on jumissa, niin sitä aivan tietää itse, että ei ole ihan kompetenssia nyt arvioida tätä tilannetta. Että oikeastaan ne vaihtoehdot on vaan sanoa aina kyllä ja lisää rahaa sitten pöytään, niin se oli varmaan semmoinen viimeisin. Että aina kun se puhelin soi ja näkyi numero, niin samalla kun juoksi siellä itse tapaamisesta toiseen, niin aina se ärsytti.
Hanna: No toi kyllä kuulostaa tilanteelta, joka laittaa pinnan aika kireäksi, mutta miten yleisesti ottaen arjessa, oletko sä helposti ärsyyntyvää sorttia?
Anni: Tää on mielenkiintoinen kysymys, ja se on ehkä vähän vaikea itsestään sanoa, että mä varmaan muistelen, että joskus nuorempana mä olin hyvinkin ärsyyntynyt kaikennäköisistä vääryyksistä tässä maailmassa ja elämässä. Ja sitten ihan semmoisesta arjen kitkasta, mutta se on kyllä muuttunut vuosien myötä, ja mä oon sitä myös silleen tietoisesti kultivoinut semmoista viilipyttymäistä asennetta elämään. Ja mä joskus kysyin omalta nuorisolta kotona, että olenko mä helposti ärsyyntyvä, niin he sanoi, että no et sä oikeastaan ärsyyntyvä, että se on enemmänkin, että sä oot ärsyttävä. [naurahduksia]
Hanna: [naurahduksia] Ärtymys on musta jotenkin ilahduttavan oivaltava tutkimusaihe. Mikä sai sut kiinnostumaan ärtymyksen tutkimisesta?
Anni: Joo, no se on itse asiassa se kulma, mitä kautta mä tulin tähän, niin ei ollut niinkään tunteiden tutkimus, vaan se ihmisen yhteistyön tutkimus, mihin kaikki mun tutkimus on jollakin tavalla liittynyt viimeiset 10-15 vuotta. Ja se ajatus on, että se on semmoinen, mikä erottaa ihmislajin muista lajeista. Semmoinen kognitiivinen kapasiteetti ja sosiaalinen kapasiteetti ja sitten ihan motivaatio tehdä yhteistyötä myös muiden kuin geneettisten sukulaisten kanssa. Ja mä oon tutkinut siitä tosi monenlaisia aiheita yhteistyöhön liittyen, ja sitten huomio kääntyi siihen, että miten semmoinen niin kuin lievä arkinen kitka sekä tämmöisissä ohimenevissä kohtaamisissa ihan vieraiden ihmisten kanssa, mutta sitten erityisesti ihmisten läheisissä suhteissa, että millä tavalla se sekä kuormittaa yhteistyötä, että sitten todennäköisesti jollakin tavalla pitää sitä yllä ja tukee sitä. Koska muuten, jos ei siitä olisi mitään hyötyä niin todennäköisesti tämmöistä tunnetta ei olisi. Se ei olisi niin keskeinen osa meidän semmoista arkipäivän sosiaalisuutta. Eli sitä kautta se kiinnostus kääntyi sinne ärtymykseen.
Hanna: Tunteita ajatellaan usein yksityisinä ja yksilöllisinä asioina, mutta onko jotain universaaleja olosuhteita, joissa ärtymys ihan varmasti herää?
Anni: No meidän oma aineisto tähän liittyen on vielä analysoinnissa. Me ollaan vielä sen analysoinnin keskellä, niin tästä meidän tutkimuksesta en pysty vielä näitä sanomaan kun me ollaan nytten viidessä maassa sitä tutkittu ja tää on ehdottomasti semmoinen laajin tutkimus ärtymyksestä mitä on koskaan tehty. Mutta aiemmat tutkimukset viittaa siihen, että on muutamia semmoisia olosuhteita missä ärtymys tyypillisesti herää. Ja yksi on se, että kun me kohdataan semmoisia normirikkomuksia. Elikkä on jotain tämmöisiä yhteisiä kirjoittamattomia sääntöjä ja sitten me nähdään, että ihmiset ei noudata niitä. Elikkä ihan tämmöisestä yksinkertaisesta, että joku menee jonossa ohi, ja sitten myöskin semmoisia hyvin hienovaraisia, mitkä ei ole kauhean selkeitä, että miten vaikka jossain hississä seistään tai kuka puhuu ensimmäisenä jossain kokouksessa ja niin edespäin. Niin kuin ihmislaji on siitä mielenkiintoinen, että ihminen on niitä harvoja lajeja, jossa me puututaan semmoisiin normi rikkomuksiin myös silloin kun me ei itse olla sen rikkomuksen kärsivä osapuoli. Elikkä me pidetään yllä semmoisia yhteisiä normeja ja sopimuksia, tämmöisiä kulttuurisia sopimuksia. Ja sitten toinen missä ärtymys tyypillisesti herää, niin on se, että kun meillä on jonkinlainen tavoite tai määränpää mihin me yritetään edetä ja sitten sen tielle tulee joku. Elikkä ihan vaikka yritetään keretä ajoissa, tänä aamuna mä yritin tulla ajoissa tänne podcastin nauhotuksiin ja sitten hissillä kesti tosi kauan tulla, niin tämmöisissä pienissä semmoinen pieni arkinen kitka usein ärtymys herää tämmöisissä, että me yritetään saavuttaa jotain, mutta sitten esimerkiksi meidän yhteistyökumppani ei ole tehnyt omaa osuuttaan ja niin edespäin. Elikkä tämmöinen este tulee siihen tielle. Ja sitten ärtymys on siitä mielenkiintoinen tunne, että siihen liittyy hirveän selkeä semmoinen fysiologinen puoli ja tämmöinen aistillinen puoli. Eli erilaiset aistiärsykkeet, niin kun paha haju tai joku maiskuttaa syödessään tai tämmöiset, ja niin ne on myöskin osa ärsytystä. Ja sittenhän se mielenkiintoisesti yhdistyy siihen sosiaalisen puoleen, koska se joku, joka maiskuttaa syödessään, niin sillä on väliä, että kuka se on, että onko se vaikka joku oma lähisukulainen tai se voi ärsyttää ihan erityisesti. Tai sitten onko se joku vieras bussissa, ja silloin se ärsyttää myös ihan erityisesti, koska bussissa ei myöskään saisi syödä. Eli siinä yhdistyy tää normirikkomus ja sitten aistiärsyke. Niin nää on semmoisia tyypillisiä.
Hanna: Hauska, sä mainitsit sen maiskutuksen. Mulla siis ihan raju valtaa siitä, jos mun pikkusisko maistuttaa. Mä oon siis 30 tai siis 35 ja hänkin on yli kolmekymppinen, mut sitten taas, jos joku vaikka koira maiskuttaa, niin ei se tee mitään. Että se ei ole selvästi pelkästään se ääni mikä ärsyttää.
Anni: Joo joo. Tässä on hauska, että sä mainitsit ton siskon, koska sisarussuhde on hirveän, se vaikuttaa olevan ihan semmoisessa erityisasemassa tässä tähän ärsytykseen liittyen. Ja mikä käy järkeen, koska sisarussuhde on myös erityisasemassa ihmisen yhteistyöhön liittyen, koska se on ainoa läheinen yhteistyösuhde, joka on samaan aikaan evolutiivisesta näkökulmasta sekä yhteistyösuhde että kilpailusuhde, koska sisaruksen kanssa jaetaan se semmoinen evolutiivisesti geneettinen kohtalo, mutta sitten myöskin kilpaillaan samoista huolenpitoresursseista. Se on kyllä mielenkiintoinen suhde tutkia ja ylipäätään, mutta sitten tähän ärsytykseen liittyen, niin eihän kukaan ärsytä toistaa niin paljon, kun erityisesti lapsuudessa sisarukset. Ja myöskin tahallisesti, tarkoituksella yritetään ärsyttää sitä omaa sisarusta.
Hanna: Vaikea keskittyä tähän haastatteluun, kun nyt vaan tulee loputon määrä flashbackeja siitä, että istutaan jollakin perhematkalla auton takapenkillä ja sitten kaikki sisarukset tökkii toisiaan ja hirveitä siellä. [naurahduksia] Mutta en ole yllättynyt siitä, että tää on universaali kokemus. Mutta universaaleista asioista puhe ollen, tai ainakin kansainvälisistä, teidän tutkimushanke on tosi kansainvälinen. Te tutkitte siis ärtymystä Suomessa, Brasiliassa, Zimbabwessa, Kiinassa ja Sri Lankassa eli hyvin erilaisissa maailmankolkissa ja erilaisissa kulttuureissa. Millaisia kulttuurieroja ärtymykseen liittyy?
Anni: Siihen liittyy valtavasti kulttuuria eroja, ja me ollaan nää meidän kentät ja maat valittukin sen perusteella, että me ollaan haettu semmoista varianssia monella eri mittarilla. Esimerkiksi Suomessahan infrastruktuuri toimii todella hyvin, ja sitten jossakin muissa näissä esimerkiksi Hararessa, Zimbabwessa, missä meidän tutkija Justice Medzani tutkii, niin siellä on todella erilainen se ihan päivittäinen elämä, missä ihmisten pitää saada asioita tehtyä. Ja sitten myös tämmöiset kulttuuriset ajatukset siitä, että miten tunteita ilmaistaan ja onko ne hyviä vai huonoja, niin edespäin. Elikkä tämmöisissä me ollaan haettu sitä varianssia. Ja tähän mennessä meillä on vielä analyysi tosiaan osittain kesken, että tässä kevään ensi kevään aikana varmaan ruvetaan saamaan julkaisuja sitten, kun saadaan loput analysoitua, mutta tuota niitä eroja on siellä monilla eri tasoilla. Yksi taso on ihan se semmoinen, että mimmoinen on se semmoinen ihmiskuva ja miten tunteet siihen osuu. Mitä roolia ne siinä näyttelee, ja erityisesti semmoiset epämiellyttävät tunteet, niin tuota siinä on semmoisia isoja kulttuurisia eroja. Että ehkä Suomessa ja monessa muussa tämmöisessä euroamerikkalaisessa… jos nyt yleistän tämmöisellä laajalla pensselillä, niin ajatus on se, että tunteet on mitä on ja sitten niitä on hyvä jollakin tavalla ilmaista ja myöskin tunnistaa. Mutta sitten on tämmöisiä… yksi semmoinen tosi yleinen laaja kulttuurinen myöskin tämmöinen kaava on se, että negatiiviset tunteet on haitallisia. Ja ne negatiiviset tunteet on haitallisia joko muille ihmisille tai sitten itselle. Ja esimerkiksi Sri Lanka tässä meidän hankkeessa, siellä on paljon tämmöistä kulttuurista ajattelua, että se ärsytys semmoisena negatiivisena tunteina, se on suoraan haitallinen sille ihmiselle, joka sitä tuntee. Eli se on niin kuin keholle haitallinen, mielelle haitallinen. Ja sitten myöskin tietenkin sosiaalisesti haitallinen. Ja sen takia erityisesti sinhalaa puhuvassa väestössä, siinä on tämmöinen buddhistinen vaikutus myöskin, että tuota, että tunteet on semmoisia että… se on luonnollista, että niitä tulee esimerkiksi ärsytystä, mutta sitten se täytyy antaa vaan mennä. Elikkä sitä ei sinänsä pidä hirveästi havainnoida, eikä siitä pidä puhua tai miettiä tai näin. Niin sittenhän siitä tulee myöskin meille tutkimusmetodologisesti mielenkiintoinen tilanne, koska ihmiset ei hirveästi artikuloi sitten niitä tunteita ja niitä ilmaistaan tämmöistä ärsytystä esimerkiksi niin hienovaraisesti, että sitten meillä on onneksi kokenut tutkija, antropologi, Nadja Augustiniak, joka on Sri Lankassa tehnyt tosi paljon tutkimusta, niin hän on kyllä tosi onnistuneesti sitä siellä tehnyt, mutta se poikkeaa kenttänä tosi paljon sitten jostain näistä muista maista.
Hanna: Miten tuollaisessa tilanteessa päästään siihen ärtymyksen tunteeseen kiinni, että jos ihmiset itsekään ei välttämättä tunnista sitä tai on korkea kynnys kertoa siitä, niin tarkoittaako se sitä, että tutkijan pitää jotenkin virittäytyä ihan poikkeuksellisen vahvasti siihen kulttuuriin?
Anni: Joo, että kyllä se ensin ensinnäkin just tarkoittaa sitä. Elikkä antropologiassa muutenkin se ajatus on, että se kieli täytyy osata tosi hyvin, niin kun ne tutkimussuhteet on semmoisia, joita silleen kultivoidaan vuosien ajalta semmoisia luottamuksellisia suhteita. Että me ollaan esimerkiksi tehty etnografista havainnointia perheissä, kouluissa, monenlaisissa, niin kun yrityksissä, monenlaisissa ympäristöissä, ja totta kai näistä eri ympäristöistä tulee erilaista aineistoa. Että kyllä se semmoinen kaikista semmoinen intiimein yksityisen aineisto tulee sieltä perhe-etnografiasta, jossa tutkija tekee sitä tutkimusta vuosien ajan niiden samojen perheiden kanssa. Mutta sitten tämmöisten ihmisyyteen, tämmöiseen ihmisyyteen ja tunteisiin liittyvien kulttuuristen tämmöisten mallien lisäksi ihan myös siinä ilmaisun tasolla on paljon kulttuurieroja, mikä on sitten semmoinen, mikä on aika helppokin havainnoida. Zimbabwesta meillä on aivan mielettömän, aivan mahtavaa se aineisto, etnografinen aineisto on, justiin Justice Medzani on sitä siellä kerännyt. Ja kun monissa ärsyttävissä tilanteissa, erityisesti läheisissä suhteissa, niin sen lisäksi, että huomioidaan se normirikkomus, eli mitä toinen, kuinka huonoa se käytös oikein oli, niin tän lisäksi täytyi huomioida ihan hirveä määrä muitakin asioita, tämmöisiä sukulaisuussuhteita, hierarkioita, sukupuolihierarkioita ja kaikkia tällaisia. Ja aina se tavoite on se, että niitä suhteita täytyy ylläpitää, että ne asiat täytyy ilmaista ja käsitellä sillä tavalla, että se suhde ei kärsi siitä. Niin sitten ihmisen semmoinen luovuus siinä, että miten niitä voi, vaikka ärsytystä, niin se on aivan mahtavaa, että meillä on esimerkiksi just sieltä kaikennäköistä aineistoa. Yksi esimerkki, minkä Justice on kertonut, niin mulla oli tämmöinen, että asutaan yhdessä useamman sukupolven yhteistalous ja sitten anoppi ärsyyntyi tosi paljon tähän miniäänsä, mutta sitä ei voi silleen suoraan sanoa. Ihan tämmöisestä arkisesta asioiden hoidosta ja kotitalouden hoidosta, niin sitten hänen tapana oli se, että hän aina tämmöisessä perheen yhteisessä rukoushetkissä rukoili sitten ääneen Jumalalle kertoneita asioita, mitä hänelle tapahtui. Elikkä ei millään tavalla maininnut sitä miniään siinä, mutta se oli aivan selvää kaikille läsnäolijoille, että hän niin kun puhuu tästä miniästä. Elikkä se, että on semmoisia tapoja sitten tämmöisiä kulttuurisesti hyväksyttyjä tapoja, miten sitä ärtymystä voi ilmaista. Elikkä ihan valtavasti on tämmöisiä kulttuurieroja sekä ilmasun tasolla, että sitten semmoisella syvemmällä ihmiskuvan tasolla, että miten negatiivisia tunteita käsitellään ja miten niitä ilmaistaan.
Hanna: No totta kai tällaisessa kansainvälisessä vertailussa kiinnostaa kanssa se, että millainen ärtymys ja sen ilmaisu on sitten suomalaisille ominaista, että ollaanko me tässä asiassa kovin erilaisia kuin muu maailma? Vai onko se vaan sillä tavalla, että kaikissa kulttuureissa on omia erityispiirteitä?
Anni: Joo. No sekä ollaan että ei olla erilaisia, että on semmoisia yhteneväisyyksiä joidenkin muiden kulttuuriympäristöjen kanssa ja sitten on myös selkeitä semmoisia eroja. Yksi, mikä sieltä nousee, niin on esimerkiksi, että Suomessa ja Kiinassa on aika voimakkaat ne semmoiset yhteiset normit. Elikkä miten odotetaan toisten ihmisten käyttäytyvän erilaisessa tilanteessa, niin ne on hyvin pitkälle jaettuja. Elikkä valtaosa ihmisistä tietää ne aika hyvin ja myöskin noudattaa niitä tosi hyvin. No sitten mä oon paljon nyt syventynyt siihen suomalaiseen ärsytyksen ilmaisuun, ja mun alkuperäinen tulkinta, semmoinen lähtöoletus oli se, että kun mä oon myös itse tutkinut aiemmin Kiinaa, Kiinassa asunut siellä paljon ja tehnyt tutkimusta Englannissa ja Kiinassa, ja nyt tää on ensimmäinen kerta kun mä oon Suomessa tehnyt antropologista ja psykologista tutkimusta, niin mulla on ihan semmoinen omiin havainnointiin perustuva lähtöoletus oli se, että Suomessa on aika semmoinen vahva normi, että niitä negatiivisia tunteita ei ilmaista kovin voimakkaasti, varsinkaan julkisessa tilassa, mutta ei myöskään läheisissä suhteissa. Mutta nytten tän tutkimuksen myötä tää mun oletus on kyllä todella silleen monipuolistunut sille, että selkeästi Suomessa lähtöoletus on se, että ihmiset vaan noudattaa niitä normeja ilman, että kukaan joutuu siihen puuttumaan. Ja sitten myöskin Suomessa on se, että kun tapahtuu sitten jotakin… ensinnäkin mä oon tehnyt, minä ja tutkimusavustajat ollaan tehty sellaista laskevaa havainnointia just tuolla julkisessa liikenteessä, että minkä verran siellä tulee näitä tämmöisiä tilanteita ja miten niitä sitten, miten ihmiset suhtautuu. Niin ensimmäinen havainnointi on se, että niitähän tulee siellä jonkun verran, mutta niitä tulee tosi vähän.
Hanna: Minkä tyyppisistä tilanteista siis puhutaan?
Anni: Mä puhun semmoisesta, että tulee joku semmoinen jonkinlainen konflikti tai joku rikkomus tai joku, missä joku ilmaisee sitten ärsytystään.
Hanna: Niinku ihan siis ääneen sanomalla, että toi ei ollut nyt ok?
Anni: No joo. Tai no kyllä me ollaan laskettu ihan myös ne äänettömät tuhahtelut ja kaikki mitä siellä näkyy.
Hanna: Niitä on varmaan aika paljon.
Anni: On niitä jonkun verran, mutta itse asiassa hirmu vähän, että ne yleensä, Suomessa tosi taitavasti jo sillä tavalla ennaltaehkäistään. Eli ihmiset on ensinnäkin julkisissa tiloissa, ihmiset välttää semmoista konfrontaatiota ihan todella voimakkaasti, ja se tulee noissa meidän kyselytutkimuksissa myöskin esiin, että semmoinen mikä sieltä nousee, niin ihmiset puhuu ihan pelosta. Elikkä en uskalla, en uskalla sanoa mitään, mä en varmaan sano mitään, koska en uskalla, tai pelkään, pelkään, että siitä seuraa sitten jotakin. Elikkä semmoinen tietty pelko on se ihan se tunne, mihin ihmiset viittaa nimenomaan näissä julkisen tilan tämmöisissä ventovieraan kanssa tämmöisissä konflikteissa. Se on sitten ihan eri asia kotona. Mutta toi on yksi, että niitä ei tule hirveän paljon, koska ihmiset tosi ennaltaehkäisevästi usein välttää sitä tilannetta, siirtyy vain kauemmas, katsoo ikkunasta ulos ja niin edespäin. Mutta sitten kun niitä tulee, niin ne voi olla aika voimakkaita, että joku kuski saattaa hermostua johonkin matkustajaan tai matkustaja saattaa ärähtää jollekin toiselle matkustajalle, että ne on itse asiassa aika semmoisia selkeitä. Että se ei ole mikään, että vain tuhahdetaan tai pyöräytetään silmiä, vaan kyllä niitä jotain semmoisia huutotilanteita sieltä tulee. Ja se, miten muut ihmiset reagoi siinä tilanteessa, niin on se, että kaikki tekee tilaa ympärille. Elikkä sen sijaan, että ihmiset kääntyy sitä konfliktia kohti, niin ihmiset kääntyy siitä poispäin. Ja tää on sitten semmoinen, mitä mä oon ihan analysoinut sekä siinä mun lapsiaineistossa että aikuisaineistossa. Ja semmoinen ehkä vähän yllättävä, mikä mulle itselle tuli semmoinen yllättävä tulos siitä, niin on se, että siinä oikeastaan yhdistyy kaksi asiaa, ei niinkään se, että se on nyt niin kauhea normirikkomus, että joku ilmaisi niitä tunteita siellä julkisessa tilassa, vaan yksi on se, että halutaan kunnioittaa sitä ihmistä, joka teki väärin, eli käyttäytyi huonosti. Ja se kunnioitus on sitä, että tehdään tilaa siihen ympärille. Eli ei käännytä sitä kohti, vaan se käännytään siitä poispäin. Ja jo lapset tekee tätä, ja kouluissa käsitellään asiat tällein, että viedään ne, kun joku on eskaloitunut joku tilanne, niin se viedään pois, että ne ihmiset ei tuoda semmoista julkista nolaamista siihen, että sitten käsitellään sitä kaikkien edessä. Ja sitten toinen on toi pelkoasia, että ihmiset haluaa kääntyä siitä pois, koska joku siinä jännittää tai pelottaa, että vieraiden kanssa joudutaan jonkinlaisen konfrontaatioon.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee]
Hanna: Utelias mieli -podcastissa keskustellaan professori Anni Kajanuksen kanssa ärtymyksestä. Tää on tosi kiinnostava aihe, koska ihan kaikkia ärsyttää joskus, mutta ärtymys ei kuitenkaan ole pelkästään henkilökohtainen kysymys. Anni, miten ärtymyksen tutkiminen auttaa meitä ymmärtämään yhteiskuntaa paremmin?
Anni: No ainakin sillä tavalla, että selkeästi ärtymys eli se auttaa meitä ymmärtämään ihmisen yhteistyötä ja konflikteja ja niiden mekanismeja. Elikkä miten ihmisten yhteistyö, mikä sitä ylläpitää ja mikä saa sen onnistumaan ja mikä sitä uhkaa, eli mikä sitä kuormittaa ja sitten hajottaa yhteistyötä. Yks mikä on tärkeä ymmärtää yhteistyön tutkimuksesta, niin on se, että yhteistyötähän ei pelkästään ole se, että miten me autetaan toisiamme ja jaetaan ja luodaan tämmöisiä suhteita ja ryhmittäydytään ja niin edespäin, vaan aivan yksi tärkeä osa yhteistyön tutkimusta on se, että miten me juoruillaan, rangaistaan toisiamme ja suljetaan ulkopuolelle. Miten me tunnetaan sekä näitä positiivisia yhdistäviä tunteita, että sitten niitä semmoisia epämiellyttäviä. Ja mä vältän käyttämässä sanaa negatiivisia tunteita, koska näillä epämiellyttävillä tunteilla on tosi tärkeitä semmoisia tehtäviä meidän yhteistyössä. Ja ärtymyksellä esimerkiksi niitä tehtäviä on se, että se varoittaa, se kiinnittää meidän huomion sellaisiin asioihin, jotka saattaa olla ongelmia, mutta ne ei välttämättä ole vielä hirveän isoja ongelmia. Elikkä se myöskin motivoi meitä toimimaan, koska monet ihmiset ei halua joutua erilaisiin konfrontaatioihin tai muuttaa asioita. Mut sitten nää tunteet, nää epämiellyttävät tunteet motivoi meitä tekemään muutoksia, jos niihin on tarvetta. Ja sitten se myös toimii vähän semmoisena rankaisukeinona, semmoisena ehkäisevänä, että jos mä rikon, minä ja sinä ollaan ystäviä esimerkiksi ja sitten sinä soitat mulle enemmän kun minä sulle. Ja sitten mä tiedän, että se ärsyttää sua, niin se varmaan motivoi minua sitten soittamaan sulle enemmän, koska mä haluan välttää sitä, että sä ärsyynnyt. Tai kotona, jos mä en vie jotain roskia ja mä tiedän, että puolisoa se ärsyttää, niin sitten mä ehkä jotenkin muistan kiinnittää, että ei vitsi nää roskat, nyt mä vien nää, niin sitten se on hyvällä tuulella. Niin nää on niitä ärsytyksen semmoisia tehtäviä.
Hanna: Niin, että ärsytys on rangaistus siitä, että on rikkonut joitakin normeja. Kuinka paljon siinä on vaihtelua, että miten hyvin ärtymys menee viestinä perille ja johtaa siihen, että ihmiset muuttaa käyttäytymistä?
Anni: Täähän on ihan yksi meidän keskeisimpiä tutkimuskysymyksiä, koska ärsytyksellä on nää molemmat puolet, eli se on ihan oikea kuormittava tekijä ja semmoinen vahingoittava tekijä yhteistyö suhteessa ja myös henkilökohtaisesti, koska se on epämiellyttävä tunne. Ja sitten se kuitenkin tekee jotakin semmoista tärkeätä meidän yhteistyösuhteessa. Niin meidän yksi isompi tutkimuskysymys on nimenomaan se, että onko siihen jonkinlaisia semmoisia kaavoja tai semmoisia lainalaisuuksia, että milloin se ärsytys on sellaista hyödyllistä ja milloin taas ei. Ja nyt ihan meidän koeasetelmista on tullut nyt ihan justiin kaksi semmoista selkeätä löydöstä liittyen tähän kysymykseen. Ja yksi on se, että silloin ärsytys on enemmän semmoinen, se ei vahingoita yhteistyötä, kun koetaan, että se oli oikeutettu. Eli ihmiselle on tosi tärkeätä se, että oliko se oikeutettua. Elikkä tekikö joku jotain, käyttäytyikö toinen huonosti tahallaan esimerkiksi vai oliko se tahatonta? Tää on tosi tärkeätä jo ihan pienille lapsille. Kun on tapahtunut mitä tahansa, niin ensimmäinen kysymys oli, että oliko se vahinko vai tekikö se itseasiassa sen tahallaan. Jo ennen kuin edes kysytään, että kävikö pahasti, niin kysytään, että oliko se vahinko vai jotenkin tahallaan. Niin eli tää on ihmiselle tosi tärkeätä, että oliko se tahallista ja oliko siihen ärsytykseen semmoinen kunnon syy. Ja sitten toinen, mikä on ihan selkeä semmoinen tullut nyt kaikista maista semmoinen selkeä yhtenäinen löydös, niin on se, että silloin kun koetaan, että se ärsytys ilmastiin silleen soveliaalla tavalla, silloin se johtaa positiiviseen muutokseen. Täähän on sitten ihan valtavan iso skaala, että mikä missäkin tilanteessa on se sovelias tai sopiva ärsytyksen ilmaisu, mutta sillä on ihan hirveän suuri merkitys, koska silloin kun sitä ei ilmaistu soveliaalla tavalla, niin silloin siitä ei ole mitään positiivisia hyötyjä siihen tilanteeseen, vaan se täytyy olla semmoinen oikea ja sovelias tapa ilmaista.
Hanna: Niin mä mietin tuota, että sä annoit esimerkiksi sen, että te olette tutkineet sitä, miten julkisissa kulkuneuvoissa ihmiset puhkuu ja puhisee ärtymystään. Ei sano ääneen, mutta eleillä ja ilmeillä ilmaisee, että nyt ärsyttää jonkun muun käytös, ja yleensähän me puhutaan, että toi on passiivisaggressiivista käytöstä. Ja yleensä on ehkä semmoinen ajatus, että se on vähän huonoa käytöstä olla jotenkin passiivisen aggressiivinen. Mutta onko siis niin, että passiivisaggressiivisuus on meidän luontaista ja ehkä joissakin tilanteissa jopa suotavaa?
Anni: No täytyy tehdä ero näiden kahden asian välillä, että mikä on tavallaan semmoinen miellyttävä kokemus ja mikä on semmoinen hyödyllinen tilanne tai että mistä seuraa jotakin konkreettista hyötyä, ja sitten mistä seuraa semmoisia miellyttäviä tunteita. Niin nää kaksi on eri asiat. Ja jossain tilanteissa se, että joku pyöräyttää silmiä, tuhahtaa siellä, niin sillä oikeasti saattaa olla positiivinen seuraus, että siitähän nousee helposti semmoinen häpeän tunne sille, joka sitä normia on rikkonut. Ja sitten useinhan häpeän tunne peittyy nopeasti esimerkiksi omaan vastaärsytykseen, mutta kuitenkin sillä voi olla seurauksia ihan sille ihmisen toimintaa, että ihminen muuttaa sitä toimintaansa. Mutta kyllä se sitten, mikä selkeästi näissä Suomi-aineistossa nousee hirveän vahvasti, niin kyllä se, miten ihmiset ajattelee, että on hyvä hoitaa tämmöisiä erilaisia tilanteita, on se semmoinen järkevä puhuminen. Ja sitten elikkä täytyy aina reagoida sillä tavalla, sen reaktion täytyisi olla semmoinen kohtuullinen ja sitten semmoinen järkevä, ja se kohtuullisuus, siihen liittyy se, että sen täytyy olla, se ei saa olla semmoinen ylimitoitettu. Elikkä sen täytyy olla semmoinen aika pidättynyt reaktio. Mahdollisuuksia on tosi laajalla skaalalla, mutta selkeästi tää tämmöinen järkiperäinen kohtuullinen järkeistäminen ja selittäminen on se, mitä ihmiset ajattelee, että näitä tilanteita on hyvä hoitaa.
Hanna: Ollaanko me ihmiset lajina muita ärtyisempiä?
Anni: Ärtymystä on tutkittu tosi vähän lajien väleillä, mutta kyllä sitä on jonkun verran semmoista tutkimusta muiden kädellisten parissa tehty, että jopa semmoista tahallista ärsyttämistä on. Elikkä semmoista härkkimistä, eli härkitään niin kun sisaruksia.
Hanna: Mä just meinasin kysyä, että onko se sisarusten kesken. [naurahduksia]
Anni: [naurahduksia] Nimenomaan sisarusten kesken tai sitten sitä omaa vanhempaa. Elikkä jonkun verran sitä tutkimusta on, mutta kyllä se aika paljon on selkeästi semmoisen ihmisen sosiaalisuutta leimaava piirre, ja siihen liittyy aika paljon hienovaraista tällaista päättelyä ja yhdistelyä. Että siitä on hyötyä, koska se, että sisarus härkkii toisiaan siellä auton takapenkillä tökkii, niin sehän ei välttämättä mitenkään ylläpidä ihmisen yhteistyötä tai tee sitä paremmaksi tai sujuvammaksi, että siihen täytyy liittyä aika monimutkaisia kulttuurisia rakenteita ja semmoista ymmärrystä ja että osa niissä rakenteissa olla sillä tavalla hienovaraisesti, että siitä ärsytyksestä on hyötyä.
Hanna: Eli ärsyyntyminen on jollain tavalla myös opittu taito?
Anni: Joo kyllä.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee]
Hanna: Seuraavaksi mä haluan puhua sun kanssa läpimurroista, sellaisista pienistä tai isoista keikahduksista ajattelussa, jotka vie tiedettä eteenpäin ja saa yksilöt hoksaamaan jotain uutta. Mikä on seuraava iso asia, jonka sä Anni haluaisit nähdä ihmisten yhteistyön tutkimuksessa tapahtuvan?
Anni: No kyllä mä haluaisin, että… tää on vielä kohtuullisen uusi ihmisen yhteistyön tutkimuksessa tää meidän lähestymistapa, missä me tuodaan yhtä vahvasti sekä tää tämmöinen ihmisen psykologinen ja biologinen tai evolutiivinen ulottuvuus, että sitten tää, että ihminen kuitenkin kasvaa ja kehittyy aina jossakin tietyssä kulttuuri sosiaalisessa historiallisessa ympäristössä, niin me tuodaan nää ihan jo sieltä tutkimusaiheen suunnittelusta lähtien metodeista, joka tasolla tuodaan ne yhteen sillä tavalla keskeisesti ja hieno hienovaraisesti. Niin tää on vielä semmoinen tosi uusi lähestymistapa, ja tehdään vielä aivan liian vähän, koska se on vaikeata. Mutta me ollaan nyt onnistuneesti tehty sitä. Mä oon tehnyt sitä mun yhteistyökumppaneiden kanssa jo useammassa eri aiheessa ihmisen yhteistyö tutkimuksessa, niin kyllä mä haluaisin, että se lisääntyy. Mutta sitten se, mitä mä haluaisin, että mihin se myös johtaa, niin on se, että me pystytään myöskin viemään tätä näkökulmaa semmoisiin vähän spesifimpiin ongelmayhteyksiin. Elikkä mun oma kiinnostus on tällä hetkellä käyttää tätä näkökulmaa tähän ilmastonmuutokseen, kestävän kehitykseen ja näihin ongelmiin liittyen, eli miten ihmiset toimii. Mikä siinä ihmisen yhteistyön esteenä on näissä tilanteissa? Elikkä viedä tää näkökulma tällaisiin isoihin ihmiskunnan isoimpiin kysymyksiin, niin se on se, mitä mä haluaisin nähdä.
Hanna: Entä mikä on sun oman tutkijan uran tärkein läpimurto tähän mennessä?
Anni: Kyllä se on aivan ehdottomasti tämä, että me ollaan niin kun onnistuttu tuomaan nämä näkökulmat yhteen, tää psykologinen ja kulttuurinen näkökulma yhteen sillä tavalla, että se on molempien tieteenalojen standardit täyttävää ja pystytään puhumaan tieteenalan rajojen yli sillä tavalla, että tämä meidän tutkimus vaikuttaa sekä näihin käyttäytymistieteen isoihin tutkimusaloihin, että sitten antropologiaan. Että kyllä se on mun ehdottomasti semmoinen suurin läpimurto ja saavutus, ja sen eteen mä oon tehnyt töitä paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana ihan siitä lähtien, että mä oon antropologi itse ihan täysin koulutukseltani ja sitten mä oon opetellut jossain vaiheessa, oon ollut psykologian laitoksella ihan opettelemassa, että miten tehdään koeasetelmia. Elikkä mä oon opetellut ihan semmoisen täysin erilaisen tutkimuslähtökohdan ja metodologian ja kaikki. Ja tällä hetkellä pystyn johtamaan tutkimusryhmää, missä on monenlaisia tutkijoita ja pystyn sillä tavalla handlaamaan nää molemmat, niin kyllä se on ehdottomasti se tärkein semmoinen saavutus omalla tutkijauralla.
Hanna: Millaista läpimurtoa sä tavoittelet ihan omassa elämässä?
Anni: No ehkä nyt voisin sanoo ihan tän hetkisenä, mua itseäkin huvittaa tää, kun mä oon aina ajatellut, että triathlon on semmoinen keski-ikäisten urheilijoiden juttu, että hei, että mä vielä pystyn vetää itseni johonkin aiemman kondikseen. Niin mä oon aina jotenkin ajatellut, että no siihen mä en ainakaan lähde. Mutta nyt mä oon just aloittanut vapaauinnin tekniikkakurssin, jos mä saisin vielä vähän vauhtia tähän mun vapaauintiin, niin katsotaan, mihin tää eskaloituu, että sitten oonko mä jossain Iron Woman-kisassa.
Hanna: Toivottavasti eskaloituu johonkin hyviin sfääreihin. Anni Kajanus, kiitos kun olit mukana Utelias mieli -podcastissa.
Anni: Kiitos paljon kutsusta.
[rauhallista elektronista musiikkia, vaimenee taustalle]
Hanna: Kiitos, kun kuuntelit Utelias mieli -podcastia. Jos tykkäsit, niin kerro se meille, pistä sarja seurantaan, anna sille 5 tähteä ja jaa kaverillesikin. Ja saanko suositella uutta kuunneltavaa? Avoimella otteella on Helsingin yliopiston kirjaston podcast. Siinä jutellaan tutkijoiden kanssa erilaisista aiheista, aina koraanin historiasta nuorten lukumotivaatioon. Käsiteltäviä tutkimuksia yhdistää se, että ne on julkaistu avoimesti, eli ne ovat kaikkien vapaasti tutustuttavissa. Kuuntele Avoimella otteella omasta podcast-palvelustasi.
[rauhallista elektronista musiikkia]