Hel­sin­gin yli­opis­ton stra­te­gia 2021–2030: Tie­teen voi­mal­la – maa­il­man par­haak­si

Sivistyksen ja kestävän hyvinvoinnin rakentaja tulevien sukupolvien parhaaksi.

Helsingin yliopisto on tieteen, oppimisen ja rohkean ajattelun keskusteleva yhteisö. Vuonna 2030 yliopistomme on maailman parhaimmistoa. Olemme kansallisesti ja kansainvälisesti arvostettu sivistysyliopisto. Menestyksemme perustuu syvälliseen ja uusia uria avaavaan tieteenalaosaamiseen, tieteidenväliseen tutkimukseen ja korkeatasoiseen opetukseen. Hyvinvoiva, yhdenvertainen ja osallistuva yliopistoyhteisö on menestyksemme edellytys.

Tuotamme sivistyksellistä pääomaa, joka on tiedollista mutta myös sisäistä kypsyyttä, eettisyyttä ja ennakkoluulottomuutta sekä koko elämän jatkuvaa oppimista. Vahvistamme asemaamme kansallisesti johtavana, kansainvälisesti merkittävänä, aloitteellisena ja näkemyksellisenä vaikuttajana tiede- ja sivistyspolitiikassa.

Vastaamme yhteiskunnan tiedon tarpeisiin. Tuotamme tutkimuksen ja opetuksen voimalla ymmärtämystä yhteiskunnan käyttöön vastuullisesti ja eettisesti – koko maailman parhaaksi. Työmme tuloksena tutkittu tieto on vuonna 2030 entistä merkittävämmin yhteiskunnallisen päätöksenteon perustana.

Ilmastonmuutoksen torjuminen, luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen, luonnonvarojen kestävä käyttö, terveyden ja hyvinvoinnin turvaaminen sekä yhteiskunnan eheyden ylläpitäminen ovat keskeisiä haasteita, joiden ratkaisemisessa tuottamaamme laaja-alaista tutkimustietoa voidaan hyödyntää.

Vuonna 2030 Helsingin yliopisto on paras paikka opiskella, opettaa, tutkia ja työskennellä. Yliopisto on vetovoimainen työnantaja ja houkutteleva yhteistyökumppani sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Uudistamme toimintaamme neljän kampuksen pohjalta. Jatkamme julkisoikeudellisena yliopistona.

Kestävyys ja vastuullisuus ohjaavat kaikkea toimintaamme. Tutkimuksemme ja opetuksemme edistää kestävää hyvinvointia vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa.

Ollaksemme vahvempi sivistyksen ja hyvinvoinnin luoja visiomme 2030 on

Tieteen voimalla – maailman parhaaksi.

Uraauurtava perustutkimus, ennakkoluuloton uteliaisuus ja rajat ylittävä yhteistyö ovat edellytyksenä maailman parhaimmistoon nousemiseen. Rakennamme globaalin vastuun hengessä kestävää tulevaisuutta tuottamalla ymmärrystä sekä paikallisten että maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisemiseksi – koko maailman parhaaksi.

Strategiset valinnat visiomme toteuttamiseksi ovat:

  1. tiede ja oppiminen kuuluvat kaikille
  2. avoimuus vahvistaa tiedettä ja yhteistyötä
  3. yliopistomme on paras paikka opiskella ja työskennellä
  4. yliopistomme on vastuullisuuden ja kestävyyden edelläkävijä

Tutkimus ja koulutus ovat ydintehtäviämme. Syvennämme tieteenalaosaamista, panostamme korkeatasoiseen, monialaiseen ja riippumattomaan perustutkimukseen, tuemme tieteenalojen välistä yhteistyötä sekä vahvistamme tutkimuksen ja opetuksen yhteyttä. Tarjoamme mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen myös muille kuin tutkinto-opiskelijoille. Tiedekasvatuksen ja -viestinnän avulla viemme tieteen lukutaitoa yliopiston ulkopuolelle eri ikä- ja väestöryhmille.

Avoimuus on ydintehtäviemme toteuttamisen perusta. Avoin tiede ja avoimet aineistot edistävät tutkimuksen kehittymistä ja tuovat tutkimustiedon yhteiskunnan käyttöön. Avoimuus vahvistaa yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja luo erilaisia kohtaamisia arvostavan yhteisön, jossa kasvaa ja toimii eettisiä, kriittisiä ja vastuullisia uudistajia.

Vaalimme ja kehitämme yliopistodemokratiaa ja rohkaisemme yliopistolaisia yhteisten asioiden hoitamiseen. Yliopisto tunnetaan vetovoimaisena työnantajana ja moninaisuutta ja keskustelua arvostavana yhteisönä.

Edistämme vastuullisuutta ja kestävyyttä tutkimuksessa ja opetuksessa sekä kaikissa valinnoissamme. Toimimme keskustelun avaajana sekä suunnannäyttäjänä vastuullisemman, yhdenvertaisemman, suvaitsevaisemman ja demokraattisemman maailman rakentamisessa.

Yliopiston arvot – totuus, sivistys, vapaus ja yhteisöllisyys – muodostavat valintojemme, toimintamme ja vuorovaikutuksemme perustan ja suuntaavat uudistumistamme.

Arvot

To­tuus
  • etsimme uutta tietoa
  • pohdimme asioita kriittisesti
  • tuotamme korkealaatuista tutkimusta ja opetusta.
Si­vis­tys
  • ohjaa meitä oikeaan
  • on eettinen omatuntomme
  • tuo meille jatkuvuutta ja avarakatseisuutta.
Va­paus
  • rohkaisee luovuuttamme
  • on yliopiston autonomiaa ja vastuullisuutta.
Yh­tei­söl­li­syys
  • olemme tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia
  • tarkoittaa meille moniarvoisuutta ja toisten kunnioitusta
  • tukee ja edistää avoimuutta sekä yhdessä tekemistä
  • kasvaa demokraattisista vaikutusmahdollisuuksista.
Tiede ja oppiminen kuuluvat kaikille

Yliopistomme vahvuutena on tieteellisen ajattelun ja tutkimustaitojen jatkuva kehittäminen. Näin tutkimuksen laatu kohenee, ja luodaan entistä paremmat edellytykset tasokkaalle julkaisutoiminnalle, kansainväliselle vaikuttavuudelle ja arvostetulle asiantuntijuudelle.

Tutkimuksen ja opetuksen vahva yhteys takaa oppimisen korkean laadun. Tiedekasvatuksen ja -viestinnän avulla viemme tieteellistä ajattelua myös yliopiston ulkopuolelle, sillä tiede kuuluu kaikille.

Tutkimusteemat uu­dis­ta­vat tie­det­tä ja op­pi­mis­ta

Arvojemme mukaisesti vaalimme perustutkimuksellista uteliaisuutta ja tällaisen tutkimuksen itseisarvoa sekä sen tuottamaa sivistyksellistä pääomaa. Edistämme tutkimusta ja opetusta, jotka auttavat paremmin ymmärtämään paikallisia ja yleismaailmallisia haasteita ja löytämään niihin ratkaisuja. Tutkimuksemme on tavoitteiltaan ja toteutukseltaan eettisesti vahvalla pohjalla.

Monialainen yliopistomme luo mahdollisuuksia tieteenalojen väliselle yhteistyölle.  Strategiakaudella tutkimusta ja opetusta innoittavat seuraavat teemat:

  • merkityksellinen elämä, hyvinvoiva ihminen ja terve ympäristö
  • inhimillinen ja oikeudenmukainen maailma
  • maapallon kestävä ja elinkelpoinen tulevaisuus
  • ajattelun ja maailmankaikkeuden mahdollisuudet

Nämä teemat rohkaisevat tieteen- ja koulutusalojen väliseen yhteistyöhön ja uudistavat tutkimusta ja oppimista. Yhdessä tekeminen edellyttää oivaltavaa tieteenalaosaamista, ja tieteenalojen yhteistyö avaa uusia tutkimuksellisia suuntia. Yhteistyöhön kannustavat teemat inspiroivat myös maailman suuriin ongelmiin ratkaisuja hakevaa tutkimusta ja opetusta.

Korkeatasoinen monialainen perustutkimus ja monitieteiset teemat luovat kehykset, joiden puitteissa tiedekunnat, muut yksiköt ja koulutusohjelmat muotoilevat omat konkreettiset kehityssuunnitelmansa mukaan lukien voimavarojen tarkoituksenmukaisen uudelleen suuntaamisen.

Tutkimuksen vahvistamiseksi kasvatamme strategiakauden aikana tutkimusrahoitustamme.

Strategiakaudella hyödynnämme yliopiston tutkimuksen arvioinnissa tunnistettuja vahvuuksia ja kehitysehdotuksia parantamalla edellytyksiä syvälliselle tieteenalaosaamiselle ja monitieteiselle sekä tieteidenväliselle tutkimukselle.

Vah­vis­tam­me tutkimus- ja ope­tusin­fra­struk­tuu­re­ja

Vahvistamme tutkimus- ja opetusympäristöjemme toimivuutta ja houkuttelevuutta niin infrastruktuurien, urapolkujen kuin palveluidenkin osalta.

Avointa tiedettä, uusia tutkimusmenetelmiä ja -teknologioita hyödyntämällä, tutkimuksen ja opetuksen edellyttämiä tiloja ja laadukkaita infrastruktuureja pitkäjänteisesti kehittämällä sekä niiden yhteiskäyttöä tehostamalla edistämme tiedettä ja sen hyödyntämismahdollisuuksia yhteiskunnassa.

Kasvatamme osaamistamme suurten ja avointen aineistojen analytiikassa ja kehitämme niihin liittyviä infrastruktuureja. Tekoäly ja muut vastaavat teknologiat ovat yliopiston perustehtäville mahdollisuus, joita tutkimme ja hyödynnämme kriittisesti.

Tut­ki­muk­sen ja ope­tuk­sen vah­va yh­teys

Opetuksemme perustuu korkealaatuiseen tutkimukseen. Strategiakaudella vahvistamme tutkimuksen ja opetuksen yhteyttä kaikilla tasoilla.

Opiskelijat ovat alusta lähtien aktiivisesti mukana yliopistoyhteisön kaikessa toiminnassa, kuten tutkimustoiminnassa, opetuksen kehittämisessä ja yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa. Vahvistamme monipuolisesti opiskelijoiden työelämätaitoja, myös kansalais- ja yrittäjyysvalmiuksia, parantamalla niihin liittyvää koulutustarjontaa sekä syventämällä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Kannustamme opiskelijoita toimimaan kansainvälisesti sivistys- ja kansalaistoiminnassa sekä työmarkkinoilla.

Opiskelijat rakentavat aktiivisesti omaa osaamistaan, työuraansa sekä taitojaan ratkaista maailman ongelmia kestävästi. Yliopisto tukee opiskelijoitaan tässä työssä. Yhdessä rakennamme yhteisöllistä opiskelukulttuuria, jonka ytimenä on yhdenvertaisuus, avoimuus, arvostava kohtaaminen sekä tiivis yhteistyö opettajien ja opiskelijoiden välillä.

Laadukas opetus ja toimintatapojen uudistaminen parantavat opintojen suunnitelmallisuutta, sujuvuutta sekä edistävät työelämään sijoittumista valmistumisen jälkeen. Tavoitteena on, että strategiakauden päättyessä nykyistä huomattavasti suurempi osa opiskelijoista valmistuu määräajassa tutkintojen laadusta tinkimättä.

Alumnina suhde yliopistoon säilyy pitäen heidät tutkinnon jälkeenkin sivistyksen äärellä.

Uu­dis­tam­me op­pi­mis­ta ja edis­täm­me jat­ku­vaa op­pi­mis­ta

Kehitämme opetuksemme sisältöä ja pedagogiikkaa vastaamaan tieteen, opetuksen ja yhteiskunnan muutoksiin. Avoimuuden ja digitaalisuuden yhdistelmällä tarjoamme uusia oppimisen tapoja ja yhteistyömalleja opiskelijoiden, tieteen ja yhteiskunnan tarpeisiin.

Oppimisympäristöjen ja -sisältöjen avoimuudella lisäämme ajan, paikan, menetelmien ja toteutustapojen joustavuutta. Opinnot ovat yhä enemmän räätälöitävissä, ja oppimista tuetaan opintojen kaikissa vaiheissa.

Parannamme opintojen saavutettavuutta sellaisille ryhmille, jotka ovat tällä hetkellä aliedustettuina yliopistokoulutuksessa. Näin vahvistamme mahdollisuuksien tasa-arvoa ja sosiaalista liikkuvuutta.

Työelämän muutokset lisäävät koulutustason nostamisen sekä uudenlaisen osaamisen tarpeita yhteiskunnassa. Strategiakaudella vastaamme näihin tarpeisiin kasvattamalla merkittävästi – opetuksen ja tutkimuksen yhteyttä hyödyntäen – tutkintojen määriä ja laajentamalla jatkuvan oppimisen tarjontaamme voimavarojen rajoissa.

Avoimet oppimisympäristöt ja -sisällöt tukevat oppimista ja työelämässä uudistumista.

Vai­ku­tam­me tie­de­ken­täs­sä

Vaikutamme suomalaisessa ja kansainvälisessä korkeakoulu- ja tiedekentässä aktiivisesti muiden korkeakoulujen, verkostojen ja päätöksentekijöiden kanssa. Keskeisiä kansainvälisiä vaikutuskanavia ovat UNA Europa -allianssi ja LERU-verkosto. Suomessa vahvistamme yhteistyötä pääkaupunkiseudun kaupunkien ja korkeakoulujen sekä muiden toimipaikkakuntiemme yhteistyötahojen kanssa.

Osallistumalla kansalliseen ja kansainväliseen tiede- ja korkeakoulupoliittiseen keskusteluun vaikutamme tutkimuksen ja opetuksen muutoksiin ja turvaamme toimintojemme suotuisan kehityksen muuttuvissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa.

Tie­teen lu­ku­tai­toa ja tie­toa pää­tök­sen­te­koon

Laajentamalla ja monipuolistamalla tiedeviestintää ja -kasvatusta parannamme merkittävästi kriittistä tieteen lukutaitoa ja ajattelukykyä. Tuemme tutkijoita ja muuta henkilökuntaa aktiivisessa tiedeviestinnässä. Tieteen ymmärrys ja arvostus ovat edellytys tavoitteellemme, että tutkittu tieto on vuonna 2030 entistä merkittävämmin päätöksenteon tukena.

Tiedekasvatuksen erityisenä tavoitteena on tieteen ymmärryksen vieminen yhteiskunnassa myös sinne, missä kosketus siihen ei ole vahvin. Lapsille ja nuorille tarjotun tiedekasvatuksen avulla yliopisto-opintojen ja tutkimuksen tunnettuus sekä houkuttelevuus kasvavat merkittävästi.

Avoi­muus vah­vis­taa tie­det­tä ja yh­teis­työ­tä

Avoimuuden avulla nostamme yliopistomme tutkimuksen, tiedolla vaikuttamisen ja yhteiskunnallisen keskustelun edelläkävijäksi, entistä houkuttelevammaksi opiskelu- ja työpaikaksi sekä kansainväliseksi kumppaniksi.

Avoimuus toteutetaan suunnitelmallisesti, strategisesti ja vastuullisesti sekä eettisten, hyvien tapojen ja oikeudellisten näkökohtien mukaisesti.

Avoi­muus edis­tää tie­det­tä ja yh­teis­kun­nal­lis­ta vai­kut­ta­vuut­ta

Avoimet julkaisut ja avoimesti saataville tallennetut aineistot edistävät tieteen kehittymistä ja tuovat tutkimuksen yhä kattavammin kumppaneidemme ja koko yhteiskunnan käyttöön yhteiseksi tietopääomaksi. Parannamme vaikuttavuuttamme tuottamalla ja hyödyntämällä tutkimustietoa ja asiantuntijuutta avoimuutta edistävin käytäntein yhteistyössä elinkeinoelämän, julkishallinnon ja kolmannen sektorin kanssa.

Vastaamme sidosryhmiemme tiedon tarpeisiin yhteiskunnallisten kysymysten ratkaisemiseksi. Vahva ja avoin tutkimus sekä vuorovaikutus yhteistyökumppaneiden kanssa tuottavat monipuolisesti lisäarvoa koko yhteiskunnalle. Tässä keskeisiä ovat muun muassa tutkimusta hyödyntävä vapaa sivistystyö, kansalaistoiminta ja taide sekä innovaatiot, kaupallistettavat tulokset ja liiketoiminta.

Edistämme vuorovaikutusta alumnien kanssa yliopiston tunnettuuden kohentamiseksi yhteiskunnassa ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen lisäämiseksi.

Avoimen tieteen avulla edistämme YK:n Agenda 2030:n tavoitteita, erityisesti demokratiaa, oikeudenmukaisuutta, globaalia vastuutamme sekä kansalaisten ja yhteiskunnan luottamusta tieteeseen.

Kehitämme koulutusyhteistyötä eri muodoissaan mukaan lukien koulutusvientiä sekä tuemme kehittyvien maiden osaamistason nousua hyödyntämällä yliopistoyhteisön laaja-alaista asiantuntemusta. Osallistumme aktiivisesti kumppaneidemme kanssa kansainvälisesti kilpailukykyisten osaamiskeskittymien kehittämiseen.

Kan­sain­vä­li­syys sy­ven­tää ym­mär­rys­tä maa­il­mas­ta

Tutkijalähtöinen kansainvälinen yhteistyö on yliopistomme kansainvälisyyden perusta. Strateginen kansainvälinen yhteistyö tuo tälle yhteistyölle lisäarvoa mm. luomalla uusia tutkimus- ja koulutus-yhteistyömahdollisuuksia. Strateginen yhteistyö sisältää yliopistotason strategiset kumppanuudet, ohjelmat, verkostot ja allianssit, ja sen tavoitteena on yliopiston kokonaisetu. Se myös lisää globaalia vaikuttavuutta ja vaikutusmahdollisuuksia Euroopassa ja sen ulkopuolella. Osana Una Europaa yliopisto on luomassa eurooppalaista tutkimus- ja koulutusaluetta. Pohjoismainen yhteistyö on tärkeä osa eurooppalaista yhteistyötä ja tarjoaa alustan kansainvälisen yhteistyön arvopohjan kirkastamiselle ja vaikuttavuuden lisäämiselle.

Yliopisto on vahva globaali vaikuttaja, joka yhdessä korkeatasoista tutkimusta ja opetusta edistävien kumppaneiden ja alumnien kanssa rakentaa oikeudenmukaista maailmaa. Kehitämme kestävää kansainvälisyyttä huomioiden globaalin toimintaympäristön muutokset sekä kansainvälisyyden eettiset ja ekologiset ulottuvuudet. Edistämme henkilöstön ja opiskelijoiden fyysistä ja virtuaalista liikkuvuutta sekä rakennamme yliopistosta entistäkin houkuttelevamman ja kansainvälisemmän ympäristön myös kansainväliselle henkilöstölle ja opiskelijoille.

Yliopistomme on paras paikka opiskella ja työskennellä

Vahvistamme yliopistoyhteisön demokratiaa ja aitoa, myötäelävää moniarvoisuutta, joka syntyy kunnioittamalla ja tukemalla jokaista yhteisön jäsentä. Kannustavalla esihenkilötyöllä ja aidosti yhteisöä osallistavalla johtamisella mahdollistamme jokaisen yliopistolaisen osallistumisen yhteisten asioiden hoitamiseen sekä työssä ja opinnoissa onnistumisen kokemuksen. Yliopiston rakenteet tukevat demokraattisen vaikuttamisen mahdollisuuksia.

Tuem­me opis­ke­li­joi­den ja hen­ki­lös­tön osaa­mi­sen ra­ken­tu­mis­ta ja ural­la ke­hit­ty­mis­tä

Työn merkityksellisyys, työn sisältö ja mahdollisuus käyttää luovuutta ja omaa osaamista ovat vahvuuksiamme, joiden varaan voi rakentaa mielekkään työn ja uran.

Tulevaisuuden osaamistarpeet varmistetaan vahvistamalla henkilöstön osaamista jatkuvan oppimisen periaatteen mukaisesti. Selkiytämme eri henkilöstöryhmien uralla kehittymisen mahdollisuuksia ja uravaihtoehtoja. Hyvinvointi on kokonaisvaltaista, ja työnantajana vahvistamme joustavia käytäntöjä, joilla voimme tukea työntekijöitämme eri elämäntilanteissa.

Opiskelijoiden hyvinvoinnin ja asiantuntijuuden rakentumisen tueksi kehitämme moninaisia ja yksilön tarpeita vastaavia ohjauksen muotoja sekä mahdollistamme jokaiselle opiskelijalle vuorovaikutteisia kohtaamisia yliopistoyhteisössä. Selkeät oppimista edistävät tavoitteet ja osallistuminen vuorovaikutukseen tiedeyhteisön jäsenenä ja työelämäkontekstissa tuovat opiskelijoille onnistumisen ja osaamisen kokemuksia ja vahvistavat heidän hyvinvointiaan.

Tavoitteenamme on merkittävästi vähentää yhteisön jäsenten kuormitusta ja uupumusriskiä. Tämä edellyttää toimintakulttuurimme kriittistä tarkastelua, juurisyiden selvittämistä ja niihin puuttumista sekä vaikuttamista ja jaksamista edistävien toimintatapojen kehittämistä.

Avoi­muus ja yh­tei­söl­li­syys tar­joa­vat kas­vu­mah­dol­li­suuk­sia yli­opis­to­lai­sil­le

Toimimme arvopohjamme mukaisesti avointa toimintatapaa ja matalaa hierarkiaa edistäen niin, että parhaat ajatukset pääsevät esille esittäjästä riippumatta.

Tarjoamme kasvumahdollisuuksia kunnianhimoisille tutkijoille, opettajille, asiantuntijoille ja opiskelijoille sekä parhaille ajatuksille, menetelmille ja käytännöille. Muutamme yliopiston aidosti globaaliksi edistämällä toimintakulttuuria, jossa jokaisen kyvyt tulevat käyttöön.Jatkamme aktiivista ja avointa kansainvälisten opiskelijoiden ja henkilökunnan rekrytointia.

Mo­ni­ää­ni­nen ja -kie­li­nen yh­tei­sö vah­vis­taa osal­lis­tu­mis­ta

Monikielisenä yliopistona Helsingin yliopisto ymmärtää kielten arvon sekä inhimillisenä ja kulttuuri-ilmiönä että yhteiskunnallisena toiminnan ja tasa-arvon välineenä. Yliopisto edistää kielten monimuotoisuutta ja ihmisten kielellistä yhdenvertaisuutta.

Yliopisto tukee demokraattisen yhteiskunnan toimintaedellytyksiä. Yhteiskunnallisessa keskuste- lussa, päätöksenteossa ja koulutuksessa on tärkeää pystyä viestimään tieteen kehityksestä myös kansalliskielillä. Yliopisto vahvistaa Suomen kansalliskieliä tieteen ja sivistyksen kielinä huolehti- malla niiden termistön kehittämisestä ja yhteiskunnan tarvitsemien asiantuntijoiden suomen- ja ruotsinkielisestä koulutuksesta.

Moniääninen yliopisto turvaa kaikkien tieteenalojen tutkijoiden tasavertaisuuden ja monia mielipiteitä kunnioittavan vuoropuhelun. Varmistamme, että kieli- ja kulttuuritaustasta riippumatta kaikki voivat toimia yhteisön aktiivisina ja täysivaltaisina jäseninä sekä edetä urallaan.

Tuemme kansainvälisten jäsenten kiinnittymistä yliopistoyhteisöön ja suomalaiseen yhteiskuntaan myös suomen ja ruotsin kielen opetuksen avulla. Yliopisto näyttää mallia elävästä monikielisyydestä.

Kor­kea laa­tu toi­min­ta­kult­tuu­rin yti­mes­sä

Yliopisto tavoittelee kaikessa toiminnassaan mahdollisimman korkeaa laatua. Laatu tarkoittaa tarkoituksenmukaista ja eettisesti kestävää toimintaa, jolla saavutetaan korkeatasoisia tutkimustuloksia, tutkintoja ja vaikuttavuutta.

Jokainen yliopistolainen vaikuttaa toiminnan laatuun omalla työllään. Laatua korostava toimintakulttuuri ja yliopiston arvojen ja tavoitteiden mukaiset kaikille yhteiset toimintatavat tukevat yliopistolaisia heidän työtehtävissään.

Laadunhallinnan toimenpiteitä ja menetelmiä kehitetään, jotta yliopiston toiminnan laatu paranee entisestään. Osana laadunhallintaa kehitämme systemaattisia riskienhallinnan käytänteitä kattamaan yliopisto-organisaation eri tasot.

Yli­opis­tom­me on vas­tuul­li­suu­den ja kes­tä­vyy­den edellä­kävijä

Edistämme globaalia vastuutamme ja kestävää kehitystä osallistumalla aktiivisesti kansainväliseen keskusteluun ja hankkeisiin sekä tutkimusohjelmien ja politiikkojen muotoiluun. Yliopistossa tuotettu tieto tukee yhteiskunnan kestävyysmuutosta, ja olemme asiantunteva ja haluttu kumppani.

YK:n Agenda 2030:n tavoitteet luovat puitteet kestävän kehityksen ja vastuullisuuden toteuttamiselle.

Demokratian ja yhteiskunnan resilienssin edistäminen

Yliopistolla on tärkeä tehtävä puolustaa demokratiaa, joka on yliopiston arvojen, toiminnan ja akateemisen vapauden edellytys. Yliopisto tutkii, opettaa ja osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun demokraattisten instituutioiden toimivuudesta, kestävyydestä ja tulevaisuudesta niin kotimaisella kuin kansainvälisellä tasolla ja osallistuu näin osaltaan maailmanrauhan edistämiseen.

Yliopisto vastaa osaltaan Suomen osaamisvajeeseen. Pidämme huolta sivistyksen huoltovarmuudesta sekä siihen liittyvästä osaamisen tasosta ja koulutuksen laadusta. Edistämällä tieteiden välistä tutkimusta ja opetusta pystymme vastaamaan uusiin yhteiskunnallisiin haasteisiin. Tutkintokoulutuksen saavutettavuus ja maksuttomuus on tärkeä osa suomalaista demokratiaa ja yhteis- kunnallista yhdenvertaisuutta, ja yliopisto edistää niiden toteutumista aktiivisesti.

Edis­täm­me eko­lo­gis­ta kes­tä­vyyt­tä ja vas­tuul­li­suut­ta

Etenemme kohti ekologista kestävyyttä pienentämällä toimintamme hiilijalanjälkeä ja tehostamalla kiertotaloutta sekä kehittämällä virtuaalista liikkuvuutta.

Tavoitteemme on oman toimintamme hiilineutraalius strategiakauden aikana. Kestävyys ja vastuullisuus ohjaavat yliopistoyhteisöä kaikissa hankinnoissa, palveluissa ja uudistuksissa. Vaikutamme yhteiskunnassa edelläkävijänä kestävää hyvinvointia tukevilla toimintatavoilla ja esimerkillä.

Kestävyyden teemoja sisällytetään läpikäyvästi koulutustarjontaan, jotta yliopistosta valmistuu maailmaa kestävyyden ja vastuullisuuden suuntaan muuttavia asiantuntijoita. Tavoitteenamme on olla vuonna 2030 kansainvälisesti tunnettu ja houkutteleva monialainen kestävyystutkimuksen ja -opetuksen keskittymä.

Hyvin suunnitellut fyysiset ja digitaaliset työtilat ja opetus- ja oppimisympäristöt edistävät ekologista kestävyyttä ja kohtaamisia, tukevat luovuutta, uudistavat yhdessä tekemisen tapoja sekä parantavat saavutettavuutta.

Vas­tuul­li­nen si­joi­tus­toi­min­ta ja ta­lou­den­pi­to tur­vaa­vat toi­min­tae­del­ly­tyk­sem­me

Palvelemme yhteiskuntaa, ja toimintamme perustuu pääosin julkiseen rahoitukseen.

Varallisuudestamme huolehdimme pitkäjänteisellä sijoittamisella, jonka tavoitteena on varmistaa vastuullisten sijoituskohteiden hyvä tuotto ja arvonkehitys pitkällä aikavälillä. Jatkamme omavaraisuuden vahvistamista ja eri rahoituslähteiden tehokasta hyödyntämistä arvojemme mukaisesti.

Vastuullisella ja tuloksellisella taloudenpidolla varmistamme, että taloutemme on kestävällä pohjalla toimintaedellytystemme ja uudistumisemme turvaamiseksi.

Sijoitustoimintaa ohjaavat yliopiston hallituksen hyväksymät vastuullisen sijoitustoiminnan periaatteet. Toimimme vastuullisen sijoittamisen edelläkävijänä ja eettisenä suunnannäyttäjänä. Strategiakauden aikana yliopisto lopettaa sijoittamisen fossiilisia polttoaineita tuottaviin yhtiöihin.

Yliopistokonsernin tehtävä on tukea yliopistoa ja yliopiston tavoitteiden toteuttamista pitkäjänteisesti. Vastuullisena omistajana yliopisto edistää YK:n 2030 kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista koko konsernissa.

Mis­sä olem­me vuon­na 2030?

Tie­de ja op­pi­mi­nen kuu­lu­vat kai­kil­le

  • Yliopisto tunnetaan kansainvälisesti entistä arvostetumpana tieteellisenä kumppanina erityisesti uraa uurtavan tieteenalaosaamisen ja rajoja ylittävän monitieteisen ja tieteidenvälisen tutkimuksensa ansiosta.
  • Tutkimustietoamme käytetään entistä vahvemmin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.
  • Yliopistolla on laadukkaat ja ajanmukaiset tutkimusinfrastruktuurit, joita kehitetään proaktiivisesti, pitkäjänteisesti ja määrätietoisesti ja joilla on laaja yhteiskäyttö. Yliopisto on aktiivinen kumppani kansainvälisten tutkimusinfrastruktuureiden hyödyntämisessä ja kehittämisessä.
  • Yliopisto toimii avoimen tieteen ja oppimisen periaatteiden mukaisesti ja tarjoaa tieteen tutkimusinfrastruktuureitaan ja aineistojaan avoimesti saataviksi.
  • Yliopisto on merkittävästi kasvattanut osaamistaan suurten ja avointen aineistojen analytiikassa sekä kehittänyt niihin liittyviä infrastruktuureja.
  • Yliopistolla on tutkimuksen ja opetuksen edellyttämät tarkoituksenmukaiset tilat mukaan lukien kirjastot.
  • Tutkimuksen ja opetuksen vahva yhteys on rakentunut läpi koko yliopiston, ja sen myötä jokainen tutkinto-opiskelija osallistuu tiedeyhteisön toimintaan osana opintojaan.
  • Yliopisto on korkealaatuisen opetuksen myötä profiloitunut houkuttelevana maisterien ja tohtorien kouluttajana, ja yliopistossa saatu tutkinto valmistaa entistä paremmin erilaisiin työtehtäviin.
  • Opintojen eteneminen on merkittävästi sujuvoitunut, minkä ansiosta nykyistä tuntuvasti suurempi osa opiskelijoista suorittaa tutkintonsa tavoiteajassa.
  • Yliopisto on merkittävä tiedekasvattaja ja -viestijä.
  • Yliopisto on tunnettu, haluttu ja saavutettava jatkuvan oppimisen ympäristö, joka vastaa yhteiskunnan muuttuviin koulutustarpeisiin.

Avoi­muus vah­vis­taa tie­det­tä ja yh­teis­työ­tä

  • Yliopisto on vahva globaali vaikuttaja, joka on rakentanut laajan kansainvälisten alumnien ja kumppaneiden verkoston.
  • Kieli- ja kulttuuritaustasta riippumatta kaikki voivat toimia yhteisön aktiivisina ja täysivaltaisina jäseninä sekä edetä urallaan.
  • Yliopisto on selvästi vahvistanut virtuaalista kansainvälistä liikkuvuutta fyysisen liikkuvuuden rinnalla.
  • Sivistysyliopistona olemme entistä merkittävämpi vaikuttaja ja tuotamme huomattavaa lisäarvoa yhteiskunnalle.
  • Yliopiston vastuullisen ja vahvistuneen yritysyhteistyön ja innovaatiotoiminnan sekä muun yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ansiosta tutkimuksen tulokset ovat entistä laajemmin yhteiskunnan eri sektoreiden käytettävissä.
  • Yliopisto on tunnettu avoimista, akateemisen vapauden ja yhteisöllisten ja demokraattisten vaikutusmahdollisuuksien mukaisista toimintatavoistaan ja toimii innoittajana kumppaneille.

Yli­opis­tom­me on pa­ras paik­ka opis­kel­la ja työs­ken­nel­lä

  • Yliopistoyhteisön ja sen jäsenten hyvinvointi on parantunut, ja yhdenvertaisuus, tasa-arvoisuus sekä mahdollisuudet vaikuttaa ja osallistua ovat vahvistuneet.
  • Yliopisto tunnetaan vetovoimaisena työnantajana.

Yli­opis­tom­me on vas­tuul­li­suu­den ja kes­tä­vyy­den edellä­kävijä

  • YK:n kestävän kehityksen tavoitteet on nivottu osaksi toimintakulttuuria, ja yliopisto on merkittävästi parantanut ekologista kestävyyttään ja saavuttanut hiilineutraaliuden. Kestävyys teemana on sisällytetty läpikäyvästi koulutustarjontaan.
  • Olemme kansainvälisesti tunnettu ja houkutteleva monialainen kestävyystutkimuksen ja -opetuksen keskittymä, osallistumme aktiivisesti kansainvälisten tutkimusohjelmien ja -politiikkojen muotoiluun sekä tuotamme kestävän kehityksen tietoa ja osaamista yhteiskunnan käyttöön.
  • Yliopisto on merkittävästi kasvattanut tutkimusrahoitustaan, ja se hyödyntää arvojensa mukaisesti monipuolisesti erilaisia rahoituslähteitä. Yliopisto on kasvattanut taloudellista liikkumavaraa vahvistamalla omavaraisuutta. Sillä on laaja kansallinen ja kansainvälinen lahjoittajaverkosto.