TUE KANSAINVÄLISTÄ MAISTERIOPISKELIJAA, LAHJOITA STIPENDIIN

Helsingin yliopiston englanninkielisiin maisteriohjelmiin pyrkii tuhansia nuoria. Euroopan Unionin ja Talousalueen ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta on yliopistolain mukaan perittävä lukukausimaksu, joka on Helsingin ylipistossa 13 000 - 17 000 euroa lukuvuodessa.  Lukuvuosimaksun lisäksi nuoret kustantavat elämansä Suomessa kahden vuoden opiskelun ajan. Yliopisto tarjoaa parhaille hakijoille stipendejä, mutta tällä hetkellä niitä on tarjolla vain harvoille eikä jokaiseen koulutusohjelmaa riitä omaa apurahaa. Lahjoitusten avulla stipendien määrää voidaan lisätä ja yhä useampi nuori saa mahdollisuuden opiskella.

Haluaisitko sinä olla mukana tukemassa näitä nuoria? Lahjoita verkossa.

Globaaleihin haasteisiin vastaamiseen tarvitaan käänteentekeviä ratkaisuja ja uutta ajattelua. Kansainväliset opiskelijat tuovat yliopiston tutkimukseen ja opetukseen sekä koko yhteiskuntaan tuoreita näkökulmia ja ideoita.

Kansainväliset opiskelijat ovat juuri niitä lahjakkaita nuoria, joista koko maailma nyt kilpailee. Kuitenkaan monilla heistä ei ole mahdollisuutta tulla opiskelemaan Suomeen ja Helsinkiin ilman apurahaa. Helsinki on kovatasoinen yliopisto, jossa eri puolilta tulevat opiskelijat voivat kouluttautua tasa-arvoisessa ympäristössä.