Euroopan tutkimusneuvoston miljoonarahoitus kolmelle Helsingin yliopiston tutkijalle
Rahoitetuissa hankkeissa tutkitaan munasarjasyövän täsmähoitoja, äidin terveyden ja lapsen synnynnäisen sydänvian yhteyttä sekä bakteerien sopeutumista eri lämpötiloihin.

Kolme Helsingin yliopiston tutkijaa on saanut arvostetun ERC Starting Grant -rahoituksen (sivu englanniksi).

Anniina Färkkilän tutkimusprojektissa selvitetään, miten munasarjasyöpäsolut onnistuvat piiloutumaan elimistön immuunijärjestelmältä ja kuinka näitä mekanismeja voidaan hyödyntää uusien, tehokkaampien hoitomuotojen kehittämisessä.

Tutkimuksessa selvitetään, kuinka geenit, yksittäisten solujen sijainti ja solujen väliset vuorovaikutukset sekä geenien ilmentyminen kasvaimen eri osissa vaikuttavat munasarjasyövän ennusteeseen ja hoitovasteeseen.

ERC-rahoitetussa projektissa tutkijat (sivu englanniksi) pääsevät tutkimaan munasarjasyövän yksittäisiä soluja ja niiden toimintaa ennennäkemättömällä tarkkuudella. Tutkimustulosten avulla voidaan löytää uusia immunologisia hoitoja ja parantaa munasarjasyöpäpotilaiden hoitoa ja ennustetta. Tutkimuksen löydökset mahdollistavat myös hoitojen entistä tarkemman kohdentamisen juuri niistä hyötyville potilaille.

Miten synnynnäinen sydänvika kehittyy

Äidin sairauksien ja perintötekijöiden vaikutus alkion ja sikiön sydämen kehitykseen alkuraskauden aikana on aiheena Emmi Helteen ERC-rahoitetussa tutkimusprojektissa.

Synnynnäiset sydänviat ovat yleisimpiä vastasyntyneiden rakennepoikkeamia. Niitä esiintyy noin yhdellä sadasta vastasyntyneestä. Synnynnäisten sydänvikojen tiedetään olevan osin perinnöllisiä, mutta niiden periytyminen on monimutkaista. Niistä sydämen varhaisen kehityksen tapahtumista, jotka johtavat sydänvian kehittymiseen, tiedetään vielä varsin vähän.

Helteen projektin tavoitteena on muun muassa tuoda lisää tietoa siitä, miten odottavan äidin perimä ja äidin sairaudet muokkaavat kohdunsisäisiä olosuhteita riskiraskauksissa ja miten nämä olosuhteet johtavat jälkeläisen sydämen rakenteellisiin poikkeamiin. Tutkimuksessa myös pyritään löytämään keinoja sydänvian riskin pienentämiseksi sekä odottavan äidin että sikiön pitkän tähtäimen terveyden parantamiseksi.

Tutkimusaineisto koostuu valtakunnallisesta rekisteridatasta, suomalaisista biopankkinäytteistä ja FinnGen-hankkeen datasta. Helle on kerännyt monipuolisen osaamisen rekisteritutkimuksesta, geenitutkimuksesta ja solu- ja molekyylibiologiasta. ERC-rahoitettu projekti yhdistää tämän osaamisen Suomen maailmanlaajuisesti ainutlaatuiseen rekisteri-, biopankki- ja geneettiseen dataan.

Sekä Helle että Färkkilä toimivat parhaillaan Suomen Akatemian rahoittamina kliinisinä tutkijoina. 

Kuinka bakteerit sopeutuvat eri lämpötiloihin

Jarno Mäkelä tutkii, kuinka bakteerit sietävät huomattavia lämpötilanmuutoksia ja kasvavat laajalla lämpötilaskaalalla.

Tutkimus auttaa ymmärtämään, kuinka ympäristön muutokset vaikuttavat mikrobeihin. Mikrobien toiminta on erittäin tärkeää ympäristön kantokyvyn kannalta, ja tutkimustuloksia voidaan käyttää ympäristöystävällisten ja energiatehokkaiden biotekniikan sovellusten kehittämiseen.

Toisin kuin monisoluiset eliöt, jotka säätelevät sisälämpötilaansa, mikrobit ovat ympäristön lämpötilan armoilla. Ymmärtääkseen paremmin bakteerien kasvun mekanismeja tutkijat hyödyntävät ERC-rahoitetussa projektissa supertarkkaa fluoresenssimikroskopiaa, joka mahdollistaa tuhansien yksittäisten proteiinien toiminnan seuraamisen elävissä soluissa.

Projektissa tutkitaan eri lämpötiloissa kasvavia bakteereja, joita on eristetty esimerkiksi suolistosta, kuumista lähteistä ja Etelämantereelta.

Rahoitusta oman tutkimusryhmän kokoamiseen

ERC Starting Grant on Euroopan tutkimusneuvoston rahoitus, joka myönnetään uransa alkuvaiheessa olevalle lupaavalle tutkijalle. Starting Grant on tarkoitettu oman tutkimusryhmän kokoamiseen ja itsenäisen työn käynnistämiseen Euroopassa. Rahoitusta voi hakea 1,5 miljoonaa euroa mahdollisine lisärahoituksineen yhteensä viideksi vuodeksi.

Helsingin yliopistossa on kolmen uuden rahoituksen myötä käynnissä yhteensä 22 Starting Grant -rahoitettua tutkimusta.

 

Katso kaikki vuonna 2022 ERC Starting Grant -rahoituksen saaneet tutkijat (englanniksi).

Lue lisää Helsingin yliopistossa käynnissä olevista ERC-rahoitetuista tutkimuksista.