Luonnon monimuotoisuuden suojelun aika on nyt – Lahjoita tänään -kampanja kutsuu sinut mukaan

Luonto köyhtyy ennennäkemättömän nopeasti. Muutos näkyy myös meillä: muun muassa varpunen ja yli 2 500 muuta lajia on vaarassa kadota Suomesta. Siksi Helsingin yliopisto järjestää syyskuussa Lahjoita tänään -päivän kampanjan luontokatotutkimuksen tueksi.

Luontokadon ratkaiseminen on entistä kiireellisempää. Nyt jo joka yhdeksäs laji on maassamme uhanalainen. Meillä on vastuu suomalaisesta luonnosta.

Helsingin yliopiston Lahjoita tänään -kampanja kutsuu ihmiset tukemaan luontokatotutkimusta. Helsingin yliopiston kansleri Kaarle Hämeri kannustaa jokaista osallistumaan kampanjaan itselleen sopivalla tavalla.

– Tutkimuksella on keskeinen rooli luontokadon pysäyttämisessä. Tutkitun tiedon avulla voimme tehdä parempia päätöksiä ja ymmärtää, miten ihmisten käyttäytymisen tulee muuttua, jos haluamme säilyttää monimuotoisen luonnon tuleville sukupolville, kansleri sanoo.

– Yhdessä voimme pysäyttää luontokadon. Lahjoittamalla tuet tutkimustamme ja autat meitä löytämään ratkaisuja monimuotoisen tulevaisuuden turvaamiseksi.

– Jokainen lahjoitus on tärkeä tuki tutkimukselle. Myös pienillä lahjoituksilla on suuri vaikutus, kansleri muistuttaa.

Tänä vuonna Lahjoita tänään -päivän keräyksen tuotot ohjataan Helsingin yliopistoon kuuluvalle Luonnontieteelliselle keskusmuseolle Luomukselle. Tuotot voidaan näin ohjata suoraan luontokadon tutkimuksen hyväksi.

Kampanjalla on myös ensimmäistä kertaa kampanjakummi. Yliopiston pitkäaikainen tukija Ilona Ervasti-Vaintola on lupautunut lahjoittamaan luontokatotutkimukseen 1 000 euroa ja hän innostaa omalla esimerkillään myös muita lahjoittamaan. Lue Ilona Ervasti-Vaintolan haastattelu.

Uhanalaisten kasvien varmuusvarasto

Edellisen kerran kampanja järjestettiin luontokatotutkimuksen hyväksi vuonna 2021. Tuolloin yli 150 ihmistä halusi lahjoittamalla tukea ratkaisujen löytämistä luontokatoon. Kampanjan avulla yliopisto keräsi noin 20 000 euroa, ja se ohjattiin Luonnontieteelliselle keskusmuseo Luomukselle, jonka kokoelmat ovat luontokatotutkimuksen kivijalka Suomessa.

Lahjoituksilla tuettiin kahta lajien suojelullisesti merkittävää kokonaisuutta, joista Luomus vastaa: lintujen rengastusta ja uhanalaisten kasvien siemenpankkia.

Siemenpankki toimii Suomen uhanalaisten kasvien varmuusvarastona, Luonnontieteellisen keskusmuseon kokoelmakoordinaattori Mari Miranto kertoo.

– Kun siemenet kuivataan alhaiseen kosteuspitoisuuteen ja pakastetaan, ne voivat säilyä elinkykyisinä kymmeniä, jopa satoja vuosia. Tällä hetkellä säilössä on 146 uhanalaista tai silmälläpidettävää lajia, alalajia tai muunnosta. Tämä edustaa lähes puolta kaikista Suomen uhanalaisista tai silmälläpidettävistä kasvilajeista, Miranto kertoo.

Varmuusvarastoinnin lisäksi siemenpankin kokoelmia hyödynnetään aktiivisesti tutkimukseen ja luonnonsuojeluun. Säännölliset idätystestit tuottavat uutta tietoa lajien itämisvaatimuksista ja Luomuksessa tutkitaan, miten ilmastonmuutos vaikuttaa kasvien lisääntymiseen.

– Muutamia lähes hävinneitä uhanalaisten lajien esiintymiä on vahvistettu idättämällä siemenpankin siemeniä, kasvattamalla niitä kasvitieteellisen puutarhan taimistossa ja istuttamalla taimet takaisin niiden alkuperäisille kasvupaikoille. Tulevaisuudessa siemenpankin kokoelmat saattavat toimia tärkeänä resurssina kestävien viljelylajikkeiden jalostuksessa ja jopa uusien lääkkeiden kehittämisessä.

Lue lisää uhanalaisten kasvien etäsuojelusta.

Linnut kertovat ympäristön tilasta

Kampanjaan tulleilla lahjoituksilla tuettiin myös lintujen rengastusta, jonka avulla saadaan hyvin arvokasta tietoa.

– Linnut ovat usein ravintoketjun huipulla, minkä vuoksi muutokset niiden määrissä kertovat muutoksista lajien olosuhteissa myös alempana ravintoketjussa. Linnut ilmentävät hyvin ympäristön tilaa, sillä ne ovat usein vaateliaita elinympäristönsä suhteen, Luomuksen seurantatiimin vetäjä, intendentti Jari Valkama kertoo.

–  Lintujen rengastus on yleisimpiä lintutieteen tutkimusmenetelmiä ja sen avulla on saatu jo yli 100 vuoden ajan luotettavaa tietoa tutkimuksen käyttöön.

Rengastus on korvaamaton tutkimusmenetelmä monilla lintutieteen osa-alueilla, aina alueellisista kannanmuutoksista periytyviin ominaisuuksiin ja sairauksiin. Rengastuksen tuottama tieto edistää myös lintujen suojelua.

Suomessa rengastustyö on alusta alkaen perustunut vapaaehtoisuuteen ja tällä hetkellä aktiivisia rengastajia on maassamme noin 720 vapaaehtoista. Yhdessä Luomuksen kanssa tehty työ on hyvin arvokasta, sillä sen avulla tutkijat ja maankäytön suunnittelijat saavat käyttöönsä tarkkaa tietoa linnuistamme.

Lue lisää lintujen rengastuksesta.

Tieto lisää toivoa. Lahjoita nyt ja auta meitä pysäyttämään luontokato.

Lahjoita tänään ja tue tutkimusta luontokadon pysäyttämiseksi

Liian moni eläin- ja kasvilajeista on jo uhanalainen. Jos emme toimi nyt, koko järjestelmä on vaarassa hajota. 

Myös Suomessa luonto on köyhtymässä. Nyt jo joka yhdeksäs laji on maassamme uhanalainen. Meillä on vastuu suomalaisesta luonnosta. Kukaan muu ei pelasta sitä.

Tutkijamme tekevät herkeämättä töitä ongelman ratkaisemiseksi. Meillä on jo vuosikymmenten aikana muodostuneet ainutlaatuiset tutkimusaineistot, joiden avulla voimme tuottaa tietoa ja luotettavia ennusteita luontokadon ymmärtämiseksi. Tavoitteenamme on löytää uusia käänteentekeviä ratkaisuja luontokadon pysäyttämiseksi.

Tieto lisää toivoa. Lahjoita nyt ja auta meitä pysäyttämään luontokato.