Loisten ja rottien tuntija Tuomas Aivelo palkittiin tiedeviestinnästä
Evoluutiobiologi Tuomas Aivelo on kirjoittanut palkitun kirjan loisista, tutkii koululaisten kanssa rottia Helsingissä ja pitää suosittua tiedeblogia verkossa. Nyt Helsingin yliopisto on palkinnut hänet hänen ansioistaan tieteellisen tiedon välittäjänä.

Joskus palkinto tulee odottamattomassa muodossa. Tuomas Aivelolle se saapui, kun hän luki graduntekijänsä tekemien haastattelujen litterointeja. Aivelo oli värvännyt rottatutkimuksiinsa satoja koululaisia, jotka veivät rottien jälkiä kerääviä levyjä naapurustoonsa ja raportoivat Aivelolle tuloksista. Haastattelussa koululaisilta oli kysytty, mitä tutkimustyöhön osallistuminen oli heille merkinnyt.

Yksi oppilas muotoili vastauksensa näin:

Ehkä vähän jotenkin alkoi jopa arvostaa sitä, kuinka paljon tutkimuksen eteen pitää tehdä työtä.

Aivelo pysähtyi tuijottamaan lausahdusta.

­Ehkä vähän jotenkin alkoi jopa arvostaa, Aivelo toistaa.

– Joku meidän osallistujista ei ollut ainoastaan tajunnut, että tutkimustyö on työlästä, eikä pelkästään tajunnut, että siinä on ongelmia, vaan vähän jopa melkein alkoi arvostaa. Siinä ollaan aika pitkällä jo. Sehän on loistava tilanne, jos tieteen arvostusta ajattelee.

Nyt tutkijatohtori Aivelo on saanut tieteen popularisoinnista myös hieman virallisemman palkinnon työnantajaltaan Helsingin yliopistolta.

Tiede ei ole kriisissä, asiantuntijuus on

 J.V. Snellman -palkinto myönnetään vuosittain jollekin yliopistolaiselle tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta tieteellisen tiedon välittäjänä. Palkittavan valinnassa painotetaan toimintaa, joka on merkittävällä tavalla edistänyt yliopistossa tehtävän tieteellisen työn ja yliopiston kannalta keskeisten päämäärien tunnetuksi tulemista.

Aivelo työskentelee tutkijatohtorina organismi- ja evoluutiobiologian tutkimusohjelmassa Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa. Hänen tutkimuksensa käsittelevät esimerkiksi loisia, punkkeja ja rottia.

Aivelon ansiot tieteen popularisoinnissa ovat moninaiset. Häin oli vuonna 2018 Tietokirjallisuuden Finlandia -palkintoehdokkaana tietokirjastaan Loputtomat loiset. Hän on pitänyt viisi vuotta Tiede-lehdessä suosittua Kaiken takana on loinen -blogia. Hän kirjoittaa oppikirjoja, twiittaa tieteestä ja seminaareista ja esiintyy usein julkisissa tilaisuuksissa sekä tiedotusvälineissä. Lisäksi hän levittää tietoa tieteestä koululaisten rottatutkimuksen kaltaisten, niin sanotun kansalaistieteen hankkeiden avulla.

Viime vuosina julkisuudessa on keskusteltu paljon tieteen arvostuksen laskemisesta. Korkeakoulujen rahoitusta on leikattu ja tutkijoista on puhuttu julkisuudessa usein vähättelevästi. Aivelo ei kuitenkaan pidä nykytilannetta tieteen kannalta kokonaisuudessaan lainkaan huonona. Päinvastoin.

– Tiedettä tehdään enemmän kuin koskaan. Maailma on yhä enemmän riippuvainen tieteestä. Tiede kiinnostaa ihmisiä. Alkuasetelma on hyvin positiivinen, Aivelo sanoo.

Entä esimerkiksi ilmastonmuutoksen kieltäjät, jotka eivät usko ihmisen kiihdyttävän ilmastonmuutosta, vaikka tiedeyhteisö on asiasta yksimielinen?

– Siinä on sellainen kiero asetelma, että nekin, joiden mielipiteet ovat tieteellistä konsensusta vastaan, perustelevat omaa kantaansa tieteen kautta. Kyse ei ole tieteen kriisistä, vaan siitä, kuka saa olla asiantuntija. Kenen ääntä kuullaan. 

”Ihmiset eivät tajua, mitä tutkijat tekevät”

Tänä vuonna 35 vuotta täyttävä Aivelo edustaa tutkijoiden nuorempaa sukupolvea, jolle sosiaalisen median ja internetin viestintä on tuttua ja sujuvaa. Hän pitää blogin yksinkertaisesta muodosta ja käyttää sosiaalista mediaa yhteydenpitoon tiedeyhteisön, opettajien ja muun yleisön kanssa.

Hänen tärkein päämääränsä viestijänä on selventää tiedeyhteisön ulkopuolisille, mitä tutkijat tekevät. Siksi koululaisen kommentti Aivelon rottatutkimuksista tuntui erityisen tärkeältä.

– Ihmiset eivät oikeasti useinkaan tajua, mitä tutkijat tekevät. Tutkijan työn ja tieteen arvostuksen kannalta olisi tärkeää, että ihmiset ymmärtäisivät, mitä kaikkea siihen liittyy.

– Toivoisin, että tutkijat viestisivät ja näkyisivät julkisuudessa enemmän. Luonnontieteen didaktiikan eli opetuksen tutkimuksen yhteydessä puhutaan, että tärkein oppi on nature of science – luonnontieteen luonne. Siihen liittyy se, miten tietoa kerätään ja arvioidaan. Sen ymmärtäminen olisi keskeistä. Siksi tutkijoiden ei pitäisi puhua vain tutkimustuloksista vaan myös siitä, mitä he tekevät.

Entä mikä on tärkein asia, minkä Aivelo toivoisi tiedeyhteisön ulkopuolisten ymmärtävän tieteestä?

– Että on paljon asioita, joista ei tiedetä mitään. Sitten on asioita, joista tiedetään paljon. Ja sitten on paljon asioita siinä välissä. Epävarmuuden määrä vaihtelee paljon. Ajattelen, että asiantuntijan rooliin kuuluu myös kertoa epävarmuudesta.

Lue lisää:

Tuomas Aivelon juhlapuhe