Dekaanihaku kuudessa tiedekunnassa

Dekaanin tehtävä on haettavissa eläinlääketieteellisessä, humanistisessa, kasvatustieteellisessä, maatalous-metsätieteellisessä, oikeustieteellisessä ja teologisessa tiedekunnassa 2.5–3.6.2025.

Dekaani johtaa tiedekunnan toimintaa ja tukee rehtoria yliopiston johtamisessa. Kuudessa tiedekunnassa dekaanin kausi on tulossa päätökseen vuoden 2025 lopussa. Yliopiston johtosäännön mukaan tiedekuntaneuvosto ottaa dekaanin enintään viiden vuoden määräajaksi.

Rekrytointiprosessista

Tiedekuntaneuvosto asettaa dekaanin valintaa valmistelemaan valmisteluryhmän. Tiedekuntaneuvoston professoreita, henkilöstöä ja opiskelijoita edustavat ryhmät valitsevat valmisteryhmään kukin yhden jäsenen. Lisäksi rehtori nimeää ryhmään jäsenen. Dekaanin valinnasta päättää tiedekuntaneuvosto valmisteluryhmän esityksestä.

Aikataulu

Dekaanin haun aikataulu on suunnilleen sama joka tiedekunnassa riippuen kuitenkin kunkin tiedekunnan valmisteluryhmän ja tiedekuntaneuvoston aikatauluista.

Valmisteluryhmät kokoontuvat kesäkuussa valitsemaan haussa etenevät hakijat. Haastattelut ja tiedekuntien julkiset kuulemiset toteutetaan elokuussa. Syys-lokakuussa tiedekuntaneuvostot päättävät dekaanin valinnasta.

Dekaanivalinnan jälkeen käynnistyvät tiedekunnissa varadekaanien ja osastonjohtajien haut. Dekaanien, varadekaanien ja osastonjohtajien uudet toimikaudet alkavat 1.1.2026.

Avoimena olevat dekaanin tehtävät:

Hakuaika: 2.5–3.6.2025

Jos sinulla on helsinki.fi -käyttäjätunnukset ja voimassa oleva työsopimus, apurahatutkijan sopimus, vierailevan tutkijan tai vierailevan professorin sopimus Helsingin yliopistossa, hae sisäisen hakijan linkin kautta.

 

Eläinlääketieteellinen tiedekunta: https://jobs.helsinki.fi/job-invite/4067/

Sisäiset hakijat: https://jobs.helsinki.fi/job-invite/4067/?isInternalUser=true

 

Humanistinen tiedekunta: https://jobs.helsinki.fi/job-invite/4068/

Sisäiset hakijat: https://jobs.helsinki.fi/job-invite/4068/?isInternalUser=true

 

Kasvatustieteellinen tiedekunta: https://jobs.helsinki.fi/job-invite/4072/

Sisäiset hakijat: https://jobs.helsinki.fi/job-invite/4072/?isInternalUser=true

 

Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta: https://jobs.helsinki.fi/job-invite/4069/,

Sisäiset hakijat: https://jobs.helsinki.fi/job-invite/4069/?isInternalUser=true

 

Oikeustieteellinen tiedekunta: https://jobs.helsinki.fi/job-invite/4070/

Sisäiset hakijat: https://jobs.helsinki.fi/job-invite/4070/?isInternalUser=true

 

Teologinen tiedekunta: https://jobs.helsinki.fi/job-invite/4071/

Sisäiset hakijat: https://jobs.helsinki.fi/job-invite/4071/?isInternalUser=true