Ensimmäinen yleinen seppeleensitoja(tar), Ida Mathilda Avellan (sitt. Aminoff), toimi tehtävässä ensimmäisessä Helsingissä pidetyssä promootiossa 1832. Hän sai moninkertaisen helminauhan, jossa on empiren mukainen jalokivilukko eli fermoir. Tiedetään, että Rosina von Haartman (sitt. Lavonius) sai 1840 myös sellaisen. Sofia Tengström sai 1844 puolestaan pietarilaisen rannekorun, josta riippui kultatupsu.
Johanna Rein sai 1850 kultaisen uusrokokoorintakorun, johon liittyi pitkät vitjat ja kello. Samankaltaisen yhdistelmän sai vielä 1864 YSS Aina Topelius (sitt. Nyberg). Hänen kuvansa on edellisessä blogikirjoituksessani.
Euroopassa tuli 1800-luvun puolimaissa muotiin niin sanotut arkeologiset korut, jotka saivat innoituksensa muun muassa etruskien ja viikinkien haudoista löytyneistä näyttävistä koruista. Helsinkiläinen kultaseppämestari Otto Roland Mellin alkoi valmistaa korutyyppiä, ja ne saivat suosiota myös Suomessa. Ulla Tillander-Godenhielm on todennut, että ne olivat eräänlaisia Kalevala-korujen edeltäjiä. mutta Vuoden 1877 YSS Anna Schauman (sitt. Nohrström) sai näyttävät arkeologista tyyliä edustavat rintakorun ja rannerenkaan. Ne on tehty granulointitekniikalla, jossa korun pinnalla on pienistä kultapalloista muodostuvia kuvioita. Espoon kello- ja korumuseo Kruunussa 1.10.2023 avoinna olevassa Mellin-näyttelyssä on esillä tämä rannerengas.
Vuoden 1886 YSS Hedvig Estlander sai rannekorun. Sen on tehnyt 1885 Otto Roland Mellinin verstaan vastaava työmestari Petter Airaksinen. Rannekoru koostuu kolmeen riviin tiiliskivien tapaan sijoitetuista pitkänomaisista ja viisteisistä kultapaloista. Niistä muodostuu taipuisa nivelrakenne. Keskelle on kiinnitetty pyöreä, gotiikan muotokieleen viittaava koristeosa. Sen keskellä on iso makeanveden helmi, jonka ympärille on istutettu ruusukemaisesti 28 pientä timanttia. Helsingin kaupungin museon kokoelmiin kuuluva koru on esillä 31.10.2023 saakka Kansalliskirjastossa olevassa Riemun rituaalit -näyttelyssä.
Ensimmäisessä Suomen itsenäisyyden aikana 1919 järjestetyn promootion YSS oli Sophie Mannerheim. Hänelle annettiin kultainen Suomen Kultaseppä Oy:n valmistama muottiin valettu rannerengas, joka kuin suurennettu maisterinsormus. Valitettavasti koru on kadonnut. Korut valettiin samalla muotilla vuoteen 1957 saakka. Seuraava eli vuoden 1923 YSS Elli Ståhlberg (sitt. Schauman) antoi omansa kultakeräykseen 1940. Korutyypin vanhin säilynyt edustaja on vuoden 1927 YSS:n Hilkka Suolahden (sitt. Linkola) rannerengas. Se on myös esillä Riemun rituaalit -näyttelyssä. YSS:lle annettiin 1960─1970-lukujen promootioissa rannerengas, joka oli puolestaan kuin venytetty maisterinsormus. Nils Westerbackin hentoiseen korumalliin lisättiin 1969 sileä taustarengas.
Vuodesta 1982 alkaen YSS:t ovat saaneet joka kerran uniikin korun. Sillä tavoin palattiin autonomian viimeisten vuosikymmenien käytäntöön. Koru oli toki ollut aikaisemminkin ─ autonomian aikana ─ joka kerralla erilainen, mutta ei välttämättä uniikki. Nykyään on tapana, että korun aihe liittyy jollakin tavalla promootioon.
Teksti: Jukka Relas.