Opetus ja opiskelu

Kumpulan tiedekampuksella perehdytään syvällisesti luonnontieteiden laajaan kirjoon ja monipuolisiin tutkimuskohteisiin. Opetuksemme perustuu aina tutkimukseen, ja yhteisöllisessä opiskelussa yhdistyvät tieteen perusteiden ja viimeisimmän tieteellisen tiedon omaksuminen. Meiltä valmistuvat ovat tieteenalojensa asiantuntijoita, joilla on kysyntää niin akateemisessa maailmassa kuin työelämässäkin.
Opetusta maailman parhaaksi

Kumpulan kampus on yksi Pohjoismaiden suurimmista luonnontieteellisen osaamisen keskittymistä. Meillä voi opiskella luonnontieteiden kandidaatin, filosofian maisterin ja filosofian tohtorin tutkinnot. Tarjoamme seitsemän kotimaista ja yhden kansainvälisen kandiohjelman sekä 12 kansainvälistä maisteriohjelmaa. Koulutamme myös matematiikan, fysiikan ja kemian opettajia. Lisäksi tarjoamme monipuolisen kattauksen avoimia verkkokursseja, jotka sopivat myös jo työelämässä oleville, jotka haluavat syventää osaamistaan.

Opettajamme ovat tieteenalojensa kärkinimiä ja opetuksemme nojaa tiedekunnan monitieteiseen tutkimukseen, jota hyödynnetään kaikessa opetuksessa. Monet opiskelijamme työskentelevät yliopistolla ja tutkimusryhmissä jo opintojensa aikana.

Lue lisää tiedekunnan monipuolisista opetustavoista!

Tutustu myös
Uutisia opetuksesta ja opiskelusta