Avoin yliopisto: Saksa

Saksa on osa Helsingin yliopiston Kielikeskuksen opintoja.

Saksa on Euroopan puhutuin kieli ja lisäksi se on yksi EU:n virallisista kielistä. Saksa on tärkeä kieli paitsi Keski-Euroopassa myös entisissä Itä-Euroopan maissa. Saksa on monen kansainvälisen talous- ja kulttuuriyhteisön työkieli. Ulkomaankaupassa Saksa on eräs Suomen suurimmista kauppakumppaneista. Saksa on myös yksi tärkeimpiä kulttuurikieliä; se on esimerkiksi musiikin kansainvälinen kieli.

Saksan yksittäiset kurssit

Voit opiskella saksan opintotarjonnasta sinulle sopivia yksittäisiä kursseja. Joihinkin kursseihin voi liittyä esitietovaatimuksia. Tarkemmat tiedot löydät kurssin sivulta. Opintoihin ilmoittaudutaan kurssi kerrallaan.

Saksan alkeiskurssit Alkeiskursseilla opitaan ymmärtämään yksinkertaista puhetta ja tekstejä sekä kertomaan asioista menneessä muodossa.
Saksan jatkokurssit Jatkokursseilla syvennetään kielen ymmärrystä ja tuottamista.
Saksan sanaston, kieliopin ja kuullunymmärtämisen kurssit Kurssit, joissa hiotaan saksan sanastoa, kielioppia ja kuullunymmärtämistä.
Muut saksan kurssit Muita saksan kursseja eri teemoihin liittyen.
Kielilinkkejä: Saksa

Kielikeskuksen kokoama linkkisivusto, jossa on linkkejä kielten verkkoaineistoihin.

Ohjeita opiskeluun ja opintoneuvonta

Löydät opiskeluun liittyvää tärkeää tietoa Opiskelijan ohjeista.

Uudelle opiskelijalle: Tutustu opiskelun muistilistaan, josta löydät kootusti opiskelun eri vaiheisiin liittyvät käytännöt ja ohjeet. 

Mikäli et löydä kysymykseesi vastausta, ota yhteyttä!

Olet tervetullut osallistumaan myös kaikille avoimiin ja maksuttomiin Opiskelutaito-webinaareihin! Webinaarit on toteutettu usean korkeakoulun yhteistyönä.

Tutkinto-opiskelijaksi?

Tutustu koulutusohjelmiin ja opiskelijaksi hakemiseen.

Sinua voisi kiinnostaa myös