Äänitteen kesto: 31 min
Haastattelija: Reetta Rönkä
Vastaaja: Jussi Heinonen
(tunnusmusiikkia)
Reetta Rönkä: Geologi Jussi Heinonen, mikä on se juttu, jota kaikkien meidän maankamaralla kulkevien pitäis just nyt pohtia?
Jussi Heinonen: No mun mielestä se on semmoinen asia, että vaikka on aika yleisesti tiedossa, että me olemme tähtien lapsia, niin me emme ainoastaan ole tähtien lapsia ja koostu tähtipölystä, vaan me olemme myös tämän maapallon lapsia. Ja tulivuorten lapsia. Meidän rakennusaineet on kiertäny tulivuorten kautta.
(tunnusmusiikkia)
Reetta Rönkä: Kuuntelet Helsingin yliopiston Utelias Mieli -podcastia, joka puhuu tieteestä tunteella. Tässä podcastissa tutkija saa kerrankin puhua juuri siitä, mikä nyt on kiinnostavaa ja tärkeää. Vieraana on tänään akatemiatutkija, geologi Jussi Heinonen Helsingin yliopistosta, terve.
Jussi Heinonen: Morjes.
Reetta Rönkä: Mä oon Reetta Rönkä, tämän podcastin juontaja.
(tunnusmusiikkia)
Reetta Rönkä: Jussi sun kanssa me puhutaan tänään siis siitä, että miten maapallon sisus oikein vaikuttaa ihmisiin. Sä oot geologi, sä tutkit työksesi maata ja maankamaraa, sen koostumusta, historiaa, niin edelleen. Miks ihmeessä?
Jussi Heinonen: No se on semmoinen asia, mikä mua on kiinnostanut pienestä asti oikeastaan, tän maapallon sisäiset prosessit ja mitä tavallaan syvemmälle niihin on perehty, niin sitä mielenkiintosemmaks ne on käyny. Eli kuten tuossa introssa sanoin, niin meidän omat rakennusaineet on peräisin tuolta maapallon sisuksista. Ja se, että täällä yleensä on elämää ja erilaisia ympäristöjä, mistä voimme hyödyntää raaka aineita, niin johtuu siitä, mitä maapallon sisuksissa tapahtuu.
Reetta Rönkä: Niin sä sanoit, et tää aihe on kiinnostanu ja tää tutkimusala on kiinnostanu sua jo pienestä pitäen. Olit sä lapsena semmonen intohimoinen kivien tutkailija, joka haikaili niin kuin Aku Ankka -sarjakuvien parissa matkasta maan keskipisteeseen?
Jussi Heinonen: Kyllä Aku Ankka -sarjojen parissa kyllä haaveiltiin kaikenlaisesta, mutta lapsena ensimmäinen kiinnostuksen aihe oli dinosaurukset. Ja sitä kautta tetysti dinosaurukset kuuluu tähän maapallon historiaan ja maapallon kehitykseen. Ja sitten kun päädyin lukemaan geologiaa sitä kautta, niin innostuin sitten näistä muistakin maapallon prosesseista, en ainoastaan tästä elämän historiasta.
Reetta Rönkä: Mä tajusin itse tätä podcastia valmistellessani, että kun mä pohdin ja aloin pohtia maapallon koostumusta ja siitä mitä kaikkea pallo pitää sisällään, niin tosiaan mun mieleen tuli paljon enemmän semmosii hämäriä muistikuvia Don Rosan sarjakuvista, kuin mistään vaikka mantsan tunneilta. Ja kun mä kuvittelen sitä maapalloa, niin mä kuvittelen, et maapallon sisuksis on jotain hiekkaa ja kivii ja kallioo, ja sit et siel ihan keskellä siellä ihan ytimessä on jotain tosi kuumaa nestemäistä. Kuinka hakoteilla mä oon tän ajatuksen kanssa?
Jussi Heinonen: No ensimmäisenä pitää sanoa, että Don Rosahan käyttää todella paljon siis aikaa siihen, että hän perehtyy näihin asioihin. Ja Don Rosalla muistaakseni on semmonen Aku Ankka –sarja, missä mennään kohti maapallon keskipistettä.
Reetta Rönkä: Niin on, se on ihan huippu!
Jussi Heinonen: Kyllä, niin se on itse asiassa, nyt en muista, miten se on muuten siinä kuvattu. Pitääkin tähän perehtyä. Mutta siis jos tästä mennään noin 3000 kilometriin saakka maapallon sisuksii, niin me ollaan suurimmaksi osaksi kiven sisässä. Eli maapallo on siihen syvyyteen asti suurimmaksi osaksi kiinteätä kiveä. Ja tää on yleinen tämmönen harhakäsitys, että heti tästä maapallon pintakuoriosan jälkeen antaa alkaa tämmöinen magmameri tai kivisulameri, joka on sulaa. Mutta ei, se on suurimmaks osaks tämmöstä hyvin hitaasti muokkautuvaa kiinteää kiveä. Sitten siellä 3000 kilometrin syvyydessä suurin piirtein alkaa nestemäinen ulkoydin, joka koostuu nestemäisestä tämmösestä rauta-nikkeliseoksesta. Ja se on todella kuumaa virtaavaa sulaa rautaa ja siitä saamme kiittää maapallon magneettikenttää, että voimme esimerkiksi kompassilla suunnistaa täällä maapallon pinnalla, koska magneettikenttä syntyy siellä nestemäisessä.
Reetta Rönkä: Vau, suunnistaja kiittää.
Jussi Heinonen: Kyllä, suunnistaja kiittää nestemäistä ulko-ydintä maapallossa. Ja sitten siellä noin 5000 kilometrin syvyydessä päästään kiinteään rauta-nikkeliytimeen. Eli siellä on niin kova paine, et se rauta-nikkelimateriaali ei voi olla enää sulassa tilassa, vaan se on hyvin kiinteää tavaraa. Ja sitä sitten on loppumatka sinne reiluun 6000 kilometriin maapallon sisuksissa.
Reetta Rönkä: Aivan, eli siis se kaikista tavallaan syvin ydin, niin se ei ookaan sitä nestemäistä rompetta, vaan se on sitä kiinteitä kampetta?
Jussi Heinonen: Se on kiinteää rauta-nikkeliseosta, kyllä.
Reetta Rönkä: Kiinnostavaa. Sä oot itse sanonu ja sanoit, kun tätä jaksoa valmisteltiin, että sun mielestä se ydin on itse asiassa kaikista tylsin osuus. Vaik tuntuu, et se on ehkä semmonen, mikä hirveen montaa kiinnostaa eniten, et mikä se on siellä kaikista keskimmäisessä, ihan siellä syvimmässä paikassa. Miks se on sun mielestä tylsää ja muu on kiehtovampaa?
Jussi Heinonen: Tässä vois tietysti joku tutkija, joka tutkii maapallon ydintä, niin olla eri mieltä, mutta sanotaan, että se maapallon ytimen koostumus on aika niin kuin suurpiirteisesti semmonen aika yksinkertainen. Eli se on tämmöstä rauta-nikkeli-metalliseosta. Ja kaikki nää mielenkiintoiset alkuaineet ja tämmöset suuren mittakaavan planeetan prosessit, joista meille tulee jälkiä tänne maapallon pinnalle, niin niistä suurin osa tapahtuu sitten tässä maapallon vaippakerroksessa, mikä on tämä kivinen kerros tässä meidän kuoren alla.
Reetta Rönkä: Tää on musta yksi tuhannen taalan kysymys, miks ihmeessä sen nimi on vaippa?
Jussi Heinonen: No vaippaa voidaan ajatella, et se on ikään kun tällainen suojaava kuori jonkun tavallaan, suojaamassa jotain mitä on sen sisällä. Eli vaippa suojaa ikään kuin maapallon ydintä, jos sen tällä tavalla voi ajatella.
(tunnusmusiikkia)
Reetta Rönkä: Tässä podcastissa tutkijat saavat valita keskustelun aiheen ja teeman. Jussi Heinonen, sä haluat puhua siitä, miten maapallon sisus vaikuttaa ihmisiin. Kerro, et miks meidän kaikkien pitäis olla kiinnostuneita siitä, mitä mitä maapallon sisällä on?
Jussi Heinonen: No sieltä me olemme peräisin. Meidän rakennusaineet, sinun ja minun ja kaikkien kuuntelijoiden ja koko tämän studion, kaiken mitä ympärillä näämme, niin sieltä ne rakennusaineet tälle ympäröivälle maailmalle ovat peräisin. Eli tulivuoret ja muut maankuoren prosessit ovat ne tänne rikastaneet tänne maapallon pintaosiin. Ja alkuaineet rikastaneet tiettyihin osiin kuorta, jotta voimme niitä hyödyntää ja rakentaa näitä uskomattomia mekanismeja, mitä meillä täällä nykyään on.
Reetta Rönkä: Toi kuulostaa musta ihanalta ja kauniilta ja jotenkin jopa semmoselta vähän nii kuin pyhältä, mut konkretisoi vielä, et siis miten? Miten mä nyt, mä oon lihaa ja verta ja soluja ja muuta, niin miten mä oon myös jotenkin tulivuorta?
Jussi Heinonen: Niin. Sinun ne alkuaineet, mistä tää sun liha ja veri koostuu, niin se on suurimmaks osaksi hiiltä ja happea ja vetyä. Ja nämä alkuaineet on niitä, mitä siellä tulivuoren purkauksessa lentää tulivuorista ilmoille, jotka sitten leviää tänne ympäri ilmakehää ja on levinneet jo miljardeja vuosia. Ja näistä aineista meidätkin on rakennettu.
Reetta Rönkä: Miks tää on sun mielestä semmonen asia, jota tavallaan meidän pitäis ymmärtää paremmin, tai jota meidän pitäis jopa ajatella enemmän, että tästä me koostutaan ja näistä asioista me tullaan?
Jussi Heinonen: No samalla tavalla kuin evoluutioteoria antaa meille lajina kontekstin, että miten me kuulumme, olemme sukua oikeastaan kaikille muille eliöille tällä maapallolla, niin tämä kertoo siitä, että myös me olemme kemiallisesti ja meidän koostumus on sitoutunut tähän samaan yksikköön, millä me asumme ja olemme sillä tavalla myös kemiallisesti osa sitä.
Reetta Rönkä: Asettaaks tää sun mielestä meidät jollain tavalla, ollaanko me tätä kautta osa jotain maailman jatkumoa tai voiks mä, mä ajattelen tätä nyt jotenkin aika tällai tavallaan isosti, et löydänkö tätä kautta jotenkin paikkani maailmassa?
Jussi Heinonen: Kyllä voin sanoa, että tällä tavalla sen voi löytää ja minusta se on henkilökohtaisesti hyvin kiehtova asia. Että tämmöisestä pallosta on puristettu tämmöinen lihakimpale, joka täällä studiossa hölisee sitten näistä asioista. Niin on se aika mielenkiintoista. Ja itsestäänhän voi tehdä timantin, jos haluaa. Eli kuolemansa jälkeen, kun on kunnon tuhkattu, niin tästä tuhkasta voi puristaa laboratoriossa timantin ja sitä kautta siirtää itsensä ikään kuin tämän planeetan kiertokulkuun mukaan, jos haluaa.
Reetta Rönkä: Sopiiko kysyä, että onko tämä suunnitelmissa
Jussi Heinonen: En ole itse ajatellut, toivon, ettei tämä ole vielä niin ajankohtaista.
Reetta Rönkä: No jos me mietitään myös ihan semmost käytännön tasoa ja tavallaan konkreettista arkielämää, niin miten maapallon sisukset on läsnä meidän ihan täs jokapäiväisessä elämässä?
Jussi Heinonen: No yksi esimerkki on tämä, että siellä nestemäisessä ulkoytimessä tosiaan syntyy magneettikenttä sen sulan raudan virtauksista ja sitä kautta esimerkiks kompassit näyttää pohjoiseen ja voimme täällä suunnistaa. Mut tää nyt on tämmönen yksi kuriositeetti. Ehkä jos ajattelee tämmöstä tärkeetä yhteiskunnallista asiaa, niin juuri nämä harvinaiset alkuaineet, eli esimerkiks moni varmaan kuuntelee tätä lähetystä jonkinlaiselta älylaitteelta tai läppäriltä tai miltä tahansa vehkeeltä, niin niissä on noin 60 - 70 erilaista alkuainetta, josta ne on rakennettu. Ja se, että nämä alkuaineet on rikastunu johonkin esiintymiin, jota voidaan hyödyntää, niinku esimerkiks kulta, joka on älyttömän harvinainen alkuaine keskimäärin maapallolla, niin se, että se rikastuu johonkin tiettyyn yksikköön niin, että sitä voidaan hyödyntää ja kerätä rakennusaineeksi, niin se vaatii näitä sisäsyntyisiä prosesseja, eli laattatektoniikkaa ja tulivuoritoimintaa.
Reetta Rönkä: Kuinka huolissas sä oot siitä, että jos me mietitään esimerkiks tosiaan näit kaikkii sun mainitsemii vehkeitä mitä meillä kaikilla on ja tuntuu, et on koko ajan myös enemmän ja enemmän, niin kuinka huolissas sä oot oot siitä, että kaikki nää materiaalit riittää?
Jussi Heinonen: Niin, tämä on hyvä kysymys. Koska tällä hetkellä semmoset malmiesiintymät, mitä nykyään löydetään uusia esiintymiä, niin nehän ei ole kovin helposti enää löydettävissä tai saavutettavissa. Eli kyllä kierrätyksen merkitys, niin se tulee kasvamaan ja sen pitäisi kasvaa, se on aivan selvä asia. Mutta edelleen niin suuri on näiden älylaitteiden kysyntä, että kierrätys ei tällä hetkellä pystyisi mitenkään kattamaan sitä, eli samalla tarvitaan myös näitä uusia hyödynnettäviä esiintymiä.
Reetta Rönkä: Kuinka syvältä tällä hetkellä näit alkuaineit sit joudutaan louhimaan ja etsimään, jotta pystytään tuottamaan erilaisia tarvikkeita?
Jussi Heinonen: Tää on todella hyvä kysymys. Että sehän, mitä syvemmälle mennään, niin sitä kalliimmaksihan se käy tietysti myös se niiden sieltä poimiminen tai louhiminen. Syvimmät kaivokset Etelä-Afrikassa taitavat olla yli kolmen kilometrin syvyydessä. Eli siellä alkaa oleen jo tämmöset vähän jäähtymään päässeen juhannussaunan lämpötilat, semmoinen 60 astetta. Et siellä pitää pitää tämmösiä jääliivejä päällä, että siellä pystyy toimimaan. Eli se alkaa oleen semmost maksimisyvyyttä, missä nykyään kaivostoimintaa tehdään.
Reetta Rönkä: Voiks sitä syvemmälle mennä?
Jussi Heinonen: Kyllä voi, mutta se alkaa käymään kyllä todella hankalaksi. Että silloin se pitäis ehkä tehdä jollain tämmösillä mekaanisilla työkaluilla ilman, että siellä tarvitsis kenenkään olla paikan päällä, joka sekin tietysti kehittyy koko ajan.
(Tunnusmusiikkia)
Reetta Rönkä: Kuuntelet Helsingin yliopiston Utelias mieli -podcastia, joka puhuu tieteestä tunteella. Mua kiinnostaa se, et miten ylipäätään, jos mietitään sun työtä, sä oot geologi, sä tutkit sitä siitä maan sisusta, niin miten sitä sun työtä konkreettisesti tehdään? Koska siinä Don Rosan sarjakuvassa ne ankat laittaa siis suojapuvut päälle, ei jääliivejä, mut jonkinlaiset suojapuvut päälle ja lähtee tunnelia pitkin kolmen vuorokauden matkalle kohti maapallon ydintä. Meneeks tää tosielämässä tää touhu yhtään tällä tavalla?
Jussi Heinonen: Ei, se ei kyllä mee tällä tavalla. Et syvin reikä, mitä ihmiskunta on tähän asti pystynyt kairaamaan tuonne maankamaraan sillai, et sieltä on saatu näyte, on 12 kilometriä. Ja jos ajattelee, että maapallon säde on se reilu 6000 kilometriä, niin siinä jää aika monta kilometriä vielä saavuttamattomiin tämmösillä, että lähettäs poraan jotain reikää. Niin keskeisimmät tutkimusmenetelmät tähän liittyen on esimerkiks maanjäristysaallot. Eli maanjäristysaallot aina kun tapahtuu maanjäristys, ni se aalto menee maapallon läpi. Ja se heijastuu erilaisista pinnoista esimerkiksi maapallon sisällä. Ja näitä aaltoja sitten kun otetaan mittareilla eri puolella muissa osissa maapalloa talteen, ni saadaan tavallaan selville, että mitä kautta ne on kulkenu ja mitä heijastanu. Tätä kautta saadaan esimerkiks selville, että mitä maapallon sisällä on. Toinen asia on laboratoriokokeet. Eli nykyään tän teknologisen kehityksen sallimana me voidaan päästä laboratoriossa semmoisiin olosuhteisiin, mitä on maapallon ytimessä tai siellä vaipan pohjalla tuhansien kilometrien syvyydessä. Ja esimerkiksi sillä tavalla, että meillä on kaksi timanttikidettä, joiden väliin laitetaan mikroskooppisen pieni näyte, ja niitä timantteja painetaan niin valtavalla voimalla yhteen, että se paine niiden timantin välissä vastaa maapallon niitä syviä sisäosia. Ja sitä kautta voidaan laboratoriossa tutkia, että jos on tämmösissä olosuhteissa tämmönen näyte, niin mitä sille tapahtuu.
Reetta Rönkä: Sä oot Jussi tuonu tänne studioon mukanas myös erilaisia kiviä ja mulla on nyt kädessäni tällainen aika kauniin oliivinvihreän värinen, vähän jopa kimaltava pieni kivenpalanen. Ottasin ihan mielelläni tän mun johonkin kukkaruukkuun koristeeksi. Mut siis kerro, mikä tämä on?
Jussi Heinonen: Se oli aika kiva, kun sanoit oliivin värinen, koska sen mineraalin nimi on tosiaan oliviini. Ja tämä kappale tosiaan on pala maapallon vaippaa. Se on noin 100 kilometrin syvyydeltä.
Reetta Rönkä: Tää on nyt se vaippa.
Jussi Heinonen: Joo. Tämä kappale, et se on 100 kilometrin syvyydeltä. Ja ihminen tosiaan on syvimmillään itse päässyt noin 12 kilometriin kairaamalla. Niin miten se voi olla täällä se näyte meillä?
Reetta Rönkä: En mä tiedä, kerro.
Jussi Heinonen: Se on tullut tulivuoren purkauksen mukana. Eli tulivuoren ne alkumateriaalit, se kivisula, mistä se tulee, niin joskus ne tulee aika syvältä. Ja jopa satojen kilometrien syvyydeltä voi ne sulat saada alkunsa. Ja sit ne kaappaa sieltä kohti maanpintaa tullessaan palasia siitä ympäröivästä materiaalista. Ja joskus ne jäävät sitten sinne, kun se laava purkautuu maan pinnalle, niin sen sisältä voi löytyä sitten näitä maapallon sisuksen palasia.
Reetta Rönkä: Mut siis sä sanoit, et tää on 100 kilometrin syvyydestä?
Jussi Heinonen: Joo, suurin piirtein.
Reetta Rönkä: Miten voi tietää? Eiks tää kaikki nyt vähän perustu siihen, et jos kerta on päästy vaan sinne muutamien kilometrien syvyyteen, niin eiks nää kaikki arviot siitä, että kuinka syvältä nää kivet tulee, niin oo tosiaan vaan niinku arvioita?
Jussi Heinonen: Tosi hyvä kysymys. Tästä kivestä on tehty sitten, samanlaisesta aineesta, mistä se kivi koostuu, on tehty jauhe ja se on laitettu laboratoriossa erilaisiin olosuhteisiin. Että kasvatetaan painetta, kasvatetaan lämpötilaa ja sit katsotaan, että missä vaiheessa se vastaa se sen mineraalikoostumus, eli mitä mineraaleja siinä näkyy, niin sitä, mitä siinä kivessä nähdään. Ja esimerkiksi sillä tavoin päästään kiinni siihen, että hei, täällä laboratoriossa saatiin tässä olosuhteissa samanlainen aines, niin tämä on siltä syvyydeltä.
Reetta Rönkä: Sulla on siellä kädessäs teini-ikäinen laavakivi.
Jussi Heinonen: Kyllä. Eli nämä maapallon sisusten prosessit, niin nehän ei millään tavalla oo pysähtyny. Vaan meillä on tulivuorenpurkauksia käynnissä harva se päivä, jopa maan pinnallakin ja meren pohjalla itse asiassa on jatkuvasti käynnissä tulivuorenpurkauksia. Eli maapallon sisuksista ja niiden toiminnasta saavat esimerkiksi islantilaiset ja havaijilaiset kiittää, että heillä on yleensä kotimaa, missä asua. Koska nämä koostuu tämmösistä merenpinnan yläpuolelle purkautuneista tulivuorista. Ja tämä kivi tosiaan tässä, tämmönen rakkulainen musta kivi, jossa näkyy ehkä pieniä kiviäkin, ehkä vähän ehkä tämmöstä betoniharkkoakin muistuttava tämä kivikappale -
Reetta Rönkä: Joo, isompi möntti ku vaipan kappale on.
Jussi Heinonen: On, joo, vähän isompi kanssa. Niin tässä on tosiaan merkattu teipillä tähän näytteeseen sen syntymäpäivä. Ja tän kiven syntymäpäivä on 7.4. ja kellonaikakin on vielä kello 19.30 vuonna 2010. Eli tämä kivi on 10 vuotta vanha. Varmasti aika paljon nuorempi kuin kukaan, kuka tätä ehkä kuuntelee. Voi olla vanhempikin ehkä.
Reetta Rönkä: Semmoinen varhaisteini.
Jussi Heinonen: Varhaisteinikivi. Eli edelleen meillä tämä prosessi, mikä on miljardeja vuosia jatkunut tuolla maapallon sisuksissa, niin tuottaa meille uutta maata.
Reetta Rönkä: Juhliiks geologit näiden kivien syntymäpäiviä koskaan?
Jussi Heinonen: Ei kyllä juhli, että kun se on kuitenkin sen verran ehkä jatkuva tapahtuma, niin tota ei. Mutta nyt tästä tuli mulle semmoinen idea, että kun tää kivi tässä alkaa oleen tämmösessä julkkiksen statuksessa, niin tämän kiven syntymäpäiväähän voisi alkaa viettämään.
Reetta Rönkä: Ole hyvä. Tämmönen ilmainen teemabilevinkki. Mun mielestä ehdottomasti, ja odotan kutsua ensi vuonna sit 11-vuotispäiville.
Jussi Heinonen: Ehdottomasti. Tämä pidetään mielessä, ensi huhtikuussa seitsemäs päivä on tämän kiven syntymäpäivä.
Reetta Rönkä: Mutta sen varhaisteinin tai lapsikiven lisäksi täällä studiossa on mukana myös aikamoinen seniori.
Jussi Heinonen: On. Elikkä tämä tosiaan tämä laavanäyte oli 10 vuotta vanha. Sitten meillä on tässä tämmöinen aika itse asias tylsän näköinen tämmöinen musta möntti, mistä ei oikein nää päällepäin mitään, ja tätä ei oikein osaisi pitääkään minään, jos ei tietäisi, mistä se on peräisin.
Reetta Rönkä: Näyttää niin paljon kiveltä, kun voi kivi näyttää.
Jussi Heinonen: Kyllä. Tämä on itse asiassa meteoriitti. Ja tämä on pudonnut Saharan autiomaahan. Ja tietysti hyvät paikat löytää meteoriitteja maapallolla on Sahara ja Etelämanner, koska jos esimerkiks jäätiköltä tai hiekan päältä löytyy kivi, niin se yleensä on tullut jostain, pudonnut taivaalta. Niin tämän ikä on sitten yli 4,5 miljardia vuotta.
Reetta Rönkä: Oho.
Jussi Heinonen: Eli näistä tämmösistä materiaalista aikoinaan kun maapallo muodostu ja aurinkokunta oli muodostumisvaiheessa, niin tämmöisistä kappaleista maapallokin kasautu sitten aikoinaan kasaan. Eli tähän yhteen pieneen kiveen on tiivistettynä juuri nämä kaikki alkuaineet, mistä sinä ja minä ja kuuntelijat ja kaikki mitä tässä ympärillä on, niin ne on tiivistetty tähän pieneen kivikappaleeseen. Koko meidän maapallo.
(tnnusmusiikkia)
Reetta Rönkä: Musta tuntuu, että jostain syystä, kun me aatellaan kiviä tai maankamaraa tai mineraaleja tai maapalloa ylipäätään, niin helposti tulee semmonen fiilis ja kuva, että mehän tiedetään jo kaikki. Että ne on asioita, jotka ei muutu ja nää on vaan niin kuin ikuisia. Ollaanko me tässä väärässä tässä mielikuvassa?
Jussi Heinonen: Kyllä ollaan. Että juuri näissä maapallon sisuksissa, niin niissä on kun ne on niin vaikeasti saavutettavissa, ja vaikka meillä on sellainen jonkinlainen kokonaiskuva niistä, niin niissä on edelleen todella paljon asioita, mitä on aivan vasta viime vuosina ja viime vuosikymmeninä löydetty. Esimerkiksi Afrikan alla ja Tyynenmeren alla on siellä vaipan uumenissa kaksi tämmöstä tuhannen kilometrin läpimitaltaan olevaa valtavaa möykkyä, joita ei oikein tiedetä, että mistä ne koostuu ja mitä ne on. Vasta nyt on resoluutio niin hyvä näissä tutkimusmenetelmissä, että ne on saatu esiin näillä maanjäristysaaltojen tutkimusten kautta, että siellä tosiaan on tämmösiä.
Reetta Rönkä: Apua, tää on ihan sairaan kuumottavaa. Siis et siel on jotain?
Jussi Heinonen: Niin on, siellä on.
Reetta Rönkä: Mitä me ei tiedetä?
Jussi Heinonen: Joo, ja ne on ollu paikallaan jopa satoja miljoonia vuosia.
Reetta Rönkä: Eikä edes tiedetä, et onks se nestemäistä, kiinteää, hyllyvää, löllyvää?
Jussi Heinonen: Kiinteää se on varmaan, mutta että onko se kuumaa ja mikä sen koostumus on ja miten se liittyy tähän, liittyykö se jollain tavalla siihen, mitä me nähdään maapallon pinnalla, niin se on edelleen mysteeri. Ja siitä tulee vuosittain uusia löytöjä niihin liittyen ja uusia selitysmalleja.
Reetta Rönkä: Siis mä näin niinkun yhtä aikaa täs muutaman sekunnin aikana mun päässä kaikkien mahdollisten katastrofielokuvien trailerit yhdistettynä. Et siel on jotain.
Jussi Heinonen: Kyllä. Mutta ehkä semmoista turvallisuuden tunnetta voi tuoda se, et näyttää siltä, että ne on ollu paikallaan jo satoja miljoonia vuosia. Eli ainakin ne on semmosessa lepovaiheessa. Toivotaan, ettei ne mitenkään tässä nyt herää vaikka huomenna ja pomppaa sieltä maapallon pinnalle. Sitten kyllä menis aika moni asia uusiksi muutenkin.
Reetta Rönkä: Huh huh. Puhutaan vielä niistä tulivuorista. Se tuntuu Suomen perspektiivistä ihan pikkasen kaukaselta aiheelta, mutta ilmeisesti tämänkin oletuksen ja ajatuksen kanssa mä oon vähän metsässä. Tulivuoret itse asiassa liittyy meihin suomalaisiinkin, eikö?
Jussi Heinonen: Kyllä, erittäin paljon. Yksi asia muuten, milloin ne viimeksi liitty, niin oli tää Eyjafjallajökullin purkaus ja lentokoneet jäi maahan, niin kyllä silloin kummasti suomalaisia alko myös nuo tulivuoret kiinnostaa. Mut se ei oo pelkästään tämmöstä, että joku purkaus jossain lähiseudulla tai vähän kauempanakin voisi vaikuttaa meihin sillä tavalla, vaan myös meidän oma maankamara ja kallioperä, niin siellä on hyvin paljon jälkiä muinaisista tulivuorista ja tulivuoriympäristöistä.
Reetta Rönkä: Kuinka muinaisia ne on, milloin Suomessa on viimeks ollu tulivuori?
Jussi Heinonen: Viimeksi Suomessa on purkautunut tämmöinen Yellowstonen kaltainen supertulivuori tuolla Kaakkois-Suomen alueella noin 1,6 miljardia vuotta sitten, eli 1600 miljoonaa vuotta sitten. Sen takia se ei tällä hetkellä tunnu siltä, et se koskettaa jokapäiväistä elämää, mutta siellä ne kivet on säilyneenä ja jopa niitä purkauskerrostumia säilyneenä, vaikka niistä suurin osa onkin kulunut vuosimiljoonien aikana pois. Ja niitä voidaan sitten geologisilla menetelmillä radioaktiivisella menetelmällä ajoittaa niitä purkaustuotteita.
Reetta Rönkä: Niin tulivuoret on osa Suomen historiaa ja menneisyyttä. Onko ne osa myös Suomen tulevaisuutta? Voiko vielä joskus meillä olla täällä aktiivisia tulivuoria?
Jussi Heinonen: Kyllä voi. Se on sitten eri asia tietysti, onko Suomen valtiota enää silloin olemassa. Toivottavasti on, mutta on mahdollista, että tuossa Norjan rannikolla joskus tulevaisuudessa, niin siihen muodostuukin Atlantin ja tähän Norjan rannikolle alityöntövyöhyke. Eli siellä se merenpohja alkaakin painua Norjan alle, jolloin meillä syntyy vähän samanlainen tulivuoriympäristö kuin esimerkiksi Etelä-Amerikan länsirannikolla, niin kuin Perussa, Chilessä nykyään, jossa tulivuoria paukahtelee.
Reetta Rönkä: Mikä vähän niinku on tässä tää aikahaarukka, kun sanoit, et joskus tulevaisuudessa?
Jussi Heinonen: Ens viikolla (naurahdus). Ei, se on miljoonia vuosia, kymmeniä miljoonia vuosia todennäköisesti.
Reetta Rönkä: Aivan. Jos haluaa Suomessa lähtee tällaselle tulivuoriturismikierrokselle, niin mitkä on ne parhaat spotit?
Jussi Heinonen: No yksi tässä pääkaupunkiseudulla tulee mieleen on Vuosaari, ja Uutelanniemi Vuosaaressa. Siellä itse asiassa suurin osa esimerkiksi tämän Uutelanniemen siitä kallioperästä mikä siellä on näkyvissä, niin on tämmöistä tulivuoriperäistä materiaalia. Ja siellä voi nähdä ihan eri tulivuorenpurkausten kerroksia. Ja myöskin tyynylaavaa, joka on tämmöstä meren pohjalle purkautunutta laavaa, jota esimerkiksi tapaa Islannissa hyvin usein. Niin siellä näkyy näistä jälkiä.
Reetta Rönkä: Mä oon nyt jotenkin vaikuttunut tosta meteoriitista, jonka sä aikaisemmin otit esiin, ja josta mä itse sanoin, että jos joku näyttää kiveltä, niin toi näyttää kiveltä. Ja nyt must tuntuu, että mun pitää itekin alkaa tutkia mun ympäristöä ihan eri tavalla. Et eiks se oo ihan mahdollista, et itse asiassa kaikki asiat mun ympärillä, joista mä aattelen, et toi on kallioo ja toi on kivee, niin ne onkin itse asiassa mageita asioita kuten tulivuoren jäännöksiä ja tyyliin meteoriitteja?
Jussi Heinonen: Kyllä. Siis sehän on kuin geologiaa ei sinänsä peruskoulussa esimerkiksi opeteta, niin geologiasta jää hyvin pintapuolinen kuva. Ehkä että on graniitti ja on basaltti. Mutta että mikä se on se näiden kivien merkitys ja mistä se kertoo? Suomen kallioperä on täynnä aivan uskomattomia tarinoita juuri supertulivuorista, muinaisesta elämästä ja erilaisista tämmöisistä mannertörmäyksistä ja muista. Ja ne kivien kertomat tarinat, ei itsessäänkään se kivi välttämättä tai miltä se näyttää, niin on se, mikä suuresti itseä kiehtoo.
Reetta Rönkä: Mitä sä ajattelet, pystyykö geologian kautta ja avulla ennustamaan tulevaisuutta?
Jussi Heinonen: Kyllä pystyy, tietyin rajaehdoin. Ei sillä tavalla, että voidaan suoraan sanoa, että näin tulee tapahtumaan, mutta voidaan antaa todennäköisyyksiä. Esimerkiksi on hyvin todennäköistä, että läntisessä Yhdysvalloissa tulee olemaan iso maanjäristys tässä muutaman kymmenen vuoden sisällä. Ja sitten lisäksi juuri esimerkiks, että miten nämä mantereet liikkuvat, niin voidaan ajatella, missä joku manner on vaikka 10 miljoonan vuoden päästä ja minkälaisia geologisia ympäristöjä on silloin olemassa. Eli kyllä sitä voidaan käyttää myös ennustamiseen. Mutta ennustamisessa on aina epävarmuuksia.
(tunnusmusiikkia)
Reetta Rönkä: Jussi Heinonen, jos mä olisin menossa johonkin bileisiin ja mä haluisin siel bileissä tehdä vaikutuksen mun geologian osaamisella, niin mikä olis semmonen lause, minkä mä voisin heittää ja millä mä voisin briljeerata?
Jussi Heinonen: No yksi asia on tämä, että hei, me olemme molemmat tulivuorten lapsia, esimerkiksi.
Reetta Rönkä: Toi on kyl kova.
Jussi Heinonen: Se olisi aika hyvä.
Reetta Rönkä: Toi on must jo vähän niinku iskulause helposti.
Jussi Heinonen: Kyllä, niin, ehkäpä (naurahdus.
Reetta Rönkä: Et se niinku sanotaan, et siin on vähän sellainen viba, että et ei oo ihan varma, et onks se perus smalltalkii vai pyritäänkö sillä johonki niinku läheisempään tuttavuuteen.
Jussi Heinonen: Siinähän voisi esimerkiksi sanoa, että hei, minusta tuntuu, että meidän molekyylimme ovat olleet samassa tulivuoren magmasäiliössä aikoinaan (naurua).
Reetta Rönkä: Kova! Toi on kova. Jos sun tai itse asiassa kenen tahansa geologin sanotaan autossa tai vaikka pyöräilykypärässä olis tämmönen puskuritarra, niin mitä siinä vois lukea?
Jussi Heinonen: Siinä voisi lukea vaikka, että Reunite the Continent. Eli yhdistäkää mantereet uudelleen. Koska -
Reetta Rönkä: Sun pitä avata tää läppä, mä en niinku tajuu tätä vielä (naurahdus.
Jussi Heinonen: Elikkä mantereet on aikoinaan olleet yhdessä ja muodostaneet supermantereen. Eli Pohjois-Amerikka, Eurooppa, Afrikka, puhutaan tämmösestä kuin Pangea-supermanner, joka oli noin reilu 200 miljoonaa vuotta sitten olemassa. Ja nyt nämä mantereet ovat hiljalleen joutuneet erilleen. Ja tämähän olisi aivan loistava myös tämmösen nykysen ehkä vähän ikävänpuoleisen poliittisen ilmapiirin, mikä maailmassa vallitsee, että hei vedetääs kaikki mantereet yhteen ja kasaan ja ollaan ihmisiksi tällä yhdellä isolla mantereella. Joten se myös niin kuin tukisi semmoista käsitystä. Se olisi se olisi puskuritara, jonka itse laittaisin.
Reetta Rönkä: Mahtavaa, eli tommonen vähän niin kuin solidaarinen rauhan sanoma, joka silti sais kaikki geologit nyökkäilemään toisilleen, että jep, ymmärrän.
Jussi Heinonen: Näin on.
(tunnusmusiikkia)
Reetta Rönkä: Jos sä Jussi voisit mennä kenen tahansa elävän tai kuolleen tutkijan kanssa kaljalle, niin kenen kanssa menisit?
Jussi Heinonen: Kyl mä menisin Charles Darwinin kanssa. Eli hänhän kehitti biologiassa evoluutioteorian tai oli sitä panemassa alulle, mutta hän oli myös geologi. Eli hän keräsi kivinäytteitä sillä käänteentekevällä matkallaan, jossa risteili tuolla muun muassa Galapagossaarilla, niin hänen ensisijainen tehtävänsä aluksi oli siellä kerätä kivinäytteitä. Ja hänen kanssaan siitä puhuminen ja myös tästä evoluutioteorian muotoutumisesta niin olisi kyllä mielenkiintoista.
Reetta Rönkä: Toivoisit, et Darwin ottas mukaan myös jonkun kivinäytteen jostain menneisyydestä ja vois tavallaan antaa sen sulle?
Jussi Heinonen: Joo, se vois olla mukavaa. Oon tosin nähnykkin näitä kivinäytteitä itse, kosketellukin niitä tuolla Cambridgen yliopistossa.
Reetta Rönkä: Niin just, no hyvä, et ne on hyvässä tallessa. Mihin sä luulet, et te menisitte ja mitä te joisitte?
Jussi Heinonen: No Darwin oli englantilainen, että eiköhän me jonkinlaista alea juotas ja kyl se mulle kävis. Mä tarjoisin (naurua).
Reetta Rönkä: Berkeleyn yliopistossa on sellainen perinne, et siellä nobelistit saa yliopistolta oman parkkipaikan, jos he siis voittaa Nobelin palkinnon. Mitä sä toivoisit Helsingin yliopistolta, jos joskus Nobel napsahtais?
Jussi Heinonen: Joo tota ensinnäkin ehkä pitäs olla geologian Nobel jaettavissa, eli (naurahdus) sitä kohti. Jos tämmönen olis joskus jaettavissa, niin mulla on jotenki semmonen, mä haluaisin ehkä pitää jonkun luennon, jota ehkä koko yliopisto tai isompikin osa ihmisiä tulis kuuntelee. Ja mä olisin ihan tyytyväinen siihen, koska mä oon sitä mieltä, että jotenkin ne asiat on paljon kiinnostavampia, mitä minä itse. Et vähän tuntuis et okei, jos mä oon selvittäny jotain kiinnostavaa ja mä haluan, et se kiinnostava asia, minkä mä oon selvittäny ja minkä perusteella mä oon voittanu sen Nobel-palkinnon, niin se olis se juttu, enkä minä henkilökohtasesti.
Reetta Rönkä: No mut come on, onhan Nobel ihan sairaan iso juttu, että eiks nyt ainakin vois olla sillai, et koko Suomen kansa vaikka tulee sit sille luennolle tai et se on esim. pakollinen kaikille, tai et se lähetetään suorana televisiossa?
Jussi Heinonen: (naurua) Suorana televisiossa vois olla aika hyvä.
Reetta Rönkä: Prime time?
Jussi Heinonen: Joo, prime time, se vois olla mukavaa. Pääsis puhuu näistä asioista, mistä nyt puhutaan, niin vieläkin isommalle yleisölle.
Reetta Rönkä: Aivan upeeta. Jussi Heinonen, kiitos kun olit mukana Utelias mieli –podcastissa.
Jussi Heinonen: Kiitos.
(tunnusmusiikkia)
Reetta Rönkä: Kuuntelit Utelias mieli -podcastia. Löydät sen Apple-podcasteista, Spotifysta ja SoundCloudista.
(tunnusmusiikkia)