[tunnusmusiikkia]
RR: Katja Valaskivi, mitä meidän kaikkien pitäisi tajuta sosiaalisesta mediasta ja salaliittoteorioista?
KV: Meidän kaikkien pitäisi tajuta, että sosiaalisessa mediassa liikkuu ihmisiä, jotka tarkoituksellisesti provosoi toisia. Kaikkien olennaisinta on ymmärtää se, että ei pidä provosoitua, kun provosoidaan ja ei pidä ruokkia trollia. Kaikki siellä ei ole, miltä se näyttää. Tässä kohtaa sitten tietenkin, kun tutkin salaliittoteorioita, mä rupean kuulostaa salaliittoteoreetikolta itse.
[tunnusmusiikkia]
RR: Tämä on Utelias mieli -podcast, joka puhuu tieteestä tunteella.
[tunnusmusiikkia]
RR: Tässä podcastissa tutkija saa puhua siitä, mikä hänen mielestään on juuri nyt kiinnostavaa ja tärkeää. Vieraana on tänään mediatutkija ja uskonnon ja digitaalisen maailman apulaisprofessori Katja Valaskivi Helsingin yliopistosta. Tervetuloa.
KV: Kiitos.
RR: Mä olen Reetta Rönkä tämän podcastin juontaja.
[tunnusmusiikkia]
RR: Me keskustellaan tänään siis somesta ja salaliitoista, siitä, millaisia vaikutuksia niillä on yhteiskuntaan. Katja sä olet mediatutkija, mutta myös uskonnon ja digitaalisen maailman apulaisprofessori. Miten ihmeessä mediatutkija päätyy teologiseen tiedekuntaan?
KV: [naurahtaa] Mä olen ollut aina kiinnostunut siitä, miten me ihmiset kollektiivisesti yhdessä muodostetaan käsitys maailmasta, miten me yhdessä uskotaan, mikä maailma on ja miten maailmaa voi ymmärtää. Perinteiset uskonnot ja instituutioihin kiinnittyneet uskonnot on tämmöisiä kiteytyneitä muotoja ymmärtää maailma. Sitten mä olen ollut erityisen kiinnostunut siitä, miten nämä käsitykset muuttuu. Korona-aikana me on nähty aika nopeitakin muutoksia. Sitten erityisesti, nyt tullaan siihen mediatutkimukseen, mä olen ollut kiinnostunut siitä, miten media on osallisena näissä muutoksissa, miten se meidän kollektiivinen käsitys maailmasta muuttuu nykyään aika pitkälti mediateknologiavälitteisesti. Sen takia mä olen nyt sitten päätynyt tekemään tätä työtä ja tähän positioon, jossa mä tarkastelen uskontoa, mediaa, tätä digitaalista ympäristöä ja niiden välisiä suhteita.
RR: Millaista se salaliittoteorioiden tutkiminen käytännössä on? Hengaatko sä jossain rokotekriittisten [Valaskivi naurahtaa] Telegram-ryhmissä tai oletko soluttautunut QAnonin nettifoorumille? Missä se tapahtuu?
KV: Joo, tärkeätä onkin todeta, että mä siis tutkin salaliittoteorioita, joka käsite on tietysti pulmallinen, mutta lähdetään siitä. Mä en tutki salaliittoja, mutta mä tutkin salaliittoteorioita ja tutkin maailmaan kohdistuvaa spekulaatioita. Minä en ole ainoa. Meitä on useampi. Me muodostetaan tutkimusryhmä. Meillä on erilaisia menetelmiä. Osa tekee niin kutsuttua laskennallista tutkimusta, eli kerää isoja määriä somedataa ja analysoi erilaisilla menetelmillä. Toiset on sitten enemmän laadullisesti liikkeelle, eli omine silmineen ja omalla toiminnallaan tutkii ja kiertelee siellä erilaisilla foorumeilla. Mä teen sitä jonkun verran myös itse varsinkin silloin, kun on meneillään johonkin tiettyyn teemaan liittyvän artikkelin kirjoittaminen esimerkiksi. Mä käyn katsomassa niitä meidän aineistoja itse, jotta mä saan käsityksen siitä, mutta mä valitettavasti nykyään en enää itse ehdi tehdä niitä analyyseja. Ne on sitten meidän ryhmän loistavat tutkijat, jotka tekee niitä analyyseja. Kaikkein kiehtovintahan tietenkin on, kun pääsee sen aineiston ääreen. Joskus se on vähän kauhistuttavaa ja välillä se on vähän väsyttävääkin, eikä aina ne salaliittoteoriat ole kauhean miellyttäviä ja siellä on aika paljon sellaista ihmisen pahuuteen liittyvää asiaa, joka joskus voi olla raskasta.
RR: Onko se pelottavaa? Mä mietin sitä, että kun tavallaan tutkijalle on ihanaa päästä uppoutumaan aineistoon, mutta samaan aikaan, kun puhutaan salaliittoteoria-aineistoista, pelottaako sua ikinä se, että sä jotenkin humahdat sinne, että ne alkaakin vaikuttaa susta jotenkin järkeviltä? Pelottaako sua, että sä alat itse uskoa salaliittoteorioihin vai miten tuollaisessa tilanteessa pidetään jotenkin se tutkijan turvaväli?
KV: Varsinaisesti ei voi sanoa, että mua pelottaisi, että mä putoan sinne, kun mä tiedän, että tämä on nyt tätä aineistoa. Mä tiedän sen kontekstin ja mä osaan suhtautua siihen vähän niin kuin etäännyttäen, mutta mä tunnistan sen hetken, jolloin mä voin ruveta ajattelemaan, että hmm tosiaankin. Mä myöskin voi eläytyä siihen hetkeen, jossa ihminen toteaa, että ”hei, onko tässä jotain” ja lähtee tutkimaan syvemmälle ja syvemmälle.
RR: Sen hetken, kun joku toinen ehkä vaikuttuu siitä, mitä lukee, mitä tulee eteen.
KV: Kyllä ja mäkin voin tavallaan vaikuttua siitä, mutta koska mulla on se ammatillinen rooli, tavallaan pidättelen itseäni uskomasta siihen, koska mä pyrin olemaan uskomatta. Suhtaudun niihin, sanotaan agnostisesti, eli epäillen, mutta uskomatta mihinkään eli tämmöinen epäilijän asenne, että mä pyrin tarkastelemaan silleen ulkopuolelta sitä. Näin ollen mä tavallaan kiellän itseäni humahtamasta mihinkään.
[tunnusmusiikkia]
RR: Tässä podcastissa tutkijat saavat valita keskustelun aiheen ja teeman. Studiossa istuu median ja uskonnon tutkija Katja Valaskivi. Sun kanssa me puhutaan tänään siis sosiaalisesta mediasta, salaliittoteorioista ja niiden aiheuttamasta tiedollisesta epävakaudesta.
KV: Mm.
RR: Tartutaan heti tähän. Mitä tämä tiedollinen eli ehkä akateemisemmin sanottuna episteeminen epävakaus oikein on?
KV: Tämä episteeminen sana usein käännetään suomeksi tai puhutaan tiedollisesti tai tietoon liittyvästä, mutta mulla on semmoinen käsitys, että... Mä en ole filosofi, mutta filosofit myöskin on puntaroineet sitä, että pitäisikö itse asiassa puhua ymmärtämisestä, että siinä onkin kysymyksessä vähän niin kuin ymmärryksellinen tai maailman jäsentämisen epävakaus ei niinkään tiedollinen epävakaus. On se toki tiedollistakin epävakautta, mutta että se on laajempi kysymys. Sen takia mä puhun episteemisestä epävakaudesta. Myöskin alkusoinnun takia musta se on ihana [naurahtaa] episteeminen epävakaus.
RR: Se on totta. Kuulostaa hyvältä, eikä myöskään haluta, että filosofit tulee punaisen kortin kanssa.
KV: [nauraa] Joo.
RR: Mitä se episteeminen epävakaus siis oikein on?
KV: Nyt mennään vähän kauemmas. Lähdetään liikkeelle yhteiskuntatieteellisestä tutkimusta, jossa on hirveän pitkään ollut vallitsevana niin kutsuttu modernisaatioparadigma, eli ajatus siitä, että yhteiskunta voidaan mieltää jakautuneina tällaisiin erilaisiin toiminallisiin sektoreihin: Meillä on politiikka ja meillä on talous ja meillä on kulttuuri ja meillä on tiede ja sitten meillä on media. Ne on toisistaan erillisiä ja niillä on tietyt tehtävät, jotka on määritelty kullekin sektorille. Uskontoon liittyen tähän teoriaan sisältyy sellainen ajatus, että siellä uskonnon sektorilla on ne tietyt instituutiot. Suomessahan se on ollut evankelisluterilainen kirkko hyvin pitkään. Sitten on yhtä aikaa tämmöinen kuin sekularisaatioparadigma suomeksi sanotaan maallistuminen. Puhutaan siitä, että kun yhteiskunta kasvaa ja edistyy ja ihmisten koulutustaso kasvaa, tämmöinen irrationaalinen usko, jota pidetään vähän niin kuin menneisyyden jäänteenä, modernisaation myötä se lakkaa olemasta tai ainakin sen yhteiskunnallinen merkitys vähenee tai se siirtyy yksityiseen tilaan. Ainakin se vähintään siirtyy yksityiseen tilaan, jossa se ei tavallaan häiritse sitä rationaalista julkista kenttää ja maailmaa. Mä vähän niin kuin väitän, että tämä modernisaatioteoria on ehkä estänyt meitä tutkijoita ymmärtämästä, että ei koko tänä aikana se uskonto ja uskominen ja tämäntapaiset asiat ole hävinneet maailmasta mihinkään, eikä ne ole hävinneet sinne yksityiseen maailmaan, eikä se ole muuttunut jotenkin merkityksettömäksi yhteiskunnassa. Se vain muuttaa muotoaan. Nyt me ollaan tultu tilanteeseen, jossa erilainen uskominen ja erilaiset maailman jäsentämisen tavat ei pysy siellä yksityisessä tilassa enää. Se on tämän somen kautta tullut ilmeisesti viimeistään. Sitten toinen juonne tässä episteemisessä epävakaudessa on se, että näillä sektoreilla meillä on ollut ne tietyt instituutiot, joiden tehtävä on ollut jäsentää meille se maailma. Meillä on erityisesti se tiede ja sitten meillä on myöskin se uskonto ollut yksi tämmöinen episteeminen instituutio, tiedollinen auktoriteetti, maailman ymmärtämisen tapa. Nyt jo jonkin aikaa me ollaan eletty sellaisessa maailmassa, jossa nämä niin kutsutut tiedolliset auktoriteetit tai episteemiset auktoriteetit ei enää voikaan määritellä sitä, mikä on oikein ja mikä on väärin. Yksi tämmöinen tiedollinen auktoriteetti on tietysti media ja journalismi, joka on ollut se, joka on välittänyt näiltä kaikilta muilta sektoreilta ihmisille sitä, että mikä on totta ja oikein ja hyvä ja kuka hallitsee ja niin poispäin.
RR: Kauanko me ollaan sun mielestä oltu tavallaan siinä maailmassa, jossa nämä vanhat tiedolliset tai ymmärrystä lisäävät auktoriteetit ei (enää ole) [epäselvää], mikä tämä historiallinen kehys on?
KV: Se on prosessi, ja mä ehkä ajattelen ja ehkä aika monet muutkin ajattelee ensinnäkin, että tämä modernisaatioteoria ei ehkä koskaan ole toiminut ihan näin. Vähintäänkin toisen maailmansodan jälkeen asteittain kaikki nämä meidän instituutiot on tullut haastatetuksi. Niitä on tavalla tai toisella haastettu. On haastettu perheen rakenne ja miten sen tulee toimia. On haastettu kirkkoja, yliopistoja, poliittiset puolueet ja demokratian toimivuus. Niitä on kyseenalaistettu ja niitä on muokattu. Tämän modernisaatiokehityksen rinnalla meillä on tapahtunut yksilöllistymiskehitys. Viimeistään tämän Web 2.0:n ja nykysomen tulon jälkeen me ollaan eletty mediaympäristössä, joka on yhä voimakkaammin yksilökeskeinen. Tässä kohti tulee se mahdollisuus, että kuka tahansa... ei niin, että kuka tahansa voi päättää mihin uskoo. Me luullaan olevamme yksilöllisempiä kuin me olemmekaan. Kaikki uskominen on kollektiivista, mutta jokainen voi itse lähteä tutkailemaan sitä, että mihin muut uskoo ja mikä mua kiinnostaisi ja miten mä haluaisin oman maailmankuvani muodostaa. Tästä syntyy se epävakaus. On niin paljon mahdollisuuksia lähteä eri suuntiin, että se semmoinen kysymys siitä, että mitä me yhdessä ollaan, muuttuu hyvin semmoiseksi rihmastomaiseksi ja monimutkaiseksi. Siinä on tietenkin hyvät puolensa. Siinä on hyvät puolensa, että meitä ei määräillä ja meidän ihmisarvoa kunnioitetaan ja kaikki tämä on hyvää. Sen kääntöpuoli on se, että me ollaan tavattoman helposti manipuloitavissa.
RR: Mä mietin tässä sitä, että onko jonkinlainen uskomisen tarve vakio.
KV: Mm.
RR: Onko se, että on jotain, mihin uskoa, jotain, mistä löytää merkitystä, joku perustarve, mutta sitten kun nämä auktoriteetit on jollain tavalla väistytetty tai väistyneet, sitä tyhjiötä täytetään.
KV: Siitä on ihan psykologitkin käsittääkseni yksimielisiä, että ihminen hakee aina merkitystä. Ihminen hakee ymmärrystä, laajempaa kontekstia, sitä käsitystä siitä, miten asiat liittyy toisiinsa. Nyt jos me tullaan ihan tähän lähimenneisyyteen ja tähän korona-aikaan, tietyllä tavalla tämä episteeminen epävakaus on tullut tavattoman ajankohtaiseksi, siksi että se, miten me maailma yhdessä mielletään on aina uskon varaista. Me yhdessä uskotaan, että maailma on jotakin. Maaliskuun ensimmäisellä viikolla 2020 me uskottiin esimerkiksi, että lentoliikennettä ei voi lopettaa, ja maaliskuun toisella viikolla 2020 lentoliikenne lakkasi. Syntyi tilanne, jossa tavattoman moni asia, jotka me oltiin pidetty varmana ja normaalina ja arjessa tavanomaisena ja meidän elämäntapaan kuuluvana, paljastuikin, että me olemme vain uskoneet, että näin on. Kun mä sanon, että vain uskoneet, tavallaan mikään ei ole vahvempaa kuin se, että me yhdessä uskotaan johonkin. Silloin kun meille paljastuu itsellemme, että tämä todellakin on uskon varassa, silloin on aika inhimillistä se, että me ruvetaan kyselemään, että no mikä kaikki muu on vain uskon varassa. Silloin aukeaa tämä epävarmuus ja epävakaus.
[tunnusmusiikkia]
RR: Tämä on Utelias mieli -podcast, joka puhuu tieteestä tunteella.
[tunnusmusiikkia]
RR: Mua mietityttää nyt se, että okei selvästi elämme sellaista aikaa, joka on jossain määrin hedelmällistä erilaisille salaliittoteorioille. Toisaalta tämä, en voi sanoa enää akuutti, jo pari vuotta kestänyt kriisin aika, on omalla tavallaan hedelmällistä maaperää salaliittoteorioille. Millaisista muista palikoista salaliittoteoriat muodostuvat?
KV: Salaliittoteorioille usein on ominaista se, että ne esittää maailman hyvin mustavalkoisena hyvän ja pahan välisenä taisteluna. Tämähän on aika tyypillistä monille tuntemillemme uskonnoille myös. Tavallaan salaliittoteorioissa on hyvin paljon erilaisia uskonnollisia piirteitä, hyvin monenlaisia uskonnollisia piirteitä. Sitä voi tarkastella uskonnollisena ilmiönä monesta näkökulmasta. Salaliittoteorioille on tyypillistä myös se, että niissä ajatellaan, että maailmassa on olemassa jokin yleensä pahantahtoinen toimijataho, joka hallitsee sellaista kokonaissysteemiä. Siinä tavallaan se on helppo selitys, että on olemassa jokin ihminen tai yleensä joukko ihmisiä, jotka vetelee nauruista. Ne ei välttämättä ole kaikkivoipia, mutta ne pystyy suuntaamaan toimintaa, pystyy vaikuttamaan siihen, miten asiat etenee, ja niillä on jokin usein vähän epämääräinen päämäärä, johon ne pyrkii, mutta se joka tapauksessa on pahantahtoista ja heidän omaa etuaan hyödyttävää. Tämä on semmoinen usein käytetty salaliittoteorioiden määritelmä. Se sanahan sinänsä on ongelmallinen, kun siinä on vähän tämmöinen väheksyvä sävy. On olemassa vaihtoehtoisia käsitteitä ja erilaisia tapoja yrittää puhua tästä samasta ilmiöistä. Esimerkiksi se on aika kiinnostava yksi ulottuvuus salaliittoteorioista, että voidaan ajatella, että ne on tämmöisiä maailmanhallintamyyttejä, eli ne on ikään kuin myytti siitä, että on olemassa jokin taho, joka hallitsee maailmaa.
RR: Mikä näitten, en mä nyt tiedä ehkä, voiko käyttää sanaa, just vahvojen henkilöiden jopa henkilökulttien vaikutus tai asema salaliittoteorioissa on?
KV: Toisissa se on tärkeämpi ja toisissa sitten taas ei. Näissä someajan salaliittoteorioiden kierrättämisessä nehän on tyypillisesti just rihmastomaisia. Niissä ei välttämättä ole ketään yhtä johtajaa. On joitakin nimikkeitä henkilöitä, jotka on lähteneet ikään kuin tietyllä tavalla brändäämään itseään jollakin salaliittoteoreettisella ajatuksella. Siinä mielessä nämä nettiajan salaliittoteoriat eivät ole yleensä yhden henkilön ympärille rakentuvia kultteja.
RR: Mutta samaan aikaan jonkinlainen kuitenkin yksilö vastaan tavallaan isompi rakenne on aika näkyvä.
KV: Joo.
RR: On se rakenne sitten viranomaiset, eliitti, just päättäjät, mikä ikinä sitä pahaa edustajaa, eikö se kuitenkin usein ole se vastavoima sitten pienille yksittäisille ihmisille, jotka jotenkin nousevat yhdessä?
KV: Ehkä vähän yksilötkin, mutta ennen muuta se on se, että olemme me, jotka olemme valaistuneet ja sitten ovat nuo muut, jotka ovat meitä vastaan ja yrittävät piilottaa sen salaisuuden ja sitten on ne niin kutsutut lampaat, jotka on vain tyhmiä eikä tajua. Ne menee sitten sen eliitin määräysten mukaan tai uskovat sen, mitä se niin kutsuttu eliitti sanoo ja pitävät maskeja tai ottavat ne rokotukset tai mitä milloinkin. Eli siinä on usein hyvin voimakas tämä me ja muut -asetelma, jossa niin kutsutun valaistuksen saaneet ne, jotka ovat ymmärtäneet, miten maailma oikeasti toimii ja että on olemassa tämmöinen salaliitto ja sitten ne, jotka ovat vielä pimennossa ja niitä johdateltavia lampaita, jotka eivät ymmärrä, mikä maailma on. Tämmöinen asetelma siellä on ja toki on niin, että siinä on tavallaan tämmöinen valaistumiskertomus tai vähän niin kuin kääntymyskertomus, että se yksilö, joka rupeaa tutkimaan itse, hän sitten löytää ja kokee valaistumisen hetken ja sitten ymmärtää, mikä maailma todellisuudessa on.
RR: Ja nyt siihen hyötymiseen.
KV: Niin [naurahtaa].
RR: Miksi ylipäätään salaliittoteorioita on olemassa? Kenen intressejä se palvelee, että jotkut uskoo vaikka liskoihmisiin?
KV: Sinänsähän uskominen ja erilainen spekuloiminen ei ole sinänsä lähtökohtaisesti vaarallista. Siinä on kaksi ulottuvuutta, joissa tulee hyödyntämis- ja hyväksikäyttönäkökulmia ja sitten ehkä vähän vielä pahantahtoisempaa. Yksi on se, että jos nyt kuvittelet olevasi sellainen taho, jonka intressissä olisi aiheuttaa jossakin ihmisyhteisössä hajaannusta, niin mikä sen parempi keino kuin pyrkiä saamaan joukko siinä yhteisössä eläviä ihmisiä uskomaan, että he eivät voi luottaa muihin siinä yhteisössä eläviin ihmisiin. Hirveän paljon me puhutaan Venäjän strategioista puuttua eri maiden esimerkiksi vaaleihin Yhdysvalloissa, Britanniassa ja näin poispäin. Venäjä ei ole suinkaan ainoa. On hyvin useita maita maailmassa, jotka tekee tätä, eli on ulkopoliittisia intressejä ja kansainvälispoliittisia intressejä, jossa jotkut maat ajattelevat, että heidän intressissään on se, että jonkun toisen maan kansalaiset kääntyvätkin toisiaan vastaan ja rupeavat epäilemään kansallisia instituutioita ja rupeavat ajattelemaan, että me emme voi luottaa siihen, mitä meidän viranomaiset sanoo, koska silloin heidän kyky esimerkiksi arvioida tiedon luotettavuutta ja sitä, kehen voi luottaa ja kehen ei, rupeaa hämärtymään. Tämä on just se kohta, missä mä kuulostaan salaliittoteoreetikolta, mutta tämä on nyt kyllä ihan tutkittua ja osoitettua, että tällaista nähdään. Hyvä esimerkki on se, kun Yhdysvalloissa 2016 oli isot Black Lives Matter -keskustelut. Se keskusteluhan näytti hyvin isolta Twitterissä. Se näytti niin isolta siksi, että siellä oli erittäin merkittävä osa siitä keskustelusta provokaatioita, jota tämä Pietarista toiminut niin kutsuttu trollitehdas tuotti kummallekin puolelle sitä konfliktia. Se konflikti näytti huomattavasti isommalta ihmisten silmissä. Ihmiset luulivat tappelevansa keskenään, mutta sitä lietsottiin.
RR: Eli tavallaan jonkun intressissä ei suinkaan ollut se itse asia...
KV: Ei, ei.
RR: ...vaan saada ihmiset riitelemään siitä.
KV: Just näin, nimenomaan. Tämä on riidankylvöstrategiaa. Voisi ajatella. En tiedä, oletko koskaan lukenut Asterixia ja Obelixia.
RR: Olen kyllä.
KV: Tämä Asterix ja riidankylväjä on ihan opas siihen, miten voi lietsoa vihaan toisia vastaan [naurahtaa].
RR: Ihanaa, että tässä podcastissa annetaan välillä myös hyvin tällaisia, miten sanoisin, matalan kynnyksen lukuvinkkejä.
KV: Kyllä [naurahtaa].
RR: Mua kiinnostaa myös se, että kun sä tutkit salaliittoteorioita ja sosiaalista mediaa, tietyllä tavalla tulee se ajatus siihen, että okei sosiaalinen media varmaan omalla tavallaan ruokkii, että tämä on nyt sosiaalisen median takia salaliittoteorioiden aikaa. Mutta onko kyse vain siitä, että some tavallaan tekee näkyväksi taas sellaista kehitystä, mitä on aina ollut, sellaisia ilmiöitä, mitä on aina ollut?
KV: Sekä että. On niin, että salaliittoteorioita on käsittääkseni ollut koko tunnetun ihmiskunnan historian ajan. Niitä ei ole aina kutsuttu salaliittoteorioiksi, mutta niitä on käytetty poliittisesti. Niitä on aina ollut, ja niitä on pystytty lietsomaan erittäin voimakkaasti ilman internetiä ja sosiaalista mediaa. Ehkä klassisin ja mustin esimerkki tästä on natsit ja radio ja antisemitismi, eli natsithan siis jakoivat radioita ja huolehtivat siitä, että sieltä sai vain yhdenlaista viestiä. Antisemitismihän toisen maailmansodan aikaan oli maailmanlaajuisesti kaikkien laajimmalle levinnyt salaliittoteoria, joka ei ollut vain saksalainen salaliittoteoria, vaan se oli kaikkialla maailmassa juutalaisia koskeva epäluulo ja ajatus siitä, että juutalaiset toimivat keskenään muiden pään menoksi, ja nimenomaan ajatus, että se liittyi juutalaisten pankkitoimintaan ja näin poispäin. Siitä näemme kaikuja kaikissa näissä tällä hetkellä kiertävissä salaliittoteorioissa myös. Ne salaliittoteoriat on siis kiertäneet aina, ja ne on aina käyttäneet käytettävissä olevia mediateknologioita. Ne on levinneet milloin minkäkinlaisen painotuotteen tai radio tai niin poispäin kautta, mutta tässä meidän nykyisessä mediaympäristössä on se erityispiirre, joka on tämä käänteistyökalu, minkä mainitsin aikaisemmin, että samalla kun me käytetään näitä ympäristöjä viestimiseen ja yhteisöjemme ylläpitämiseen, ne käyttää meitä. Ne kerää meistä informaatiota, meidän toiminnasta informaatiota. Ne kerää meistä dataa, ja se meistä kerätty data on se liiketoimintamalli. Mitä enemmän me reagoimme siellä somessa, sitä enemmän syntyy dataa ja sitä enemmän syntyy liikevoittoa näille yrityksille. Näin ollen hyvin pitkäänhän nämä someyritykset ovat väittäneet, että he ovat täysin neutraaleja alustoja. He eivät ole media, vaan he ovat teknologia-alusta, jossa ihmiset toimivat. Nyt viime aikoina me olemme oppineet esimerkiksi Facebookin osalta näistä Facebookin tietovuodoista, että Facebook on johdonmukaisesti muuttanut sitä algoritmiaan, sitä koodiaan niin, että se priorisoi provosoivaa sisältöä, koska se tuottaa enemmän reaktioita. Provosoivaa sisältöä ei kovin yllättävästi on esimerkiksi valheet, koska ihminen kiinnittyy aina yllättävään asiaan ja yllättäen valhe on usein yllättävämpi kuin totuus, koska ihminen ei ole tiennyt, että sellainen asia voi olla olemassakaan, koska se ei olekaan olemassa. Eli näin ollen erityisesti pöyristyksen tunne, sellainen närkästyminen, vihastuminen, tämäntyyppiset asiat on omiaan ruokkimaan reaktioita. Sitten salaliittoteoriat ovat omiaan leviämään laajasti siksi, että syntyy ne joukot, jotka pöyristyvät ikään kuin niin, että he lähtevät kierrättämään sitä kyseistä salaliittoteoriaa, että oletteko kuulleet, miten kauhistuttavaa ja katsokaa nyt tätäkin, ja sitten on ne, jotka ryhtyy vastustamaan sitä. Sitten siellä ns. neutraalilla alustalla tämä kaikki on reaktiota. Se on ihan sama, puolustetaanko vai vastustetaanko, kun se tuottaa dataa ja liikevoittoa. Tästä syystä ne sosiaalisen median alustat ruokkii näitä salaliittoteorioita, koska se on aineistoa, jota ne algoritmit priorisoi, koska se tuottaa meissä reaktioita.
[tunnusmusiikkia]
RR: Katja, jos mä olisin juhlissa, joissa mä haluaisin tehdä ihmisiin vaikutuksen mun salaliittoteoriatiedoillani, mikä olisi joku hyvä lause, minkä mä voisin heittää?
KV: Semmoisille, jotka on siellä salaliittoteoriaskenessä syvällä, tämä ei ole mikään juttu, mutta jos ei se keskustelekumppani ole, sä voit ruveta puhumaan redpillingstä.
RR: Oo, anna mä arvaan. Tämmöinen jotenkin Matrix...
KV: Se on nimenomaan. Heti ymmärsit.
RR: Jes.
KV: Mä puhuin tästä heräämisen hetkestä ja kääntymyksestä. Se redpilling on se, että sä yrität saada jonkun toisen ymmärtämään, mikä maailma todellisuudessa on tai sä itse koet sen hetken, että tämä oli se hetki, kun mä tulin redpillatuksi, mä ymmärsin, mikä se on se todellisuus siellä kaiken takana.
RR: Mahtavaa. Jos sä voisit mennä kaljalle kenen tahansa tutkijan, siis kuolleen tai elävän kanssa, kenen kanssa menisit?
KV: Nyt mun täytyy sanoa, että tänä korona-aikana, koska mulla on ollut niin vähän tilaisuuksia olla mun oman tutkimusryhmän kanssa ja mun jatko-opiskelijoiden kanssa, mulla on uusia jatko-opiskelijoita ja niillä on ihan mahtavia ideoita, mä haluaisin mennä kaljalle niiden kanssa [naurahtaa] kuulemaan niitä uusia ajatuksia, sitä, mitä on tulossa enkä jonkun vanhan gubben kanssa [nauraa].
RR: Jos sä olisit Suomen tiedeministeri, minkä yhden asian tekisit ensimmäisenä?
KV: Jos mä saisin valita yhden asian, mä turvaisin suomalaisten yliopistojen perusrahoituksen ja vähentäisin kilpailurahoituksen osuutta.
RR: Jos susta tehtäisiin patsas tai vaikka rintakuva, mihin sä haluaisit, että se asetetaan esille kaikkien ihailtavaksi?
KV: Meillä on meidän kesämökillä siirtolohkare, jonka kansanomainen kutsumanimi on Valaskivi, ja meidän nimi tulee siitä. Mä ajattelin, että se olisi varmaan ihan hyvä. Se pantaisi sinne kiven taakse, ettei sitä tarttis kenenkään ihailla [nauraa].
RR: Mikä sun mielestä on mediatutkimuksen historiasta kaikista kiinnostavin hoksaus, joka on koskaan tehty?
KV: Tällä hetkellä mun mielestä se on tämä Marshall McLuhanin kuuluisa ”the medium is the message”, eli väline on viesti. Mä ajattelen, että se on nimenomaan tämän meidän nykyisen mediaympäristön aikana hyvin tärkeä oivallus. Se ympäristö, missä me toimitaan, siellä ei ole vain ihmiset, vaan se itse ympäristökin toimii.
RR: Katja Valaskivi kiitos, kun olit mukana Utelias mieli -podcastissa.
KV: Kiitos kutsusta. Kiitos keskustelusta.
[tunnusmusiikkia]
RR: Kiva, kun kuuntelit Utelias mieli -podcastia. Löydät sen Spotifysta, Apple Podcasteista ja SoundCloudista.
[tunnusmusiikkia]