Hanna Hantula: Sakari Saaritsa, mitä jokaisen tulisi ymmärtää hyvinvointivaltiosta?
Sakari Saaritsa: No ehkä se, että sillä on pitkät juuret, mutta lyhyt historia. Ja siihen liittyy paljon sattumaa.
[rauhallista elektronista musiikkia, vaimenee taustalle]
Hanna: Kuuntelet Helsingin yliopiston Utelias mieli-podcastia, joka puhuu tieteestä tunteella. Tässä podcastissa tutkijat saavat puhua niistä asioista,mitkä heidän mielestään ovat juuri nyt kiinnostavimpia ja tärkeimpiä.Vieraana on tänään sosiaalihistorian professori Sakari Saaritsa Helsingin yliopistosta.Tervetuloa.
Sakari: Kiitos.
Hanna: Minä olen Hanna Hantula, tämän podcastin juontaja
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee]
Hanna: Sakari, sä olet tällä hetkellä kyllä Helsingissä, mutta asut suurimman osan ajasta Sambiassa. Ja olet muutenkin elämäsi aikana asunut monessa paikkaa myös muualla Afrikassa ja Lähi-idässä. Onko sosiaalihistorian tutkiminen kätevä syy päästä käymään mielenkiintoisissa paikoissa?
Sakari: No, siihen on ollut monia syitäkin. Mä en ole varma onko sosiaalihistoria kätevä syy päästä käymään muualla kuin erittäin mielenkiintoisissa arkistoissa ja kirjastoissa. Mutta sinänsä nämä paikat kyllä, ja näissä oleminen ja näille altistuminen, on ollut hyvin hyvin rikastuttavaa myös sen oman tutkimuksen ja ajattelun kannalta.
Hanna: Mitä sosiaalihistoria oikein tutkii?
Sakari: No sosiaalihistoria tutkii paljon. Mutta sosiaalihistoria on historiallisesti suuntaus, joka on lähtenyt irtoamaan tällaisesta perinteisestä niin sanotusta historiantutkimuksesta sitä kautta, että olen alettu kritisoida sellaisia historiantutkimukseen vanhastaan yhdistettyjä ilmiöitä kuin huomion kiinnittäminen erityisesti politiikkaan ja henkilöihin tai kronologiaan, tällaiseen asioiden perättäiseen tapahtumiseen. Ja on alettu siirtyä tällaiseen poikkitieteelliseen näkökulmaan, jossa on omaksuttu vaikutteita paljon erityisesti kehittyvässä olleilta yhteiskuntatieteiltä. Ja sosiaalihistorian tavallaan tämmöinen perinteinen eetos on se, että katsotaan asioita alhaalta. Ja laajojen ihmisjoukkojenja arjen, ja toisaalta myös tällaisten marginaalisten ryhmien ja suuria kysymyksiä valottavien pienten tilanteiden, kautta.
Hanna: Mistä sulla oikein on alun perin syntynyt kiinnostus just sosiaalihistoriaa kohtaan?
Sakari: No, varmaan se alun perin on lähtenyt ylipäänsä voimakkaasta kiinnostuksesta historiaan. Ja sitten sellaisesta aika vahvasta vaikutelmasta, että erityisesti tämmöiset taloudelliset ja sosiaaliset muutokset, ja myöskin tällaiset isot rakenteet,on itse asiassa hyvin keskeisiä yhteiskunnan kehitykselle. Ja tämä nyt ei kuitenkaan ole tapahtunut tyhjiössä. Mä olen pidempään jo epäillyt, että se johtuu siitä, että mun lukion oppikirjoja kirjoitti ihmiset, jotka ajatteli näin. Ja sitten mä ajattelin, että kappas, historia näyttää tältä. Joten tämä on varmaan semmoinen johtolanka, jota kannattaa seurata. Tätä on sitä tietysti sen jälkeen ehtinyt reflektoida aika paljonkin.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee]
Hanna: Tässä podcastissa tutkijat saa puhua siitä, mikä heistä on oikeasti juuri nyt tärkeää. Tänään studiossa mun kanssa on sosiaalihistorian professori Sakari Saaritsa. Ja me keskustellaan siitä, mitä hyvinvointiyhteiskunnalle kuuluu. Sä olet Sakari tutkinut ja kirjoittanut paljon hyvinvointivaltion kehityksestä. Tällä hetkellä keskustellaan paljon siitä, miten terveydenhuolto on pulassa ja koulujen Pisa-tuloksetkin huononee. Niin miten meillä tällä hetkellä oikein menee noin sosiaalihistorioitsijan näkökulmasta?
Sakari: No mähän olen itse asiassa tarkastellut aika paljon nimenomaan hyvinvointivaltion kaikkein varhaisimpia ituja aikana, jolloin koko käsitettä ei vielä ollut olemassa. Mä olen yrittänyt tutkia muun muassa terveydenhoidon kehitystä 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa Suomen maaseudulla. Ja koulutuksen leviämistä, epätasaista leviämistä. Ja tällöin ehkä hyvä vertailukohta on juurikin nämä nykyiset kehittyvät maat paremmin kuin nyky-Suomi.Tietenkin jos tällaisiin konteksteihin vertaa, niin meillähän menee valtavan hyvin. Mutta tietenkin myös tämä tilanne muuttuu ja elää koko ajan esimerkiksi sen suhteen, että mitä ihmisiltä vaaditaan. Joten jos ajattelee sitä, että miten hyvin ihmisten pitäisi voida ja miten kyvykkäitä heidän pitäisi olla kyetäkseen osallistumaan yhteiskuntaan, niin ehkä tähän liittyvät vaatimukset on myös muuttunut sillä tavalla, että tavallaan koko ajan pitäisikin pystyä juoksemaan kovempaa.
Hanna: Mielenkiintoinen ristiriita. Yleensä ehkä kuitenkin ajatellaan, että hyvinvointivaltio nimenomaan on sellainen rakennelma, missä kaikkien ei tarvitse olla ihan parhaassa mahdollisessa tikissä ja silti pystyy elämään jotenkin ihmisarvoista elämää.
Sakari: Joo. Tämä kommentti liittyi just siihen, että hyvinvointivaltiota, tai hyvinvointipolitiikkaa ylipäänsäkin tarkastellaan nykyään hirveän paljon tällaisena ikään kuin tuottavuudentekijänä ja mahdollistajana. Ja tämähän on siis tosi tärkeä näkökulma, erityisesti just yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa aivan selvästi, koska nykyään tällainen metaindikaattori on ikään kuin valtiontalouden tila. Ja me ollaan kiinnostuneita siitä, että miten nämä tai nuo toimenpiteet vaikuttavat valtiontalouden tilaan. Ja sitten on oma keskustelunsa, että miten juuri tähän on tultu. Mutta on totta, että tämä on myös omalla tavalla rajoittunut näkökulma, ja siitä jää sitten ulkopuolelle asioita. Että esimerkiksij os katsoo tilastojen sosiaalihistoriaa, niin on ollut semmoisia vaiheita esimerkiksi, jolloin on kiinnitetty paljon enemmän huomiota tällaisiin hyvin monipuolisiin hyvin- tai pahoinvoinnin mittareihin. Tätä on tarkasteltu esimerkiksi Yhdysvalloissa, että ollut semmoinen moraalitilastojen aikakausi. Että sitten siitä on pikkuhiljaa siirrytty siihen, että asioita tarkastellaan entistä enemmän tuottojen ja tuottavuuden, ja tällaisen tietynlaisen pääomalogiikan kautta myös silloin, kun puhutaan ihmisten hyvinvoinnista. Jolloin voidaan kehittää just vahvoja argumentteja, jotka vetoaa myös esimerkiksi sellaisiin päättäjiin, jotka on kiinnostuneita julkisen talouden taseesta tai jotka on kiinnostuneita liike-elämän menestyksestä. Mutta tietenkin sitten samalla se rajaa sitä näkökulmaa ja siitä jää pois sellaiset näkökulmat esimerkiksi, että ihmisiä pitäisi tukea myös sen takia, että se vähentää kärsimystä tai sen takia että se on moraalisesti oikein.
Hanna: Näetkö sä, että meillä olisi käynnissä jonkinnäköinen kamppailu siitä, että mitä hyvinvointivaltio oikeastaan tarkoittaa tai mitä sen kuuluu olla?
Sakari: Vaikea sanoa. Ja tätähän en suoranaisesti tutki. Mutta ehkä tietysti, jos kaikki ovat hyvinvointivaltiota pelastamassa, niin olisi ihan hyvä käydä siinä pöydän päällä selkeää keskustelua siitä, että mitä oikeastaan ollaan pelastamassa.
Hanna: Suomessa monesti ylpeillään siitä, että meillä on niin hieno hyvinvointivaltio täällä, ihan itse ollaan se rakennettu. Mutta ei kai se mikään luonnonlaki ole, että näin on? Miten meille oikein täällä kehittynyt hyvinvointivaltio?
Sakari: Ehkä sitä voisi kuvata niin, että Suomen tämmöinen pohjoismaisen tyyppinen hyvinvointivaltiokehitys on ollut melko myöhäistä ja lyhytaikaista. Että esimerkiksi vielä 1900-luvun alkupuolella Suomi oli poliittisesti aika eri linjoilla kuin esimerkiksi Ruotsi. Ja jopa siis joissakin piireissä ihan irtisanouduttiin tällaisesta skandinaavisesta mallista ja pyrittiin hoitamaan asioita enemmän järjestöjen kautta. Ja sitten vapaiden markkinoiden. Mutta tietysti tilanne oli monimutkainen. Että sitten joillakin alueilla, niin kuin esimerkiksi työläisille hyvin tärkeässä tuollaisessa työtapaturmavakuutuksessa, niin Suomi saattoikin sitten olla ihan huippuluokkaa. Mutta monet uudistukset, kuten esimerkiksi tämmöinen kattava sairasvakuutus, niin saatiin Suomessa varsin myöhään, että 60-luvun alussa. Ja myöhemmin kuin esimerkiksi sellaisissa maissa kuin Espanja tai Tšekkoslovakia. Ja siihen liittyy myös semmoisia sattumanvaraisia prosesseja, joista ei olla kauhean tietoisia. Että esimerkiksi lapsilisät oli alun perin tarkoitettu tällaiseksi kassapohjaiseksi palkanlisäksi palkansaajille.Ja sitten tällaisten poliittisten neuvottelujen tuloksena niistä tulikin tämmöinen universaali etuus, joka on nykyään hyvin kuuluisa nimenomaan siitä, että kaikki sen saavat samalla tavalla. Mutta tämä oli tavallaan tämmöisen poliittisen neuvottelun ja kompromissin seurausta. Että sikäli olen aina suhtautunut kriittisesti semmoiseen näkemykseen, että on olemassa joku tällainen meta-Suomi, joka tekee kollektiivisia viisaita päätöksiä pyrkiäkseen parempaan. Että nämä tilanteet on paljon monimutkaisempia. Tietenkin on sitten niin, että kaikkialla kehittyneissä maissa juuri samaan aikaan pyrittiin tavalla tai toisella rakentamaan hyvinvointivaltiota. Jos ajatellaan 60–70-lukuja, että myös Yhdysvalloissa ja kaikkialla oli samankaltaisia iskulauseita ja pyrkimyksiä. Se oli semmoinen megatrendi.
Hanna: Sä olet tosiaan asunut Suomen ulkopuolella erilaisissa paikoissa Afrikassa ja Lähi-idässä. Niin millä tavalla hyvinvoinnista keskustellaan muualla? Eroaako se muiden maiden hyvinvointivaltiokeskustelu jotenkin olennaisesti meidän kotimaisesta käsityksestä?
Sakari: No kyllä varmasti. Sitä voi varmaan lähestyä useista tulokulmista. Että yksi kysymys on se, että miten sosiaalipolitiikkaa tavallaan yritetään kehittää kehittyvissä maissa. Ja siinä on sitten usein, se on semmoista, niin kuin se on Suomenkin historiassa itse asiassa ollut, semmoista melko teknokraattista. Jossa tilastollinen ja taloustieteellinenasiantuntemus ja muiden maiden esimerkkien tunteminen, ja tämmöiset kansainväliset organisaatiot niin kuin YK ja Maailmanpankki, on tärkeässä asemassa siinä, että minkälaisia instrumentteja tarjotaan ja otetaan käyttöön. Ja usein kysymys on aika yksinkertaisista tällaisista tulonsiirtojärjestelmistä esimerkiksi. Tietysti nämä mallit saattaa myös vaihdella. Että jossakin vaiheessa mikroluotot on suosittuja. Sitten jossakin vaiheessa ne menettää suosiota ja aletaan siirtyä ihan tämmöiseen suorien tulonsiirtojen kannattamiseen. Ja näihin liittyy myös tutkimusta siitä, että miten ne sitten vaikuttaa. Mutta sitten jos yrittää hahmottaa tämmöisen hyvin sirpalemaisen, lähinnä pappilan terassilta peräisin olevan todistusaineiston valossa sitä, että mitä tavalliset ihmiset näistä asioista ajattelivat, niin se on sitten eri kysymys. Että ihmiset ei usein tunne käytännöllisesti katsoen lainkaan edes olemassa olevaa tällaista sosiaalipoliittistajärjestelmää tai verojärjestelmää. Tai ymmärrä, miten se toimii. Luottamus viranomaisiin on olematon tai suhde on jopavihamielinen ja tällainen antagonistinen.Ja ihmisten pyrkimykset on usein tämmöisiä melko yksinkertaisia ja konservatiivisia. Ihmiset haluavat töitä. Ja haluavat pystyä elättämään perheensä ja kouluttamaan lapsensa. Ja usein myös yrittäjyyttä arvostetaan enemmän kuin palkkatyötä, niin kuin monissa maissa, joissa olen asunut. Ja siihen on monia syitä. Yksi voi olla se, että palkansaajien asema on niin heikko tällaisissa maissa. Mutta myös esimerkiksi, että Lähi-idässä on törmännyt siihen, että hyvin varakkaat ihmiset, joilla ei ole siihen mitään syytä, niin on mukana jonkintyyppisessä pienyritystoiminnassa. Ehkä osittain ihan sen takia, että se on arvostettua.
Hanna: Sakari, sä tutkit kehitystä, köyhyyttä, hyvinvointia, sukupuolta ja inhimillistä pääomaa. Niin mua kiinnostaisikuulla tästä inhimillisestä pääomasta, tästä käsitteestä, että mitä se oikeastaan on? Ja mitä tekemistä sillä on hyvinvoinnin kanssa?
Sakari: No se liittyy tähän, mistä äsken, kun oli jo puhe, että ihmisten hyvinvointia laajasti voidaan tarkastella myös tällaisena tuotannontekijänä. Mä olen itse käyttänyt sitä tällein pragmaattisesti tällaisena ihan empiirisen tutkimuksen ikään kuin apuvälineenä. Ja silloin ideana on just se, että tarkastellaan sellaisia hyvinvoinnin ulottuvuuksia, joilla on todennäköisesti myös yhteys sitten työkykyyn ja eri tavoin mitattuun tuottavuuteen. Siitä on sitten olemassa teoreettisia keskusteluja ja debattejakin. Mutta tämä inhimilliseen pääomaan liittyvä tällainen talous-ja sosiaalihistoriallinen tutkimus, niin tyypillisesti tarkastelee just laajasti myös erityisesti terveyttä, jota on tutkittu hyvin paljon. Sitten tietenkin perinteisesti koulutusta, niin tällaisina tekijöinä, jotka auttaa sitten ihmisiä myöskin ikään kuin olemaan tuottavampia.Ja tähän liittyy nyt sitten just tämä rajoittuneisuus. Eli siinä pitäisi aina tiedostaa se, ettei välttämättä ole syytä tarkastella ihmisiä pelkästään ikään kuin tuotannontekijöinä. Tämä on ollut iso keskustelu jo siitä lähtien, kun vuosisatojasitten näin ensimmäisen kerran alettiin tehdä.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee]
Hanna: Hyvinvointiyhteiskunnan kehitykseen kuuluu teoria hyvän kehistä. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi siis vaikka sellaisia politiikkatoimia, joiden vaikutus on itseään lisäävä. Eli että teoriassa vaikkapa panostus koulutukseen tuottaa tulevaa hyvinvointia. Eli kun tehdään hyvää, niin syntyy hyvän kehä ja kaikki ihanat asiat vaan kumuloituu koko ajan.Onko tämä totta?
Sakari: No se on aina empiirinen kysymys. Se on tärkeä juttu. Että tämä on tällainen suosittu ajatus. Ja kaunis ja kannatettava ajatus. Ja tietysti sitten aina on hyvä muistaa se, että vaikka näin ei olisikaan, niin siitä huolimatta voi ollaihan perusteltua tai kannatettavaa tehdä erilaisia toimenpiteitä. Mutta tätä tutkitaan. Että joskus näin on, joskus sitä voi olla vähän vaikeampi osoittaa. Sitten tietysti tämmöisenä negatiivisena vastinparina tälle voisi olla sellainen pahan kehä tai köyhyysansa, jossa ihmiset jäävät jumiin niin, että he eivät pysty enää parantamaan omaa asemaansa esimerkiksi sukupolvesta toiseen.Ja historiallisesti yksi esimerkki tällaisesta köyhyysansaa tuottavasta ilmiöstä on sitten ollut lapsityö, tai sitä on pidetty sellaisena. Mutta se voi olla myös esimerkiksi aliravitsemus tai altistuminen vakaville sairauksille tuossa varhaisen elämän aikana, jolla on osoitettu olevan paljon pitkän aikavälin vaikutuksia just ihmisten paitsi ihan terveyteen ja elinikään, niin myös esimerkiksi heidän koulutukseensa ja tuleviin tuloihinsa.
Hanna: Niin sä olet Sakari puhunut hyvistä, pahoista ja rumista kehistä. Mitä nämä rumat kehät oikein on?
Sakari: No sen lisäksi, että melko ilmeinen keski-ikäinen italowesternviittaus [Hanna naurahtaa], niin mä olen viitannut sillä lähinnä sellaiseen sattumanvaraisuuteen, mitä tällaisiin prosesseihin on pitkällä aikavälillä liittynyt. Että esimerkiksi että asioita on tehty tai tapahtunut paljon ilman, että siinä on ollut takana mitään semmoista strategista ajattelua, että laitetaanpa liikkeelle hyvän kehä.Tai myöskään että laitetaanpa liikkeelle pahan kehä. Esimerkiksi terveyspolitiikka on saattanut saada paljon potkua sodan aikana, kun on keksitty uusia innovaatioita, joiden tarkoituksena on ollut ennen kaikkea joukkojen suojeleminen ja taistelukyvyn varmistaminen. Tai sitten terveyspoliittiset toimet, niin kuin esimerkiksi vedenpuhdistus, on voinut liittyä siihen, että yhteiskunnan hyväosaiset pelkää niitä epidemioita, jotka leviää kokoväestöön, jos jotain ei tehdä. Ja esimerkiksi Yhdysvalloissa on tutkittu sitä, että sellaisissa kaupungeissa, joissa afroamerikkalaiset ja valkoiset on eläneet integroidusti lähellä toisiaan, niin myös teknisistä syistä, mutta myös tällaisista poliittisista syistä on sitten ollut todennäköisempää, että on ruvettu tehokkaisiin sanitaatiotoimiin, esimerkiksi just puhtaan veden toimittamiseen kaikille. Joka on ollut väestöhistoriallisesti kauhean iso tekijä ihmisten terveydenparantamisessa, toi vedenjakelu. Niin tylsältä kuin se voi kuulostaakin, niin sillä on mitattu varsin isoja vaikutuksia monissa tutkimuksissa.
Hanna: Sä olet tutkinut myös sairaanhoidon lisääntymistä maaseudulla 1800-ja 1900-lukujen vaihteessa. Oliko tässä kyse hyvän kehästä?
Sakari: Kehään ei ehkä vielä pysty oikein ottamaan kantaa. Mä tutkin sitä, että miten kiertävien sairaanhoitajien palkkaaminen suomalaisiin kuntiin 1800-luvun lopussa, 1900-luvun alussa, ja sitten kunnanlääkärien palkkaaminen suomalaisiin kuntiin, niin vaikutti ihan kuolleisuuteen. Ja ne tulokset oli jossakin määrin koronakeskusteluun viittaavia siinä mielessä, että sairaanhoitajien välitön vaikutus kuolleisuuden laskuun oli itse asiassa isompi kuin lääkärien. Ja se johtui siitä, että sairaanhoitajien työnä oli vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen ja ne oli pitkäaikaisesti läsnä niissä yhteisöissä. Ja silloin elettiin myös semmoista aikaa, jolloin ei ollut tällaisia joko ennaltaehkäiseviä tai hoitavia biolääketieteellisiä keinoja, niin kuin rokotukset tai antibiootit, jotka olisi voinut hoitaa infektiot, vaan nimenomaan tämä käyttäytyminen oli tärkeää. Siis välttäminen ja hygienia ja sairaiden ihmisten hoito ja eristäminen. Ja se on tälläkin hetkellä iso keskustelu talous-ja sosiaalihistoriallisessa tutkimuksessa, että mikä oli tällaisten erilaisten tavallaan julkisten toimenpiteiden tai hyvinvointitoimenpiteiden vaikutus kuolleisuuden laskuun. Ja siitä myös kiistellään. Että jotkut on esittäneet sitten semmoisia tuloksia, joiden mukaan se olisi ollut yllättävän vähäinen, ja itse asiassatalouskasvu olisi kuitenkin ollut keskeistä. Tässä tutkimuksessa mä löysin mielestäni ihan vakaita vaikutuksia ja mun mielestä tämä mekanismi oli hyvin mielenkiintoinen. Ja tämä ero nimenomaan sairaanhoitajien ja lääkärien vaikutuksen välillä. Mutta sinänsä ne vaikutukset oli suuruusluokaltaan kohtuullisen pieniä. Että arvioin, että noin varovaisesti voisi arvioida, että ehkä kaikesta kuolleisuuden laskusta, mitä tapahtui Suomen maalaiskunnissa keskimäärin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa, niin ehkä kolmisen prosenttia olisi palautettavissa näihin sairaanhoitajiin. Että onko se paljon vai vähän, kysymys on kaikesta kuolleisuudesta. Ehkä voisi arvioida, ettei se nyt ehkä ihan vähänkään ollut. Kysymys oli kuitenkin vaan yhdestä toimenpiteestä.Ja se historia on sikäli mielenkiintoinen, että tässä myös syntyy tämmöinen uusi, nimenomaan maaseudun naisten keskuudesta rekrytoitu itsenäinen ammattiryhmä, joka teki hurjia juttuja, jotka koulutettiin suhteellisen lyhyesti sairaaloissa. Näin oli tarkoitus. Noin puolen vuoden koulutuksella ja senj älkeen saatettiin lähettää kuntiin ympäri Suomea. Siis käytännössä puskaan, hyvin vaikeisiin terveysoloihin itsenäisesti tekemään sitä työtä. Tyypillisesti kyllä yhdessä lääkärien kanssa, mutta usein olosuhteissa, joissa yhteydenpito näihin lääkäreihin oli käytännöllisesti katsoen mahdotonta. Että siinä mielessä he muistutti mun mielestä näitä korona-ajan avaintyöntekijöitä.
Hanna: Tosi kiinnostavaa. Mutta palataan vähäksi aikaa sieltä 1800- ja 1900-luvun vaihteesta nykyaikaan ja puhutaan kestävyysvajeesta. Kestävyysvaje tarkoittaa yksinkertaistetusti, huomattavasti yksinkertaistetusti sitä, että syntyvyys on Suomessa nyt tällä hetkellä niin pientä, että pian ollaan tilanteessa, jossa iso osa väestöstä on eläkkeellä, mutta tarpeeksi moni ei ole töissä, jotta eläkkeet saisi maksettua ja vanhukset hoidettua. Ja kaikki muutkin hoidettua, jotka hoitoa tarvitsee. Ja tämä on asia, josta poliitikot, tutkijat ja kunnon kansalaiset on ollut huolissaan suunnilleen koko mun eliniän. Mutta kuinka tarkasti me oikein voidaan ennustaa talouslukuja johonkin 50 vuoden päähän tulevaisuuteen?
Sakari: Tämähän nyt taas ei ole sitä, mitä mä tutkin. Ja tämä on semmoinen kysymys, jonka mä mielellään ehkä esitän joillekin kollegoille esimerkiksi taloustieteen puolella. Mutta mun mielestä se on hyvä kysymys pohdittavaksi. Että jos mennään 50 vuotta taaksepäin, niin ollaan tuolla 70-luvulla. Ja voidaan sitten miettiä, että jos silloin olisi ryhdytty päättäväisiin toimiin meidän suojelemiseksemme nyt, niin kuinka monta tällaista isoa epävarmuustekijää olisi jäänyt huomiotta. Me ollaan nähty muutaman vuoden sisällä globaali pandemia ja myöskin täysimittaisen valtioiden välisen sodan paluu Eurooppaan, esimerkiksi. Mutta siis lähinnä mä ehkä peräänkuuluttaisin sitä, että yritettäisiin sitten tasapuolisuuden vuoksi pohtia myös tällaisia pitkän aikavälin vaikutuksia, joita tällaisista hyvistä, pahoista ja rumista kehistä voi hyvinvoinnin puolella syntyä. Ja se on aina empiirinen kysymys, että mikä on paljon ja mikä on vähän, mikä on merkityksellistä, mikä ei, mihin pitäisi panostaa, mihin ei. Mutta 70-luvun alussa, niin Suomessa toimeenpantiin toi peruskoulu-uudistus. Siis sitähän jo ehditty tutkiakin ja on osoitettu, että sillä on ollut vaikutuksia esimerkiksi sosiaaliseen liikkuvuuteen, ihan merkitseviä vaikutuksia. Ja se on itse asiassa jopa käsittääkseni pienentänyt eroja noissa niin sanotuissa älykkyystesteissä eri väestöryhmien välillä. Ja jos olisi käynyt niin, sitähän vastustettiin monilla eri syillä, joista taloudelliset oli mukana, mutta ne ei ollut päällimmäisiä. Mutta jos olisi käynyt niin, että peruskoulu-uudistus olisi leikattu tai sitä olisi lykätty, niin voidaan tietysti pohtia, että minkälaisia vaikutuksia sillä olisi sitten ollut.
Hanna: Mitä sä ajattelet, millaisia vaikutuksia sillä olisi saattanut olla?
Sakari: No se olisi todennäköisesti, olemassa olevien tulosten perusteella voi jo arvioida, että se olisi luultavasti, se olisi pitänyt suomalaisen yhteiskunnan pidempään epätasa-arvoisempana. Euroopassahan on semmoisia alueita, jossa on edelleen vallalla sellainen koulutusjärjestelmä, joka Suomessa oli ennen peruskoulu-uudistusta. Jossa siis ihmiset, lapset,träkätään eri urille jonoin 11 vuoden iässä. Mutta tämäkään ei ole tietenkään yksioikoinen kysymys sikäli, että tämän oppikoulun suosio oli valtavasti kasvanut ja sen käyminen oli valtavasti laajentunut jo ennen peruskoulu-uudistusta. Että sen olemassa olevan systeemin puitteissa, tavallaan ihmisten omien valintojen ja kysynnän takia, niin oli tapahtumassa kyllä samansuuntaisia muutoksia.
Hanna: No mitä sä ajattelet, että politiikassa voitaisiin oppia historiasta nykyään? Jos sun pitäisi lähteä neuvomaan poliitikkoja, niin mitkä olisi tärkeimpiä oppeja, mitä sosiaalihistorioitsijalla olisi antaa nykyiseen päätöksentekoon?
Sakari: Vaikea kysymys. Ehkä yleisesti ottaen olisi hyvä, että meillä olisi ihmisiä, joilla olisi tavallaan valmiuksia ylipäänsä pohtia asioita myös historiallisesta tai talous-ja sosiaalihistoriallisesta näkökulmasta. Tai kuunnella ihmisiä, jotka niin tekevät. Että semmoisten yksittäisten reseptien antamisen sijaan, niin mä olen usein miettinyt omaa työtäni sitä kautta, että mä tässä olen mukana kuitenkin isosti myös kouluttamassa ihmisiä, jotka tulevaisuudessa sitten tekee kaikenlaisia hommia. Jotkut voi olla poliitikkoja, jotkut voi olla virkamiehiä, jotkut voi olla mediassa. Mutta erilaisia agendan asettajia, että tavallaan antaa semmoista just näkökulmaa ja valmiuksia tarkastella asioita tällaisesta näkökulmasta. Että se voisi olla se, minkä sitten itse pystyy tekemään. Noin muuten se riippuu vähän aiheesta.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee]
Hanna: Kenen elävän tai kuolleen tutkijan kanssa menisit drinkeille, minne menisitte ja mitä joisitte?
Sakari: No joo. Tämä on tarkoitettu kevyeksi. Mä joudun vastaamaan tähän hiukan synkeästi. Mä menisin ehdottomasti kaljalle tutkimusprofessori Tuomas Pekkarisen kanssa, joka on ollut mun pitkäaikainen hyvä ystäväni. Ja on myöskin sellainen henkilö, joka on ollut aika esikuvallinen monille siinä, että hän on just tutkinut tällaisia pienten muutosten vaikutuksia esimerkiksi just tasa-arvoon suomalaisessa yhteiskunnassa. Muun muassa peruskoulu-uudistustatilastollisten aineistojen valossa. Ja olematta kauheasti ikään kuin parrasvaloissa, niin on saanut aika paljonkin aikaan. Ja synkeän tästä vastauksesta tekee se, että valitettavasti hän äkillisesti menehtyi alle vuosi sitten. Oli pitkäaikainen ystäväni. Mutta koska hänen kanssaan oli aina tavattoman hauskaa käydä kaljalla tai lounaalla, niin hän olisi ehdottomasti mun ykkösvalintani.
Hanna: Musta tämä ei kuulosta synkeältä. Musta tämä kuulostaa kauniilta huomionosoitukselta. Mikä sosiaalihistoriaan liittyvä teos jokaisen olisi tärkeä lukea, katsoa tai kuunnella?
Sakari: Tietysti olisi ihan hauskaa, jos opiskelijat olisivat lukeneet Täällä Pohjantähden alla, kun he tulevat seminaariin. Mä luulisin, että se olisi sellainen todella hyvä yleispohja Suomen sosiaalihistoriaan kenelle tahansa. Yleensä jotkut ovat katsoneet leffan, mutta se kirjakin kannattaa yrittää kahlata läpi. Mutta noin muuten, niin meillä on tosi paljon sosiaalihistoriallisia esityksiä relevanteista aiheista nyt muun muassa mediassa. Ja mä luulisin, että kaikki kuluttaa sosiaalihistoriaa aika paljon koko ajan välttämättä tajuamattakaan sitä itse. Ja mä itse kulutan todella paljon erilaista kamaa, sarjoja, puolidokumentaarisia juttuja. Esimerkiksi Yhdysvaltojen opioidikriisistä on ollut tosi mielenkiintoista kirjallisuutta ja myöskin Netflix-sarjoja viime aikoina. Ja sekin on luonteeltaan mielenkiintoinen yhdistelmä bisneshistoriaa ja historiaa alhaalta. Mutta mä luulisin, että kaikki tekee tätä aika paljon.Tärkeintä on ymmärtää, mitä katsoo.
[rauhallista elektronista musiikkia alkaa soimaan taustalla]
Hanna: Sakari Saaritsa, kiitos kun olit mukana Utelias mieli-podcastissa.
Sakari: Ei kestä.
[rauhallista elektronista musiikkia, vaimenee taustalle]
Hanna: Kiitos kunkuuntelit Utelias mieli-podcastia. Jos tykkäsit kuulemastasi, kerro siitä kaverillesi.
[rauhallista elektronista musiikkia, musiikki vaimenee]