Säätiöt ovat yliopistolle merkittäviä tukijoita ja yhteistyökumppaneita. Säätiöt rahoittivat yliopiston tutkimusta ja muuta toimintaa vuonna 2015 yhteensä noin 23 miljoonalla eurolla. Meneillään olevassa Helsinki Insight 375 -varainhankintakampanjassa säätiöt ovat vuosina 2013–2016 tehneet lahjoituksia jo noin 18 miljoonalla eurolla. Lisäksi säätiöiden myöntämillä henkilökohtaisilla apurahoilla työskentelee satoja tutkijoita Helsingin yliopiston piirissä.

Säätiöt ja muut yksityiset rahoittajat voivat tukea Helsingin yliopiston tutkimusta ja opetusta erilaisilla tavoilla. Rahoitusta voi ohjata esimerkiksi uusien tutkimusalojen perustamiseen, suoraan tutkijan työsuhteeseen tai yliopiston kansainvälistymisen tukemiseen. Tutustu vaihtoehtoihin sekä säätiöiden kokemuksiin, ja ota yhteyttä, kun tarvitset lisätietoja.