Helsingin yliopiston Tulevaisuusrahasto

Investointeja Helsingin yliopiston ja Suomen tulevaisuuteen

Helsingin yliopiston tavoite on nousta maailman 50 parhaan yliopiston joukkoon. Tavoitteen saavuttamiseksi yliopisto tarvitsee vahvoja investointeja muualta yhteiskunnasta. Lahjoitukset Helsingin yliopistolle ovat investointeja Suomen tulevaisuuteen.

Lahjoitukset Helsingin yliopiston Tulevaisuusrahastoon tukevat Helsingin yliopiston asemaa maailman parhaiden monitieteisten tutkimusyliopistojen joukossa. Tulevaisuusrahaston varoja käytetään yliopiston strategiassa asetettujen tavoitteiden ja tulevaisuuden kannalta tärkeiden hankkeiden toteuttamiseksi. 

Tukea tulevaisuuden tutkimukselle ja opiskelulle

Yliopisto käyttää kaikki varat tulevaisuuden kannalta tärkeiden hankkeiden tukemiseksi. Esimerkkejä hankkeista ovat muun muassa maailmanluokan lääketieteen tutkimus kuten syöpätutkimus ja henkilökohtainen lääketiede, oppimisen ja opetuksen tulevaisuus (oppimista tukevat tilat, tulevaisuuden osaamisen tarpeet, teknologia kasvatus), kaupungit ja kulttuurit, ilmastotutkimus ja Itämeri.

Vastuullisella varainhoidolla pitkäjänteistä tukea

Helsingin yliopisto sijoittaa lahjoitetut varat keskitetysti ja maksaa pääomalle 5 % vuotuisen tuoton. Yliopisto päättää, miten lahjoitusvaroja käytetään.