Lahjoita naisten terveystutkimukseen

Naisten terveys on maailmanlaajuisesti alitutkittua, mikä näkyy sekä diagnostiikassa että hoidossa. Monet sairaudet oireilevat naisilla eri tavoin kuin miehillä, mutta tutkimus ja lääkekehitys ovat pitkään perustuneet miesvaltaisiin aineistoihin. Me luomme uutta tietoa ja perustan hoitomenetelmille, jotka auttavat jokaista – sukupuolesta riippumatta. Lahjoittamalla tuet tärkeää työtämme.
Tutustu naisten terveyden huippututkimukseen
FinnGen-hankkeen puoli miljoonaa suomalaista kattava aineisto tarjoaa oikotien naisten terveyden tutkimukseen

FinnGen on Helsingin yliopiston koordinoima Suomen suurin lääketieteellinen tutkimushanke, jossa on mukana yli puoli miljoonaa suomalaista – joista yli 280 000 on naisia. Valmis tutkimusaineisto kattavine geeni- ja terveystietoineen avaa ainutlaatuisia mahdollisuuksia naisten terveyden kannalta merkitykselliseen tutkimukseen. FinnGenin avulla monien tähän saakka alitutkittujen sairauksien, kuten esimerkiksi raskauskomplikaatioiden, geenitaustaa voidaan nyt selvittää.

Tälläkin hetkellä esimerkiksi Suomen molekyylilääketieteen instituutti FIMM hyödyntää FinnGenin tarjoamia aineistoja viedäkseen naisten terveyden tutkimuksen uudelle tasolle.

Jokainen lahjoitus on tärkeä tuki tutkimukselle

Jokainen lahjoitus on tärkeä ja auttaa opiskelijoita ja tutkijoita löytämään ratkaisuja ihmiskunnan suuriin ja pieniin kysymyksiin. Lahjoittamalla naisten terveystutkimukseen autat meitä rakentamaan rakentamaan yksilölliselle lääketieteelle uutta, yhdenvertaisempaa perustaa.

Lahjoitusten ansiosta voimme tehdä myös merkittäviä uusia avauksia. Yli 100 professoria tai muuta asiantuntijaa toimii yliopistolla lahjoitusvaroilla kokonaan tai osittain. Jaamme vuosittain satojatuhansia euroja tukea opiskelijoille ja tutkijoille lahjoitusvaroista stipendeinä ja apurahoina. Yhdessä yli 7 000 lahjoittajan yhteisön kanssa viemme viestiä tutkitun tiedon merkityksestä.

Voit lahjoittaa tutkimukselle helposti verkossa tai tilisiirtona. Tiesitkö, että yli 850 euron lahjoitukset ovat verovähennyskelpoisia?

Lahjoita nyt
Yhdessä voimme luoda uutta tietoa ja hoitomenetelmiä, jotka auttavat jokaista – sukupuolesta riippumatta.