Kasvatustieteen maisteri Tuula Stenius käsittelee väitöstutkimuksessaan 1–6-vuotiaiden lasten huumorin ilmenemistä ja rakentumista. Tutkimus valaisee huumorin roolia vuorovaikutuksessa ja tuo uusia näkökulmia lasten arkeen, vertaissuhteisiin, leikillisiin tilanteisiin ja aikuisten käytäntöihin varhaiskasvatuksessa.
Huumori on keskeinen osa ihmisen voimavaroja ja vuorovaikutusta, mutta aiempi tutkimus on keskittynyt pääasiassa aikuisten ja kouluikäisten lasten huumoriin. Steniuksen väitöstutkimus täydentää tätä aukkoa keskittyen pienten lasten huumoriin päiväkodissa.
Eritehuumori ja hyperhauskuus ovat lasten huumorille ominaisia
Huumorilla on merkittävä rooli vuorovaikutuksessa ja yhteisöllisyyden rakentamisessa. Huumori on jatkuvasti läsnä lasten arjessa, ja se ilmenee monipuolisesti kehollisina ja sanallisina hassutteluina, hyperhauskuutena ja karnevalismina. Huumori on sosiaalista ja kulttuurista ja sitä opitaan kaikkialla.
– Kun lapsi sanoo vaikkapa ”piaju” ja sille nauretaan, hän toistaa sitä saadakseen saman vaikutuksen. Vaikutus ei kuitenkaan ole aina sama, vaan jossain sitä jopa paheksutaan. Eritehuumori ja hyperhauskuus ovat lapsille ominaisia tapoja käyttää huumoria, ja juuri se näyttää ärsyttävän aikuisia, Tuula Stenius sanoo.
– Kuitenkin lastenkulttuuri, ja voisi sanoa, että aikuistenkin huumorikulttuuri, sisältää juuri tätä pissa-kakka-pieru-huumoria. Se on varma naurun aihe, varsinkin kun siihen liitetään tabumaisuus.
Huumorin avulla lapset voivat turvallisessa ympäristössä testata rajojaan, hallita ihmissuhteitaan ja saada yhteyden toisiin lapsiin ja aikuisiin. Epäjohdonmukaisuudet ja yllättävät ilmiöt innostavat lapsia nauramaan.
Hupailijalapsi on häiriö tai ryhmää rakentava aikuisen suhtautumisesta riippuen
Tutkimus osoittaa, että eri päiväkotiryhmissä aikuiset suhtautuvat huumoriin eri tavoin. Aikuiset haluavat lopettaa lasten eritehuumorin, kiusaamiseen liittyvän huumorin ja riehakkaan huumorin. Paljon huumoria käyttävät lapset tulivat ryhmässä esille joko häiriönä tai ryhmää rakentavina riippuen siitä, kuinka aikuiset suhtautuivat heidän huumoriinsa. Pienryhmissä lempeästi lasta ohjaavat aikuiset tarjosivat hupailijalapsille mahdollisuuden käyttää taitojaan.
Ryhmän toimintakulttuurilla oli merkittävä vaikutus siihen, millä tavoin huumori ilmeni. Hallintaa ja järjestystä korostavassa toimintakulttuurissa huumorille ei ollut tilaa, kun taas osallisuutta painottavassa toimintakulttuurissa lapset ja aikuiset saivat nauttia yhteisistä hauskanpitohetkistä. Tutkimus paljasti, että vuorovaikutuksen vastavuoroisuus oli olennainen tekijä lasten ja aikuisten välisen huumorin rakentumisessa.
Lasten huumoritaitojen kehittäminen edellyttää ymmärrystä
Huumorintajuisuuden lisäksi tarvitaan huumoritaitoja, joita voidaan kehittää harjoittelun kautta. Se edellyttää, että lasten kasvattajat ymmärtävät pienten lasten huumoria, kannustavat sitä, osallistuvat siihen, edistävät leikillisyyttä, tarjoavat lempeää ohjausta ja luovat tiloja, joissa spontaani huumori voi kukoistaa. Päiväkodit ja muut varhaiskasvatuksen ympäristöt tulisi varustaa tiloilla, joissa lapset saavat olla äänekkäitä ja nauttia huumorista.
Lisäksi yhteiskunnan asenne lasten iloa ja naurua kohtaan vaikuttaa merkittävästi pienten lasten huumorin kehitykseen. Siksi on tärkeää, että kaikilla yhteiskunnan tasoilla tuetaan lasten ilon ja naurun ilmenemistä.
– Sallivatko aikuiset rauhallisen huumorin oikeaan aikuisen säätelemään aikaan? Huumorin luonne ei kuitenkaan ole aina rauhallinen, ja se yleensä käynnistyy spontaaneissa tilanteissa, Stenius sanoo.
Entä pitääkö varhaiskasvatuksen ammattilaisten olla hassuttelijoita, jos se ei tunnu itselle ominaiselta?
– Onhan se hyvä, jos kasvattaja on huumorintajuinen ja hauska. Hän luo leppoisuutta ympärilleen. Vielä tärkeämpää on, että aikuinen osaa kuunnella lasten juttuja ja antaa tilaa niille. Vähemmän huumorintajuinen kasvattajakin voi oppia huumorin pedagogista hyödyntämistä.
Lapsinäkökulmainen tutkimus pyrkii tavoittamaan lasten omat kokemukset
Tuula Steniuksen tutkimus perustuu lapsinäkökulmaiseen tutkimukseen, joka pyrkii tavoittamaan lasten omat kokemukset ja näkemykset. Pääasiallinen empiirinen aineisto kerättiin viidessä päiväkodissa seitsemässä eri lapsiryhmässä vuosina 2018–2020. Aineisto koostui videoista ja tutkijan kenttäpäiväkirjoista, ja sitä täydennettiin henkilökunnan tekemillä muistiinpanoilla lasten huumorista. Lisäksi kerättiin aineistoa myös aikuisilta käyttämällä kyselylomaketta, jonka tarkoituksena oli selvittää, miten aikuiset suhtautuvat pienten lasten huumoriin.
Tuula Stenius on koulutukseltaan lastentarhanopettaja ja kasvatustieteen maisteri. Hän on toiminut lähihoitajien ja lastenohjaajien opettajana Järvenpäässä.
Kasvatustieteen maisteri Tuula Steniuksen kasvatustieteen väitöskirja Lasten huumorin rakentuminen päiväkodissa ”Mua kikattaa, kun mä teen jekkuja” tarkastetaan 25.11. 2023 klo 11.00 Helsingin yliopistossa, kielikeskuksen juhlasali, 3. krs., Fabianinkatu 26. Vastaväittäjänä toimii emeritaprofessori Eeva Hujala Tampereen yliopistosta, ja kustoksena dosentti Liisa Karlsson Helsingin yliopistosta. Väitöstilaisuutta voi seurata verkossa Tilaisuus on suomenkielinen.