Tutkijat auttavat sydäntä paikkaamaan itse itsensä

Suuressa tutkimushankkeessa opetetaan sydänlihasta ja aivoja paikkamaan itse omia vaurioitaan. Korjausurakka käynnistetään nanoteknologian avulla.

Sydämessä ja aivoissa on kantasoluja, jotka tuottavat niihin uusia soluja lakkaamatta. Tuotantotahti ei kuitenkaan huimaa päätä. Sydämen soluista uusiutuu vuosittain noin kaksi prosenttia. Tähän verrattuna esimerkiksi sydäninfarktissa tapahtuvat tuhot ovat moninkertaiset.

Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopistollinen keskussairaala käynnistävät vuodenvaihteessa yhteishankkeen, joka etsii aivan uusia keinoja sydäninfarktin, aivohalvauksen ja Parkinsonin taudin hoitoon. Ajatuksena on auttaa elimiä auttamaan itseään: virkistää niiden uudistumiskykyä.

– Haluamme auttaa sydänlihaksen ja aivojen omia kantasoluja tuottamaan tuhoutuneiden solujen tilalle uusia, kertoo hankkeen koordinaattori, professori Heikki Ruskoaho Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnasta.

– Tähän saakka on käytetty muualta otettuja kantasoluja, mutta ne eivät tunnu oikein pysyvän elossa.

Teollisuus mukana

Kantasolujen toimintaa piristämällä hoito voitaisiin saada käyntiin heti vaurion tapahduttua. Avuksi suunnitellaan suun kautta otettavia lääkkeitä, joiden vaikutus kohdennetaan nanoteknologian keinoin juuri oikeisiin kantasoluihin.

Nanoteknologia auttaa päällystämään lääkeaineet niin, että lääkeaine ei vapaudu ennen aikojaan vaan ohjautuu kohteeseensa. Haasteet ovat suuret, sillä matkalla ruoansulatuskanavasta sydänlihakseen tai aivoihin on monta estettä ylitettäväksi.

– Jos tämä silti toteutuu, sydänlihasvaurioiden ja aivosairauksien hoito mullistuvat kokonaan, Ruskoaho sanoo.

Tutkimustulokset tuodaan suoraan suomalaisen teollisuuden käyttöön yhteistyössä yliopiston omistaman Helsingin Innovaatiopalvelujen kanssa. Tekes rahoittaa tutkimusta noin 4,8 miljoonalla eurolla vuosina 2014–2016.

Lue lisää aiheesta: Terveys