Alexander Salava, 43, on työskennellyt Helsingin yliopistossa ihotautien kliinisenä opettajana vuodesta 2017. Ihotautien pariin häntä veti alun perin alan visuaalisuus: hoitotuloksen näkee potilaan iholla konkreettisesti.
Sama visuaalisuus näkyy myös Salavan opetuksessa. Häntä kiinnostaa etenkin havainto-oppiminen, jonka avulla voidaan opettaa lääkärille tärkeitä tunnistamisen ja diagnosoinnin taitoja. Esimerkiksi digitaalisissa opetusmoduuleissa opiskelijan pitää valita iholuomien kuvista ne, jotka pitäisi tutkia ihosyövän varalta tarkemmin. Nopeat kuvatoistot ja välitön palaute kehittävät opiskelijan intuitiivisia tunnistamistaitoja.
Moduuleihin perustuvat opetusmenetelmät ovat muokattavissa esimerkiksi niin, että opiskelijan pitää etsiä oikeita tai vääriä vaihtoehtoja tai yhdistää menetelmään myös omaa analyysiä: miksi valitsin kuten valitsin.
– Vaihtelevien ja nopeiden toistojen kautta opiskelijan itsevarmuus kasvaa. On hyödyllistä, kun näkee heti, menikö vastaus oikein, Salava kertoo.
Salavan mukaan digitaalisiin menetelmiin perustuva havainto-oppiminen toimii etänä, lähiopetuksessa ja itseopiskelussa.
– Erityisen mielenkiintoista on, että havainto-oppimisen moduuleja voi muokata kunkin opiskelijan omalle tasolle: järjestelmä voi esimerkiksi toistaa sitä, missä opiskelija on tehnyt virheitä, tai jos homma sujuu, suoritusaikaa lyhennetään. Tämä muokkautuvuus auttaa myös pitämään opiskelumotivaatiota yllä.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
Palaute kasvattaa opettajaa
Motivaatio on Salavan mielestä avain myös opettajan onnistumiseen.
– Opettajan tulee aidosti pitää opettamisesta. On myös hyvä kysyä itseltään, mitä haluaisit, jos olisit itse opiskelijana tällä kurssilla.
Salava jakaa lääketieteen ammattilaiseksi kasvamisen kolmeen osaan: ensin on laaja teoriaopetus, joka tapahtuu luennoilla tai ryhmissä, ja sen muotona voi olla lähi-, etä- tai hybridimalli. Toiseksi on kliininen opetus eli potilastyö, jossa kisällit oppivat mestareilta käytännössä. Kolmantena on itseopiskelun ja motivaation komponentti, joka alkaa opiskeluaikana ja kantaa läpi työuran.
– Ideaalitilanteessa yliopiston tulisi tarjota ja kehittää näitä kaikkia kolmea. Kliinisellä opetuksella pitää aina olla vahva jalansija.
Salavan omat hyvät kokemukset opettajista, kollegoista ja yliopistopedagogiikan koulutuksista ovat kehittäneet häntä opettajana, mutta myös opiskelijoiden antama palaute kasvattaa.
– Opiskelijoilta on tullut paljon ideoita. Myönteinen palaute antaa draivia, mutta myös korjaava palaute pitää pystyä ottamaan nöyrästi vastaan.
Opetusmenetelmien tutkimus kiinnostaa
Salava kuuluu useisiin tutkimusryhmiin, vetää omaa ryhmäänsä ja ohjaa väitöstutkijoita. Häntä kiinnostaa myös havainto-oppimisen pedagoginen tutkimus lääketieteessä.
– Teen moniammatillista yhteistyötä pedagogien ja havainnointia tutkivien psykologien kanssa. Tämä yhteistyö synnytti esimerkiksi ihokurssin havaintomoduulien konseptin. Olemme tehneet myös tieteellisiä julkaisuja siitä, miten havainto-oppimista voidaan käyttää lääketieteessä, Salava kertoo.
– Pidän myös blended learning -ajattelusta, jonka mukaan opetusta tarjotaan monen kanavan kautta erilaisissa muodoissa, kuten havaintomoduuleina, kirjoihin perustuvina itseopiskelutehtävinä, hybridiluentoina tai videoina. Opiskelija voi valita, mitä kanavaa haluaa painottaa. En usko, että tulevaisuudessa kaikkia opiskelijoita enää nähdään pakollisilla luennoilla.
Salava uskoo, että tulevaisuudessa lääketieteen opetuksessa erilaiset havainto-oppimisen menetelmät kasvattavat merkitystään.
– Visuaalinen havainto-oppiminen on nouseva ala, ja uskon, että sillä on paljon potentiaalia yliopistossa.