Kansainvälisten opiskelijoiden mielestä Helsingin yliopisto on Suomen paras

15.10.2015
Suomi sijoittui toiselle sijalle kansainvälisten opiskelijoiden tyytyväisyyskyselyssä. Suomalaisista yliopistoista paras oli Helsingin yliopisto.

Hollantilaisen StudyPortals -yrityksen kyselyssä kansainväliset opiskelijat antavat pisteitä kokemuksistaan eri maiden yliopistoissa. Tänä vuonna Euroopan maiden sarjassa Suomi kiri toiseksi. Suomen pistekeskiarvo oli 8,95.

Ykkösenä oli Irlanti 9,04 pistekeskiarvolla, jolla se päihitti viime vuoden pohjoismaisen kärjen Suomen, Ruotsin ja Tanskan.

Suomen yliopistoista parhaiten sijoittui Helsingin yliopisto, jolle opiskelijat antoivat arvosanan 9+. Toiseksi ylsi Jyväskylän ja kolmanneksi Oulun yliopisto.

Vararehtori Anna Maurasen mielestä hyvä sijoitus on ansaittu.

– Tulos osoittaa, että kansainväliset palvelut ovat tehneet kovasti töitä opiskelijoiden tyytyväisyyden eteen.

Hyvää, vaativaa opetusta

Helsingin yliopisto sai lähes täydet pisteet myös edellisen lukuvuoden arvioinnissa 2013–2014. Silloin yliopistoa kiiteltiin muun muassa tasokkaasta opetuksesta ja hyvistä palveluista.

Maurasen mukaan Helsingin yliopisto on perinteisesti saanut paljon kiitosta vaativasta opetuksesta, hyvästä vastaanotosta sekä korkeasta asumisen tasosta. Kansainvälisille opiskelijoille on järjestetty myös paljon tapahtumia, jossa he ovat heti voineet tuntea olevansa kotonaan.

– Ongelmana on Suomen kallis hintataso, jolle yliopisto ei voi mitään. Kansainväliset opiskelijapalvelut ovat kuitenkin tiedottaneet siitä hyvin jo etukäteen. Jos sitten asiat ovatkin menneet helpommin kuin mitä opiskelijat ovat odottaneet, tulee hyvä mieli.

Kansainväliset opiskelijat pitävät StudyPortalsin mukaan jopa pohjoismaiden säästä.

Suomalaiset opiskelijat kriittisiä

Vararehtori Mauranen näkee Helsingin yliopistolla kehittämisen varaa tiedottamisen nopeudessa.

– Olemme parantaneet siinäkin huimasti, mutta vieläkin nopeampia voisimme olla. Lisäksi voisimme yrittää saada vielä lisää kontakteja paikallisten ja ulkomaalaisten opiskelijoiden välille. Harjoittelupaikkoja ja työelämäyhteyksiä pyrimme lisäämään. Siinä ja asumiskustannuksissa Suomi voisi kyllä parantaa.

Listan hännille Euroopan sarjassa jäi Ranska, jota opiskelijat moittivat huonoista opiskelupalveluista ja liiallisesta byrokratiasta.

Suomalais- ja hollantilaisopiskelijat ovat ulkomaisiin opiskelukokemuksiinsa kaikkein tyytymättömimpiä. StudyPortals päättelee, että syynä ovat heidän kotimaidensa koulutuksen korkeasta tasosta johtuvat kovat odotukset. Kaikkein tyytyväisimpiä opiskeluun ulkomailla ovat italialaiset, ranskalaiset, belgialaiset ja unkarilaiset opiskelijat.

Opiskelijakokemuskysely tehdään vuosittain noin 17 000 ulkomailla opiskelleelle nuorelle ympäri maailman.

Lue lisää aiheesta: Opetus ja opiskelu