Vesilinnut hupenevat vanhoilta laskentapaikoilta
Vesilintulaskennoissa on havaittu merkittäviä muutoksia lintujen määrissä 30 vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Esimerkiksi punasotka on lähes kokonaan kadonnut seurantajärviltä, kun taas esimerkiksi sinisorsa ja laulujoutsen ovat runsastuneet.

Suomen vesilintujen pesimäaikaiset laskennat ovat maailman mittakaavassa vertaansa vailla. Joka kevät vapaaehtoiset lintuharrastajat ja metsästäjät laskevat satojen vesistöjen vesilintuparit. 

Kun vesilintulaskennat aloitettiin 1980-luvun lopulla, havaintoverkko laajennettiin Suomen Akatemian tuella kattamaan koko Suomen. Laskentakohteita perustettiin yli tuhat aina Helsingistä Utsjoelle. 

Monet alussa perustetuista kohteista ovat kuitenkin jääneet laskematta yli 30 vuodeksi, ja laskentaverkko on harventunut. Se on myös painottunut etelään. Vuosina 2020–2021 kohteet aina Lapin perukoita myöten saatiin laskettua uudestaan. Tämän tehostetun laskennan tarkoitus on tukea vuosittaisia seurantoja. 

Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen vetämässä projektissa selvitetään tehostettuja laskentoja hyödyntäen, mitä järvien sorsakannoille on tapahtunut 30 vuodessa.

– Moni pitkän laskentauran tehnyt harrastaja on kertonut vesilintumäärien vähentyneen tutuilla järvillä.  Kehitys on tosiaan ollut 30 vuodessa monen lajin osalta surkea, kertoo projektin koordinaattori Sari Holopainen Luomuksesta.

 

Määrät vähenemässä varsinkin Etelä-Suomessa

Yleisistä sorsalajeista tavi- ja telkkäpareja laskettiin noin 15 prosenttia vähemmän kuin 1980-luvulla. Myös isokoskeloparit vähenivät noin 15 prosenttia.

Haapana, jouhi- ja lapasorsa, tukkasotka sekä nokikana olivat vähentyneet merkittävästi, sillä pareja laskettiin vain 40 prosenttia kolmen vuosikymmenen takaisista määristä. Tukkakoskelon ja silkkiuikun määrät puolittuivat 1980-luvun laskennoista.

Punasotka on lähestulkoon kadonnut seurantajärviltä 30 vuodessa. Vielä 1980-luvulla laskettiin 195 punasotkaparia, mutta nyt niistä oli jäljellä enää kahdeksan. 

– Nykyään äärimmäisen uhanalaisen punasotkan lähes täydellinen romahtaminen on konkreettinen esimerkki luontokadosta vesistöissä, toteaa yli-intendentti Aleksi Lehikoinen Luomuksesta.

Sorsalintujen vähenemisen syiksi on esitetty vieraspetojen saalistusta ja etenkin liiallista rehevöitymistä, joka vaikuttaa ravinnon saatavuuteen. 

– Monilla lajeilla, kuten lapasorsalla, tukkasotkalla ja telkällä, väheneminen oli nopeampaa maan eteläosissa kuin pohjoisempana. Tämä tukee esitettyjä syitä, Sari Holopainen toteaa.

Maatalouden ja taajamien päästöt ovat rehevöittäneet kosteikkoja etenkin eteläisessä Suomessa. Myös vieraspedot ovat runsaampia etelässä. 

– Meille on edelleen epäselvää, kumpi näistä tekijöistä on tärkeämpi taantumisen syy. Ympäristöministeriön sekä maa- ja metsätalousministeriön vetämissä Helmi- ja Sotka-hankkeissa pyritäänkin parantamaan vesilintukantoja sekä kosteikkoja hoitamalla että vieraspetoja poistamalla, kertoo Lehikoinen.

Voittajat harvassa

Kaikki lajit eivät ole vähentyneet, ja osa on jopa runsastunut 30 vuodessa. Yleisin riistasorsa, sinisorsa, runsastui havaintopisteillä 16 prosenttia 1980-luvulta. Tarkastelujaksoon osui myös Suomen kansallislinnun laulujoutsenen voimakas runsastuminen. Kun vielä 1980-luvulla seurantajärviltä laskettiin vain parikymmentä paria, oli määrä nyt jo yli 300 paria. Myös kuikkamäärät olivat kasvussa eteläisessä ja keskisessä Suomessa. 

Tutkimusta ovat tukeneet maa- ja metsätalousministeriö, Luonnonvarakeskus, Metsähallitus, Suomen ympäristökeskus sekä Luonnon- ja riistanhoitosäätiö.