Brasiliassa on yli 300 alkuperäiskansaa. Alkuperäiskansatutkimuksen apulaisprofessori Pirjo Kristiina Virtanen on työskennellyt erityisesti aruak-kieliryhmään kuuluvien apurinã- ja manchineri-kansojen kanssa.
Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että maailman runsain elonkirjo sijaitsee juuri alkuperäiskansojen alueilla. Virtasen mukaan Amazonialla "luonnon” elementit ja toimijat personifioidaan ja ympäristön kanssa eletään vastavuoroisesti kommunikoiden. ”Luontoa” ei siis käsitetä erilliseksi ihmisistä ja sosiaalisista suhteista.
– He ymmärtävät luontokadon monien eläinten ja kasvien häviämisenä valtaväestön kestämättömien arvojen ja tekojen seurauksena, Virtanen sanoo.
Ihmisen tehtävä on käyttää luonnonvaroja kestävästi, jolloin ympäristö takaa hyvinvoinnin ja terveyden. Siten ei-alkuperäiskansataustaisten taloudellisten toimijoiden, kuten saastuttavan kaivosteollisuuden, infrastruktuurin rakentajien ja suurmaatalouden, toiminta ei ole vastavuoroista Amazonian luonnon kanssa.
Virtasen mukaan Brasilian Amazonian alkuperäiskansat puhuvat hyvin eri tavoin ympäristöön liittyvistä asioista omissa yhteisöissään omalla kielellään ja poliittisissa tapahtumissa valtaväestön kielellä.
– Tämä siksi, että heidän koko ympäristöfilosofiansa on hyvin erilainen, ja toisaalta valtaväestön kielellä tehdään asiat ymmärrettäviksi ulkopuolisille. He käyttävät siksi portugaliksi termiä luonto vetoomuksissaan, mutta luonto-termiä ei edes ole olemassa heidän omassa kielessään, Virtanen kertoo.
Amazonian alkuperäiskansat pyrkivät torjumaan luontokatoa ja edistämään luonnon monimuotoisuutta erilaisilla poliittisilla toimilla, vetoomuksilla, sosiaalisella medialla, tutkimuksella ja tekemällä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa useilla eri tasoilla.
– Omilla maillaan monet kansat myös tekevät paljon erilaisia yhteisösuunnitelmia ja päätöksiä esimerkiksi siitä, mitä lajeja voi kalastaa ja metsästää milloinkin ja millä alueilla. Eri luonnonvarojen riittävyydestä keskustellaan ja nuoremmat kasvatetaan suojelemaan tiettyjä alueita ja tiettyjä lajeja muuttuvien tilanteiden mukaan.
Kehityksen tavoittelu ei ole pääasia
Saamenmaa koostuu Suomen lisäksi Kuolan niemimaan, Ruotsin ja Norjan pohjoisimmista osista, ja paikallisten elintapojen ja kulttuurien lisäksi eroja synnyttävät eri maiden erilaiset alkuperäiskansaoikeudet ja saamelaispolitiikat. Alkuperäiskansojen tutkija Hanna Guttormin mukaan saamelaiseen perinteiseen filosofiaan ei ole varsinaisesti kuulunut ajatusta kehityksen tavoittelusta. Saamelaisessa kulttuurissa painottuu selviytyminen ja (kyllin)hyvinvointi (birgejupmi) elinympäristön, eläinten ja toisten ihmisten kanssa siten, että kaikilla olisi elämisen ja toimeentulon edellytykset seuraavanakin talvena.
– Tämä tarkoittaa sitä, että huolehditaan ympäröivien maiden ja vesien kantokyvystä ja pidetään niistä huolta paikallisyhteisöjen kesken, Guttorm toteaa.
– Tällaista perinteistä tietotaitoa on yhä vanhimmilla sukupolvilla ja lähellä luontoa elävillä, mutta osa siitä on muuttunut teknologisen kehityksen myötä tarpeettomaksi.
Saamen kielessä sana luonto on jo tullut sanastoon osittain samassa merkityksessä kuin suomen kielessä, mutta sen rinnalla käytetään useita tarkemmin erilaisten maiden käyttöön ja merkitykseen liittyviä sanoja.
Ilmasto- ja luontokatokeskustelu painottuu poronhoitoon
Perinteisistä saamelaiselinkeinoista elinvoimaisin, laajin ja tuetuin on poronhoito, ja siksi suurin osa saamelaisia koskevista ilmastonmuutoskeskusteluista varsinkin Suomessa painottuu siihen. Koneistuminen ja lisäruokinnan välttämättömyys ilmastonmuutoksen aiheuttamien hankalien talviolosuhteiden vuoksi sekä näiden molempien aiheuttamat lisäkulut ovat johtaneet siihen, että poroeloja eli porojen määrää on jouduttu kasvattamaan jopa yli luonnon kestokyvyn.
– Tutkimusten mukaan saamelaisten perinteinen ekologinen tieto jätetään usein huomiotta, Guttorm kertoo.
Nykyisissä saamelaispoliittisissa keskusteluissa painottuvat Guttormin mukaan alkuperäiskansan oikeudet perinteisiin elinkeinoihin.
– Näissä keskusteluissa luonnon monimuotoisuus tuntuu valitettavasti joskus myös saamelaisilla jäävän sivuosaan. Siksi näen, että saamelaisten tulisi herätä kantamaan huolta luontokadosta ja elvyttämään laajemmin vanhaa perinteistä tietoa luonnon kanssa tasapainossa elämisestä. Osallisuuteen ja vastavuoroisuuteen kuuluu myös vastuu, mikä saattaa unohtua, jos painotetaan vain ilmastonmuutokseen sopeutumista.
Ennakkoluulot on heitettävä nurkkaan
Pirjo Kristiina Virtanen ja Hanna Guttorm iloitsevat siitä, että länsimaissa vallinnut ihmiskeskeinen ja kestämätön ajatus ihmisestä luonnon yläpuolella ja sen hallitsijana on alkanut murentua. Esimerkiksi alkuperäiskansatutkimus, posthumanistinen ja kokonaisvaltaisempi verkostojen tutkimus edustaa uusia suuntauksia.
– Alkuperäiskansojen näkemys on suhteita korostavaa. Siinä huomio on eri olioiden suhteissa, ihmisen, eläinten, kasvien ja maan. Lisäksi alkuperäiskansat Amazonialla kasvattavat yhteisön pienimmätkin kuuntelemaan ja havainnoimaan ympäristöä. Erityinen luontosuhde on totta, ei myytti. Ihmisten ja ympäristön suhteisuus näkyy kielissä ja käytännöissä, Virtanen kertoo.
Samaan näkemykseen luonnosta yhtyy Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoja tutkiva Rani-Henrik Andersson.
–Onneksi kuitenkin romanttinen stereotypia alkuperäiskansoista, jotka ovat maagisesti yhteydessä luontoon, on viime vuosina korvattu syvällisemmällä ymmärryksellä ja kunnioituksella alkuperäiskansojen luontosuhdetta kohtaan, Andersson toteaa.
Luonnon merkitys voi olla uskonnollinen, käytännöllinen, taloudellinen tai niitä kaikkia.
Anderssonin, kuten myös Virtasen ja Guttormin, mukaan alkuperäiskansat eivät käytännössä erota ihmistä luonnosta ja ympäristöstä; pikemminkin ihminen on erottamaton osa sitä. Molemmat maailmat kuuluvat samaan yksilöllisesti ja yhteisöllisesti koettuun tiedon piiriin, josta keskustellaan ja opitaan kokemuksen avulla.
–Alkuperäiskansat tutkivat ja kokevat ympäristön ekologisesta näkökulmasta, ja heidän tietonsa ekosysteemistä liittyvät erottamattomasti heidän uskomusjärjestelmiinsä ja siten perinteiseen tietoon tai perinteiseen ekologiseen tietoon, Andersson sanoo.
Ekologinen tieto otettava käyttöön
Virtasen mukaan on surullista, että Amazonialla on lukuisia alkuperäiskansoja, joiden maat ovat muun muassa suurmaatalouden puristuksessa. Sen takia he ovat usein joutuneet valitsemaan toimeentulon, joka ei ole kestävää, koska se on ainoa mahdollisuus saada rahaa ruokaan, jota ympäristö ei enää voi tuottaa. Näillä alueilla oman kielen ja ekologisen tiedon jatkuminen on myös haasteellista. Nämä molemmat ovat tärkeitä kestävämmille tulevaisuuden rakentamiselle.
– Esimerkiksi apurinã-kansa asuu lähes 30 eri reservaatissa, ja tämä näkyy heidän alueillaan. Niillä apurinã-alueilla, joilla on vähiten ulkopuolisten ei-kestäviä talousprojekteja, on myös vahvin kulttuurinen tieto sekä alkuperäiskansakieli, joka ilmaisee maailmaa hyvin eri tavoin kuin portugalin kieli.
Virtasen mukaan ”jalo villi” -ajattelua on paljon. Usein ajatellaan, että Amazonian alkuperäiskansat elävät esimerkiksi ilman modernia teknologiaa, mutta kaupungissa asuminen ja yliopistoissa opiskelu on myös heille tärkeä osa puolustaa alkuperäiskansojen arvoja ja oikeuksia.
Suurin ero valtaväestön ja alkuperäiskansojen välillä on tutkijoiden mukaan juuri arvoissa. Myös alkuperäiskansojen ekologista tietoa ja osaamista olisi otettava käyttöön ponnisteluissa luontokatoa vastaan.
Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat ottavat voimakkaasti kantaa
Anderssonin mukaan Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat ja heidän perinteinen tietonsa on sivuutettu keskustelussa ympäristöstä ja sen suojelusta.
– Vasta viime vuosina heidän äänensä on tullut paremmin esiin ja heidän paikalliseen perinteiseen tietoon perustuva käsityksensä ympäristöstä on alettu ottaa vakavasti niin akateemisen tutkimuksen kuin luonnonsuojelun diskursseissa, Andersson sanoo.
Ilmastonmuutos vaikuttaa alkuperäiskansojen elämään arktiselta alueelta Kaliforniaan. Arktisella alueella ilmasto lämpenee, jää sulaa ja merivesi lämpenee. Sillä on suuria vaikutuksia esimerkiksi metsästykseen ja kalastukseen, ja toisaalta sulavan jään ja ikiroudan alta paljastuu suuria maakaasu- ja öljyvarantoja, joita suuret yhtiöt havittelevat.
– Tässä onkin yksi merkittävistä kohteista, joissa alkuperäiskansat eri puolella Pohjois-Amerikkaa ovat ryhtyneet toimeen. He ovat järjestäneet laajoja mielenosoituksia suuria energiayhtiötä ja heidän öljy- ja kaasuputkiaan vastaan.
Toisaalta taas Pohjois-Amerikan Länsi kärsii pahimmasta kuivuudesta yli tuhanteen vuoteen, minkä seurauksena laajoista metsäpaloista on tullut jokavuotisia.
– Kuivuus vaikuttaa alueen elinkeinoihin samaan aikaan, kun väheneviä vesivarantoja käytetään suurkaupunkien, kuten Las Vegasin kasvaviin tarpeisiin. Alkuperäiskansat ovat tässäkin aktiivisesti mukana etsimässä ratkaisuja, joilla esimerkiksi turismia voidaan harjoittaa kestävällä pohjalla.
Aktiivisesti järjestöissä
Kansalaisaktiivisuuden ohella monet alkuperäiskansat ovat toimineet erilaisissa kansallisissa ja kansainvälisissä järjestöissä, joiden tavoitteena on muun muassa siirtyminen fossiilisten polttoaineiden käytöstä kohti uusiutuvia energiamuotoja.
Monissa reservaateissa on esimerkiksi perustettu tuuli- ja aurinkovoimaloita, joilla voi olla suuri merkitys paikallisella tasolla, mutta myös reservaattien omavaraisuuden suhteen. Oma energia vähentää riippuvuutta liittovaltion fossiilisista energiajärjestelmistä.
Monet kansat ovat myös mukana kansallispuistovirastojen ja muiden luonnonsuojelujärjestöjen toiminnassa. Esimerkiksi Kalifornian rannikolla chumashit toimivat yhteistyössä NOAAn eli Yhdysvaltain liittovaltion sää- ja valtamerentutkimusorganisaation kanssa Channel Island Marine Sanctuaryn suojelemisessa. Alueen toimintasuunnitelma pitää muun muassa sisällään laajasti chumashien perinteistä ekologista tietoa.
Alkuperäiskansat pyrkivät ottamaan voimakkaasti kantaa ympäristöasioihin niin paikallisella, kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla, ja yhä enemmän heitä myös kuunnellaan.