Suomalainen työkulttuuri käy läpi valtavaa murrosta, jossa työn tekemisen muodot muuttuvat, työmarkkinoista tulee joustavampia ja teknologia tulee korvaamaan yhä enemmän rutiinitöitä. Tulevaisuuden työelämässä pärjäävät ne, jotka ovat valmiita päivittämään osaamistaan muuttuvissa tilanteissa. Tasokkaan tutkintokoulutuksen lisäksi ihmisten on panostettava yhä enemmän jatkuvaan itsensä kouluttamiseen ja kehittämiseen. Opintopolut muuttuvat yhä moninaisimmiksi ja ne jatkuvat läpi elämän.
Helsingin yliopisto haluaa tuoda esille ja suunnitella yhdessä työelämän kanssa jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia ja konkreettisia avauksia. Suomalaista korkeakoulutusta on kehitettävä niin, että se tarjoaa yhä enemmän mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen ja osaamisen kehittämiseen kaikissa elämänvaiheissa.
Yliopistolakiin on suunnitteilla muutos, jonka ansiosta yliopistot voisivat jatkossa tarjota tutkintokoulutuksen ja avointen yliopisto-opintojen lisäksi opintokokonaisuuksia ja kursseja täsmällisiin täydennyskoulutustarpeisiin. Maksulliset täydentävät opinnot voidaan räätälöidä erilaisten tarpeiden mukaan.
Samalla on tärkeää, että yhteiskunnassa käydään monipuolinen keskustelu siitä, miten jatkuvaa koulutusta rahoitetaan. Tähän liittyy paljon intohimojakin herättäviä kysymyksiä: Minkä osan koulutuksesta maksaa mahdollinen työnantaja eli esimerkiksi yritys ja miten pk-yritykset ovat varautuneet kehitykseen? Mikä on yksilön vastuu itsensä kouluttamisesta? Entä miten paljon ministeriö ohjaa uusia resursseja yliopistolle eli koulutuksen tuottajalle? On sekä julkisessa että yksityisessä intressissä että ihmiset kouluttautuvat, mutta maksajista on hyvä muodostaa yhteisymmärrys ajoissa.
Yliopistojen rooli täydennyskoulutuksen tarjoajana on ainutlaatuinen. Me voimme tarjota osaamisen kehittämiseen tuoreinta ja vaikuttavinta tietoa tutkimuksemme pohjalta. Syvällinen tieto asuu meillä ja onkin koko yhteiskunnan etu, että yliopiston koulutustarjonta on yhä useamman saavutettavissa. Helsingin yliopistossa tunnistamme vastuumme myös muiden kuin omien tutkinto-opiskelijoiden kouluttamis- ja sivistämistehtävässä, siksi koulutustarjontaa laajennetaan harkitusti ja suunnitelmallisesti.
Kun yksilöllisistä koulutuspoluista tulee yhä moninaisempia, on kiinnitettävä huomioita myös niiden mukana tuleviin haasteisiin. Olemassa olevia tutkinnon osia on mahdollista tarjota soveltuvin osin jatkossa myös täydennyskoulutuksena. Samaa opintojaksoa voi siis suorittaa ensimmäisen vuoden kandiopiskelija, tutkintoaan täydentävä avoimen yliopiston opiskelija ja täydennyskoulutusta työnsä ohessa suorittava opiskelija. Opiskelijajoukko muuttuu taustaltaan ja pohjaopinnoiltaan yhä heterogeenisemmäksi, mikä edellyttää opettajilta uudenlaisia pedagogisia valmiuksia.
Jatkuvan koulutuksen nimissä ei osaamisvaatimuksia voi liudentaa liian kevyillä tutkinnoilla. Tarjottavien sisältöjen pitää mahdollistaa tarpeeksi syvällinen oppiminen, vaikka tutkinnon suorittamisaika olisi lyhyempi. Suppeampien maisteriohjelmien sijaan opiskelijalle voisi tarjota esimerkiksi mahdollisuuden 120 opintopisteen maisterin tutkinnon suorittamiseen 12 kuukauden aikana. Tällaisen opintopolun edellytyksiä ovat yksilöllinen opintosuunnitelma, tehostettu opinto-ohjaus ja opiskelijan sitoutuminen ympärivuotiseen opiskeluun.
Opetustarjonnan avaaminen yhä useammalle kohderyhmälle vaikuttaa myös ohjaus- ja tukipalveluiden tarjontaan. Yliopiston tutkinto-opiskelijoille opiskelu sekä opintojen tuki ja ohjaus ovat maksuttomia, mutta maksullisessa koulutuksessa tukipalvelut voivat olla rajatummat. Yliopistoille on taattava resurssit opiskelijoiden tasapuolisen kohtelun varmistamiseksi.
Sari Lindblom on Helsingin yliopiston opetuksesta, opiskeluasioista, opiskelijavalinnoista ja avoimesta yliopistosta vastaava vararehtori.
Lue lisääTutustu Helsingin yliopiston näkemyksiin seuraavaa hallituskautta 2019–2023 varten