Elämme keskellä useita globaaleja, vakavia haasteita. Niiden ratkaisemiseksi tarvitaan rajoista, kulttuureista ja kielistä riippumatonta kansainvälistä yhteistyötä. Yksin mikään valtio ei hillitse ilmastonmuutosta, ja koronavirus vaikeuttaa elämäämme niin kauan, kunnes mikään maa ei enää kärsi siitä.
Yhteistyön tulevaisuuden kannalta on välttämätöntä, että maailman nuori sukupolvi tapaa toisensa kansainvälisessä ympäristössä. Digitaalinen vuorovaikutus (johon esimerkiksi 8 eurooppalaisen yliopiston Una Europa -yliopistoallianssi luo aivan uusia mahdollisuuksia) on tarpeellista, muttei yksin riitä. Juuri kasvokkainen kohtaaminen on omiaan luomaan ymmärrystä, empatiaa, luottamusta ja kykyä toimia erilaisista taustoista tulevien ihmisten kanssa.
Siksi oli niin harmillista – joskin välttämätöntä –, että tänä keväänä moni opiskelija joutui keskeyttämään vaihto-opiskelun kohdemaassa. Opetushallituksen selvityksen mukaan keskimäärin 53 % suomalaisten korkeakoulujen vaihdossa olleista opiskelijoista palasi takaisin Suomeen kesken ulkomaan opiskelujakson. Onneksi moni pystyi suorittamaan itse vaihto-opinnot loppuun etäopintojärjestelyjen ansiosta. Nyt syksyllä Helsingin yliopiston opiskelijoita lähti ulkomaille vaihtoon lähes sata, tänne Helsinkiin vaihto-opiskelijoita taas saapui noin 400 henkeä. Verrattuna vuoden takaiseen, oli lähtijöiden määrässä laskua yli 60 % ja saapuneiden yli 50 %.
Opiskelijoiden lisäksi pandemia on rajoittanut merkittävällä tavalla tutkijoiden liikkuvuutta ja yhteistyömahdollisuuksia. Tutkijoiden liikkuvuus toteutuu usein lyhyinä ja intensiivisinä vierailuina ja niiden haasteet ovat hyvin erilaisia pitkäkestoisiin vierailuihin verrattuna.
Maailma ei palaa ennalleen ehkä koskaan. Olemme ottaneet etäyhteyksien tuomat uudet mahdollisuudet laajasti käyttöön, ja hyödynnämme niitä varmasti myös fyysisen liikkuvuuden taas mahdollistuessa. Silti on tärkeä varmistaa, ettei kansainvälistymisessä oteta takapakkia. Liikkumisen vapaus tuo iloa ja hyötyä niin yksilölle kuin yhteiskunnalle.
Huolestuttavaa on, että jo ennen pandemiaa kansainväliseen opiskelijavaihtoon lähdettiin aiempaa harvemmin. Viime vuonna vaihtoon lähteminen oli vähentynyt jo 17 % huippuvuodesta 2012. Tämän kehityksen ja poikkeuksellisen aikamme myötä on selvää, että kansainvälinen liikkuvuus tarvitsee laajamittaista tukea ja resursseja.
Sosiaalinen tausta vaikuttaa tutkimusten mukaan opiskelijavaihtoon osallistumiseen. Ulkomaille lähtevät useimmiten ne, joiden vanhemmilla on korkeakoulututkinto ja harvemmin he, joiden vanhemmilla sitä ei ole. Perhetaustan vaikutukseen löydetään ratkaisuja toivottavasti nyt, kun opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee Suomelle korkeakoulutuksen saavutettavuusohjelmaa.
Päätöksentekijöiden ja korkeakoulujen lisäksi opiskelijoiden kansainvälistymistä ja tutkijoiden liikkuvuutta voivat tukea lahjoittajat. Helsingin yliopiston Juhlarahaston lahjoitusvarat mahdollistavat kansainvälistymisen monille opiskelijoille ja tutkijoille. Pääosa Juhlarahaston varoista jaetaan opiskelijoille ja tutkijoille kansainvälistymistä edistävinä matka-apurahoina ja stipendeinä. Tähän mennessä stipendin avulla ulkomaille on lähtenyt noin 450 opiskelijaa ja tutkijaa. Juhlarahaston lisäksi liikkuvuutta tukevat monet säätiöt, esimerkiksi Fulbright Suomi -säätiö, jonka hallituksessa istun. Säätiön tehtävänä on tukea suomalaisten korkeakoulujen kansainvälistymistä ja suomalais-amerikkalaista koulutus- ja tutkimusyhteistyötä.
Maailmaa on muutettava, mutta se on hankalaa jos maailmaa ei ymmärrä. Varma tapa oppia ymmärtämään maailmaa on lähteä sinne.
Kaarle Hämeri