Tieto-Finlandia historioitsija Mirkka Lappalaiselle

1600-luvun historiaan uppoutuneen yliopistonlehtorin kirjoittajantaidoista kielivä palkintoluettelo piteni jälleen tänään.

Ruotsin ja Suomen 1600-luvun historiaan uppoutunut Mirkka Lappalainen voitti tänään 19.11. Tieto-Finlandia-palkinnon teoksellaan Pohjolan Leijona - Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611-1632 (Siltala, 2014). Kirja kuvaa Lappalaisen mukaan hetkiä, joina pohjoismaisen yhteiskunnan perustat rakennettiin.

Sodan historian lisäksi teos kuvaakin arkihistoriaa: kaupungistumista ja oikeusvaltion rakentumista yhtä lailla kuin vaikkapa kaivoksia tai köyhyyden ja ruhtinaallisen elämän välistä kuilua.

Mirkka Lappalainen on Helsingin yliopiston dosentti ja työskentelee Suomen ja Pohjoismaiden historian yliopistonlehtorina filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksella.

Palkinnonsaajan valitsi pitkän linjan kulttuurijournalisti, dosentti Heikki Hellman. Palkinto on 30 000 euroa.

Lappalainen on jo aiemmin kirjoittanut monta samaa aikakautta kuvaavaa teosta ja kerännyt niillä lukuisia palkintoja.

Esseekokoelma Maailman painavin raha valittiin vuonna 2006 vuoden tiedekirjaksi ja 1590-luvun sisällissotaa käsittelevä Susimessu (2009) vuoden historiateokseksi. Susimessu sai myös Lauri Jäntin palkinnon. Lappalaisen edellinen teos, toissavuonna julkaistu Jumalan vihan ruoska puolestaan sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon.

Lappalainen väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 2005 teoksella Suku, valta, suurvalta, joka käsittelee Creutzin aatelissuvun vaiheita suurvalta-ajan Ruotsissa. Sittemmin hän on työskennellyt nykyisellä kotilaitoksellaan tutkijatohtorina ja aiemmalla historian laitoksella assistenttina.

Pohjolan Leijonan arvio Helsingin Sanomissa 8.11.2014

Aamulehti kirjoitti Pohjolan Leijonasta 5.11.2014

Pohjolan Leijona Turun Sanomissa 6.11.2014

Mirkka Lappalaisen väitöstutkimus Yliopisto-lehdessä 13/2005

Tieto-Finlandia-sivusto

Lue lisää aiheesta: Korkeakoulu- & tiedepolitiikka