Naiset jätetään usein sivuun rauhanprosesseista, vaikka heillä olisi paljon asiantuntemusta pysyvän rauhan saavuttamiseen.
− Kun rauhanvälitystoiminnot keskittyvät vain yhteiskuntien ja uskonnollisten yhteisöjen ylätasoon, jäävät naisten edustus ja asiantuntemus usein hyvin vähälle huomiolle, akatemiaprofessori Elina Vuola teologisesta tiedekunnasta toteaa.
Sama vinouma liittyy joissakin tilanteissa myös uskontodialogiin, jossa naiset eivät ole yleensä uskonnollisen yhteisönsä auktoriteetteina mukana.
Vuolan mukaan ongelma toki tunnustetaan, mutta tämä ei itsessään riitä.
− Eri osapuolten olisi sitouduttava siihen, että miehet eivät edusta koko yhteiskuntaa eivätkä he välttämättä ole edes tietoisia konfliktien vaikutuksista naisiin.
Sukupuolikysymykset haastavat rauhan ja konfliktien tutkimusta
Faktoihin ja empiriaan perustuvaa tietoa sukupuolen, konfliktien ja rauhan suhteesta on kansainvälisestikin vähän.
− Eri maiden rauhan, konfliktin ja uskonnon kysymyksiin keskittyvistä tutkimusyksiköistä ja tutkijoista vain muutama pitää sukupuolen kysymyksiä monitahoisesti hankkeidensa keskiössä, Vuola arvioi.
Suomi on ollut jo pitkään tärkeässä roolissa erilaisissa rauhanvälityspyrkimyksissä. Lisäksi annettavaa on paljon sukupuolten välisen tasa-arvon kysymyksissä. Näiden kahden aihepiirin yhdistämisen tulisi Vuolan mielestä olla tutkimuksen ja käytännön toimien erityisosaamista.
− Eikä tule unohtaa, että sukupuolen kysymykset koskevat myös miehiä. Uskonnollinen ja muu radikalisoituminen on yleisempää nuorten miesten kohdalla. Miksi näin on ja mitä sille voisi tehdä ovat sukupuoleen liittyviä kysymyksiä, hän jatkaa.
Uskontoon vedotaan niin hyvässä kuin pahassa
Helsingin yliopistoon perustettavan Religion, Conflict and Dialogue -tutkimusyksikön tarkoituksena on paneutua sukupuolikysymyksiin, jotka liittyvät uskontojen rooliin konflikteissa ja niiden ratkaisemisessa.
Monipuoliselle ja reflektoidulle tiedolle uskonnoista on teologisen tiedekunnan dekaanin, professori Ismo Dunderbergin mukaan juuri nyt suuri tarve.
− Uskonnoilla on monissa kulttuureissa niin keskeinen rooli, ettei niitä voi jättää sivuun rauhantyössä.
Konfliktit eivät synny tyhjiössä. Mitä enemmän meillä on tietoa toistemme olosuhteista, ajatusmaailmoista ja uskonnoista, sitä paremmin varustautuneita olemme ratkaisuihin, jotka purkavat vastakkainasetteluja ja lopettavat konflikteja, Biaudet toteaa.
Samoilla linjoilla on myös hanketta edustavan valtuuskunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Eva Biaudet.
− Konfliktit eivät synny tyhjiössä. Mitä enemmän meillä on tietoa toistemme olosuhteista, ajatusmaailmoista ja uskonnoista, sitä paremmin varustautuneita olemme ratkaisuihin, jotka purkavat vastakkainasetteluja ja lopettavat konflikteja, Biaudet toteaa.
− Myös me päättäjät tarvitsemme parempaa ymmärrystä maailman uskontojen suhteista konflikteihin ja dialogeihin, hän lisää.
Käytännössä kaikissa uskonnoissa on rakentavia piirteitä, kuten ihmisyyden kunnioitus ja pyrkimys totuuteen, jotka edistävät parhaimmillaan eri ryhmien välistä sopua yhteiskunnassa. Toisaalta vaarana on, että uskonto johtaa syvällisemmän ymmärryksen sijaan uusiin konflikteihin.
− Uskonnolliset ääriryhmät tuntevat usein yllättävän huonosti tai pinnallisesti oman uskontonsa pyhiä tekstejä. On tärkeää ehkäistä uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluvien syrjäytymistä, sillä se on usein tavalla tai toisella radikalismin taustalla, Dunderberg arvioi.
"Uskonnollisena" pidetty terrorismi ei välttämättä edes kuitenkaan ole uskonnollisesti kovin motivoitunutta.
− Yksi kiinnostava tutkimustulos esimerkiksi ISIS-järjestön värväysvideoista YouTubessa on, että uskonnon sijaan niissä vedotaan enemmänkin unelmaan islamilaisesta hyvinvointivaltiosta, Dunderberg jatkaa.
Yksipuolinen media?
Mediassa terrori-iskut ovat usein kiinnostavampia kuin esimerkit sovinnon etsimisestä ja löytämisestä.
Dunderberg toivoisikin ennen kaikkea tarkkuutta ja tasapuolisuutta kielenkäyttöön.
− Kiinnitin hiljattain jälleen huomiota uutisointiin, jonka mukaan paikalliset nationalistit iskivät Euroopassa moskeijoihin. Iskuja ei kutsuttu terroriteoiksi, vaikka ne olivat juuri sitä.
Terrorismista puhuminen on pitkälti toiseuden retoriikkaa, jossa terrori-iskuja tekevät "muut" ja "me" olemme niiden kohteena. Jos joku "meistä" hyökkää "muiden" kimppuun, puhetapa muuttuu.