Uskonnon uudet muodot tarkastelussa Helsingin yliopistolla

16.6.2016
Ohjelmaltaan monipuolinen konferenssi nostaa esiin uskontotieteellistä tutkimusta kaikilta sen eri sektoreilta. Osallistujia on mukana ennätysmäärä.

Vuosittainen uskontotieteen EASR-konferenssi kokoaa yhteen yli 500 osallistujaa ympäri maailmaa 28.6.–1.7.2016 Helsingin yliopistolle. Neljän päivän aikana Relocating religion -teemalla nimetyssä konferenssissa kuullaan lähes 500 esitelmää.

Tutkijoiden aiheet käsittelevät niin historiaa kuin kulttuuria, mutta myös nykyaikaa ja sen polttavia yhteiskunnallisia kysymyksiä.

Konferenssin nimekkäistä pääpuhujista yleisön kannalta kiinnostavimpia ovat professorit Linda Woodhead ja James R. Lewis. Heistä Woodhead on tutkinut monin tavoin uskonnon muutosta etenkin Britanniassa ja Lewis toimittanut kirjan 2015 uskonnon uusista muodoista pohjoismassa.

Miksi uskontoa pitää tutkia?

− Tällä hetkellä on nähtävissä sekä maallistumista että uskontomuotojen ja uskontoon liittyvän kiinnostuksen lisääntymistä. Uskonto leikkaa monia muita määreitä kuten etnisyyttä ja sukupuolta, ja näin rakentaa identiteettien ja elämäntapojen kirjoa monikulttuuristuvissa yhteiskunnissa, uskontotieteen professori Tuula Sakaranaho ja yliopistonlehtorit Heikki Pesonen, Teemu Taira ja Terhi Utriainen toteavat.

Monen mielessä uskonto on privatisoitunutta eikä uskonnollisilla argumenteilla ole tilaa julkisessa keskustelussa. Toisaalta uskonto on elävä ja muuttuva osa kulttuuria.

− Esimerkiksi uskonnon ja politiikan suhteet ovat tärkeitä, eivät vain islamin kohdalla vaan ylipäätään eri uskonnoissa esiintyvän yhteiskunnallisen ääriajattelun ja konfliktien vuoksi. Tähän liittyvät myös kysymykset uskonnosta ja vallasta, Sakaranaho ja kumppanit jatkavat.

Tarjolla tietoa ja ymmärrystä uskonnosta ajassa ja paikassa muuttuvana ilmiönä

Kesäkuun lopulla yllä mainittuihin teemoihin pureudutaan tarkastelemalla uusien uskonnollisuuden muotojen syntymistä uusissa ympäristöissä esimerkiksi muuttoliikkeiden vaikutuksesta ja institutionaalisten uskontojen jäsenkatoa.

Keskeistä on myös pohdinta siitä, mitä haasteita käynnissä olevat muutokset muodostavat vanhoille hallitseville uskonnollisuuden muodoille.

Ajankohtaisia käsiteltäviä kysymyksiä ovat uskonnolliset oikeudet monikulttuurisessa yhteiskunnassa, uskonnonvapaus ja uskonnonopetus. Lisäksi tutkitaan muun muassa uskonnon roolia rauhanrakentamisen prosesseissa, arjen uskonnollisuutta ja ”henkisyyttä” sekä uskonnon kierrätystä populaarikulttuurissa.

Konferenssin järjestäjinä toimivat Helsingin yliopiston uskontotieteen oppiaine, Suomen Uskontotieteellinen Seura ja Åbo Akademi. Konferenssi on saanut tukea Helsingin yliopiston teologiselta tiedekunnalta ja Maailman kulttuurien laitokselta, Tieteellisten seurain valtuuskunnalta, Donner Instituutilta ja Kirkon tutkimuskeskukselta.

Lisätietoja:

Professori Tuula Sakaranaho, puh. +358 50 517 1838, s-posti: tuula.sakaranaho@helsinki.fi

http://blogs.helsinki.fi/easr-2016/

https://www.facebook.com/easr2016

https://twitter.com/EasrHelsinki16 #easr2016

Lue lisää aiheesta: Kieli & kulttuuri