Kuvataiteilijat tulivat tutkimusryhmiin: ”Taide näyttää mitä tiede etsii”

Monissa tutkimusryhmissä työskentelee nyt kuvataiteilijoita. Mitä uutta vaikkapa sarjakuva voi tuoda tutkijoiden ajatteluun?

Charles Darwinilla ei ollut kameraa maailmanympärysmatkallaan 1830-luvulla. Tunnetut kuvat Darwinin tuomista lintulajeista piirsi ornitologi ja kuvittaja John Gould.

Vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla valokuvaus alkoi yleistyä ja syrjäytti piirtämisen tieteen tallentamisen ja esittämisen välineenä.

Viime aikoina on alettu taas miettiä ja kokeilla, olisiko taiteilla, erityisesti kuvataiteilla, annettavaa tutkimukselle. Koneen Säätiö on tukenut jo kymmeniä hankkeita, joissa tiede ja taide tekevät yhteistyötä. Vuodesta 2016 yhteishankkeille on ollut oma hakuluokka.

— Ajatus kypsyi säätiössä pitkään, varmaankin alun perin jo ennen kuin minä aloitin talossa. Koneen Säätiö alkoi tukea tieteen ohella taidetta 2000-luvulla, kun Hanna Nurmisesta tuli hallituksen puheenjohtaja, tiedejohtaja Kalle Korhonen (@kallekorh) kertoo.

Ymmärrystä maailmasta

Säätiön tiedejohtajan erikoisaloja ovat juuri tieteilijöiden ja taiteilijoiden yhteishankkeet. Antiikintutkijana Korhonen on muun muassa yhdistellyt historiallista kielitiedettä ja evoluutiobiologiaa.

— Uskomme, että tieteen ja taiteen yhteistyö voi lisätä ymmärrystä maailmasta varsinkin, jos painotukset ovat hankkeissa tasa-arvoisia.

Yhteistyö tarvitsee kuitenkin paljon aikaa muotoutuakseen luontevaksi. Ammatilliset rakenteet voivat rajoittaa yhteistyötä.

— Toisaalta kokeilut ovat muuttaneet tutkijoidenkin käsityksiä omasta työstään, Korhonen toteaa.

Hyvänä esimerkkinä taiteen ja tieteen yhdistämisestä hän mainitsee kielitieteilijä Liisa Raevaaran johtaman hankkeen Taide työnä ja työvälineenä. Siihen osallistui Urbaanin taiteen festivaali ja joukko kesätyöntekijöitä.

— Se herätti kysymyksiä myös tieteestä työnä.

Moraali vai oikeudet?

Sarjakuvataiteilija Aino Sutinen (@AinoSutinen) on mukana historioitsija Hanna Kuusen (@hkuusi) johtamassa ryhmässä, joka tutkii syntyvyyden politiikkaa. Tutkimukseen osallistuu myös toinen sarjakuvataiteilija, Johanna Rojola (@rrroju).

Syntyvyyden politiikka, seksuaalisuuden asiantuntijat ja inhimilliset kokemukset sotien jälkeisessä Suomessa -hanke käsittelee laajasti väestöpolitiikkaa: sitä kuinka ihmiset ovat eläneet sen asettamissa rajoissa, talous- ja sosiaalihistorian tutkija Matleena Frisk luonnehtii.

— Poliittiset päätökset ovat muokanneet ihmisten elämää paljon — vaikka sitä, mitä he tekevät, kun ovat huomanneet olevansa raskaana. Aiemmin ajateltiin, että yhteiskunnan tehtävä on suojella yksilöiden moraalia. Nyt yhteiskunta pyrkii pikemmin suojelemaan yksilön oikeuksia, Frisk linjaa.

Tutkija kävi viime vuonna Suomen sarjakuvaseuran dokumentaarisen sarjakuvan kurssin.

— Mietimme tutkijaporukalla, että jonkun meistä olisi hyvä tajuta, miten sarjakuvan voi yhdistää omaan työhön.

Kurssi tuntui vaikealta: tutkija joutui itselleen vieraalle maaperälle. Tapa ilmaista itseään on yleensä toinen. Frisk piti kokemusta hyvin opettavaisena.

Syventää, kiteyttää

Hankalien tunteiden käsittelyä on hyvä harjoitella tutkimustyönkin sisällä. Osa tutkimusaiheista on hyvin tunnepitoisia. Esimerkiksi Miina Keski-Petäjä (@miinakeskipetaj) valmistelee väitöskirjaa laittomista aborteista.

— Välillä tuntuu tutkimuseettisesti vaikealta, että tutkittavien ääni ei pääse esiin. Tutkimusteksti ei likikään aina tavoita tunteiden ulottuvuuksia. Sarjakuva tarjoaa siihen paremman mahdollisuuden, Frisk arvioi.

Tutkimus on vasta alussa, mutta tarkoitus on dramatisoida kertomuksia ja tuoda siten elämänkohtaloita esiin. Myös etnistä profilointia selvittäneessä Pysäytetyt-tutkimuksessa Sutinen piirsi haastateltujen kertomuksia sarjakuviksi. Hankkeesta kerrottiin Yliopisto-lehdessä 3/2018.

— Yksi historiantutkimuksen tapa vaikuttaa yhteiskuntaan on kertoa tuloksista tutkimusyhteisön ulkopuolelle. Niistä viestiminen on yhä tärkeämpää. Sarjakuva tarjoaa yleisölle uuden tarttumapinnan, Frisk sanoo.

Sarjakuva tiivistää, kiteyttää ja popularisoi tutkimustuloksia.

— Tiivistykset voivat ruokkia myös meidän työtämme, auttaa näkemään sen ytimen. Se ei mene vain niin, että me tutkimme ja he kuvittavat, vaan myös toisin päin.

Faktat ja fiktio

Valokuvaa on usein pidetty realistisempana ja luotettavampana kuin piirrosta. Digitaalisen kuvankäsittelyn aikana ero on kuitenkin alkanut kaventua.

Ehkä osittain siksi journalistinen ja muu dokumentaarinen sarjakuva on yleistynyt viime vuosina. Sarjakuvataitelija Aino Sutinen on erikoistunut siihen. Hän on julkaissut useita matkakertomussarjakuvia. Muun muassa Helsingin yliopisto ja poliisikoulu ovat tilanneet Sutisen piirtämään simultaanikuvituksia seminaareistaan.

— Pysäytetyt-hankkeessa oli mukana myös valokuvaaja ja journalisteja. Minut pyydettiin mukaan, kun he miettivät tapoja visualisoida tutkimustuloksia. Etnisestä profiloinnista tehtiin verkkosivusto tietopankiksi, Sutinen sanoo.

Tietopankissa ovat myös Sutisen sarjakuvat. Ne syntyivät journalistien materiaalin pohjalta. Dokumenttisarjakuvassa pitää olla tarkkana tulkinnanvaran kanssa, kun pohjamateriaalia editoidaan ja karsitaan, Sutinen miettii. Fiktion raja lähestyy, kun rekonstruoidaan tilanteita ja henkilöiden ulkonäköä.

— Piirtäjä voi päästä tilanteisiin, joihin valokuvaaja ei aina pääse, kuten mielenosoituksiin ja oikeudenkäynteihin. Piirroksella voi näyttää menneitä asioita ja suullisia kertomuksia toisin kuin valokuvalla. Niissä voi myös kuvata henkilöt anonyymeinä.

Pysäytetyt-tutkimuksessa sekä haastatelluilla maahantulijoilla että osin myös poliiseilla oli syytä esiintyä tunnistamattomina, Sutinen sanoo.

Sarjakuvan voima

Syntyvyyden politiikka -tutkimuksen aluksi historioitsijat järjestivät opiskelijoille kurssin hankkeen aiheista. Sarjakuvataiteilijat Sutinen ja Rojola osallistuivat kurssille niin ikään.

— On hyödyllistä olla mukana jo siinä vaiheessa, kun tietoa tuotetaan. Olen opiskellut yhteiskuntatieteitä enkä taidetta. Piirtämisessä minua kiinnostaa enemmän tiedonvälitys kuin kuvien kauneus, vaikka estetiikkakin on tärkeää, Sutinen toteaa.

Sutinen osallistuu tutkimustyöhön kahden vuoden ajan. Luvassa on kuvituksia hankkeen verkkosivulle sekä tietokirja.

— Sarjakuvalla on paljon käyttämätöntä potentiaalia. Maailmalla on yleistynyt graphic medicine, jossa lääketieteen arkaluontoisia aiheita käsitellään sarjakuvilla. Piirroksissa voi yhtä aikaa näyttää ja olla näyttämättä, Sutinen toteaa.

Suomessakin näkyy merkkejä piirtämisen ja tutkimuksen yhteydestä: palasihan Piirustussali viime syksynä yliopistolaisten iloksi osana Yliopistomuseota. 

Artikkeli on ilmestynyt Yliopisto-lehdessä Y/05/19.

Lue lisää Pysäytetyt-hankkeesta (Yliopisto-lehti 03/18).