Helsingin yliopisto piti viimevuotisen sijoituksensa tänään julkaistussa Shanghain yliopistovertailussa.

Helsingin yliopisto uusi viimevuotisen ennätyssijoituksensa ja on sijalla 56 Shanghain yliopistovertailussa. Samalla yliopisto pysyy tavoitteessaan nousta maailman 50 parhaan yliopiston joukkoon. 

Rehtori Jukka Kola toteaa sijoituksen pohjautuvan Helsingin yliopiston korkeatasoiseen, laajaan ja vaikuttavaan tutkimukseen.

– Kiitos tästä sijoituksesta kuuluu yliopiston motivoituneelle henkilökunnalle ja huippututkijoille. Heidän työnsä ansiosta yliopisto on säilyttänyt asemansa kovasta kilpailusta huolimatta, Kola sanoo.

Suomalaisyliopistoista Helsingin yliopisto on ainoana maailman sadan parhaan joukossa. Seuraavana tulee Itä-Suomen yliopisto, joka ylsi sijoille 301–400. Aalto-yliopisto, Oulun yliopisto ja Turun yliopisto ovat sijoilla 401–500.

Helsingin yliopisto oli pohjoismaisista yliopistoista vertailun eli yliopistorankingin kolmanneksi paras. Edellä olivat vain Kööpenhaminan yliopisto (30.) ja Karoliininen instituutti (44.). 

Maailmassa on noin 17 000 yliopistoa. Shanghai-rankingin 800 parhaan yliopiston listalle mahtui 29 pohjoismaista yliopistoa: 11 Ruotsista, seitsemän Suomesta, kuusi Tanskasta, neljä Norjasta sekä yksi yliopisto Islannista.

Vertailussa ensimmäisen sijan sai jälleen yhdysvaltalainen Harvardin yliopisto. Maailman 20 parhaan yliopiston listalle mahtui vain neljä yliopistoa Yhdysvaltojen ulkopuolelta.

Lue lisää yliopistovertailuista eli rankingeista

Siteeratuimpia tutkijoita Helsingin yliopistossa