Ekologi, evoluutiobiologi Ilkka Hanski nimitettiin tieteen akateemikoksi

Koulutukseen ja tieteeseen kohdistuvat rajut supistukset vievät pohjaa esimerkiksi energiasektorilla kipeästi kaivattavilta uusilta ratkaisuilta, tuore akateemikko sanoo.

Kansainvälisesti erittäin arvostettu akatemiaprofessori Ilkka Hanski on maailman johtavia ekologian ja evoluutiobiologian tutkijoita. Hän tutkii laajasti myös luonnon monimuotoisuuden merkitystä ja on aktiivinen luonnon puolestapuhuja. Hanskin tutkimusten monialaisuus ja hänen kokonaisnäkemyksensä ovat tehneet professorista suositun tieteen popularisoijan.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi Hanskille tieteen akateemikon arvonimen presidentinesittelyssä 4.9. Arvonimi myönnetään Suomen Akatemian esityksestä erittäin ansioituneelle tieteenharjoittajalle, ja arvonimi voi olla samanaikaisesti enintään kuudellatoista kotimaisella tutkijalla.

Tutkimuksen rahoittaminen on kannattava sijoitus

Monien muiden tavoin Ilkka Hanski on tänä syksynä huolestunut sekä suomalaisen luonnonsuojelun romahduksesta että niistä rajuista supistuksista, jotka maan hallitus kohdistaa koulutukseen ja tieteeseen.

– Päättäjiltä tuntuu puuttuvan kokonaan ymmärrys tutkimuksen merkityksestä tietoyhteiskunnassa. He eivät käsitä, miten tutkimukseen ohjattu rahoitus on ennen muuta taloudellisesti kannattava sijoitus, Hanski sanoo.

Tutkimustieto sivuutetaan ja niukat pääomat sidotaan menneisyyden ratkaisuihin.

Kun tutkimustieto jätetään huomiotta päätöksenteossa, monien ison ongelman ratkaisumahdollisuudet saatetaan haaskata, Hanski arvioi. Tästä esimerkkinä hän mainitsee energiasektorin.

– Hyvin johdettuna energiasektorilla yhdistyisivät ainutlaatuisella tavalla energiapolitiikka, talouspolitiikka, rakennepolitiikka, aluepolitiikka ja tutkimuspolitiikka, mutta nyt tutkimustieto sivuutetaan: pitäydytään menneiden vuosien ratkaisuihin ja sidotaan niukat pääomat vuosikymmeniksi eteenpäin.

Pirstoutuneiden elinympäristöjen ekspertti

Ilkka Hanski on tunnettu paitsi tutkimustensa monialaisuudesta myös niiden vaikuttavuudesta.

Pohja tälle luotiin jo ekologian tieteenalan murroskautena 1970- ja 1980-lukujen taitteessa, kun uusia tutkimussuuntauksia ilmaantui nopeaan tahtiin. Yksi näistä oli nimenomaan Hanskin työn myötä kehittynyt metapopulaatioteoria, jonka avulla tutkijat selvittävät, eliöiden kykyä menestyä pirstoutuneessa elinympäristössä. Pirstaleisuuden pahetessa paikallisille, epävalkaille populaatioille tärkeät verkostomaiset yhteyden vaarantuvat.

Vuonna 1991 perustetusta tutkimusryhmästä on Viikin kampuksella kasvanut Metapopulaatiobiologian tutkimuskeskus MRC, joka on ollut Suomen Akatemian huippuyksikkö yhtäjaksoisesti vuodesta 2000.

Monitieteisessä tutkimuskeskuksessa työskentelee yli 70 henkilöä yhdeksässä eri tutkimusryhmässä, ja tutkimuskohteet vaihtelevat täpläverkkoperhosesta, kasveista ja härmäsienistä laajoihin kysymyksiin kuten ympäristön monimuotoisuuden ja kroonisten tulehdussairauksien yhteydet. Biologien rinnalla työskentelee muun muassa matemaatikoita.

Kunnianosoitusten lista on pitkä

Tutkimuskeskuksessa on käytäntönä nuorten tutkijoiden varhainen itsenäistyminen, mikä on tuottanut kansainvälisestikin arvostettuja tuloksia. Keskukseen on vuosien varrella saatu Hanskin oman Euroopan tutkimusneuvostolta saadun rahoituksen lisäksi peräti neljä muuta äärimmäisen kilpailtua ERC-rahoitusta. Usein on käynyt niin, että Viikistä lähdetään maailmalle hakemaan kokemusta, ja sinne palataan takaisin hyvin verkostoituneena.

Ilkka Hanskin aiempien palkintojen ja kunnianosoitusten lista on pitkä. Merkittävin on Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian myöntämä, Nobel-palkinnon ulkopuolelle jääville tieteenaloille tarkoitettu Crafoord-palkinto vuodelta 2011. Hän on saanut myös Balzanin kansainvälisen palkinnon sekä Euroopan tiedesäätiön myöntämän Latsis-palkinnon biodiversiteettitutkimukselle.

Akatemiaprofessori Hanski on brittiläisen Royal Societyn ja yhdysvaltalaisen National Academy of Sciences -yhteisön jäsen. Hänelle on myönnetty myös lukuisia kansallisia palkintoja tieteellisestä työstään, tiedekasvatuksesta ja tieteenalansa popularisoinnista.

Ilkka Hanski ja hänen kanssaan yhtaikaa nimitetty toinen uusi akateemiikko, professori Sirpa Jalkanen, vastaanottavat arvonimensä 17.9. Helsingissä pidettävässä juhlassa.

Suomen Akatemian tiedote akateemikkonimityksestä

Akateemikko Ilkka Hanskin haastatteluvideo

Ilkka Hanski: Annetaan nuorten tutkijoiden itsenäistyä ajoissa

Hanskin meneillään olevasta hankkeesta: Luonto ja ihminen sairastavat yhdessä