Helsingin yliopistossa ja HUSissa kehitetty aivoinfarktin akuuttihoito on parantanut potilaiden mahdollisuutta toipua täysin tai ainakin omatoimisiksi.
 

Aivoinfarktiin eli aivoverisuonen tukokseen sairastuu vuosittain hieman alle 15 000 suomalaista, ja heistä vajaa 20 prosenttia menehtyy vuoden kuluessa. Akuuttiin aivoinfarktiin ei 1990-luvulle asti ollut tarjolla tehokasta hoitoa. Eloonjääminen merkitsi monesti vaikeavammaisuutta.

Helsingin yliopiston neurologian professori Markku Kaste ryhmineen aloitti 1990-luvulla Helsingin yliopistollisessa sairaalassa tutkimustyön aivoinfarktin liuotushoidon kehittämiseksi. Hoidon teho perustuu aivoverisuonen tukoksen avautumiseen mahdollisimman nopeasti, jotta hapenpuutteen aiheuttamat vauriot aivoissa jäisivät vähäisiksi.

Kaste suunnitteli kansainvälisiä monikeskustutkimuksia liuotushoidon turvallisuuden ja tehon selvittämiseksi. Vaikka ensimmäiset tulokset eivät olleet rohkaisevia, Kaste ja hänen kollegansa, professorit Perttu Lindsberg ja Turgut Tatlisumak, näkivät uuden hoitomenetelmän mahdollisuudet ja jatkoivat menetelmän käyttöönottoa ennen sen virallista hyväksyntää.

Tämä selvisi: Liuotushoito ehkäisee aivoinfarktin aiheuttamaa vammautumista

Kansainväliset tutkimukset osoittivat, että ajoissa annettu ja oikein toteutettu liuotushoito paransi potilaiden mahdollisuutta toipua täysin tai ainakin omatoimisiksi.

Professori Lindsbergin johdolla Meilahden sairaalan päivystyspoliklinikalle rakennettiin aivoinfarktipotilaan hoitoketjuksi ’Helsingin malli’, joka edelleen on tunnustetusti maailman nopein. Potilaan saapumisesta sairaalan ovelle kestää keskimäärin 18 minuuttia siihen, kun liuotushoito alkaa.  

Liuotushoidon onnistumiseksi olennaista onkin mahdollisimman nopea diagnostiikka ja hoidonaloitus. Aikaisemmin ’halvauspotilaat’ eivät kuuluneet kiireellisimpiin tapauksiin ensihoidossa, koska potilaita ei pystytty akuuttivaiheessa auttamaan. Tutkijat ryhtyivät määrätietoisesti muuttamaan vanhoja käytäntöjä, ja jopa Meilahden päivystyspoliklinikan rakennetta muutettiin hoidon nopeuttamiseksi.

Koulutusta tarvittiin paitsi sairaalan ammattilaisille myös hätäkeskuspäivystäjille ja ensihoidon työntekijöille. Yhteistyössä käynnistettiin myös kansalaisille kohdistettu kampanja levittämään tietoa aivoinfarktin oireista ja siitä, että tyyppioireiden alkaessa on välittömästi soitettava hätänumeroon. Tutkimusyhteistyö ensihoidosta vastaavan dosentti Markku Kuisman tutkimusryhmän kanssa jatkuu yhä sairaalavaihetta edeltävän viiveen pienentämiseksi.

Vuonna 2018 julkaistu tutkimus varmisti myös sen, että nopeutta ei ole saavutettu laadun kustannuksella: aivoinfarktipotilaiden diagnostiikka ja liuotushoidon saatavuus ovat Meilahdessa huipputasoa.

Näin tutkimus vaikutti: Suomessa on saatavilla nopeimmin tehokasta hoitoa aivoinfarktin iskiessä

Meilahden sairaalan malli otettiin nopeasti käyttöön myös muissa Suomen yliopistosairaaloissa ja keskussairaaloissa, ja tätä varten on jo vuosia toiminut valtakunnallinen etäkonsultaatiomahdollisuus, HUSin Telestroke-palvelu.  

Aivoinfarktia koskeva tutkimus jatkuu vahvana Helsingin yliopiston lääketieteellisellä kampuksella, ja uusien hoitomenetelmien käyttöönottoon on sen vuoksi hyvät valmiudet. Laajaan käyttöön onkin tullut uusi hoitomenetelmä, trombektomia eli mekaaninen suonensisäinen tukoksen poisto. Menetelmää voidaan käyttää silloin, kun tukos on aivojen valtasuonessa, jossa viiveetönkään liuotushoito ei usein ole riittävän tehokas.

Aivoinfarktiin sairastuvalla suomalaisella on erinomaiset mahdollisuudet päästä ajoissa parhaaseen mahdolliseen hoitoon ja toipua täysin vakavasta sairaudestaan. Helsingin yliopistollinen sairaala on myös kansainvälisesti tunnustettu edelläkävijä ja vertailukohta aivoinfarktin akuuttihoidossa.  
 

Lisätietoa tutkimuksesta:

Lisätietoa HUS-sairaanhoitoalueen aivoinfarktihoidosta

Professori Perttu Lindsbergin tutkimusryhmä “Stroke and cerebrovascular diseases”

Aivoinfarktin käypä hoito -suositus (potilasversio)

Opetusvideo: Aivoinfarktin uudistunut hoito

Helsingin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että niin suomalaisessa kuin tuontihunajassa esiintyy toisinaan vauvoille vaarallista Clostridium botulinum -bakteeria, joka on liitetty muun muassa kätkytkuolemiin. Löytö johti pakolliseen varoitustekstiin hunajapurkeissa.
 

Botulismi on Clostridium botulinum -bakteerin erittämän hermomyrkyn, botulinumtoksiinin, tai kansankielellä botuliinin, aiheuttama vakava sairaus, joka hoitamattomana voi johtaa kuolemaan.

Yksi botulismin ilmenemismuodoista on imeväisbotulismi, jota esiintyy alle vuoden ikäisillä lapsilla. Ympäristössä esiintyviä C. botulinumin itiöitä pidetään perusterveille aikuisille vaarattomina, mutta pienten lasten suolistossa C. botulinum -itiöt saattavat itää ja muodostaa aktiivisen bakteerikasvuston, joka tuottaa botuliinia. Imeväisbotulismin on todettu olevan eräänä aiheuttajana myös kätkytkuolematapauksissa. Hunaja on ainoa imeväisbotulismitapauksiin liitetty elintarvike.

Elintarvikehygienian tutkija Mari Nevas Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta selvitti vuonna 2006 valmistuneessa väitöstutkimuksessaan, onko suomalaisessakin hunajassa C. botulinum -bakteerin itiöitä. Sysäys tutkimukselle saatiin Norjassa ja Tanskassa ilmenneistä imeväisbotulismitapauksista, jotka liittyivät hunajan syöttämiseen vauvoille.

Nevas keräsi väitöstutkimustaan varten seurantatutkimuksena lähes kaksituhatta näytettä kymmeniltä suomalaisilta mehiläistarhoilta sekä kokosi hunajanäytteitä pohjoismaista ja analysoi näytteiden sisältämän C. botulinum -itiöiden määrän. Maa- ja metsätalousministeriö rahoitti tutkimusta.

Tämä selvisi: hunajassa on C. botulinum -bakteerin itiöitä, mutta määrään voi vaikuttaa

Suomessa tuotetussa hunajassa todettiin olevan C. botulinum -bakteerin itiöitä. Määrät olivat vähäisiä, mutta koska itiöt ovat hunajassa epätasaisesti jakautuneina, hunajan aiheuttamaa imeväisbotulismiriskiä ei voi jättää huomioimatta. Itiömääriin voi kuitenkin vaikuttaa hunajan tuotantoprosessissa.

C. botulinum -bakteeria tavataan yleisenä muun muassa maaperässä, vesistöjen pohjassa ja kalojen suolistossa. Hunajan linkoomotiloihin kulkeutuu tuottajan ja välineistön mukana itiöitä sisältävää pölyä, joka saattaa joutua hunajaan. Tuotantohygienia osoittautuikin tutkimuksessa merkittäviksi tekijäksi lingotun hunajan saastumisessa.

Itiöiden esiintymistodennäköisyys lingotussa hunajassa vähenee merkittävästi, jos tiloissa on käsienpesumahdollisuus sekä käytössä erilliset sisäjalkineet. Huomattiin myös, että tuotantotilojen riittävä valaistus tehostaa puhtaanapitoa ja vähentää pölyn ja sitä kautta itiöiden määrä.

Tutkimus osoitti, että C. botulinumin itiöiden määrää hunajassa voidaan vähentää. Koska itiöitä esiintyy laajalti ympäristössämme, on kuitenkin ilmeistä, ettei täysin itiötöntä hunajaa ole mahdollista tuottaa.

Näin tutkimus vaikutti: varoitusmerkintä hunajapurkkeihin

Elintarvikkeiden turvallisuutta valvova viranomainen, silloinen Elintarvikevirasto, julkaisi ensimmäisiä tutkimustuloksia vuonna 2000 ja päätti vuonna 2001 hunajapurkkien pakollisesta merkinnästä, jonka mukaan hunajaa ei suositella annettavaksi alle yksivuotiaille lapsille.

Hunajantuottajat vaativat aluksi merkinnän vapaaehtoisuutta, mutta ryhmittyivät myöhemmin merkinnän taakse. He pitivät merkintää takeena kotimaisen hunajan turvallisuudesta: on vastuullista, että purkissa on varoitusmerkintä, vaikka imeväisbotulismin riski onkin oletettavasti pieni. Sairauden vakavuus tekee riskistä kuitenkin merkittävän. Suomalaisessa kulttuurissa hunajan syöttäminen vauvoille ei perinteisesti ole kovin yleistä, mutta eräissä kulttuureissa mm. tutin kastamista hunajaan käytetään rauhoittamaan vauvaa.

Eläinlääketieteellisen tiedekunnan Clostridium botulinum -tutkimusryhmä on nykyään laaja ja kansainvälinen huippuryhmä ja sen työtä rahoittavat muun muassa European Research Council ERC ja Suomen Akatemia. Ryhmää johtaa professori Miia Lindström. Ryhmä keskittyy C. botulinumin aiheuttamiin elintarviketurvallisuusriskeihin ja selvittää muun muassa botuliinituotannon mekanismeja ja geenisäätelyä.
 

Lisätietoa tutkimuksesta:

Clostridium botulinum in honey production with respect to infant botulism

Mari Nevaksen julkaisut, projektit ja aktiviteetit

Suomen Mehiläishoitajain Liitto

Äidin ruokavalio vaikuttaa sikiön kehitykseen. Helsingin yliopiston tutkimus toi uutta tietoa lakritsin ja salmiakin sisältämästä glykyrritsiinistä ja sai aikaan muutoksen kansallisiin terveyssuosituksiin.

Äidin raskausajan ruokavaliolla on merkittävä vaikutus sikiön ja syntyvän lapsen terveyteen, mutta monia vaikutuksia ei vielä tunneta. Edinburghin yliopistossa on aiemmin osoitettu eläimillä tehdyissä kokeissa, että lakritsin ja salmiakin luontainen makeutusaine glykyrritsiini heikentää istukan suodatusmekanismia, joka estää äidin stressihormoni kortisolia virtaamasta sikiöön. Ruokavalio voi siis edistää äidin stressin haitallisia vaikutuksia sikiön kehitykseen.

Helsingin yliopiston kehityspsykologian tutkimusryhmä teki akatemiaprofessori Katri Räikkösen johdolla maailman ensimmäisen glykyrritsiiniin liittyvän kohortti- eli seurantatutkimuksen.

Tutkijat seurasivat yli tuhatta äitiä, jotka synnyttivät vuonna 1998. Äidit kirjasivat synnytysosastolla raskausaikaista lakritsin ja salmiakin syöntiään. Heidän lapsiaan tutkittiin 8- ja 12-vuotiaina psykologisissa ja lääketieteellisissä tutkimuksissa.

Tämä selvisi: glykyrritsiini on vahingollista sikiölle

Vuosina 2009–2017 julkaistut tutkimukset vahvistivat, että lakritsissa ja salmiakissa luonnostaan oleva glykyrritsiini voi vahingoittaa sikiön kehitystä. Aine haittaa myös ihmisillä istukan suodattajaentsyymin toimintaa, joka normaalisti suojaa kehittyvää sikiötä äidin korkeilta stressihormonitasoilta.

Stressihormoni kortisoli on sikiön kehitykselle välttämätöntä. Suurina annoksina se kuitenkin vaikuttaa haitallisesti lapsen elinten, erityisesti aivojen sikiöaikaiseen kehitykseen.

Räikkösen ryhmän seurantatutkimuksessa selvisi, että runsaasti glykyrritsiiniä sisältäviä lakritsi- ja salmiakkituotteita raskausaikana syöneiden äitien lapset menestyvät heikommin älyllistä päättelyä mittaavissa tehtävissä ja heillä on taipuvaisuutta tarkkaamattomuuteen ja ADHD-oireiluun. Lapset reagoivat herkemmin stressaavissa tilanteissa, ja tyttöjen murrosikä alkaa hieman tavallista aikaisemmin.

Lakritsi- ja salmiakkituotteissa on hyvin vaihtelevia määriä glykyrritsiiniä. Pienessä makeisaskissa sitä voi olla paljon, kun taas suurehkossa makeispussissa määrä voi jäädä kohtuullisen pieneksi. Glykyrritsiiniä voi siis altistua kuluttamaan runsaastikin, vaikka lakritsia ja salmiakkia söisi väin vähäisen määrän.

Räikkösen tutkimuksessa runsas kulutus tarkoitti 500 mg glykyrritsiiniä viikossa eli vain noin 100 grammaa puhdasta lakritsia.

Tutkijoiden mukaan huomionarvoista on, että äidit syövät lakritsia ja salmiakkia koulutuksesta ja tulotasosta riippumatta. Tilanne on toinen tupakan ja alkoholin kohdalla.

Näin tutkimus vaikutti: kansalliset suositukset uusiksi

Valtion ravitsemustieteellinen neuvottelukunta teki muutoksen raskausajan ruokavaliota koskeviin kansallisiin suosituksiin vuoden 2016 alussa. Pohjana oli vakuuttava näyttö kokeellisista eläinmalleista sekä Räikkösen ryhmän suomalaistutkimus.

Glykyrritsiiniä sisältäviä elintarvikkeita eli lakritsia ja salmiakkia ei enää suositella lainkaan syötäväksi raskauden aikana sikiön turvallisuuden takaamiseksi. Aiemmin tuotteita kehotettiin välttämään raskausaikana vain, jos äiti kärsi korkeasta verenpaineesta, sillä lakritsin ja salmiakin verenpainetta nostava vaikutus on tunnettu jo kauan.

Myös muissa elintarvikkeissa kuin lakritsissa ja salmiakissa on glykyrritsiiniä. Akatemiaprofessori Katri Räikkönen kollegoineen on listannut noin 600 glykyrritsiiniä sisältävää tuotetta, ja tutkimustiimi hakee nyt rahoitusta SafePreg-älypuhelinsovellukselle. Sen avulla odottavat äidit ja heidän perheensä voivat selvittää, mitkä tuotteet sisältävät glykyrritsiiniä, vaikka sitä ei ole merkitty tuoteselosteeseen.

Suunnitteilla on myös elintarviketeollisuuden kanava, jonka avulla äitejä ja perheitä voi informoida raskausajan terveellisestä ja turvallisesta ruokavaliosta. Uusia glykyrritsiiniä sisältäviä tuotteita tulee markkinoille tasaiseen tahtiin, ja ajantasaisen tiedon saaminen on tärkeää.

Lisätietoa tutkimuksesta:

Alkuperäiset tutkimukset: American Journal of Epidemiology (2017)Psychoneuroendocrinology (2010)American Journal of Epidemiology (2009)

Katri Räikkösen julkaisut, projektit ja aktiviteetit

THL:n Syödään yhdessä -ruokasuositukset