Promootion ääniä -sitaatteja promootioista

1650

MAIUS

Den 2 promoverade[s] uthi academien 14 philosophiæ candidati hvilcka fingo gradum magisterij under M. Nicolao Nycopensi, tunc temporis philosoph. decano.
Den 3 agerade studenterna uthi academien novis magistris til ähra en nyy comoediam 
om the trij huffvudhstånden, hvilcken war giord och componerat aff dn. Johanne Svenonis Forsenio, Nylando.
Och tå war hanss excellens greffven tilstädhess såsom och annat förnembligit folck til en stoor myckenheet.
Uthi samma comoedia hade iagh Personam Rustici, såsom och schillus Petri Stolpe, Smolandus. 
Laurentius Johannis Rivelius, Bothniensis, och Henricus Bartholdi Töffsalensis, Finlandus. 
Larvatores woro Olaus Bothvidi Wallenius, Smolandus, och Olaus Laurentij Hallenius, Smolandus, 
til huilcken leek och speel wij inviterade the förnämsta i staden den 30 aprilis. 
Och den 1 maij woro vij på slottet, sedhan uthi staden, såsom och den 2 inviterade vij effter middagen. 
Penninger fick iagh thenna gången på min deel 9 daler och 2 öhre koppermynt.

Petrus Magni Gyllenius - Diarium Gyllenianum, eller, Petrus Magni Gyllenii dagbok 1622-1667.
red. Reinhold Hausen. 1882 J. Simelii Arfvingars tryckeriet i Helsingfors. s. 113. 

"1656
JUNIUS

Den 5 war promotio magist. uthi Åbo domkyrkia, effter som academien war brunnen, 
huilken begyntess kl. 8 och warade in til 2 effter middagen, och war ganska myckit förnämbligit folk tilstädess, 
och 12 stycken didati bleffwo magistri, aff huilka iagh war den tridie näst den fremste. 
Effter promotionen begoffvo vij oss uthi M. Nicolai Nycopensis SS. theol. profess., 
tunc temporis magnifici rectoris, huuss, ty thär giorde vij vårt gästebodh, huilket varade then daghen och natten, 
såsom och then andra dagen och natten medh stoor lust och frögd."

Petrus Magni Gyllenius - Diarium Gyllenianum, eller, Petrus Magni Gyllenii dagbok 1622-1667.
red. Reinhold Hausen. 1882 J. Simelii Arfvingars tryckeriet i Helsingfors. s. 182. 

"Kuuluisaksi käy Suomi oppineista miehistään, ikuisiksi ajoiksi se niistä saa katoamattoman kunnian, joka pysyy häviämättä ja muuttumatta yhtä kauan kuin maa kasvattaa puita, taivaalla tuikkii tähtiä ja vesi vyöryy virroissa. Tohtoreita se on kruunaava samoinkuin myös maistereita, ja niin kauan kuin vain suomalaissyntyiset miehet harrastavat tieteitä ja jaloja tapoja, niin kauan ovat myöskin Suomen kenttiä ja viljavia peltoja kaunistavat laakerein seppelöidyt oppineiden Pegasus-laumat."

Suomennos Gregorius Thomae Pythiuksen gratulaatiosta Georgius Alanukselle teologian tohtoripromootiossa 1660.

Helsingin Sanomat 22.4.1963 nro 109 s. 4.

"Sijaiskanslerille kuului edelleen maisterinpromootioiden valvominen. Konstituutioissa oikeus tähän oli varmistettu siten, että konsistorin tekemä päätös aiotusta promootioajasta piti asianomaisen tiedekunnan dekaanin ilmoittaa kanslerille sijaiskanslerin tieten ja suostumuksella luvan saantia varten. Itse promootiossa sijaiskansleri toimi kanslerin sijaisena, mikäli tämä ei itse päässyt mukaan. Mutta jo alkuvuodesta 1667 konsistori pani selkkauksen alkuun  pyytämällä promootiota Gezeliuksen tietämättä. Pyytäessään laiminlyöntiään anteeksi professorit sanoivat sen tapahtuneen pelkästään unohduksessa. Gezelius taas selitti Brahelle, että hänet oli tahallisesti sivuutettu, koska hänen ja professorien välillä vallitsi erimielisyys promootion tarpeesta. Turussa promovoitiin hänen mielestään "sekä vuosien että opintojensa puolesta" liian nuoria miehiä, joitten olisi ollut vielä syytä syventyä lukuihinsa. Upsalassa hän sanoi pidettävän promootioita harvemmin, vaikka opiskelijoita oli enemmän. Brahe antoi ensin tavanomaisen luvan, mutta käski myöhemmin todennäköisesti Gezeliuksen kirjeen saatuaan konsistoria lähettämään tarkempia tietoja promovoitavien lukumäärästä, kotipaikasta ja opintojen edistymisestä. Myöhemmin keväällä hän kirjoitti uuden 
lupakirjeen. Sinä vuonna promootio jäi kuitenkin pitämättä, eikä Gezelius halunnut sen järjestämistä vielä seuraavan vuoden toukokuussakaan, jolloin professorit aikoivat vihdoin käyttää kanslerin antaman luvan. Valittaessaan Brahelle sijaiskanslerin menettelystä filosofinen tiedekunta sanoi viivytyksen johtuvan siitä, että lupaa oli alun perin anottu tämän tietämättä. Päätös oli tehty piispan poissaollessa, ja myöhemmin unohdettiin kysyä hänen suostumustaan. Tiedekunta pyysi, että joskus aikaisemminkin esiintyneen käytännön mukaan rehtori tai dekaani saisi lukea kanslerin lupakirjeen, jos Gezeliuksella ei olisi muitten tehtäviensä vuoksi mahdollisuutta osallistua promootiojuhlallisuuksiin. Brahe antoi tähän suostumuksensa, ihmetteli tapahtunutta jarrutusta, mutta huomautti samalla, että konsistorin tuli noudattaa vastaisuudessa konstituutioita eikä tehdä tällaisia päätöksiä ilman sijaiskanslerin suostumusta. Promootio oli vihdoinkin viivyttelemättä järjestettävä.

Gezeliuksen vastaus ansaitsee erityistä huomiota: "Viime postissa olen saanut Teidän Kreivillisen Korkeutenne kirjeen 3 päivältä huhtikuuta, missä T. K. Korkeutenne sanoo ihmettelevänsä, miksi olen jättänyt käyttämättä promootioluvan (licentiam creandi Magistros), sekä suosiollisesti käskee minua nyt T. K. Korkeutenne sijasta sen kuuluttamaan. Noudatan kuuliaisesti käskyä, kunhan vain promoottori kandidaatteineen ehtii valmiiksi, mitä yhä epäilen. Sillä osa heistä on väitellyt juuri näinä päivinä, osa on väittelemättä. Lisäksi tulevat muut tutkinnot ja harjoitukset, jotka kuuluvat promootioon tai jotka on suoritettava sitä ennen, eikä muitakaan valmisteluja saada aivan pian suoritetuiksi. Kovin julkeita ovat ne, jotka rohkenevat mennä totuuden vastaisesti kertomaan T. K. Korkeudellenne, että minä muka olisin viime vuonna estänyt promootion - yliopiston kunniaa pyrin minä varjelemaan enemmän kuin kukaan heistä - sillä kun he kerran eivät vieläkään pysty pääsemään valmiiksi, kuinka se sitten olisi voinut käydä päinsä viime vuonna? Toivon saavani pian keskustella T. K. Korkeutenne kanssa tästä sekä paljosta muusta typeryydestä, jota yritetään tehdä, yliopiston konstituutioiden vastaisesti..."

Henkilökohtaisen loukkauksen aiheuttamaa vastareaktiota ja yliopiston kurinpalautusta on Gezeliuksen motivaatiossa vaikea erottaa toisistaan. Siteerattu kirje osoittaa, ettei promootion jarruttaminen johtunut ainakaan kokonaan sijaiskanslerin syrjäyttämisen aikaansaamasta pahastumisesta, vaan Gezelius näyttää ensisijaisesti taistelleen Turussa havaitsemaansa "vallattomuutta" vastaan, mistä hän mainitsi Brahelle myös toisissa yhteyksissä. Mutta kuvaavaa on jälleen, että Gezeliuksen oppositio promootioitten liiallisuutta vastaan heräsi uudelleen v. 1677, jolloin taistelu Petraeuksen kanssa oli alkanut ja välit konsistorin kanssa olivat katkeamispisteessä. Nytkin piispa katsoi kandidaattien tason jäävän sen alapuolelle, mitä maistereilta oli vaadittava. Gezelius kyseli, keitä aiottiin promootioon: "...ellei sitten niitä, joille fysiikan professori (Petraeus) on opettanut fysiikkaa. Kuitenkin tahtoisin nähdä, keitä he ovat". Hankauksista huolimatta vuoden 1677 promootiokiista ei näytä menneen kanslerin selviteltäväksi."
 

Pentti Laasonen - Johannes Gezelius vanhempi ja suomalainen täysortodoksia. Suomen Kirkkohistoriallinen Seura, 1977. s. 335-338.

"Klockan 3 e. m. vandrade herrar studiosi en corps, med flygande fanor och klingande spel, till Majfältet, som var ½ mil utanför staden i Grannskapet af Gumtäckt. 
Der, på en lågsluttande äng nedanför ett granbevuxet berg med utsigt åt landsvägen och sjön der hade man nu 
arrangerat fanor och tält och kanoner etc. och (det vigtigaste) de långa punschborden. 
Oaktadt kölden blef det snart muntert och rörligt bland den stora skaran, synnerligen sedan en hvar med 
en värmare helsat vår glada fest. 
(Och visserligen kunde man hela qvällen betrakta punschborden såsom kakelugnar i lekamlig och andelig måtto. 
Och mången värmde sig der tills han somnade af hettan.) 
- Men detta i parenthes. Man slog nu boll under det Musiken spelade och glasen klingade. 
- Canceller och Rector blefvo, hvar för sig, vid deras ankomst uphurrade, och mössorna flögo dervid i luften. 
Denna del af qvällen, den mest sansade, var kanske den mest roliga, medan alla ännu ägde förmåga att känna den rätta glädjen, och innan ögat stöttes af njutningens öfvermått. 

Men sådan är ungdomen en sednare stund, då glädjens och punschens ångor mildrat det torra i mången lärd physiognomie, då mången bister mund drog sig till löje och mången stel och alfvarsam man friskt rörde sig bland ungdomens hvimmel, dens glädje var visst icke förkastelig. Menniskan, ungdomen, och i synnerhet vår stela, tröga ungdom, smidd i denna stunden evigt enahanda anderiktande men kroppsödande studiernas verld, måste understundom slita sig lös derifrån och, med hela den sparsamt njutna, domnade och återvaknade ungdomsglädjens yrsla, kasta sig öfver stundens fröjd, och i den finna en själens hvila, men ett sinnenas vaknande till ett fullare, lefnadsfriskare lif.

Derföre eho som äger ett varmt hjerta i sin barm, det tänkandet icke förstelnat och njutningen icke förslöat,
han skall visserligen med glädje såsom med måtta, här tömma sitt glas och deltaga i vår Ungdomsfest. 
Men jag glömmer vår fest. 
-Nu trädde en stor ring tillsamman; Mag. Schauman, talare för dagen, proponerade hans Majestät Kejsarens skål omnämnande „det skydd, hvarmed han hägnade vetenskaperna inom sitt land, på hvilket de af honom stiftade 300 skolor och instituter äro ett talande bevis." 
Under hurrarop och kanonskott dracks denna skål helgad af punschens patriotism. 
Efter denna den första och underdånigaste följde en mängd andra för vederbörande, kejsarinnan, 
samtliga Cancellerer etcet. - i skyldig ordning och med skyldigt hurra för hvarje. 
— Vid denna tid, sedan glasen länge klingat rundt kring det fullsatta dryckesbordet, blef det mera stojande, 
mera rörligt än förr, och här och der lägrade sig en hjelte, nedtyngd af sina våta lagrar. 
Men, för att draga en slöja öfver små förvillelser, i allmänhet gick det räkt hyggligt till, ehuru kanske mindre måttligt än på de 2 Majkalas jag förut öfvervarat. 

Men sådant öfversågs lätt i den allmänna glädjen, heldst när äfven högmögende samtliga utbytt sina doktorsminer 
mot längesedan aflagda studentafasoner. sjöng med i en skrålande chör i ett af tälten, kammarrådet B. brottades med Consulen W. och tumlade muntert om i gråset, dansarrangeurn Gripenberg dansade med i en förvirrad Stöfvelfrançaise etcet. Glädjen fortfor tills punschen var slut, hvilket inträffade klockan circa 211, då alla, nästan en corps aftågade under musik och lemnade platsen åt en mängd slödder, som skockat sig der omkring för att komma åt både vått och torrt. 
Sällskapet anlände i munter ord- ning (t. ex. 9 på en droschka) till staden, förde litet bud på senatstorget, 
läto musiken spela opp, och skingrades slutligen hvar till sitt.

Facit: En rolig eftermiddag.

För min lilla person, var jag med öfverallt der glädjen var bäst och störst, kom för sent för 
att vandra med stora hopen ut; vandrade efter, och fick fri skjuts med bror Janson: 
- Hem vandrade jag med stora hopen och närmast i sällskap med Zimmerman. Trött af det myckna springet men 
skäligen lätt i hufvudet somnade jag godt.

Facit för mig: Roligt för 5 Rdr 12 Sk. Rgds."

Zacharias Topelius - Dagböcker II. red. Paul Nyberg. 1918. s. 275-278.

"Philosophiæ Magister Promotion

d. 21 Junii 1836.

En kort beskrifning.

Så var då den stora, den festliga dagen inne, då 60 unge mäns mångåriga mödor skulle lönas med lagern; 
högtidlig dag helgad åt Sånggudinnorna som tacksägelsegärd, åt dagens män som upmuntran och belöning, 
åt oss andra som en mägtig sporre.

Den sköna dagen kom klar och vacker, skymdes middagstiden af en öfvergående regnskur, men var i det hela 
ett Juniisolens värdiga barn.

Klockan 6 på morgonen dundrade kanonerna på Svea- borg, den physiska magtens hyllning åt den andliga. 
Några timmar förgingo under förberedelser. Kl. 9 började gatorna hvimla, strömmarne drogo sig åt universitetet till,
 den stora bron befolkades, i farstun visade sig marskalkar och dylikt folk i full gala. Nu strömmade fram vagnar 
och equipager; dubbeldörrarne upslogos kl. 10. Den sköna Solennitetssalen var nyligen putsad, skranket kring  cathedern rosenbeklädt. 

- Skaror inströmmade; fruntimmernas bänkar och halfrunden deromkring fylldes småningom. 
Marskalkarne, 8 till antalet, voro i ifrig bestallsamhet. Verser utdelas. 
Allt är färdigt, väntande i full gala.

Magistrarne, med Promotor i spetsen, inträda, taga plats kring cathedern. Sedan Senaten, Academiestaten, 
m. m.. Musiken på Lektarn spelar, en skön sång, orden af L. Stenbäck, musiken ur Spohrs „Die letzten dinge", 
under Pacii ledning. Allas sinnen stämda för högtidliga intryck.

Promotor, Rector Pipping, öpnar högtidligheten med ett Latinskt tal, hvarunder marskalkarna med confect sockra 
för damerna det torra Latinet. Academiens Secreterare upläser hans Kejs. Maj. tillstånd till denna act. 
Promotors Latin flödar i långa lärda meningar öfver hans läppar; da- merna, föga belåtna med denna qvarlefva 
från den barba riska peruktiden, tröstas åter af marskalkerna.

Magisterfrågan om Rom. och Grek. Litteraturens värde, upläses af Adjuncten Blomqvist, och besvaras af Primus, 
Cajander. På Promotors upmaning upläses, eden och bekräftas från hvarje mund med ett högtidligt: 
„Ita me Deus adjuvet!" O att I aldrig, aldrig glömden denna ed! Nu äro de värdiga kransen. 
Den sköna musiken börjar, hög, alfvarlig och outsägligen ljuf tillika. Af de 6 jubel. magistrarne stiger den 
ende närvarande, den värde Rector Johnson från Björneborg, fram. När den friska kransen lägges kring silfverhåren, 
gråter den gamle, och mången ung med honom. 
- Efter honom framträda de unge, hvar i sin ordning, krönas med kransen, vigas med ringen, belönas med diplomet. 
Ack, hur följde icke månget öga med tårar af fröjd och hopp de unge der de framträdde. 
En älskad faders eller moders, en systers eller kanske äfven en fästmös ögon, hvilade här med kärlek hvar på sin. 
Och den, som äfven blott med vänskapens ögon såg derpå, o, hur svällde ej hans hjerta af innerlig rörelse 
vid denna högtidliga akt!

Vid aktens slut framträder Ultimus, Moberg, tackar damerna och upläser verser. 
Damerna upstå; sidenklädnin garnas frasande liknar vindens sus i en poppelskog. 
Ytterligare utdelas en poetisk helsning, Componerad af Nervander. 
Musik och Sång slutade denna högtidlighet, af hvilken säkert mången i sin barm bär ett ljuft och lifstids långt 
minne.

Slut kl. 2.

Hvarefter sälskapet aftågade till kyrkan och bivistade gudstjenst, för att sålunda nedkalla Guds välsignelse öfver 
menniskors verk. Dock, menniskors verk är det icke allena, ty: all god gåfva kommer ofvanefter ifrån ljusens fader.

Om aftonen var stor bal på Societetshuset, hvilken jag bivistade bjuden, såsom en af Österb. afdelningens 
representanter. Allt hvad hufvudstaden och kringliggande nejder hade lysande och gentilt var här församladt. 
Detta oaktadt var societéen enligt cavaljerernas omdöme mycket treflig och dansen högst liflig. 
Soupée intogs kl. 1-5 på morgonen andra dagen, och Damerna gingo klockan 6. 
→ Kl. 9 andra morgonen vandrade jag välbehållen hem; hade måst vänta för ett ihärdigt uthållande regns skull. 
Mycket vore om denna bal att säga, hvilket jag förbigår."

Zacharias Topelius - Dagböcker II. red. Paul Nyberg, 1918. s. 293-295.

Zacharias Topeliuksen jälkimerkintöjä vuoden 1840 promootioista:

Vuoden 1840 promootiot ja samalla vietetyt yliopiston 200-vuotisjuhlat olivat esillä olevan aikakauden huomatuimpia juhlatilaisuuksia. Aikalaiset näkivät näissä viikon kestäneissä juhlallisuuksissa kansallisjuhlan ja tavallaan päätteen Turun vanhan Akatemian hengelle sekä alun uudelle aikakaudelle. Juhlavuosi tuotti suuren joukon ratkaisuja. Nuori (per. 1838) Suomen Tiedeseura toimitti julkaisusarjansa ensimmäisen niteen julkisuuteen, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaisi Lönnrotin Kantelettaren muita mainitsematta. Venäläis-suomalaisen kulttuuriyhteistyön kannalta juhla oli myös merkittävä. Mukana oli edustajia naapurimaista, juhlituin vieras oli kuitenkin riemumaisterina mukana ollut vanha runoruhtinas F. M. Franzén, jonka tyttärentytär Rosina von Haartman oli yleisenä seppeleensitojattarena. Promootiossa oli mukana myös Zacharias Topelius, jonka merkinnät promootion jälkeisenä päivänä ovat korutonta kertomaa kaikkien kovien riemujen jälkeen. Ruotsinkielisiä. Topeliuksen kok. HYK. Painettu: Topelius, Dagböcker IV, 21.7.1840, s. 382, 384-85.

"Vielä äsken olimme sivistyksen, so. tavallaan koko ihmisyyden juhlittuja edustajia; kaikkien silmät katsoivat meitä. Kun menimme ulos, niin kaikki kansa pysähtyi kadulla ja vahdit tekivät kunniaa. Vanhat ja nuoret juoksivat jälkeemme, ylhäiset kerjäsivät pääsylippuja saadakseen nähdä meidät, alempi kansa tungeksi, töni, nyhji, riiteli ja tappeli vain meidän takiamme. Kaunottaret hymyilivät meille, niiasivat meille, kiittivät meitä. Korkeissa asemissa olevat tarttuivat käteemme ja imartelivat meitä, rikkaat halusivat juoda veljenmaljan kanssamme. Oppineet kilistelivät laseja ja väittelivät kanssamme. Meidän nimemme painettiin varmaan tuhansia kertoja sanomalehtiin ja kirjoihin. Maineemme kiiri yli koko maailman. Vieraat kuninkaat lähettivät piispoja ja professoreita tänne onnittelemaan meitä, ruhtinaat ja ruhtinattaret tanssivat juhlissamme, kreivit ja paronit olivat vähäarvoisia meidän seurassamme. Kaikki kellot soivat meidän kunniaamme, kirkot valmistettiin vastaanottamaan meitä, oratorioita esitettiin meille, kanuunien laukaukset tiedottivat laajalle meidän kunniaamme. Meidät julistettiin juhlallisesti viisaiksi ja oppineiksi, meidät kruunattiin laakereilla, me katsoimme alentuvasti mahtaviin ja ylhäisiin, jotka istuivat nöyrinä hiljaisuudessa alapuolellamme. Kun me puhuimme, kuuntelivat kohta useat tuhannet pienintäkin sanaamme. Jos me aivastimme, toivottivat heti yhtä monet tuhannet »terveydeksenne». Kun me kumarsimme, heti kajahti laukaus, joka oli kyllin kova herättämään miljoonia unikekoja makeimmasta unestaan. mahtaville ruhtinaille: »maljasi, sinä kallis Nikolai», ja hänen nimensä perillistä kutsuimme tuttavallisesti »hänen rakastettavuudekseen.» se oli aikaa, jolloin näimme Suomen valioväen, sen kukan jalkaimme ääressä, jolloin oikkummekin herättivät ihastusta tai epätoivoa, jolloin me käyttelimme tuhatruplasia kuin kopeekoita, jolloin me annoimme päivällisiä, aamiaisia, tanssiaisia jolloin sanoimme kauneimmalle Suomenmaassa: »kanna tämä muistona minusta», ja hän sanoi taas sydämessään meille: »kanna sinä tämä muistona minusta». Me sanoimme vaan

Ah,

Mutta mitä me olemme nyt? Meillä on sama nimi kuin ennenkin mutta meidän osamme on esitetty, me olemme teatteriprinssejä, joiden kruunut ovat pudonneet esiripun mukana. Me emme ole mitään - kuten olimme ennenkuin hetken ajan uskoimme olevamme kaikkea. Me, jotka äsken määräsimme maailman kohtalon, meillä on nyt täysi työ määrätessämme omasta kohtalostamme. Me, jotka sanoimme Majesteetille: >>sinä» ja suhtauduimme ruhtinaisiin ja prelaatteihin halveksivasti, sanomme nyt suutarillemme: »palvelijanne, hyvä herra!» ja pyydämme nöyrästi, että räätälimme olisi tyytyväinen meihin. Kun menemme ulos, emme tee mitään vaikutusta, ajurit roiskuttavat meidän päällemme kuraa, ja hoipertelevat kisällit tyrkkäävät meidät katuojaan. Ei edes kissa väistä meitä. Meillä on täysi työ edustaa itse itseämme. Laakerimme ovat kätkössä ja kuihtuvat, kärpäset tekevät tuhmia todistuksillemme. Jokaista koulupoikaa tituleerataan kuten meitä. Mitä pyhittävät meitä nyt päivälliset ja tanssiaiset? Toivomme että meillä olisi tyhjennetyt pullomme täysinä. Toivomme että meillä olisivat tuhatruplasemme. Voi tätä surullista näkyä: laskuja ja krapula! Punssiläikkiä vaatteissa, tyhjyys taskuissa, karhuja rappusilla -voi surkeutta!

Sic transit gloria mundi! Viisaus on kupla vain, kunnia on pelkkää huminaa ja ihmisen suuruus utua, joka pian katoaa.

Mutta odota! Kun muutama kymmenluku on mennyt, tulee toinen riemujuhla. Silloin olemme taas juhlittuja, nimemme elävät jälleen. Ne vedetään esiin vanhojen papereiden tomusta. Yhden kohdalla sanotaan: »tätä me emme tunne!», mutta toisen kohdalla huokaistaan: »hän oli suuri mies, hän!», ja kolmannen kohdalla voivat laakerit kukkia ikuisesti.

[Rääppijäiset Seurahuoneella:]

Lattia, joka ennen oli ollut valkoinen, oli nyt musta kuin yö. Rikki lyötyjä pulloja, särjettyjä tuoleja, lasinpalasia, sikarinpätkiä, pullonkorkkeja, punssi- ja bischoffmeri, lyötyjä sankareita siellä täällä makaamassa sohvilla, toisia, jotka syleilivät toisiaan. Jotkut kilistelivät lasejaan niin kovasti, että ne menivät palasiksi, jotkut etsivät kadonneita takkejaan ja myssyjään, toiset huusivat lisää punssia. Yksi seurue seisoi eteisessä ja lauloi, toinen istui portailla laulua kuunnellen ja laseilla tahtia lyöden. Jotkut vielä hassummat ottivat puupukit, jotka olivat ruokapöydän alla, ja juoksivat niiden kanssa ympäri, niin että muut olivat menettää korvansa."

toim. Mikko Juva, Vilho Niitemaa & Päiviö Tommila - Suomen historian dokumentteja 2, 1970. s. 59. 

'Kirje Helsingistä kapteeni Leopoldille Bessarabiaan, Helsingfors Tidningar nro. 45 Lauantai 1, Kesäkuuta 1844.

Hyvä herra,

Nyt on kevät. Aallot, tuulet, vaahterat, lehmukset, tammet, koivut, kotkat, soidinmenot, lantit, karhut, kaikki on kaunista ja profeetallista, kaikki on hentoa ja poeettista, tenttejä, tutkintoja, opinnäytteitä, arvosteluja, maljoja ja skoolauksia, laseja ja kestejä, juhlia ja puheita, kärpäsiä ja koita, poisheitettyjä foliantteja, lähtökiireisiä luutnantteja, kuulakkaita ylioppilaita, samanlaisia yhtiöosakkaita, kauniita naisia burnuuseineen ja parasolleineen, maitopartaisia puseropukuisia pojankoltiaisia palloineen, matkarattaita ja vuokrailmoituksia, höyrylaivoja ja veiviveneitä, uusia romaaneja ja tuoreita appelsiineja, matkailevia paviaaneja ja kauniita maalaisserkkuja, kaikki suloista ja levotonta, kaikki ihanaa ja rakastettavaa, kaikki kuivaa ja kosteaa, kaikki... lyhyesti sanottuna, kaikesta näkyy että on kevät. Te ymmärrätte. Kaikki on viheriöi ja on nupullaan, kaikki on toivoa täynnä. Jokavuotiseen tapaan viheriöivät tänäkin vuonna ensimmäisinä Katajanokan turvekatot, ensimmäisinä ne ylevänkorkealla paikallaan ovat haluttomia 'olemaan kasvussaan muita huonompia'."

"Yliopisto elää nyt kiireisintä korjuuaikaansa, kaikki voimat on viritetty puimiseen, ja vuoden sato on antoisa. On toiveita saada hyvää siemenviljaa. Liki 50 Filosofian Maisteria tilaa jo sormuksia kihlautuakseen ikivanhan morsiamensa Viisauden kanssa... kuiskaillaan, että monet tilaavat kahdet sormukset, toisen nuoremmille ja todellisimmille neidoille. Uudet tutkinnot virittävät puoliriutuneista nuorukaissydämistä joka päivä järkäleenpainoisen huolen, ja talojen isännät ja emännät iloitsevat ylenpalttisesti jokaisesta tutkinnosta, sillä kirjanpölyt huuhdellaan kurkusta alas. - Tulevat maisterit ovat pitäneet kokouksen ja valinneet seppeleensitojattaren; jos haluatte arvata, oikeaa taloa voi vapaasti etsiä Kruununhaasta Senaatintorille saakka, vanhaa leikkiä mukaillen." 

"Teille on ehkä uutinen, että saamme myös Filosofian Tohtoripromootion. Vielä ei ole tiedossa, nimitetäänkö joitakin riemu- tai kunniatohtoreita; tutkinnon ja väitöksen kautta tohtorinarvoon oikeutettuja lienee viisi. Promootiopäivän uskotaan olevan hieman ennen juhannusta."

Zacharias Topelius - Helsinki Zachris Topeliuksen silmin: Kertomuksia 1830- ja 1840-lukujen Helsingin elämästä, toim. ja suom. Rolf Martinsen, Helsinki Seura, Helsinki, 2009. s. 116-117.

"Helsingistä. Helsingfors Tidningar nro 51. Lauantai 29. Kesäkuta 1844. Kirje kapteeni Leopoldille Bessarabiaan.

Hyvä Herra,

Elämässä on monia taistelukenttiä, toiset miekkaa, toiset sanaa varten, toiset ovat veren punaamia, toiset musteen mustaamia, kaikki kunniakkaita, kun niillä käydään kunniallista taistelua hyvän asian puolesta. Te Herrat tsherkessintappajat kaiketi uskotte, että me Apollon soturit tiedämme laakerista vain sen verran, että siinä säilötään lakritsia. Ei, Hyvä Herra, me olemme sille varsin läheistä sukua. Lukekaa Ovidiusta ja huomaatte, että laakeripuu on hahmoaan muuttanut kaunotar, joka oli yöjalassa lyyran jumalan kanssa ja rakkauden hetkellä "vapautui itsestään". Muusien kisailukentällä moni voipuneena vielä tänäänkin tavoittelee pakenevaa Dafnea, ja vielä tänäänkin viisauden kaunotar muuttuu monelle... puuksi. Entä sitten! Laakeri ei ole päämäärä, se ainoastaan vilvoittaa taistelun kiihkeydessä. Pankaa merkille, kuinka tänä äärimmäisenä aikana henget käyvät rajua taistelua toisiaan vastaan. Kuinka sana särkee ennakkoluulon paksuimmankin haarniskan. Kuinka kirjapainot lähettävät Tshingis Khaneja hävittämään ja valloittamaan maailmaa. Äskettäin kummitteli ruudinsavussa. Nyt kummittelee ajan painostavan ilman auteressa. Uskottetko aaveisiin?

Olen maininnut laakerin, koska laakerintuoksu leijuu vielä tälläkin hetkellä Helsingin yllä, koska 'voitonliput saavat ilman tuntumaan viileältä', kuten Herra Hovimarsalkka von Beskow niin sievästi sanansa asettelee. Promootio on pidetty. Siitä on ollut sanomalehdistä luettavissa enemmän tai vähemmän jäykkiä kuvauksia. Oletteko nähnyt kasvitieteilijän prässäävän kukkaa harmaiden makulatuuripaperien välissä?

Vasta huhtikuun lopulla päätettiin anoa armollista lupaa Filosofian Tohtoreiden promootion pitämiseen. Tuolloin oli vain kaksi Lisensiaattitutkinnon suorittanutta, eikä yhtään tohtorin opinnäytettä ollut tarkastettu. Mutta tutkinnot ja opinnäytteet täyttivät yliopiston salit oppineisuudella, ja kun viimeinen opinnäyte oli tarkastettu kesäkuun 20. päivänä, oli 21. päivänä Tohtoreita valmistunut viisi.

Kaikki kuusikymmentäyksi tulevaa maisteria olivat täysilukuiset heinäkuun 7. päivänä. Priimus oli Hra J. E. Bergroth (31 ääntä), Ultimus Hra W. Lagus (29 ääntä), Gratisti Hra W. Pesonius. Äänten keskiarvo oli edellistä promootiota korkeampi, mihin myötävaikutti se, että aikaisempi korkein mahdollinen äänimäärä 36 oli noussut 39:ään Venäjän historian ja kirjallisuuden tultua nyt oppiaineeksi. - Laakerinlehdet tilattiin Pietarista, ja 14 nuorta neitoa avusti seppeleensitojatarta sidontatalkoissa. Tämänkertaiset maisterit olivat edeltäjiään ajattelevaisempia, ja useimmat heistä olivat antaneet tiedoksi päänsä ympärysmitan. Teitä ehkä huvittaa tieto, että mitoiltaan kaikista päistä pienin sattui olemaan Priimuksella.

Muut ovat selostaneet juhlamenoja muualla. Paikalle oli saapunut lukuisia matkustavaisia. Juhlasalin täytti varsin kirjava ja loistelias yleisö. Pelättiin tungosta ja kuumuutta, ja siksi monet olisivat mieluummin halunneet käytettäväksi Nikolainkirkon tiloja. Eri virkakunnat ja kauniit daamit mahtuivat varsin hyvin 600:lle istumapaikalle; ahtaampaa oli niiden keskuudessa, jotka seisoivat puoliympyrän muotoisen salin reunoilla. Muutamasta avoinna olleesta ikkunasta virtasi viileää ja raikasta ilmaa, ja kuumuudesta kärsittiin ainoastaan salin ylempänä ja etäämpänä olevissa osissa. Hajapilvet lievensivät auringon poltetta, ja sää oli mitä miellyttävin klo 9:ään saakka aamupäivällä, jolloin alkoi sataa tihuttaa.

Komea marssi tervehti promovendeja, kun nämä saapuivat saliin. Noin 28 sopraanoa ja alttoa, sekä yhtä monta tenoria ja bassoa lauloi aluksi koraalin ja sitten Mozartin, Spohrin ja Händelin kuoro-osia sanoituksin, jotka oli vartavasten laadittu tilaisuutta varten. Myös Hra Pacius oli säveltänyt tähän tarkoitukseen yksinkertaisen säkeistön viehättävin sävelkuluin. Seremonia alkoi. Solakat, kullalla kirjailtuihin asuihin sonnustautuneet juhlamarsalkat piristivät oppineiden latinankielisten puheiden aikana daamien mieltä valtaisilla  makeistarjottimilla. Kauempana olleet eivät kuulleet juuri lainkaan puheita, kysymyksiä, vastauksia eivätkä valanvannontaa. Kanuunat, jotka jo aamulla olivat sataman laitureilta antaneet päivälle tervehdyksensä, antoivat nyt järeän bassonsa kajahtaa jokaisen kerran, kun seppele kosketti nuorukaisen otsaa, mutta niidenkin jyrinä kuului saliin kumeana ja heikkona.

Mutta suloisina soivat kuoroesitykset oikeanpuoleisen parven korkeuksista, lämpimät ja suuret tunteet saivat nuorukaissydämet paisumaan, daamien ruusuisista riveistä suuntautui vaivihkaisesti kauniita, säteileviä katseita kohti valkoisella ja vaaleanpunaisella silkillä verhoiltua, ruusuköynnöksin somistettua parnassoa. Ja etumaisena parnassolla seisoi seitsemänkymmentäkahdeksan vuotias riemumaisteri, joka oli promovoitu vuonna 1792 ja nyt seppelöity yhdessä nuorukaisten kanssa, joista yksi ja toinen on myöhemmin kumartava harmaahapsisen päälakensa uuden ajan laakeroitavaksi vuonna 1894! Aivan kuten merimies kuunkirkkaana aamuna näkee peilityynellä ulapalla yllään ja allaan taivaanholvin kokonaisena, pallomaisena ja itsensä sen keskipisteenä, samoin seisoivat nyt nämä nuorukaiset kokonaisen, pyöreän vuosisadan keskipisteessä allaan 50 tähtikirkkaan vuoden menneisyys, yllään toisten 50:n auringonkierron tulevaisuus ja ympärillään oman aikansa kuvastimenomainen ulappa, jossa korkeuden ja syvyyden säteet niin ihmeellisesti kohtaavat, murtuvat, hajaantuvat, limittyvät ja kirkastuvat eriskummaisina valonvälkkeinä.

Tämän jälkeen suuret väkijoukot seurasivat kulkuetta kirkkoon, jossa jumalanpalvelus kesti kaksi tuntia. Vuoden 1844 nuorukaiset kokoontuivat myöhemmin päivällispöydän ääreen Kaivohuoneella, vuosien 1836 ja 1840 maisterit Kaisaniemeen. Kaikki vanhemmat promovoidut kantoivat frakin vasemmalla puolella vihreästä silkistä tehtyjä seppeleitä. Ja aterian aikana giljotineerattiin lukuisia hopeakaulaisia jakobiineja.

Tanssiaiset alkoivat illalla klo 9. Yli 800 vierasta oli kutsuttu kaikista sivistyneistä luokista; millaisia tärkeitä huolia nämä kutsut aiheuttivatkaan! Tilaa oli riittävästi, näkymät olivat iloisia, eloisia, vaaleita, eivätkä niin tummansävyisiä kuin vuonna 1840. Taannoin pääkaupunkilaiset suhtautuivat pilkallisesti 'maalaisserkkuihin', oli kovin paljon huomautettavaa vaateparsista ja pukeutumisesta, käytös- ja puhetavoista; kiitos sinulle, oi muoti, kaiken olet tasoittanut, samanlaistanut ja siloitellut; nykyisin ei yksikään laskos, ei hiuskiharakaan, ei vähäisinkään ele paljasta maalaistyttöä tai pikkukaupungin tätiä; tout au niveau. Tanssittiin kolme katrillia ja lopuksi taukoamaton cottillon.

Tanssiaisten kerrottiin olleen hauskat. Syötiin, juotiin, oltiin kolmen tulen välissä: kanuunoiden, samppanjan ja kauniiden silmien; hiivittiin kotiin, sätittiin sadetta... Mutta tanssisalissa esitettiin sitten saapas-galopadi sadoin toisiaan risteävin komeettaradoin, melkein kuin hyttysten tanssi auringonpaisteessa.

Lauantaina pidettiin Rääppiäiset. Pantiin merkille, että poikkeuksellisen harvat vanhemmat herrat olivat kunnioittaneet nuorisoa läsnäolollaan. Vanhin ja loistavin oli kuitenkin kunnianarvoisa riemumaisteri, joka saaden osakseen monen nuoren sydämen kunnioituksen ja säilyttääkseen muiston läsnäolostaan ilmoitti aikeestaan perustaa suurehkon stipendin suomenkielen hyväksi. Toistuvat hurraahuudot ilmaisivat nuorten kiitollisuuden tästä jalosta lupauksesta.

Vuoden 1844 promootio kuuluu nyt muistoihin; sen vihityt nuorukaiset kuuluvat tulevaisuudelle ja toivolle. Sen jälkeen kaupunki vaihtoi muutamassa tunnissa hahmoaan. Maalta tulleet ja kaupunkilaiset virtasivat pois, kylpyvieraat, ulkomaalaiset matkustavaiset alkoivat jo muodostaa eleganttia seurapiirijoukkoa."

Zacharias Topelius - Helsinki Zachris Topeliuksen silmin: Kertomuksia 1830- ja 1840-lukujen Helsingin elämästä. toim. ja suom. Rolf Martinsen, Helsinki Seura, 2009. s. 121-122. 

"Kapitel 4.

Om promotioner
§ 171 Promotioner ega Fakulteterna anställa, den historiskfilologiska och den fysiskmatematiska till utdelande af magistergrad åt kandidater i dessa Fakulteteter, och samtlige Fakulteterna för att med doktorsgraden utmärka dem, som genom licentiatexamen, enligt hwad förut nämndt är, högre lärdom i de till hwarje Fakultet hörande wetenskaper ådagalagt. Promotion af magistrar anställes hwart tredje år, men af doktorer endast då någre licentiater sig dertill anmält, och ske dessa promotioner med de högtidligheter samt berättiga till de insignier, som hittills brukliga warit. Ej må likwäl promotion förrättas, derest icke Kansler, på framställning af Fakulteten, dertill meddelat tillstånd, hwilket wid promotionsakten uppläses.
Ifrån Kejserliga Kungörelse datum 26 maj 1862.

§ 172 Teologiska Fakulteten tillkommer att diplom och öfriga insignier öfwerlemma åt de teologie doktorer, hwilka af Kejsaren med denna wärdighet blifwit hugnade. Fakulteterna hafwa ock rättighet att wid förefallande promotioner, med Kanslers minne och bifall, utdela honorär doktorsgrad åt sådane inländske eller utländske män, som genom lärda arbeten af utmärkt wetenskapligt wärde eller andra till wetenskapernas befordran ländande förtjenster förwärfwat sig rätt att med denna hedersbewisning ihågkommas, hwilken likwäl icke wid ansökning om ledig tjenst inom Universitetet medförer de rättigheter, som tillkomma dem, hwilka efter behörigen aflagda lärdömsprof doktorsgrad wunnit.

§ 173 Rättighet att blifwa promotor ege inom hwarje Fakultet en hwar af dess ordinarie professorer, i den ordning de innehafwa säte i Fakulteten, hwilken ordning, sedan turen blifwit genomgången, ytterligare följes drån den äldste till den yngste.
Ifrån Kejserliga kungörelse datum 1 oktober 1863 mom. 6; angående afgifter för promotioner Kejserliga kungörelse datum 26 april 1873.

Hans Kejserliga Majestäts Nådiga Statuter för dess Alexanders Universitet i Storfurstendömet Finland: Med Bihang och register.
1873. s. 52 

"Ett och annat ur dagens språklåda

En glad period i Helsingfors lif är nu inne, vårens, glädjens och och ungdomens tid. Promotionen rycker med allt större och större steg framåt och ger redan åt såväl det offentliga som det privata lifvet en annan prägel än under vanliga förhållanden. Nöjen annonseras ett eller flere för hvarje dag och de resande från landsorten, för hvilka man beräknat dessa förlustelser, infinna sig också nu ganska riktigt. Vid ångbåtarnes och bantågens ankomst är man dagligen i tillfälle att få se en mängd nya ansigten, hvilka bära vittne om den promotionsfeber, för hvilken deras resp. egare kommit att söka bot i universitetsstaden. Dessa ansigten spridas så småningom bland hopen af gamla välkända Helsingforsiska typer och det hela bildar sålunda en omvexlingsrik och glädtig tafla.

Bland gäster, som till promotionerna väntas elleri infinna sig, tilldraga sig vanligen jubelmagistrarne det största intresset såväl från de unge magistrarnes som ock från allmänhetens sida. Denna gång blott ökas detta intresse deraf, att till antalet af de åldrige män, hvilka nu för andra gången ega att mottaga lagerkransen, hör äfven vår frejdade landsman, riksarkivarien Nordström, hvilken man sålunda kunnat hoppas att få åter helsa till fäderneslandet och till hvilken de unge kandidaterne i denna förhoppning utfärdat en särskild inbjudningsskrift. Tyvärr kommer allmänhetens och kandidaternes hopp icke att gå i fullbordan, ty i går fingo de senare ifrån riksarkivarien emottaga en svarskrifvelse, deri han under betygande af sin tacksamhet för inbjudningen förklarar sig icke kunna vara närvarande vid promotionshögtidligheten i Helsingfors. - Af öfrige jubelmagistrar har åtminstone en, doktor N. H. Pinello från Åbo redan infunnit sig i staden. 

Antalet af de unge spekulanterne på lagerkransen känner jag icke, men större än vid någon föregående promotion blir det i alla fall. Ännu i det sista prepareras kandidater en gros och herrar professorer sucka ofver de besvärligheter tentamina och examina förorsaka dem. Nyligen blefvo på en enda dag icke mindre än 18 studenter utnämnde till kandidater och ännu göra sig värdige den akademiska lagern. Hvilka som skola komma att innehafva hedersrummen vid denna promotion, känner man icke ännu, men med temlig visshet tror man sig dock veta att den första äreplatsen skall intagas af kand. G. V. Vasenius, nyl. hvilken erhållit ett högre antal röster än någon annan.

Till ceremonimästare vid promotionsakten hafva promovendi valt docenten S. Lemström samt till öfvermarskalk docenten d:r Fr. Saltzman.

- Valdemar."

'Promotionfeber',

Vikingen 24.5.1873 nro 42. s.1-2.

"Kirje Helsingistä 10. p. kesäkuuta.
Tänne lähdin kaukaisilta kotitienoiltani asioitani ajamaan. Kotoa lähdin tietämättä mihin aikaan olin Suomen pääkaupunkiin tulewa. Tulin näet suoraan maisterinwihkiäisiin. Pari päiwää ennen tätä mainiota juhlaa tulin Helsinkiin, mutta tuskin olisin minä maamoukka halwassa, harmaassa nutussani saanut tästä mitään nähdä, mitään kuulla, ellei meidän kirkkoherramme poika olisi ollut yksi korkeasti oppineista maistereista. Hän oli niin lempeämielinen, että minullekin toimitti sisäänpääsylipun Yliopiston juhlasaliin, jossa wihkiäiset tapahtuiwat. Täpö täynnä oli sali wäkeä, sekä kaupungista että maaseuduilta, herroja sekä nuoria naisia walkoisissa juhlapuwuissa. Keskellä peräseinää oli kateeteri wiheriäin ulkomaan kaswujen keskellä. Ympäri kateeteria seisoiwat nuoret wihittäwät maisterit. Ensinnä piti seppelöitsiä, professori Lindelöf, kateeterista puheen, josta kuitenkaan, kun se näet oli ruotsiksi, en mitään ymmärtänyt; mutta sen jälkeen alkoi seppelöitseminen. Wuorossansa astui kukin nuorista maistereista kateeterin eteen ja professori painoi jokaisen päähän wiheriäisen laakeriseppeleen ja kultaisen, kiiltävän sormuksen sormeen. Tällä aikaa kaikkui ylen kaunis, kielin kertomaton, laulu ja soitto eräältä lehteriltä, jolla werraton joukko naisia ja herroja tätä musiikkia toimittiwat. Nurkassa minä siellä seisoin kenenkään näkemättä ja wiljawat weet nousiwat silmiini, kun tätä komeata komentoa katselin, ihanata laulua ja soitantoa kuuntelin. Pyhältä tuntui minulta tämä päiwä.
  
Yliopistosta tuliwat maisterit tuoreet seppeleet päässä parittain pitkässä saatossa kirkkoon, jossa professori Granfelt heille saarnasi. Oli tämä saarnakin ruotsalainen. Mutta ehkä kaikki puheet tästä tilaisuudessa ruotsiksi toimitettiin, en minä tätä paheksunut, kun minullekin tarjottiin se terwehdysrunoelma, jonka dosentti Krohn oli maistereille kirjoittanut. Tämä runo on näet meidän omalla, suloisella Suomenkielellä.

Koko päiwän maisterit sitten kulkiwat awopäin seppele päässä. Muutkin ihmiset nähtiin juhlapuwussa ja wallan suurenmoiselta näytti wilkas liike ja elämä Helsingissä tänä päiwänä. Oudolta tuo kyllä oli wieraan yksinkertaisen talonpojan silmissä; mutta käsitin minäkin sen, kun erään herran kuulin kertowan seppeleen ja wihkiäisten merkityksestä. Laakeriseppele on näet aina muinoisista ajoista ollut käytettynä kunnianmerkkinä. Nuorukaisen päässä osoittaa se, että hän on ahkerasti lukennut ja hywästi itsensä käyttänyt. Sormus taasen on samoinkuin awiosäädyssä uskollisuuden merkki. Sen kautta nuori maisteri ikäänkuin wihitään hartaasti rakastamaan ja alati työtä tekemään tieteen ja isänmaan hywäksi. Tämmöinen merkitys on näillä wälikappaleilla ja senwuoksi kaikista maanosista kansaa kokoontuu tänne maisteriwihkiäisiin. En woinut ensin olla ajattelematta, kuinka kalliit nämät juhlat mahtawat olla. Mutta ken tahtoo nuoria maistereita tästä wähäisestä ylellisyydestä moittia, kun he waan uskollisesti täyttävät kalliit lupaukset ja welwollisuukset isänmaata kohtaan.

Ja hywin olen minä saanut täällä Helsingissä nähdä, ett'ei suurtenkaan seuroissa kotimaata ja armasta kieltämme ylönkatsota. Olen minä känyt suomalaisessa teatterissa. Siellä näin herraswäkeä riwit täynnä istuwan, ja kaikki taputteliwat he käsiänsä kiitollisuutta osoitaaksensa. Kaunista oli nähdä kuinka siewästi näytteliät tekiwät tehtäwänsä. Ylen suloiselta kuului suomen kieli siellä kaikuwan ja niin ihanasti lauloi neiti Lagus, että sydän oli rinnassani sulata. 

Oi kaikki te hywät ystäwäni jotka ette ole tätä nähneet, jos woisin kuitenkin teille kertoa, kuinka tämä käynti pääkaupungissa on minun sieluani wirkistänyt. Tosin en wieläkään woi olla surematta, että niin monta Suomen kansan hellintä toiwoa wielä on täyttämättä; mutta wallan warmaa on, että Suomelle nyt on aamu koittamassa. Päiwä nousee, jolloin kielemme ei enään ylenkatsottuna tarwitse piileillä korpiemme notkelmissa, waan heleästi helisee oppineitten saleissa ja kaikkein siwistyneitten huulilta, ei ole muu eroitus kuin se, jonka suurempi oppi ja siwistys aina tekee. Toiwokaamme tämän päiwän pian meille loistawan ja tehkäämme mekin puolestamme mitä woimme enentääksemme oppiamme ja siwistystämme. Siten woimme mekin tätä päiwän nousua edistää. Tähän lopetan rirjoitukseni. Hywästi.

- Ukko Pohjanperiltä."

'Kotomaalta', 13.6.1873 Sanomia Turusta s.1.

"Då öfwer ett triennium förgått, sedan en magister promotion firades wid wårt uniwersitet, så hafwa wi troligen att till wåren åter emotse en sådan ceremoniel akt, om hwars betydelse åsigterna på senare tider dock warit ganska delade. Man har uti dessa med kanonbunder, lagerkröning och gästabud illustrerade promotioner welat se en religiös akt i förening med en hyllning åt wetenskapen, dä de i sjelfwa werket ej äro annat än mer eller mindre owäsentliga ceremonier. Promotionen har  wisserligen warit en religiös akt, men wetenskapen bör ej mera änderkasta sig några högtidliga inwigningar, utan söka skaffa sig anseende, hyllning och erkännande genom andra wärdigare medel än de ytliga och bombastiska, som begagnats wid promotionerna, dessa "wetenskapliga messor," wid hwilka wetenskapens ämneswenner tillhandagått såsom chorgossar. Men promotionerna, mena några, hafwa åtminstone betydelsen af national fester, och som sådana borde de wäl qwarstå. Detta synes werkligen mera ligga i sakens natur, men är dock ett oegentligt betraktelse sätt, ty att se någonting nationelt uti promotionen, som till rot och ursprung är en akademisk, en wetenskaplig fest kan wäl knappast komma i fråga, då wi hafwa en mera folkelig prägel och betydelse än promotionerna, för hwilka alltid massan måste blifwa fremmande.

Men utöfwar då promotionen icke något inflytande på sjelfwa de akademiska studierna? Det torde man hafwa swårt att bestrida, men om å ena sidan dessa hwart tredje eller fjerde år återkommande promotioner utgöra en sporre och eggelse till ett snart afflutande af kurserna, så medföra de å andra sidan slarf och jägtande efter examens ' meriter, hwarigenom det akademiska studiet lätt urartar till lexläsning, ett förhållande, som tyckes fått insteg wid wårt uniwersitet, och hwars stekhet och ohållbarhet borde inses, sedan en Schelling, Snellman med flere framstält det akademiska studiets method. Då således promotionen icke har någon betydelse för det egentliga akademiska studiet, så kunde hon saklöst bortfalla. Allmänna opinionen tyckes dock wara för promotionernas bibehållande, och wi tro också, att dessa föråldrade ceremiösa fester komma att fortfara, så länge kandidaterne sjelfwe icke inse det betydelselösa och otidsenliga uti deras firande. Den  ekonomiska sidan af saken hafwa wi icke welat taga i betraktande, alldenstund wi anse henne mindre wäsentlig. Det kan emellertid ej annat än uppwärda förundran att så många af wetenskapens idkare hålla på föråldrade akademiska seder och bruk och med dem i samband stående åsigter om ett slags aristokrati, olika stånd och grader inom wetenskapen, der om någonstädes endast sanning, rätt och frihet borde herrska. Wetenskapens rike är en republik, der inga kastskilnader böra uppställas.

Det knappa utrymmet tillåter oss icke att ingå uti någon utförligare behandling af frågan, men om någon annan af pressens organer upptager henne, skola wi icke underlåta att närmare utweckla wår åsigt."

 'Är magisterpromotionen numera tidsenlig?'
Borgåbladet 1.2.1873 nro 5 s. 1-2.

"Lefwe promotionerna!
Uti sednaste nummer af Borgå Bladet hafwa promotionerna, i en artikel benämd: "är magisterpromotionen numera ", helt kort-omgodt i wetenskapens, i rättwisans och i studiernas namn blifwit förtklarade otidsenliga. Det är förundranswärdt att så stett, men det är dock beklagligtwis fallet; men ännu mer beklaganswärdt är det, att förf. till nämnde artikel framdragit endast några skrala metskäl, men deremot icke widrört ett enda af dessa otaliga, säkra och bergfasta skäl, som tala för desamma. Det war styggt att så göra, och förlåt mig, det war icke ridderligt. - Tänk nu om allmänheter efter denna ensidiga artikel werkligen utan att widare fundera ofwer hela saken skulle fördömma promotionerna, och dessa "wetenskapliga messor", som artikelförf. helt ogentilt behagar kalla dem, för alltid skulle upphöra, O! hwad wore då lifwet för oss arma qwinnor, ja det wore minsann ej mera ens - en dröm.

För att sålunda rädda wåra lif har jag fattat pennan till promotionernas förswar.

Min herr artikelförfattare! Ni börjat Eder uppsats med att tala i wetenskapens namn. Ni säger att wetenskapen "bör söka sig anseende, hyllning och erkännande genom andra wärdigare medel än de ytliga och bombastiska, som begagnats wid promotionerna." Och på ett annat ställe säger Ni att "promotionen förr har warit en religiös akt, men att wetenskapen icke mera bör underkasta sig någon högtidlig inwigning." Alltså, min herre, är det klart att sjelfwa akten och gudtjensten äro för mycket högtidliga för wetenskapen; och som Ni icke tyckes tycka om det högtidliga, så kan man taga för afgjort att Ni anser lagerkransen utgöra det bombastiska wid promotionerna, och för att så dem rätt skämt samma tänker jag Ni anser kanonrundret wara nästan ytligt och likaledes kalaserandet. Efter hwad jag således har förstått Eder, skulle promotionerna så följande form: ingen akt, ingen gudtjenst, ingen lager, mycket mera kanoner och kalaser. Så har jag förstått Eder, och förlåt mig om jag har misstagit mig om Er mening. Men hwarför också icke säga rent ut hwilken hyllning Ni anser wärdigare för wetenskapen. Hade Ni t. ex. sagdt att den wärdigare hyllning bör sökas i granna ordnar, i adelskap och äretillar, se, då hade ju saken warit klar, men nu, nu wet ju ingen hwar den rätta hyllningen bör sökas. Tag derför wetenskapen under armen och gå ut och sök, och säg sedan till om Ni har funnit någon wärdigare. Nej min herre, fördöm icke promotionerna fär wetenskapens skull.

Men icke ens som nationella fester will Ni tillåta dem att existera, ty Ni säger att det är omöjligt att en promotion, "som till rot och ursprung är en akademisk, en wetenskaplig fest" skall kunna wara nationell, "då wi ha wåra landtdagar hwilka alltid måste wara af en mera folkeligt prägel." Månne man werkeligen kan tala om fest i samma betydelse, då man talar om promotion och landtdag. Landtdagen är wisserligen en nationell fest, och en fest dertill, som räcker sina 4 modiga månader, och hwar Ni, min herre under denna tida finner den "folkeliga prägeln" är swårt att inse, såwida Ni icke räknar hela bondeståndet dit. Promotionen åter är en fest, som räcker jemnt lika länge som landtdagens första dag, och som bjuder för ögat lika mycket att se för det stora publikum, som wistas på gatorna, som landtdagens första dag; skilnaden är endast den att wid promotionerna ett oändligt mycket större antal personer och framför allt fruntimmer från landets olika trakter får öfwerwara sjelfwa akten än wid landtdagen; men ändock äro ej promotionerna nationella fester, och hwarför? Jo swaret är: "de äro wetenskapliga, akademiska fester." Min herre tror således att Uniwersitetet har så liten betydelse i landet, att då den firar en fest af sådan betydelse icke landet skulle fira med. Det är ju en gammal sats att Uniwersitetet är landets hjerta, och om så är huru skulle icke landet då följa med sitt hjertats slag. Men Ni will dessutom i en nationell fest se en "folkelig prägel," och denna saknar Ni i promotionerna. Ni ställer Eder på rättwisans ståndpunkt. Ni will att i en nationell fest hwar och en som har lust skall ha rätt att deltaga. Det är wisserligen mycket wackert, men en nationell fest i så widsträckt betydelse kan ännu icke i wårt land åstadkommas. Fördöm derför icke promotionerna som nationella fester för rättwisans skull.

Slutligen påstår Ni att promotionerna äro skadliga för studierna. Ni säger nämnligen att: "de medföra slarf och jägtande efter examens meriter." Ni tror således att promotioneran äro orsaken till slarfwiga, dåliga kunskaper och till äregirighet. Det är föga troligt, ty månne icke t. ex. i de theologiska och juridiska fakulteterna der inga promotioner förekomma, studierna i lika stor procent bedrifwas slarfwigt, och månne icke äfwen ärelystnaden efter witsord der war lika stor som i de andra? Jo säkert, ty der ett sådant frö engång är utsått, nog spirar det upp och bär frukt utan promotionen. Fördöm derföre icke promotionerna för studiernas skull.

I sammanhang härmed säger författaren: "då promotionen således icke har någon betydelse för det egentliga akademiska studiet, så kunda hon saklöst bortfalla." Finlands qvinnor! hör hwilka barbariska ord här utslungas mot promotionerna, ja jag wille säga mot oss, ty promotionerna äro ändock främst wåra högtidsdagar. Det äro wi, som med största intresse följa den unga studenten till parnassen; det äro wi, som binda hans lagerkrans; det äro wi, som dansa magisterkadriljen, det äro wi, som i det längsta hålla ut på promotionsbalen; det är slutligen en af oss som får den hedern och det nöje att blifwa kransbinderska, och ändock tänker man ens icke på oss då man sätter sig till doms öfwer promotionernas "wara eller icke wara." O, det är gräsligt, det är grymt, men man kan icke wänta annat af dessa otacksamme karlar. Men wi qwinnor skola dock aldrig öfwergifwa dessa wåra högtidsfester, nej, wi skola ännu i dödsminuten högt ropa: "Lefwe promotionerna!"

- Petronella Blåstrumpa."

'Insändt. Lefwe promotionerna!'
Borgåbladet 8.2.1873 s. 2-3.

" Vuoden 1882 promootio. "Ensimmäinen laakerein seppelöity nainen."

Keväällä 1882 vietettiin promotio ja minulta kysyttiin, aioinko ottaa siihen osaa. Mutta kuinka olisin voinut ajatella sellaista? Kuitenkin jouduin promotioon, mutta se ei ollut omaa ansiotani.

Eräänä päivänä saapui kaksi sen vuoden promovendia, herrat Georg Hornborg ja Nils Idman luokseni, ja he pitivät puheen, jonka pääsisällys oli seuraava: Kun vuoden promovendit saivat kuulla, että valmistuitte tänä keväänä, he päättivät, että teidänkin tulee olla mukana promotiossa. Ja he kutsuvat teidät meidän välityksellämme osanottajaksi maksuttomaan promotioon sekä pyytävät samalla lausumaan teille, että Suomen ylioppilaat aina tulevat pitämään kunnianaan saada astua kanssanne parnassolle. - Tämän jälkeen he antoivat minulle liput aktiin ja tanssiaisiin.

Nyt tuli minulle pulma, ottaako kutsu vastaan vai ei. Tapasin mm. Valfrid Vaseniuksen, joka lausui:

- Tahtoen tai tahtomattasi olet joutunut edustamaan erästä aatevirtausta. Ja kun olet ollut mukana vaivoissa, ota myöskin osasi ilosta ja palkkiosta. Ota sen vuoksi vastaan heidän ystävällinen kutsunsa.

Mutta nyt syntyi ystävieni ja tuttavieni kesken touhu puvuista, jotka minulla piti olla aktia ja tanssiaisia varten. Jotkut äänestivät silkkiä, toiset samettia. Sanoin, että olin köyhä ja että ottaisin yksinkertaisen mustan villapuvun. Sellainen ommeltiinkin ja siihen kirjailtiin helmikoristeita. Tuskin olivat toiset toimittaneet tämän puvun, kun toiset veivät minut uudelle ompelijalle, jonka piti valmistaa minulle puku tanssiaisia varten. Se tehtiin valkoisesta villakankaasta. Ompelijatar oli hyvin kiinnostunut tehtävästään. Malli otettiin morsiuspuvusta, mutta pukuun tehtiin korkea kaulus ja hihat olivat puolipitkät. Puku oli yksinkertainen ja aistikas pehmeine laskoksineen. Vasemmalle olkapäälle kiinnitettiin valkoinen ruusu. Siitä lähti laakeriköynnös, joka kiersi koko vartalon ja päättyi laahukseen. Pukuun kuuluivat vielä valkoiset hansikkaat, joissa oli kuusi painonappia, ja valkoiset atlaskengät.

Maisterinsormukseni ei ehtinyt ajoissa valmiiksi, joten Valfrid Vasenius antoi minulle lainaksi omansa.

Niiden ylioppilaiden joukossa, jotka olivat käyneet professori Reinin luennoilla, oli herra Hjalmar Basilier, sittemmin kouluneuvos. Hän oli useita kertoja sanonut minulle, että jos hän antaisi promovoida itsensä, hän toivoi, että minusta tulisi hänen seppeleensitojattarensa. Yhtä usein olin vastannut, että se oli aivan mahdotonta. Minulta puuttuivat kaikki edellytykset. Muun muassa en osannut tanssia. 

- Sitä minä osaan sen sijaan, hän sanoi. Ja on kyllä olemassa tyttöjä, jotka osaavat tanssia. Mutta maisterinfranseesi teidän on pakko tanssia kanssani.

Niiden syiden joukossa, jotka puhuivat ehdotusta vastaan, olivat myöskin kehnot vaatteeni. Kaksi pukua oli jo tilattu, ja kolmanteen, joka tarvittaisiin seppeleensitojaisiin, minulla tuskin oli varaa. Silloin hän sanoi, että tulisin sellaisena kuin olin, pääasia olisi, että tulin.

Noudatin hänen neuvoaan sananmukaisesti. Tulin mustassa, huonossa puvussa. Oi voi, millaiselta se näytti! Kun sitä nyt ajattelenkin,,, Jospa olisin löytänyt jonkin paikan, minne kätkeytyä, mutta en löytänyt mitään sopivaa paikkaa.

Promovoitavia oli 148 ja useimmilla oli seppeleensitojattarensa, mutta muutamien seppeleensitojattarena oli yleinen seppeleensitojatar, neiti Alice von Willebrand. Kaikkiaan kokoontui siis kolme- neljäsataa vierasta lääkintäneuvos Axel Fredrik von Willebrandin kotiin.

Sitten minun piti sitoa maisterinseppele, enkä tiennyt, kuinka se tapahtuisi. Minun täytyi kääntyä jonkun puoleen, joka neuvoi minua. Sitten koetin parastani. Mutta olin tosiaan häkellyksissäni. Ja kyllä siellä oli hienoa, siellä oli valkoista ja punaista, ja kultaa ja silkkiä ja samettia ja shifongia. Kyllä siellä oli eleganssia ja sitten siellä olin minä. 

Kun seppeleet olivat valmiit, alkoi tanssi. Talon poika, maisteri Reinhold von Willebrand, avasi tanssiaiset ja pyysi minua parikseen. Vastasin, että se oli mahdotonta, minä en osannut tanssia. Ja sitten ajattelin pukuani. Mutta hän vei minut kuitenkin ja sitten tanssimme.

Viivyimme seppeleensitojaisissa aina kello neljään aamulla. Herra Basilier saattoi minut kotiin, tarjoten käsivartensa. Kuljimme Nikolainkatua. Silloin syntyi seuraava keskustelu:

- Mistä ajasta alkaen neiti on tuntenut herra Reinhold von Willebrandin niin hyvin, että sinuttelette häntä?

- En minä ole hänen tuttaviaan enkä minä sinuttele häntä.

- Mutta koko yön hän on sinutellut teitä.

Minä olin tästä tuskin tietoinen ja virkoin:

- Herra Basilier on itse monta kertaa sinutellut minua.

- Sitä en lainkaan tiedä.

- Mutta minä tiedän.

- Niin, ollakseni rehellinen, sanon, että minusta olisi luonnollisinta, että olisimme sinät.

- Mutta en minä ehdota sitä.

- En minäkään.

- Mutta minä ajattelen samoin kuin herra Basilier. Ja jos molemmat olemme samaa mieltä, luulen, että asia on selvä ilman mitään ehdotuksia, virkoin minä.

Paria päivää ennen promotiota olin paljon puheen aiheena. Yliopiston varakansleri Johan Philip Palmén lähetti vanhemman tyttärensä luokseni sanomaan, että hänen isänsä toivoi minun saapuvan hänen kanssaan yliopistoon promotiopäivänä. Niin tapahtuikin ja sain ajaa hänen rinnallaan. Kun saavuimme yliopistoon, minut ohjattiin konsistorin saliin, ja siellä olin koko ajan, kunnes oli lähdettävä juhlasaliin.

Monet tulivat nyt puhuttelemaan minua, mm. professori Axel Fredrik Granfelt, jonka usein tapasin Cygnaeuksella. Professori Julius Krohn osoitti valkoista ruusua olkapäälläni, huudahtaen:

- Aijai, kuinka tuo on sievä!

Sitten tuli promoottori, alkuaan ruotsinmaalainen Sextus Otto Lindberg luokseni, lausuen:

- Neiti tulee parnassolle minun kanssani. Mutta minulla on täällä vielä paljon toimitettavaa, niin että pitäkää silmällä koreata kaulustani ettette eksy minusta. Ja muistakaa, että neiti promovoidaan juuri ennen ultimusta.

Tiesin kyllä, että ultimus merkitsee viimeistä. Mutta tiesin myöskin, että ultimuksella on toinen kunniasija, ja kun promoottori sanoi, että minut promovoidaan juuri ennen ultimusta, luulin, että vuoroni tulisi priimuksen ja ultimuksen välissä. Sanoin sen vuoksi:

- Ei, ei, minun nimeni on Åström ja minä tulen viimeiseksi.

- No, sitähän minä juuri sanon.

Jonkin ajan kuluttua tuli Sakari Topelius luokseni kysyen:

- Kenen kanssa sinä menet sisään, rakas lapsi?

- Professori Lindberg sanoi, että kulkisin hänen rinnallaan.

- Niinkö. Muuten olin ajatellut pyytää saada viedä sinut parnassolle.

Sitten professori Lindberg tuli pitkänä ja komeana ja sanoi, että oli lähdettävä. Mutta hänen mielestään astelin liian vikkelästi.

- Ei saa sipsutella tuolla tavoin, kun kulkee parnassolle. Pitää kulkea arvokkaasti, muuten eivät vanhat herrat voi seurata mukana.

Aikaisemmin oli päätetty, etten olisi mukana kiertokulussa parnassolla, vaan paikkani oli yleisen seppeleensitojattaren, neiti Alice von Willebrandin vieressä. Ylimarsalkan, paroni Maximus Widekind af Schulténin piti antaa minulle merkki, kun oli vuoroni astua esiin. Kun se hetki tuli, hän ojensi minulle kätensä ja sanoi, että minun ensin piti mennä vasemmalle parnasson sisäpuolelle ja sitten asettua katederin luo lähelle riemumaistereita. Takaisin tullessani minun piti kulkea riemumaisterien toiselta puolelta.

Kun seisoin katederin edessä, syntyi musiikissa tauko ja tuli niin hiljaista, että olisi voinut kuulla kärpäsen surinan. Juuri silloin promoottori asetti seppeleen päähäni ja sormuksen sormeeni ja antoi minulle maisterindiplomin. Lehdissä kirjoitettiin sittemmin, että tuo hiljaisuus juuri sillä hetkellä teki omituisen vaikutuksen.

Varakansleri Johan Philip Palmén oli riemumaisterien joukossa ja istui parnasson sisäpuolella. Kun kuljin hänen ohitsensa, hän nousi, ojensi minulle kätensä ja sanoi: Onnittelen. Parnasson portilla paroni af Schultén jälleen otti minut vastaan ja ohjasi paikalleni. Hänkin toivotti minulle onnea.

Vihdoin puheet ja musiikki loppuivat. Eräs marsalkka tuli nyt kysymään minulta, minne halusin tulla saatetuksi. Hän auttaisi minua, koska tungoksessa oli vaikea päästä eteenpäin. Mutta ensin hän veisi minut läänin kuvernöörin Alfthanin luo, joka oli halunnut tavata minua.

Kuvernööri ojensi minulle kätensä ja lausui muutamia ystävällisiä sanoja. Sen jälkeen marsalkka saattoi minut konsistorin saliin, josta olin tullutkin. Siellä ollessani tulivat monet minua tervehtimään. Ja joku virkkoi:

- Ollapa nyt teidän sijassanne! Mutta kukaan ei voi tulla teidän asemaanne. Kukaan ei enää voi olla ensimmäinen.

Myöskin sähkösanomia saapui minulle sinä päivänä joukoittain, sekä yliopistoon että kotiini.

Tanssiaisten piti alkaa kello yhdeksältä Ylioppilastalossa. Maisterien oli tavattava seppeleensitojattarensa Ylioppilastalon ovella. Siellä kohtasin herra Basilier´n. Tarjotessaan minulle käsivartensa hän silmäili minua kiireestä kantapäähän:

- Nyt ei ainakaan puvussasi ole mitään moittimista.

Kun sanomalehdissä sitten kirjoitettiin promotiosta ja tanssiaisista, muistaakseni joku kirjoitti, että kenenkään puku ei ollut niin kaunis kuin pikku maisterin.

Tanssiaisissa oli hirvittävästi väkeä ja ahdasta siellä oli. Sitten tuli maisterien franseesi ja minun piti tanssia. Olin kadottanut maisterini ja seisoin erään pylvään takana, kunnes hän löysi minut. Olin kovin hermostunut. Mutta se oli yhdentekevää. Vaikka olisin osannut tanssia kuin tanssijatar, se ei olisi tullut esiin tungoksessa. Kotiin tulimme myöhään aamupuolella.

Seuraavana päivänä menin professori Reinin luo. Tämä lausui:

- Koetin eilen monta kertaa saada maisteria käsiini, mutta se oli mahdotonta. Te olitte aina niin piiritetty. Mutta minulla oli suuria suunnitelmia. Tarkoitukseni oli ehdottaa lähempää tuttavuutta pikku maisterin kanssa, koska olemme niin kauan tunteneet toisemme.

Hän ojensi minulle kätensä ja sanoi: Thiodolf.

Sitten tuli hänen rouvansa, jonka nimi oli Sophie, ja nimi sopikin hänelle, sillä sophia merkitsee viisautta. Ja rouva Rein virkkoi:

- Ehkä minäkin saan olla mukana, vaikka en olekaan maisteri enkä edes ylioppilas. Sophie.

Ja hänkin ojensi minulle kätensä. 

- Emma Irene Åström - Elämäni ja Ystäväni, muistelmateos, toim. Elsa Enäjärvi-Haavio, WSOY, Porvoo, 1933, s. 153-159

"På våren 1882 promoverades Emma Irene till filosofie magister. Egentligen hade hon inte tänkt delta i högtidligheterna. Hon hade inte råd. Det kostade 500 mk och ringen som man köpte hos guldsmed Mellin var inte heller billig, 48 mk. Men några dagar efter Hesperia-festen kom två representanter för årets promovendi i vita halsdukar och handskar och inbjöd hnne till en kostnadsfri promotion. Alla kandidater skulle anse det som en ära att tillsammans med henne bestiga parnassen.

En promotion var på den tiden en märklig händelse för hela landet. Överallt diskuterades den och med spänning väntade på vem som skulle väljas till allmän kransbinderska. Kransbinderskan fick varken vara gift eller förlovad och hon måste vara dotter till en professor. Helst också vacker och ung och rik, emedan hennes far skulle bjuda promovendi till kransbindningen. Valet år 1882 föll på den kloka, intagande Alice von Willebrand, dotter till medicinalchefen, verkliga statsrådet Knut Felix von Willebrand, tidigare professor.

Det kvinnliga inslaget vid den promotion hade dittills utgjorts endast av kransbinderskorna, nu gick ryktet att denna gång bland de manliga promovendi också skulle finnas en kvinna.

Bland Emma Irenes vänner uppstod en livlig diskussion om Emma Irene skulle vara klädd i siden eller i sammet. 'Men jag sade att jag var fattig som en kyrkråtta och att jag skulle ha enkelt ylle.'

'En student, Hjalmar Basilier', säger Emma Irene, 'hade tagit för sed att alltid följa mig hem om kvällarna efter professor Reins föreläsningarna.' Han var hennes 'noble riddare' som Uno Cygnaeus kallade honom, en så god vän att man kunde bli 'smått avundsjuk på honom.' Julen 1886 och våren 1887 då Emma Irene vistades i Pettersburg, där Hjalmar Basilier var inspektor för de finska folkskolorna, blev nästan en återupprepning av studietiden i Helsingfors. De träffades ofta och diskuterade allt som intresserade dem. Då Emma Irene var svårt sjuk, var han hennes tröst, han var hans goda genius som räddade en del av hans tro på människorna och deras goda vilja. Senare som skolråd i Helsingfors tackade han henne för 40-årig oförliknelig vänskap, för allt vad hon hade gjort och varit för honom.

År 1882 skulle också Hjalmar Basilier promoveras och han hade bett Emma Irene att bli hans kransbinderska. Hon svarade att det var omöjligt. Hon kunde inte dansa och hade redan beställt två klänningar, en svart till den solenna akten och en vit till magisterbalen, en tredje kunde hon inte köpa. Han uppmanade henne att komma i vardagsdräkt och hon gick i sin nötta svarta klänning.

Statsrådet von Willebrand bodde i ett stort trähus i hörnet av Freds- och Nikolaigatan på Ständerhusets tomt. Ända var det trångt med 148 promovendi, och då nästan alla hade sin egen kransbinderska var där också en mängd vackara unga flickor, i allt 3-400 gäster.

'Elegansen där var stor. Där var vitt och rött och guld och siden och sammet och chiffong - och så var jag där.', berättar Emma Irene.

Efter kransbindningen blev det bal. Värdens son, magister R. F. von Willebrand, en fullödig representant för gammal kultur, elegant, beundrad, öppnade dansen och bjöd upp Emma Irene. Hon tänkte på sin slitna klänning och tackade nej, men han drog henne med sig och 'det måste gå, liksom allt annat hade gått'.

Till promotionen följande dag, den 31 maj, hämtades Emma Irene av universitetets vicekansler Johan Philip Palmén, vid hans sida åkte hon till universitetet. Hon skulle inte gå med i processionen, man hade bestämt att hon skulle ha sin plats bredvid allmänna kransbinderskan.

Medan hon stod och väntade kom Zacharias Topelius.

- Vem skall du gå in med, kära barn?

- Promotor professor Lindberg sade att jag skulle gå vid hans sida.

- Jaså, eljes hade jag tänkt be att få föra dig till parnassen.

Så kom promotor, den långa och ståtliga professor Lindberg, och bjöd henne armen...

Salen var fylld av en förväntansfull festpublik, där var de vitklädda kransbinderskorna med sina blombuketter, fest,archen spelades upp och promovendi tågade in. Bland de unga kandidaterna var många som senare skulle inneha bemärkta poster i samhället: P.E. Svinhufvud, Finlands riksföreståndare 1918 och tredje president 1931-37, då 20 år gammal; Werner Söderhjelm, professor; V. T. Rosenqvist, rektor för Vasa svenska lyceum och Svenska normallyceum, chef för Svenska avdelningen i skolstyrelsen; professor Aug. Ramsay, skolrektor, senator och verkligt statsråd; Karl Söderholm, president i Högsta förvaltningsdomstolen; A. Haapanen, folkskoleinspektor och skolråd; Valter Cygnaeus, överläkare; V. K. E. Wichmann, seminarielektor, författare (Gånge Rolf); R. F. von Willebrand, redaktör för Finsk tidskrift. 

Övermarskalken, friherre M. W. von Schultén, gav ett tecken när Emma Irene skulle gå fram. Just då promotor satte lagerkransen på hennes huvud och ringen på hennes finger uppstod en kort paus i musiken, alla reste sig och det blev alldeles tyst. Den första kvinnan fick sin akademiska grad. Det var ett historiskt ögonblick. 

Svarklädd, liten och anspråkslös stod 'lagerns första kvinna' som Topelius kallade henne, ensam bland alla män uppe på parnassen.

'Det kändes som om jag hade svävat i luften', sade Emma Irene. 'Hela mitt liv strök förbi mig, ända från den tid då jag gick vall med korna och hästarna på Åland och bar på min längtan att få låsa. Undran, ödmjukhet och tacksamhet uppfyllde mig. Tacksamhet mot människorna som hjälpt mig och mot Gud, som lett mig.'

Emme Irene återkom till verkligheten först då vicekansler Palmén, som satt på parnassen bland jubelmagistrarna, steg upp och räckte henne handen och sade: gratulerar. Länets guvernör Georg von Alfthan och många andra lyckönskade. Telegram kom i mängd.

Kl. 9 på kvällen började promotionsbalen i Studenthuset. Emme Irene dansade magisterfransäsen med sin kavaljer Hjalmar Basilier och följande dag skrev en tidning att hennes dräkt hade varit den allra vackraste, en vit klänning med mjuka veck och draperingar, på vänstra axeln en vit ros och från den en lagerkrans ned ända till släpet, långa vita handskar och vita atlasskor. Carl Poppius, senare hennes direktor i Ekenäs seminarium, såg henne då för första gången. 'En säregen syn', sade han. 'Hennes av lycka och ödmjukhet strålande ansikte intog alla."

Promotionen år 1882 var inte bara en stor händelse i Emma Irenes liv. Den blev också en vändpunkt i kvinnobildningens historia i Finland. Vägen stod nu öppen för vem som helst som ville följa i Emma Irenes spår.

Borta på det avlägsna Niku gladde sig Cygnaeus över hennes framgång. I ett brev tecknade han den uppgift som väntade henne. Han skrev: 'Du skall visa ungdomen hvari qvinnornas sanna värde ligger, lära dem hafva helgd för sin egen kropp..., tilltvinga sig aktning...äfven af sådana som anse qvinnorna vara en trälinna, en lekdocka, hvilka existera blott för deras beqvämlighet och njutning... Men allt detta skall läras och vinnas icke... genom manliga idrotter eller fräcka utfall, utan genom andlig öfverlägsenhet, genom stilla träget arbete.'

Han trodde såsom Vener von Heidenstam, att 'det kvinnligt veka i människosinn, skall frälsa världen och ringa in förbrödringens framtidsrike.'

Emma Irene tyckte att hon inte förtjänade något beröm och inte var värd alla de hedersbetygelser som man nu och senare visade henne. Hennes kandidatexamen hade inte varit någon medveten insats för kvinnosaken, som hon ingenting visste om då läslusten vaknade. Kvinnosakens idéer var fullkomligt okända för henne: 'Då jag grep mig an med mina studier trodde jag mig fullfölja mina mest privata intressen, men jag förstod sedan, att min strävan sammanfallit med en idéströmming i tiden.'

Emma Irenes betydelse för kvinnosaken förringas inte därav. Men hennes personlighet framstår klarare om detta motiv som var henne främmande avskils från hennes gärning. För aktivt deltagande i striden för kvinnans rättigheter hade ingen ägnat sig mindre än hon. Hon hade aldrig känt någon opposition mot samhällets orättvisor, hon förstod sig inte på de kampmetoder pionjärer ofta använder. Hon hade bara sin längtan till vetandet, sin sanningslidelse och sin barnsliga ödmjukhet inför allt stort, och hon hade vilja och mod att hålla ut och försaka. Men att människa kan segra och nå sitt mål med sådana vapen var en personlighetens och idéernas seger. 'Och häri ligger kanske själva kärnan i Emma Irenes kulturhistoriska insats', skrev Agnes Langenskjöld då Emma Irene fyllde 80 år. 'Denna insats gäller inte bara ett visst kön, en viss epok, den har en glimt av den eviga sanningen.' 

Margit Åström - Emma Irene Åström: Finlands första kvinnliga filosofie magister. Söderström & Co Förlags Ab, Borgå, 1967. s. 117-121.'

" Mitä varsinaiseen vihkimistilaisuuteen, n. s. 'aktiin' tulee, niin hyvät yliopistolliset perinnäistavat tietysti vaativat, että vanhoja juhlamenoja tarkoin noudatettiin. Siinä suhteessa 1886 vuoden promotsiooni ei poikennut edellisistä muussa kuin eräässä, kuten seuraavasta näkyy, sangen tärkeässä kohdassa. Edellisissä promotsiooneissa oli tullut tavaksi seppelöimistoimituksen kestäessä tarjota vieraille konvehteja. Niitä kannettiin kaiken aikaa täysin tarjottimin loppumattomiin pitkin istuinrivejä päästä päähän eikä menekillä tuntunut olevan mitään rajoja, kun äidit ja tädit niitä kahmalokaupalla helmoihinsa tarjottimelta vyöräyttelivät. Tämä konvehtien tavaton kulutus lienee tuntunut liian tuhoisana 1882 vuoden maisterien lompakoissa, koskapa seuraavan promotsioonin toimikunta seppelöimistilaisuuden ohjelmasta pyyhki tämän numeron. Ja niin ollen ei 1886 vuoden promotsioonin tileissä enää näykään satoihin nousevaa konvehtimenoerää, mutta kyllä sen sijaan on merkitty 128 mk. menoja 'virvoituksista' kuorolle samassa juhla- tilaisuudessa. Lienevätkö konvehtitarjottimet sillä kertaa nousseet lehterille, sitä en tiedä paremmin kuin sitäkään, onko kuoro myöhemmin laulanut ilman 'virvoituksia'. Oli miten oli. Joka tapauksessa 1886 vuoden maisterit tuottivat monelle nyyttiliina mukana juhlille lähteneelle tädille katkeraa pettymystä.

On sitten mainittava muuan hullunkurinen tapa sekin arvattavasti vanhaan perinnäistapaan perustuva jota viimeisen kerran noudatettiin 1886 vuoden promotsioonissa. Joka kerta kun mies nousi parnassolle ja seppelettä alettiin sovitella hänen päähänsä, jysähti Kauppatorin rannalta keisarinnankiven kohdalta kumea tykin laukaus. Jotta vain kukaan seppelöittävistä ei jäisi tästä venäläisten tykkiniekkain kunnianosoituksesta osattomaksi, oli koko sakki merkinantajia tulisessa touhussa. Eteisestä ensin merkki yliopistotalon ulkoparvekkeelle, sieltä Nikolainkirkon torniin ja sieltä tykkiensä ääressä tuhertaville tykkimiehille ja sitten pamaus. Ja niin pauk- kuivat tykit tuona merkillisenä toukokuun päivänä yhtenään ainakin pari tuntia, kun oli 160 nuorelle Apollon pojalle, 14 riemumaisterille ja 11 tohtorille jymyksi pantava. Kuten jo sanoin: 1886 vuoden promotsiooniin se ilveily päättyi. Ja ellen pahasti erehdy, oli siihen pääsyynä se, että siitä viimeisestä ilveilystä oli vähällä tulla ja tulikin puolittain verinen tragedia. Tätä sotaista puolta promotsioonijuhlassa hoidettiin näet kolmella vanhalla kyynärän mittaisella mörssarilla. Eivätkä ne sellaiset vanhanaikaiset ampumakojeet toimi niin säntillisesti kuin nykyajan suuret tuliluikut. Nyt sattui että tykki kerran ei ottanut lauetakseenkaan silloin kun olisi pitänyt. Ystävämme Pjotr Ivanovitsh, äsken sotaväkeen tullut nahkapoika, sitä ihmettelemään ja kurkisti tykin suusta sisään, että mikä siinä hakaltaa. Mutta samalla laukesikin tykki ja miesparalta kärventyi toinen silmä niin pahasti, että siitä ei sen koommin enää kalua tullut. Mutta eipä siinä kyllin. Kohta sen jälkeen pääsi toinen tykkimies, joka varomattomasti piteli tykinsuuta, kahdesta oikean käden sormesta. Näin onnettomasti sattui sinä juhlapäivänä, ja liekö tätä katsottu varottavaksi merkiksi, vai liekö tullut kielto vastaisen varalta, vai lienevätkö seuraavan promotsioonin toimimiehet huomanneet koko tuon jymytystouhun naurettavaksi, ei sitä vain ole sen perästä uusittu. Haavoittuneet sotamiehet saivat tietysti vahingonkorvausta pyöreähkön summan, kuten tileistä näkyy, mutta kuka ruudit maksoi, sitä ei niistä näy.

Maisterien tanssiaiset, ne olivat v. 1886, kuten lienevät nykyäänkin, promotsioonijuhlallisuuksien loistokohta. Mutta mikä eroitus sekä sisäisessä sävyssä että ulkonaisissa muodoissa! Silloin ne olivat sen ajan upeimmat, loisteliaimmat tanssiaistilaisuudet, joille tuskin valtiopäivä-tanssiaisetkaan vertoja vetivät. Nykyään koetetaan ne saada niin yksinkertaisiksi ja vaatimattomiksi kuin suinkin. Silloin muodostuivat promotsioonitansıaiset tilaisuudeksi, joiden itseoikeutettuina kutsuvieraina olivat kaikki, joilla Helsingin yhteiskunnassa oli edes jokin vähänkin huomattavampi asema: ylipäänsä kaikki ne ylimmät sotilas- henkilöt, valtion ja kaupungin virkamiehet, yliopiston ja koulujen opettajat y. m., y. m., jotka olivat myöskin seppelöimistilaisuuteen juhlallisen virallisen kutsun saaneet. Puhumattakaan siitä, että jok'ikiselle 'vanhalle maisterille', joka joskus maailmassa oli Parnassolla seppeleen päähänsä saanut ja nyt otti vaivakseen kiinnittää samanlaisen pienoisko'ossa hännystakkinsa rinnusliepeeseen, ovet lyötiin ilman muuta selkoselälleen. Tähän aikaan pitävät maisterit iloa tanssiaisissaan melkein yksinomaan seppeleensitojattariensa sekä omien ja heidän omaistensa kanssa, joiden lisäksi tulee joitakin yliopistomiehiä ja ne 'vanhat maisterit', jotka käyttävät hyväkseen heille myönnettyä oikeutta pääsylipun lunastamiseen.

Mutta on tarpeetonta pitemmältä esittää vertauskohtia. Saattaa olla kuitenkin tässä paikallaan 1886 vuoden promotsioonitanssiaisten kuvaaminen vaikkapa yleispiir- tein, semminkin kun ne olivat viimeiset vanhaan perin- tömuistoiseen loisteliaiseen tapaan järjestetyt ja kärjistyen huippuunsa viimein synnyttivät tarpeellisen reaktsion.

Viittasin jo siihen, miten virallisen leiman nämä huvit saivat sen kautta, että niin sanoakseni yleisiä, yh- teisiä vieraita kutsuttiin niin laajalta alalta. Niiden luku- määrää on nyt vaikea tarkalleen määritellä, mutta muuan laskuperuste on kuitenkin olemassa. Tanssiaisiin otti näet osaa 112 äsken seppelöittyä maisteria. Nyt oli jokaisella maisterilla oikeus lunastaa itselleen 8 pääsylippua, jota oikeutta useimmat käyttivätkin, niin että pilettejä lunastettiin kaikkiaan 814. Nämä liput joutuivat, paitse seppeleensitojattarille, useimmissa tapauksissa ystäville ja tuttaville. Täten tuli juhlassa olleeksi maisterien niin sanoakseni persoonallisia vieraita tuo äsken mainittu lukumäärä 814. Siis teki isäntien sekä heidän lunastamillaan pileteillä tulleiden vierasten luku yhteensä 926. Mutta nyt tarjottiin, ravintoloitsijan antamaan laskun mukaan, illallista 1,500 hengelle, jotenka, jos pitää tätä lukua tanssiaisissa olleiden kokonaislukumääränä, noita virallisesti kutsuttuja vieraita ja 'vanhoja maistereita' oli yhteensä 574, isännille enimmältä osalta aivan ventovieraita herrasmiehiä, joista monet tuskin katsoivat illan kuluessa edes tarpeelliseksi tehdä tuttavuutta ainoankaan isännän kanssa.

Ja ajatelkaa: tuo puoleen toistatuhatta nouseva ihmisjoukko silloisen ylioppilastalon nykyisiä paljon ahtaammissa suojissa: juhlasali suuresti pienempi ja ylioppilaskirjaston hallussa nykyiset yläkerrassa olevat kokoushuoneet. Tosin oli aitauksien ulkopuolella oleva ala kirjastohuoneista käytettävänä, mutta siitä ei paljon tilaa siunautunut.

Ja miten olivat isännät »talon» vieraittensa juhlimiseksi ja kestittämiseksi varustaneet? Kun sen illan juhlakoristukset, valaistus ja muut laitteet lienevät upeimmat mitä Helsingissä siihen asti ja jälkeenkinpäin lie nähty, kuvattakoon ne tässä osoitukseksi, miten hillitön oli upeilu ja miten vähässä määrässä koko tuo komeus oikeastaan oli sopusoinnussa tämän pohjaltaan yliopistollisen juhla- tilaisuuden kanssa.

'Talo' oli tietysti ulkoa lipuilla koristettu. Ylinnä katon harjalta liehui lumivalkoinen lippu, jonka keskessä oli vihreä laakeriseppele. Ulkoportaat, joiden päällä ylinnä säteili sähköaurinko, olivat kuusilla ja erivärisillä kankailla teltan muotoon verhotut; teltan sisusta oli valaistu monivärisillä lyhdyillä. Juhlasalin tausta oli järjes- tetty pengermäksi, jolta etelämaisten kasvien, laakerien, banani- ja palmupuiden keskeltä yksi isompi ja kaksi pienehköä suihkukaivoa suihkutti vilpoista vettä korkealle ylös ilmaan. Peräseinän ikkunarivin sitä ei ole olemassa - nykyään peitti kauttaaltaan lattiasta kattoon ja seinästä seinään ulottuva maisemamaalaus. Pengermän kummallakin puolen oli kaksi veistoteosta, Runebergin Psyke ja Sjöstrandin Diskonheittäjä ja niiden takana kohosi kummassakin nurkassa pyramiidinmuotoiset, kattoon asti ulottuvat, elävistä kasveista muodostetut kolonnit, joiden samoin kuin koko peräseinäkoristeen vaikutus oli valtaava.

Sivuseinien kupukaarien väliin oli sijoitettu maakuntien vaakunat sekä sinivalkoisia ja sinikeltaisia lippuja ja niiden keskelle lyyry ja laakeriseppele. Kupukaarien aukot olivat puolittain peitetyt verhoilla, koristetapa, jota silloin ensi kerta käytettiin ylioppilastalossa. Kupu- kaarien pilariaidoista riippui poimuttomia lambrekkiineja, jotka oli siroitettu täyteen hopeisia tähtiä ja päärmätty kärpännahkaturkiksilla. Alinna oli viisauden vertauskuva: Minervan pöllö laakeriseppeleen ympäröimänä. Parvekkeen pilariaidan keskessä oli Suomen vaakuna osakuntalippujen ympäröimänä.

Koko juhlasalin katto oli peitetty vaaleansinisellä verholla ja sen alla kaareili kauniita, paksuja havu- ja ruusuköynnöksiä, joita riippui myöskin suoraan alas katosta, ja kaasukruunut oli muodostettu jättiläiskokoisiksi kukkaislaitteiksi.

Kaiken tämän väriloiston yli heitti sähkövalo, joka nyt ensi kerran oli näin suuressa mitassa otettu Helsingissä käytäntöön, häikäisevän loisteensa. Katosta riippui 4 suurta kaarilamppua, joilla kullakin oli 500 normaalikynttilän valovoima. Sitä paitse valaisi salia 300 pientä hehkulamppua, joita oli säihkymässä kaikkialla. Kaariviivoina pujottautuivat ne arkaadien kupuja pitkin, oikenivat suoraksi viivaksi parvekkeiden rintamuksissa ja mykertyivät yhteen säkenöiviksi pieniksi ruusukkeiksi kandelaabreissa alhaalla salissa. Turhaa on mainita, että valonvaikutus oli suurenmoinen.

Parvekkeen alle oli saliin järjestetty kaksi pöytää, joista pitkin iltaa ja yötä tarjottiin virvokkeita, jotakin boolisekoitusta, viiniä, jäätelöä, hedelmiä, konvehteja y. m. Musiikkisaliin oli pystytetty suuri teltta, josta tarjottiin vesiä. Talon uumenissa oleva 'Orkus' sekä taloudenhoitajan asunto olivat niinikään järjestetyt vieraita vastaanottamaan. Olipa yksin pihallekin pystytetty telttoja ja lehtimajoja, joissa samoin kuin Orkuksessa tarjoiltiin virvokkeita, enimmäkseen sentään aivan toista lajia kuin ylhäällä satulinnassa.

Kilo 9 alkoi juhlapukuista yleisöä virtanaan solua ylioppilastalon suojiin ja ennen pitkää olivat ne sullottuina täyteen ten vaaleat saattaa sanoa pihasta kattoon. Naispuvut loistivat sähkölamppujen kirkkaassa valossa ja seppeleensitojattarien kukkaisvihoista ja salin kukkaislaitteista virtasi kuin upeimmasta ruusutarhasta huumaava tuoksu. Millaiseksi tavanmukainen maisterien franseesi ja vanhempien poloneesi tässä tukahduttavassa ahdingossa muodostui, on itsestään ymmärrettävä. Mutta kaikkialla: salissa, kirjastohuoneissa, musiikkisalissa ja parvella samaa huolettoman ilon pitoa, nuoruutta, kauneutta, suloa ja ruusuja, ruusuja loppumattomiin. Alhaalla pihalla lehtimajassa tyhjenivät boolimaljakot toinen toisensa perästä ja pihalehmusten katveessa ja ulkoparvekkeilla näkyi naisia ja herroja, jotka pitivät samaa huoletonta iloa taivasalla lämpöisen kesäyön leppoisessa hämyssä.

Yöllä tarjottiin sitten illalliset. Pöydät oli katettu syrjähuoneisiin sekä ylhäällä että alhaalla Orkusta myöten.

Niin. Orkus-elämä sinä iltana ja yönä ansaitsisi hyvinkin oman lukunsa. Siellä samoinkuin teltoissa ja lehtimajoissa pihalla etsivät itselleen tyyssijansa ne, joita iloinen elämä siellä maljojen ääressä viehätti enemmän kuin koreus ja loisto ja naisellinen sulo ylhäällä salissa. Kapea ja mutkainen ja pimeä oli se tie, joka sinne talon halkokellarien kautta johti, mutta yhtenään kulki ihmisvirta edes takaisin, ylös ja alas. Vanhanaikaiselle Orkus-elämälle ominaista Vantin-kappelia ei tietysti nytkään sieltä puuttunut. Siihen kuului viulu, klarinetti ja bassoviulu, ja basso- viulun soittajalla sormikkaat, vanttuut (liekö siitä saanut orkesterikin nimensä) kädessä: vasemmassa valkonen ja oikeassa musta. Niin kauvan kuin taiturit pysyivät jotakuinkin selvinä, pitivät he itse huolta soitosta, mutta kun joku heistä väsyi, oli aina joukossa joku, joka pystyi hänen tilallensa asettumaan. Eikä johtajasta koskaan ollut puutetta. Kun ei sitä kappelilla itsellään ollut, heilutti tahtipuikkoa, jona tavallisesti oli kävelykeppi tai kernaammin tuolin jalka, joku yleisöstä. Mutta ei sitä joka miehen käteen kaikiste annettu. Ja kuta myöhäisemmäksi yö kului, sitä potrempia ja arvokkaampia johtajia. Meluavimmat suosionosoitukset tärisyttivät sinä yönä Orkuksen punssihöyryjen ja tupakan savun sakeaksi tekemää ilmaa, kun tahtipuikkoa siellä sillä voimalla heilutti itse promoottori August Engelbrekt Ahlqvist ja toisekseen siihen aikaan yleisesti tunnettu, rakastettu ja kunnioitettu amiraali Ernst Gustaf Fredrik Vilhelm Athos Porthos Aramis Romulus Remus Thitz.

Mutta jättäkäämme Orkuksen promotsioonivieraat jatkamaan elämäniloista remuansa. Sitä jatkuu vielä sittenkin kun keväinen aurinko jo vuodattaa valoaan tuonne 'talon' kellarikerroksen paksuun ilmaan ja sähkövalot ylhäällä jo ovat sammuneet ja juhlanuoriso päivän ponnistuksista uuvuksiin asti väsyneenä jo on sen päivän ilot lopettanut alkaaksensa taas juhlimisen puolenpäivän aikaan uudestaan."

Ensimäinen suomalainen promotsiooni, J. V. Miesmaa - Vuosien varrelta. 1916, Porvoo. s. 165-177. 

"Rakas Naimaseni!

Kiitos kirjeestäsi, jossa ilmoitat olevasi kutsuttu seppeleensitojattareksi maisteriwihkijäisiin. Pyydät neuvoa minulta muka "wanhalta kokeneelta" miten tänlaisessa tilaisuudessa on meneteltäwä, wieläpä lausut toiwomuksen, että kertoisin promotionimatkalla saamiani hawaintoja ja kokemuksia, jotta niistä sinulle jotakin johtoa olisi. Tahdon tahtosi täyttää, waikka pelkään ikäwystyttäwäni sinua kuiwalla, runollisuutta puuttuwalla esittelylläni.

Maisteri, jonka otsaa sitomani seppele oli kaunistawa, ei ollut kuten sinulla "kaupungin kaunein, hienoin, miellyttäwin" mies, olipahan hiljainen, säwyisä, waatimaton weljeni, joka naisten seuraa hieman ujostellen walitsi minut, sisarensa, seppeleensä sitojattareksi, wälttääksensä siten noita kohteliaisuuden osoituksia, joita sanoi suuren maailman neitosten waatiwan, ja joita hän ei luullut woiwansa täyttää. Tämä seikka lienee osaksi ollut syynä siihen, ett'en senlaisilla hurmauksen ja innostuksen tunteilla lähtenyt matkalle, kuten luonnollisesti se, joka tietää tulleensa walituksi miellyttäwien ominaisuuksiensa tähden. Olin kuitenkin iloinen pääsöstäni Helsinkiin. Oikeinpa tunsin kiitollisuuden ja kunnioituksen tunteita weljeäni kohtaan, joka ahkeroilla opinnoillaan oli hankkinut minulle tänlaisen tilaisuuden. Wanha isäni päätti myöskin lähteä poikansa riemujuhlaan. Hänen seurassaan saawuin siis Helsinkiin joitakuita päiwiä ennen promotionia. Asunnon saimme erään sukulaisperheen luona, jonka tyttäret awuliaasti auttoiwat minua ostoksien  teossa, joiden tarkoituksena oli tehdä maalaispukuni miten mahdollista muodinmukaiseksi. Kumma kyllä, huomasin wakawan weljenikin erinomaisella mielihywällä tarkastawan muutosta, mikä nämät siewistelemiset saiwat aikaan ulkomuotoni suhteen; huomauttipa wähän lewottomuudella, että muutamia "finnejä" oli asettunut otsalleni, arwellen niiden ehkä amykosta käyttämällä katoawan. Tämä hänen tarkka-silmäisyytensä tuntui minusta hiukan naurettawalta werrattuna hänen entiseen sokeuteensa kaikissa kauneutta ja toilettia koskewissa asioissa.

Tulipa niin promotiopäiwän edellinen päiwä. "Aatto juhlista suurin" sanoo sananlasku, jota melkein tekisi mieleni sowittamaan tähänkin päiwään, jolloin weljeni seuraamana lähdin professori X:lle, jonka tytär oli walittu promotionin seppeleensitojattareksi. Neiti X:n johdolla tuli meidän yksityisten sitojattarien sitoa seppeleemme kukin maisterillemme. Silmäilin kokountuneita nuorukaisia ja neitosia. Iloisina, onnellisina, riemusta säihkyvin silmin näin heidän puhelewan keskenään. Eipä tuo kummaakaan liene arwelin itsekseni. Nythän heillä on yhteinen riemun aihe. Työ on päättynyt, jonka waiwoja ainoastaan miehen wahwempi luonto woi kestää ja jonka wirkistäwää woimaa ainoastaan hän woi nauttia. Työn tuottamia huolia ja iloja nainen ei ole ky'ennyt jakamaan. Mutta tätä hetkellistä iloa, johon nuorukainen hurmauntuneena on antauntunut ennenkun elämä jälleen waatii häntä työhön, waatii  häntä käyttämään niitä aarteita, joita hän on koonnut - tätä iloa nainen kykenee käsittämään, näitä lemmittynsä tunteita tietää hän woiwansa jakaa, ja sentähden iloitsee hän sydämmensä sywyydestä, sentähden tuntee hän itsensä onnelliseksi. Oi, jospa elämä kauttaaltaan olisi hurmaawaa iloa, riemua waan, tahi jos,,,!

Sidoimme niin seppeleet tummanwihreästä, tuoksuawasta laakerista. Tätä tehdessämme lähtiwät maisterimme wähäksi aikaa pois joitakin walmistuksia warten huomispäiwän juhlallisuuteen. Mutta ei aikaakaan, niin kuului jo ulkoa sointuwan ylioppilaslaulun säweleitä. Riensimme ikkunoille, joiden alle näimme palautuwien maisterien pysähtywän laulamaan noita raikkaita, innokkaita, lumoawia lauluja, joita kerran kuultuaan ei milloinkaan woi unhoittaa. Illemmällä alkoi wilkas tanssi, josta weljeni warowaisesti wetäytyi pois, jättäen minut yksinäni miettimään, mitä kohteliaisuuden osoituksia nuo "suuren maailman neitoset" mahtoiwat waatia, joita hän ei voinut täyttää. Kotiin lähtiessään luulen monenkin tunteneen wiettäneensä onnellisimman päiwän eläessään.

Seuraawa päiwä oli itse promotionipäiwä. Kertomukseni wenynee liian pitkäksi, jos siitä tarkemmin kertoisin. Tahdon myöskin säästää sinulle jotakin uutta nähtäwäksi, josta et ennen olisi kuullut. Mainitsen siis waan lyhyesti, että wihkijäiset tapahtuiwat yliopiston juhlasalissa. Useiden tieteellisten puheiden ohella pidettiin myös yksi puhe naisille, jossa niin werrattoman kauniisti kerrottiin sini-taiwasta kuwastawista silmistämme ja rusohohteesta poskillamme. Ehdottomasti tulin ajatelleeksi noita kuisallisia "finnejä", jotka amykos'ista huolimatta oliwat lewinneet kaswoilleni, ja jotka warmaan tekiwät purppuran poskillani wähemmän wiehättäwäksi. Toiseksi muistin mieliharmaudella, että silmänikään eiwät olleet siniset, oliwatpahan tuonlaiset ruskeahtawan harmaat. Niissä ei siis taiwas -, mutta olinhan waan weljeni seppeleensitojatar!

Juhlamenojen loputtua lähtiwät seppelöidyt maisterit kirkkoon, jonne me heitä seurasimme. Saman päiwän iltasella oli tanssijaiset ylioppilashuoneella. Kaikkialla oli nähtäwänä komeutta ja loistoa, jommoista maalaisilmäni eiwät olleet tottuneet näkemään. Maalta saapuneiden wieraiden joukossa tapasi isäni kaksi wanhaa ylioppilastoweria, jotka perheineen oliwat tulleet wiettämään poikiensa maisteriksi wihkimistä. Näiden perheiden seurassa wietin iltani. Isälläni kesti lakkaamatonta keskustelua wanhain towereinsa kanssa menneistä ajoista. Ukot oikein riemuitsiwat kertoellessaan entisen ajan tapahtumia ja nähdessään nykyisissä oloissa ikäänkuin heijastuksen niistä. Pienen warjon näin kuitenkin erään kerran wanhuksien kaswoilla, kun he, wähän aikaa meistä naisista erillään oltuaan, palasiwat luoksemme. Kuulin isäni puoliääneen lausuwan towereilleen: "oli se raiwokasta tuo elämä Orkuksessa". Mitä nuo sanat merkitsiwät, en ymmärtänyt. Pianpa näytti kuitenkin isäni jatkawan puheluaan entiseen tapaan. Tulipa aika erota, waan ero käwi waikeaksi wanhuksille. "Meidän täytyy wielä tawata toisiamme, kenties wiimeisen kerran eläessämme", lausui isäni. Ja miten olikaan, päätettiin, että seuraawana päiwänä kokounnuttaisi kaikin Kaisaniemen puistoon, "mutta ei liian aikaseen, olemme kaikki wäsyneitä", lisäsi siäni. Määrättiin siis myöhäinen tunti, kello 1 päiwällä. Ja niin menimme kukin kotiimme loistawimmista juhlakemuista, joita luultawasti eläessäni tulen näkemään.

Seuraawan päiwän tapauksia minun kenties ei pitäisi sinulle kertoman. Silloin tein odottamattoman, katkeran hawainnon, joka wuosien wieriessä ei ole woinut mielestäni haihtua. Kenties pitäisi minun salata sinulta tämä kokemukseni ja äänettömyydellä werhota sitä synkkää kuwaa elämästä, jota sattumalta tulin nähneeksi. Mutta totuus lienee terweellistä, waikka se järkähyttäisikin uskoamme siihen mitä olemme oppineet suurena ja jalona ihailemaan. Kuule siis!

Isäni ja weljeni seurassa lähdin määrätylle kokouspaikalle Kaisaniemeen, määrättynä hetkenä kello 1 j. pp. Ilma  oli kaunis, nurmi vihanta, linnut lauloiwat puissa. Suloiset muistot edellisen päiwän nautinnoista täyttiwät rintani. Oi, kuinka onnelliset olette te ylioppilaat, lausuin weljelleni, kun saatte elää täällä henkisten rientojen keskellä, kun saatte työskennelleä alalla, joka kohottaa teidät korkealle jokapäiwäisen wähäpätöisyyden yli. Ei kumma, jos me tomun ja tuhkan lapset katselemme teitä idealeinamme, jos me teissä näemme personifikationin kaikesta jalosta, suuresta, ihanasta, joka itsellemme saawuttamattomana kangastaa sielussamme. -Samassa häiritsi runollista mielialaani ja luonnossa wallitsewaa hiljaisuutta äkkiä outo ääni. Se kuului niin jylhältä, niin kolkolta. Seurasi hetkinen hiljaisuutta. Metsä harweni, sinertäwä merenlahti pilkoitti puiden wälistä. Erään rakennuksen katto kohosi näkywiin. Pieni ylämäki wielä ja me näkisimme sen kokonaan. Tätä astuessamme kuulimme jälleen tuon oudon äänen, nyt kovempana, tömisewänä ja rämisewänä. Katsahdin weljeeni. Hänkin näytti wähän lewottomalta, waan ei wirkkanut mitään. Wielä muutama askel ja eteemme aukesi näköala, jota sanoin on waikea selittää. Näimme rakennuksen, jonka edustalla puiden suojassa olewien pöytien ympärillä oli joukko nuorukaisia. Näistä loikoiliwat muutamat istuimilla, toiset waipuneina pöytiä wastaan, toiset istuiwat pöhöttynein kaswoin ja tuijottawin silmin mikä missäkin asennossa. Seuruetta oli warmaan soitolla huwitelleet muutamat kaartilaiset, jotka nyt uneen waipuneina wiruiwat nurmikolla. Heidän omansa oliwat luultawasti ne torwisoittokoneet, joihin jotkut nuorukaiset kaikin woimin puhalsiwat ääniä, joiden epäsointuisuutta ja eläimellisyyttä eiwät itse ky'enneet käsittämään, ja jotka jo kaukana puistossa oliwat meitä oudoksuttaneet. Pöydillä olewat juomatawarain tähteet todistiwat kylliksi, mikä oli syynä heidän tilaansa. Rikkeimet tuolit, pullon ja lasin sirpaleet, tahratut pöytäliinat ja sanomaton saastaisuus antoiwat meidän aawistaa mitä elämää täällä oli wietetty. 

Pysähdyimme hetkiseksi epätietoisina jatkaisimmeko matkaamme. Sitte tuumasi isäni: "Koska sitä kerran on päätetty täällä yhtyä, niin mennään waan eteenpäin. Tuolla rannalla olewien pöytien luona lienee rauhallista". Mutta ennenkun tuohon rauhan satamaan ennätimme, näin entisen lisäksi wielä jotakin, joka oli omansa karkoittamaan rauhaa minusta. Käytäwällä oli koira, joka iloisia hyppyjä tehden leikki erään esineen kanssa. Toisinaan heitti se sitä ylös ilmaan, toisinaan laahasi se sitä puistellen ja rawistellen maata pitkin. Eläin oli wirkeä Jumalan luomana kauniina päiwänä, ihmisten ollessa torroksisssa, ajattelin minä. Houkuttelin koiraa lähemmäksi. Silloin huomasin hämmästyksellä sen hampaissa riippuwan esineen olewan - laakeriseppeleen. Kauhea ajatus juohtui mieleeni. Olisiko mahdollista että... Silmäilin wielä kerran nuorukaisryhmää puiden suojassa. Tylsissä, turwonneissa kaswoissa olin tuntewinani jotakin ennen näkemääni. Tarttuen weljeni käsiwarteen kysyin tuskallisesti: "Ketä nuo owat?" "Eilisiä maistereita" wastasi hän hiljaa, wähän ujostellen, ja ikäänkuin wakuudeksi kuului kähisewä ääni joukossa laulawan: "Wapaita hengen lapsia, olemme walon tulkkia", jota seurasi pitkäweteinen, mylwiwä ääni messinkitorwesta. Niin - eilisiä maistereitahan nuo oliwat. Tuossahan maassa tallattuna oli seppele, tuossa toinen, tuossa, tuossa... Wielähän he oliwat puetut juhlawaatteihin. "Jatkoa elämään Orkuksessa", lausui isäni wanhoille towereilleen, jotka perheineen wast'ikään tuliwat saapuwille. Istuttiin sitte tuolla rantamalla kahwia juoden; mutta miten olikaan - eilistä iloista keskustelua ei syntynyt ukkojen kesken. Kenties kaipasi yksi heistä eilen maisteriksi wihittyä poikaansa, joka nyt ei ollut joukossamme, kenties johtui wanhuksien mieleen nuoruuden muistoja, jotka karkoittiwat hilpeyden heidän mielestään. - Puiden wälistä katselin, miten muutamain ajurein tulo paikalle sai onnettomia maistereita yrittämään poislähtöä. Harwa hoiperrellen onnistui omin woimin pääsemään kärryihin, useampia kantoiwat niihin wierellä olewasta rakennuksesta, rawintolasta, awuksi kiirehtiwät palwelijat. Hewosten lukumäärä ei kuitenkaan riittänyt kaikille. Jälelle jääneistä alottiwat muutama jalan kotimatkaansa huojuwin askelin ja toisiansa tukien, toiset, jotka eiwät ky'enneet liikkumaan, jäiwät yhä edelleen, wielä meidänkin lähdettyä, wirumaan istuimille.

Seuraawana päiwänä lähdimme kotiapäin. Rautatieasemalla ostin sanomalehden, jossa luin wiehättäwiä kertomuksia promotioni-juhlallisuuksista. Olipa siinä erään masiteriwihkijäisissä olleen neitosenkin kirje ystäwättärelleen, jossa hän kertoi matkastaan, kertoili innokkaasti, ihaillen ylioppilaista, joiden elämän hän kuitenkin sanoi kuulleensa olewan wähän kirjawata. "Olkoonpa heidän laitansa miten olleekaan, niin en kuitenkaan tahoisi heitä toisenlaisiksi", lopetti hän kirjoituksensa. Eikö toisenlaisiksi? arwelin itsekseni. Wai eikö tunne hän tuota kirjawuutta  inhoittawassa, kauheassa muodossaan? Eikö hän tiedä, että nuo walon ja wapauden sankarit woiwat himojensa orjina langeta raakuuteen eläintä alhaisemmalle kannalle? Eikö aawista hän, että mies, joka jalona, ylewänä parnassilla wastaanottaa kunniaseppeleen, toisena päiwänä woi tämän seppeleensä jalkainsa alla polkea? Jos hän tämän tietäisi, toiwoisi hän warmaan "maansa toiwon" muuttuwan "toisenlaiseksi". Näin ajattelee ainakin serkkusi sydänmaalta."

'Muistoja eräältä promotionimatkalta', Uusi Suometar 18.5.1886 nro 113. s. 3.

"Toukokuussa Sibelius nimitettiin hetkeksi Yliopiston musiikinopettajaksi Richard Faltinin sijaiseksi. Viranhoitoon kuului promootiokantaatin säveltäminen Yliopistolle. Sävellys on vähäarvoinen tilaustyö baritonille, sopraanolle, naiskuorolle ja orkesterille. Kasimir Leino oli vastuussa kömpelöstä ja pateettisesta tekstistä - mutta ei yksin. Sibelius oli pakottanut hänet kömpelyyksiin, kuten Hämeenlinnan lyseossa opiskellut Eino Leino sai isoltaveljeltään kuulla.

EINO LEINO: Veljeni Kasimir oli kirjoittanut jonkun juhlarunon hänelle.

- Tähän minä tarvitsen aa-aa-aa. Tuossa minä tarvitsen ii-ii-ii. Taikka muuten minä sävellän jonkun Hufvudstadsbladetin ilmoituksen.
Veljeni Kasimir oli raivoissaan.
- Mahdoton mies! karjui hän.
- Epäilemättä,  myönsin hyvällä omallatunnolla. 
- Mutta mitä tehdä moiselle miehelle?
- Ei muuta kuin estää hänen liian suurta ruokahaluaan.
Se oli totta. Sillä Jean Sibelius on ääretön ihmissyöjä.

AINO ACKTÉ: Ennen kesän tuloa lauloin vielä promotsioonijuhlassa (jossa samalla olin seppeleensitojattarena) sopraano-soolon kantaatissa, jonka Sibelius oli tätä tilaisuutta varten säveltänyt. Osani ei ollut mitenkään "laulullinen", ääneni upposi monesti orkesterin ja kuoron räikeihin disharmonioihin; sitäpaitsi pelkäsin kiivasta "Sibbaa" sen jälkeen, kun hän oli ajanut harjoituksesta pois erään hienon rouvan, joka oli uskaltanut naurahtaa - pikkuisen vain."

toim. Vesa Sirén - Aina poltti sikaria: Jean Sibelius aikalaisten silmin. Otava, 2000, s. 137.

"Our friend was a most interesting companion, and explained something of the mysteries of the University. He told us that it was first founded in 1640 at Åbo, but in 1829, when Åbo was burnt to ashes and many thousand volumes were destroyed, it was considered advisable to move the University to Helsingfors, a town which at that time had a larger population than the older capital.

'You see,' he said, 'we have no Court here, no great wealth, but few nobility, and, therefore, every one and everything is centred round our University. It comprises four faculties—Theology, Law, Medicine, and Philosophy.'

'What does your title of Magister mean?' we ventured to ask.

'It is equivalent to your M.A.,' he said; 'but our degrees are only given every fourth year, when we keep up much old-fashioned pomp. Crowds of people come to see the ceremony, and all the successful candidates, as they receive their degrees, are given, if they are Master of Arts, a gold ring, if doctors, a silk-covered hat, while on their heads a crown of laurels is actually placed. It is an old custom for each man to choose one from among his lady friends to be his wreath-binder, and she is supposed to undertake the making of his laurel crown. This was all very well so long as men only took the degree, but great jokes have arisen since women have stepped in, because ladies naturally think it is only right that men should weave their laurel-wreaths.'

'And do they?'

'I believe they do. If not actually with their own hands, they superintend the making of such wreaths for their lady friends, whom we welcome to our University with open arms.'"

Mrs. Alec Tweedie - Through Finland in Carts. pp. 201-202, Thomas Nelson & Sons, London, 1897. 

"Julidagar minnesvärda fosterländska Julidagar! nu skall min svaga obemärkta penna teckna er. Hvad kan den teckna?  Ack, den kan ej teckna mer än några spridda drag den gör ej anspråk på äran att förvara edert minne åt kommande dagar.  En mera snillrik hand, ledd af ett mera skarpsynt öga, skall pryda fosterlandets häfder med er bild

Juli 1840.

För mitt öga må ni dock vandra ännu en gång förbi dagar med djup betydelse, dold under ytan af flyktig färd Mig sjelf ett ringa namn,  som nämndes der bland de Imig ville jag gerna här förgüta. Dagboks fattiga sidor måste jag unna mig sjelf ett litet många hörn; dock skall det bli afskildt, som sig bör, från det stora hela detta hela, för hvilket jag bugar mig djupt och glömmer mig sjelf - nöjd att försvinna, jag som andra, i den tallösa mängden. Men i min

A. Förespelet.

11. Lördag. Den som blott vintertid sett Helsingfors, har icke väntat sig denna lummiga grönska, detta lifliga blå, dessa leende vuer, hvilka en skön Julidag så behagfullt omvexla med architekturens sköna, men stela skapelser och den reguliera enformigheten af gator och torg. Inträffar ännu dertill att dessa gröna promenader hvimla af en brokig folkmängd, och dessa blåa böljor uplifvas af en mängd farkoster i ständig omvexling, så må man icke gerna neka Helsingfors sin trefnad, sin liflighet, och sin så ifrigt efterjagade, ihärdigt eftersträfvade och hastigt förvärfvade storstadsglans.

Redan under sista hållet närmast staden mötte oss gröna alléer, leende vikar af hafvet, 1 och våra resande fingo ett godt begrepp om staden redan på förhand. Så äfven när jag följande morgon kastade en blick på den skuggrika promenaden utanför våra fönster, märkte jag att här ej var så otrefligt. Det är att märka att allt hade nu ett annat och högre intresse än de föregående somrarne.

Redan nu voro gatorna ovanligt lifliga, och folkmas- sorna i staden vexte med hvarje ögonblick.
 - Från alla håll, genom alla portar och med alla himmelens väder strömmade resande in.

14. Tisdag. 
II. Två älskade namn. Runeberg och Franzén! älskade glans i vår dunkla tid, vi vänta er begge i dag. Vi samlas i promenaderna omkring 100 för att emottaga Runeberg på ångslupen Helsingfors -och vänta länge. Då kommer slupen kl. ½ 2 vi strömma till och återvända med långa näsor: han har rest landvägen. Det var skada. Vi skulle ha sjungit så vackert. Deremot mötte vi vår Franzén vid Thölö; det var en af de stunder i våra unga lif som ej så snart förgätas. Vi samlades vid Thölö efterhand (kl 3-4) omkring 200 à 250 unga varma hjertan mäst studenter resande. Himlen var klar - vi fördrefvo tiden med en kopp caffe, ett glas punsch m. m. och några Skrattande hjertligt åt de fåfänga försök man gjort att afstyra hela den talrika promenaden dymedelst att man utspridt att Franzén ej skulle komma förrän i natt, m. m. Undertiden passera väl 12, 15 vagnar förbi - och på ett rop: „nu kommer han!" rusade hela svärmen ut från värdshuset, mindsta delen genom dörrn, de flesta genom de öppna fönsterna.

Cygnaeus, talarn, dröjde länge Ståhlberg for att söka Cygnaeus, Lille åter efter Ståhlberg. - KI 6 hette det ändtligen: Der kommer han! Franzén kommer! Och han kom. Der stodo vi alla på breda vägen och alla hattar af- och ett hundrastämmigt hurra emottog honom, som vi aldrig sett förut och älskade alla ändå så högt.

Vagnen höll. Han åkte med Haartman. Begge suto med blottade hufvuden. Då hurraropen slutat, talte Franzén - hans röst var mild, men så låg att få hörde hans ord. 
- Derefter afsjöngo vi på melodien af: "Ren uppå tidens mörka vågor" följande af Holsti författade verser:

"Hell dig Franzén! den Finska jorden,

din ungdomsbrud, na gläder sig

Fastän din lock är gränad vorden,

dess hjerta klappar än för dig. 

Ja, som en älskad far da hamnar

bland Finlands söner, Finlands män:

hvad ädelt, skönt här finns - dig famnar

som vännerna sin barndomsvän.

Hur skönt. när Finland högt sig glader

åt ljuset, tändt af Brahes hand,

Franzén, Franzén dess jord beträder

med helsning hit från Svea land! 

Hell dig, du gamle, evigt unge,

du fosterlandets äras sken!

Vi kunne icke mer - vi sjunge

blott än en gång: hell dig Franzén!

Då den rörande, nästan melancholiska sängen tystnat den var för mycket innerlig för att vara oblandadt glad — talade Cygnaeus skönt och innerligt; bland annat detta: „Dá den nuvarande generationen vexte upp, hörde den vid sin vagga sånger af en underbar ljufhet; dessa sånger vexte i deras barnasinnen tillsammans med deras moders bon och deras faders välsignelser. - De kände icke då hvadan sångerne kommo, som de alla älskade så högt att höra. Men de vexte upp och blefvo ynglingar då lärde de känna sångarens namn, och intet namn blef för dem mera älskadt och kärt än det af Franz Michael Franzén!"

Då talade den gamle med silverlockarne ännu några ord: om de minnen som vaknade i hans bröst, om sin oföränderliga kärlek till det gamla fosterlandet, om sönerne - af hans ungdomsvänner som han mötte här - och mycket - annat som lockade tårarne ur våra ögon. Ty gubben gret och få voro de bland oss som ej kände en blandad känsla af sorg, glädje och innerlig kärlek stiga ur hjerta till öga med varma tårar. Ännu skallade ett långt hurra! 

- och vagnen rullade af till staden. Strax derefter vandrade vi en corps i långa rader under munter sång åt staden - vi kände oss alla som hörande till ett och detta gjorde pro Sådan verkan har det stora och herr liga i verlden; det förenar omkring sig de många till ett menaden så treflig. och alla små spridda intressen förlora sig här i en be undran, en kärlek för ett stort namn, som alla med stolthet tillegna sig del uti, derföre att det tillhör allas gemensamma Kl. 7 åtskildes skarorna i stillhet vid Skillnaden och fosterland. Strömmade åt alla håll. Hvarje farhåga för excesser visade sig vara fullkomligt ogrundad.

1 P. S.-S. d. på f. m. hölls det sista allmänna Candidatmötet, hvarvid beviljades: åt promotor 1000 Rdr. Rgds, åt Norring 200 Rub., åt Cygnaeus 200 Rubel sedan man förut åt kransbinderskan anslagit 700 Rub. Summa 2300 Rub i honorarier.

Fråga väcktes om en deputation, som skulle tacka Rehbinder för erhållen allmän promotion. Men en votering omintetgjorde projektet. Ty sinnena voro förbittrade öfver de eländiga tillställningar, hvarigenom man förhindrat de Svenska studenternas besök i Helsingfors. Kaptenen på Solide berättar neml. att 74 studenter abonnerat ångfartyget för öfverresan, men Ryska Ministern hade icke tid att påteckna deras pass. Ganska hyggligt bemötande, sedan Universitetet sjelfmant bjudit dem hit!

2 P. S. Ursin infann sig i dag morgon hos Rehbinder: „Jag anser mig böra underrätta Ers Excellens om studerande corpsens önskan att möta Franzén i dag vid Thölö" 
- Rehbinder med axelryckning: „Det är mig mycket okärt. Hvem ansvarar mig för att inga excesser dervid begås?" 
- Ursin: „Jag tror mig känna studerande corpsen så mycket, att jag sjelf kan ansvara för den. Det skulle högeligen smärta både mig och studerande corpsen om Eders Exc. afsloge denna önskan att honorera ett så aktadt namn som Franzéns". 
Rehbinder: - Det må då vara, men Ers Magnif. ansvarar för stud. corpsen. Vid dessa tillfällen äro här många ögon som se, och jag kan sjelf hafva obehagligheter, ty jag vet icke huru ett sådant upträde kommer att framställas för Hans Majestät." 

3 P. S. Thesleff berättas hafva sagt: Jag har hört att här skall komma flera personer ifrån Upsala hit - hvad ska de nu också här och göra? Kejsarn blir arg. Så skall hår också komma en gammal professor som heter Franzén Han kunde också gerna vara borta" m. m.

B. Den Stora Veckan.

1. Jubelfesten.

15. Onsdag. Här ilar sekundernas flygt, och seklerna vandra sin väg öfver jorden. Det stora och väldiga faller till intet, det ringa och låga är högt och mäktigt vordet. Den tunga natten glesnar, af morgonens skymning är vordet ett haf  strålande ljus. Herren Gud sade: varde ljus —! och det vardt ljus. Och han såg att det var allt ganska godt. — Guds ljusa- stakar i verlden, salig är deras lott! I deras sken vandra folken sina banor genom tidens dimmor, de ädle på jorden prisa dem, de gode välsigna dem. De kasta sitt sken långt in i seklernas natt, forntiden blir ljus och framtiden förhoppningsfull i deras strålar. Deras namn dör aldrig ut af jorden. I hedendomens mörker lät Gud sitt sköna ljus i brutna strålar falla ned till oss som sång och dikt. Den första Guds ljusastake i vårt land var Wäinämöinen, Runo sångarn; han anade ordets makt och besjöng harmonien som tingens uphof. Hans storhet var aningens, hans språk var sång och myth; han var det första vitnet uppå andens herravälde öfver verlden. - Den andre Guds ljusastake i vårt land var Sankt Henrik, välsignadt vare hans minne! Den höga anden ledde honom att predika Ordets evange- lium och Gud i ordet, genom hvilket allting gjorde äro. Hans storhet var försakelsens, hans vapen korset, och der Ar aktades han värdig blifva ett blodigt vitne för Jesu. Den tredje Guds ljusastake i vårt land var Peder Brahe ett älskadt namn uti Finlands häfder. Hvad Wa nämöinen anade i ingifvelsens stunder, hvad St. Henrik grundlade genom korsets lära, det befästade Brahe for eviga tider genom inrättandet af ett universitet i Finland. Derföre är hans storhet tankens, hans mål uplysningen; honom tillkommer den äran att hafva gifvit Finland ett namn i Europa, ärofullare än det som genom segrar vinnes- och att der hafva rotfästat frihet och sjelfständighet så djupt, att den ännu i århundraden kan trotsa de öfverliggande omständigheternas makt.

Desse äro de tre såningsmän, som, hvar på sin tid, sådde välsignande frön för Finlands framtid. Må vi, näst gifvaren af allt godt, ihågkomma äfven desse, som arbetade för oss och för många slägten, och sågo dock sjelfve så litet af sitt arbetes frukt!

Nu jubla och stäm till glädje ditt hjerta, du allas vårt älskade fosterland! Uphöj din röst och lofva ljusets fader, ty hans goda gåfvor föräldras ej, de föryngras genom seklerna. Uphöj din röst och sjung - ej furstars lof, ty deras nåd är en vind och deras gåfvor förgås - utan sjung huru sanningen segrande går genom tidernas töcken! Sanning och frihet! Stora ord, odödliga ord bland stundernas villor! Älskade ord, som våra dagar tillbedja, slån rot ibland oss, blifven hos oss i tanke och tal och handling. - Hör oss, o Gud! de äro dina ord. Låt dem icke dö bort ibland oss, fast många äro som dem hata. Låt dem ljuda igen från fält till fält, från dal till dal öfver Finlands bygder. Låt dem älskas af hvarje öra, lefva igen i hvarje bröst. Ack Herre! når det inbrytande mörkret hotar, bevara ditt folk och dess ärfda rätt. Hjelp oss, ty vi äro svage; vårda ditt ljus, vårda ditt eget verk. Låt icke ditt verk gå tillbaka och falla, låt icke den byggnad ramla, på hvilken årtusenden byggt! - Ja, o Gud, ack ja! du skall den vårda, Du skall den beskärma. De skola falla och förgätas, de som älska mörker och förtryck på jorden. Men aldrig skall din sanning dö, din frihet skall alltid lefva. Dig helge vi i dag vårt lof; välsigna nu ditt folk. Arhundraden förgått, århundraden gå in din hand oss ledt och leder än,- din milda hand, din goda, evigt faderliga hand! Högtlofvadt vare nu och allan tid ditt namn!

1. Kl. 6 på morgonen dåna kanoner, och krutrök förgylles af den stigande solens brand. Dagarne äro ingångne, de stora dagarne, Finlands Julidagar!  Allt lyssnar och bidar hvad komma skall.

Knall! det är 24 pundingar och en commendering artillerister som skjuta. Vandrarne dra sig åt sidan klinga i husen der nära rutor I gick man sedan i dessa hus, så såg man vattenglas i fönsterna; det var fönsternas sauvegarde.

Den mulna himmelen klarnar, och solen skymtar fram mellan molnen. 2. Kl. 8. Språng på gatorna - rullande equipager öfverallt. Skräddarnes skärseld löften, nu skulle de hålla sina

3. Kl. 12 10. - Gatorna fulla af uniformer, åkande och gående. Alla strömma till Senaten. Stora skaror vandra till kyrkan.

4. Kl. 10. Salar och förmak i Senaten öfverfulla idel uniformer; blott pluraliteten af studerande corpsen klädd i svart. Här visar sig stjernor, chrachaner och band, täflande med rika broderier. Alla vänta. Det börjar bli qvalmigt. Men här kommer Rehbinder. Fram träder nu Ceremonimästaren, Statsrådet Törnqvist: „Studerande corpsen öpnar processionen". - Det sker så; de svarta främst, sedan uniformerna. Strömmen flyter ut, nedåt trappan på torget. Staterna följa i ordning, som Ceremoniellet utvisar. Då de eftersta nedstego utför trappan, hade de första hunnit uppför backen vid kyrkan. -Processionen tågar långsamt fram, och tallösa hopar åskådare stå i hajer längs gatan. 

5. Kl. 10. Upp slås nu kyrkans dörrar - de tăta folkmassorna vika åt sidan, och tåget framskrider längs hufvudgången tills det delar sig åt sidogångarne framvid parnassen. Från motstående läktarn ljuder en inträdesmarche, högtidlig och djup. Nu hafva alla intagit sina parnassen. platser. Musiken tystnar. Allt är tyst högtidligt daktsfullt. Choralen upstämmer. Den ber till Gud för Finlands väl. Äfven den uphör. Den som i detta ögonblick lät sin blick dröja vid det praktfulla templet med sin höga dôme, och vid denna brokigt glänsande massa som samlats derinom, den som dervid hänfördes af den så nära påträngande tanken, att det var ett folk från den högsta norden, som endrägtigt firade bildningens 200 åriga segrar inom sitt vida aflägsna land, ett folk, hvars största märkvärdighet just var den att vara civilisationens förpost och väktare längst upp mot norr, mot is och vildar, den som såg och tänkte detta, kunde omöjligt blifva känslolös för den skönhet och det intresse, som denna fest ägde icke blott för Finland ensamt, utan för hela den civiliserade verlden, vid hvars yttersta gränser den firades. Skönare än blodiga triumfer är den fredliga bildningens segrar; deras skönhet är att de blifvit vunna för hela mensklighetens sak.

I den än ej inredda kyrkan intogs altarets ställe af en hög parnass. Öfverst är cathedern, derpå följa tre trappsteg, sedan ett skrank beklädt med rödt kläde. Upp till skranket leda sex trappsteg. Står man på Parnassen, så har man till venster kyrkan, representerad af ett från aflägsna orter församladt presterskap, och Vettenskapen, repres. af Universitetets lärarepersonal och studerande corpsen; till höger: staten, representerad af dess högsta embetsmannapersonal; fram för sig folket, representeradt af dess yppersta och bildade classer. Ingen trängsel eller oreda förmärktes bland denna talriks samling af minst 3000 personer; rummet var tillräckligt för ännu Bera Obs. Främst på kyrkans sida sitta: Rehbinder, Thesleff och Kejsarens bigtfader. På andra bänken våra 2 biskopar och Franzén. Då choralen slutat upträder Rector Magnificus i sin röda kåpa, och håller från cathedern ett Latinskt tal, hvilket få hörde, och ännu färre förstodo. Derefter talar Professorn i Vältaligheten något ljudeligare på Svenska. Ämnet var mest historiskt, en exposition af bildningens öden i vårt aflägsna land.

Sist upträder Prof. i Ryska språket och håller ett tal på samma språk, som lärer afhandlat dels den finska poesien, dels de välgerningar och otaliga förmåner Finland åtnjutit sedan sin förening med Ryska riket.

Slutligen upstämmer choralen åter. Denn die Herr- lichkeit Gottes des Herrn wird offenbaret", ligheten slutas med ett Haleluja, Händels Haleluja som väl vore värdigt att sjungas af Guds englar till skaparens lof. Procession aftågar i samma ordning som förut, och skarorna strömma ut ifrån templet. 

Kl. 2-3½ e. m. - 
6. Tåget framskrider till gamla Lutherska kyrkan. Dess lilla orgel spelar inträdesmarche. - Crohns predikar hvarföre just Crohns, Crohns som ej är mägtig det obetydligaste ämne, än mindre att tolka ett helt folks brinnande tacksamhet för den Högstes nåd? Dock den tolkar den stumma känslan i våra hjertan och det Te- deum som fäderneslandet genom våra svaga röster uphöjer till Guds lof.

7. Kl. 4 1/2 e. m. -- Universitetet serverar stor middag ¡ Societetssalongen för 350 personer. Anrättningarna kräs- liga, vinerna förträffliga. De kejserliga skålarne drickas i Tokayer, hvaraf ett spetsglas öfver laget beräknas till 300 Rubel.  Mången af gästerna såg vid hemgåendet den sjunkande solen mera rosenderöd än förut på månget år.

Sådant var i korthet förloppet af Universitetets andra Secularfest.

8. Detailler. a) Vid aktens början under den sköna choralen såg man tårarna stiga i Franzéns ögon. Han upfattade ögonblickets betydelse. Han tänkte på forntid och framtid. Han tänkte visst med sorg och med glädje derpå, den vördnadsvärde gubben.

b) Att Ryssen med det hvita skägget, obskurantismens representant, vid detta tillfälle satt framföre Franzén och våra biskopar, gjorde ful effekt. Man sade att han, efter sin rang, bordt sitta framför sjelfva Rehbinder.

c) När Solovieff märkte ögonblicket nalkas att han skulle upträda inför ett sådant auditorium, blef han synnerligen altererad, och måste gå ut att hämta sig i Sacristian. Här blef strax alarm, eau de Cologne anskaffades i största hast, och när icke det ville hjelpa, portvin. Prisad vare Bachus, portvinet hjelpte. Professorn upträdde med lejonmod, och röt sin Ryska med ljudelig pathos. Evinnerlig skada för alla dem hvilka, som jag, ej förstodo mer än de med stor effekt uttalade namnen Wäinämöinen, Wallenstein, Tilly och Pappenheim om hvarandra!

d) Vid slutet af middagen, då alla sinnen voro uprymda, lärer Eduard Brunér misstagit sig om Solovieffs näsa och den portvinsbuteillen - begge hade de samma högröda couleur och begge voro de fulla af Bachi safter. Brunér fredligaste varelse under solen tog Solovieff i näsan. Solovieff slog alarm, men Brunér gick hem och lade sig att sofva. Fåfängt sökte Rektor att blidka den förorättade, lofvande honom all möjlig uprättelse. „Stör nu intet vår glädje i dag, just i dag." Omöjligt. Andra morgonen anmäler S. händelsen för Rehbinder: „En af oss skall skiljas vid Universitetet".  Rehbinder måste skicka efter Rektor. Lyckan gjorde dock att faran träffade en man med mäktiga förbindelser. Hofrådet Groot m. fl. tysta först munnen på S:ff och Thesleff låter kalla honom. "Herre, ni måste ta raison. Ni skall inte tro att ni sjelf sitter så fast på er plats. Ni var full i går, Herre! Tvinga mig inte att anmäla det." Historien ändades så, att Brunér, i några personers närvaro bad Solovieff om förlåtelse.  ,,Ah, när man har - sådana utbölingar att göra med!" sade Rektor i förtroende om denna händelse.

e) Vid middagen voro många ögon som sågo, många öron som i tysthet hörde. - "Uh, det var ögon!" sade Blank. Sjelfvaste Bulgarin misstänktes derföre. „Oh, mit Ihnen ist's was andres, sade han försåtligt, sie haben Constitution und Schwedische Gesetze!"

f) Unga och gamla slogo slingerbultar vid hemgåendet från middagen. Kamrer B:bg, sjelf, fastän musikus, litet afsigkommen i takten, mötte en god vän:  - „Nå står det till med benena? illa, förmodar jag, hä?" - „Ja jag tackar, verkligen mycket illa," svarte den andre som hade Reumatism. tecken dä!" ,,Såså, dä' goda tecken, mycket goda

g) S. d. Utkommo i bokhandeln 3 nya arbeten: Carmen Seculare af Prof. Walther Thuringus*; Jephta's bok af Nervander, och Digter af Lars Stenbäck. 

h) S. d. skjöt sig en Major Hartwall med pistol genom hufvudet.

Mitt postscriptum. Efter lång väntan på uniform, väpnade jag mig från hufvud till fot och begaf mig med i processionen.  Intågande med de andra i kyrkan ser jag är det möjligt lilla Sophie! soyez la bienvenue, jag var nästan den ende som väntat henne. 
Kl. 7 kom hon till staden med Tullf. Elfsberg - kl. 8 var jag hos Rosenkampffs - hon dröjde då hos Nervanders, kom kl ½ 9 till R:pffs och gick kl. ½ 10 med dem i kyrkan. Hon var blefven magrare till sitt yttre och alfvarsammare än förr. Franz Snellman afhämtade Emilias bref till Mina Julin. På qvälln bevistade vi en brunnsbal - på damer var brist, och de våra kommo genast i tour. Mycket folk."

* professor Christopher Friedrich von Walther från Thüringen. Sollemnia saecularia, quibus Imperialis Universitatis litterarum Alexandrinae Fennorum ante hos ducentos annos 
Aboae inauguratae sub auspiciis augustissimi imperatoris et auctoratoris omnium Russiarum Nicolai I. memoria Helsingforsiae die III. (XV) mens julii a. MDCCXL instauratur.

Zacharias Topelius - Dagböcker IV. red. Paul Nyberg, 1918. s. 340-355.

"II. Theologiae Doctors Promotion.

16. Thorsdag. 
9. Åtta kanonskott klockan 6. Från Universitetet aftågar kl. 10 en procession, svart att påse för de många presternas skull. Choralen börjar liksom i går. - Parnassen är såtillvida förändrad, att det rödklädda skranket nu är garneradt med rosor. Domprosten Gadolin är promotor. Få voro de som hörde att han talte, ännu färre de som urskiljde hvilket språk det var, talte gubben. minsta delen förstod någonting; så sakta

Närvarande voro 11 Candidater till Doctorshatten; de fingo hatt, ring och bibel; i samma ögonblick hatten berörde deras hufvud, föll ett kanonskott nere vid espla- naden. Ceremonien varade icke länge. Gudstjenst hölls derefter. Gån i frid och lären edra bröder, hvar på sitt håll!

§ 10.
Vid denna promotion var det egna förhållande, att promotor promoverade brorson och måg, hvarförutom primus och ultimus voro bröder. 
b) Promotor förvexlade flere hattar. - Crohns med sina yfviga lockar fick en liten hatt och måste balancera försigtigt för att icke tappa den; Rob. Frosterus fick en stor hatt som föll honom ned på näsan.

c) Hela Theologiska faculteten, Sundwall, Laurell och Lille, Gadolin och Schauman promoverades vid detta tillfälle.

§ 11. Handels-Societetens Bal.
Balen fortfor med mycken liflighet till långt inpå natten. Finl. Alm. Tidn.
Kl. ½ 9 a. Societetssalongen gentilt eclairerad. Inström- mande skaror. Bugande värdar. Complaisanta värdinnor. Stigande trängsel. Vaktmästare lofverande af och an med thébrickorna.

Kl. 10. Nu visar sig scenen sålunda: Ljus - värme trängsel noblesse gentiliesse främmande ansigten Finska blondiner Tyska brunetter Ryska noiretter eller svartmuskiner. Gick du då på rund omkring och mätte med esthetiska blickar damernas glänsande rader, hvad såg du? Siden, flor och rosiga kinder temligen lika öfverallt. Du såg här det - vackra Finland, det vackra Tyskland, det vackra Ryssland. - Du såg ensemblen, det var nog; hvilken blick var väl nog skarp  att uppfatta alla de sköna enskildtheterna i denna rika blomsterparterr? Dock hände det under timmarnas lopp, att du såg en sväfvande grace som tjuste ditt öga: det var la Kothen, det var Armfeldtarne tre, det var skön Hilda, det var Nasatkin eller Strålarne två, eller Traversayen, eller M:lle Richter, eller Ryssinnan der ragim eller Kerujim, något sådant. efter hand. hvad heter hon? Kegarim eller Kerujim, något sådant. Allt detta såg du efter hand. Variationen var så stor derföre att man bjudit nästan alla resande, och deras tal var legio. Man sade på balen voro 1,400 personer.

Balen öpnas med polonaise med fru Decker, om jag mins rätt. Thesleff öpnade den Vandringen skedde kring hela salongen, och räckte en god timme under mycken - het temperatur. Men trängsel och värme aftogo når herrarne började mera sprida sig i de andra rummen. 

Kl. 11. Stor vals, fortfor under trånga omständigheter ungefär en timme, med stor häftighet. Man ordentligt flög. Derpå följde Françoiser, Sv. och Ryska quadriller samt potpourrie. Refraichissementer vankas till öfverflöd. 

Kl. ½ 1 serveras porter-souper för herrarne, en god inrättning. 

Kl. ½ 3 stor souper, 27 bord för damerna, hvardera med sin nummer på flagg och sin vaktmästare.

Kl. ½ 4 Paff hette det och paff svarade det då champagnekorkarne flögo Kejserliga skålar druckos kanonerna saluterade, och den uprymda patriotismen hurrade. Det var ett ögonblick af lif! Alla ögon glänste af undersåtlig vördnad och öfverförsåtlig champagne.

Kl. ½ 5 skingra sig damerna champagnen och hurra-ropen fortfara bland herrarne ännu länge derefter. Detta var nu Handels-Societetens i Helsingfors bal för Universitetet, hvars medlemmar den ganska talrikt inviterat, och bland andra äfven alla inkomne blifvande Magistrar, 74 till antalet.

Mitt postscriptum för den 16 Juli. Doctors-promotion bivistade jag naturligtvis - Balen likaså. - Lithénerna voro der - icke Rosenkampffs och våra; de bjödos för sent, samma dag. Mina moitiéer voro Thilda, M:lle Ehrström, Flora Nervander, Rouget och en slags Mille Beckström, ett original, som jag tog för att förarga Blanken som spetsade sig på att få figurera mot Ida Thuneberg. - Med Rosa och Ida kom jag ej nu att dansa. med sina långa lockar. rätt roade.  Ida var ej vacker Lithénerna deremot rätt täcka och Gubben Maths fann sig väl en gång fann jag honom i tal med erkebiskopen en annan gång i trefligt sällskap med några rådmän och champagnebouteiller.

Soupern var treflig. Jag vandrade omkring med alla prima principia på min talrik: knif, gaffel, fransktbröd och ett glas, som påfylldes än här än der af sittande vänner. Magistrarne in spe voro alla i öppen uniform och hvita vestar; många med skor, som kostat 6 à 7 Rdr. och ändå gjorde alldeles platt ingen effekt i trängseln. 
Bort gick jag kl. ½ 6."

Zacharias Topelius - Dagböcker IV. red. Paul Nyberg, 1918. s. 355-358. 

"III. Juris Doctors Promotion.

17. Fredag. 
§ 12. Åtta kanonskott kl. 6. Juridisk procession från Universitetet, slingrande i många krokar. Choral i kyrkan. Samlingen gentil som förut. Här märkte man bland promovenderna Mellin och Richter, Hising och Mannerheim sittande; så godt som hela Juridiska faculteten: Ekelund, Nordström, och Palmén samt Assessor Bergbom stående. Lagus promotor. Man såg att han var hemma i cathedern. Allt gjorde han med säkerhet och värdighet. Hans ord voro värdiga och fulla af kärna. Han skydde ej att nämna ord, för hvilka en krypare darrat. Vid det han förklarade betydelsen af hatt och ring föllo hans ord fulla af kraft: „varer frisinnade - och frukten ingen, utom Gud och edert samvete!" Lagus gjorde sin sak bäst;  han gjorde våra unga hjertan glädje; han vågade förakta tidens moderna lismeri och tala ett oförskräckt ord för sanning och rätt. Hade tid och ställe varit annat, ett skallande lefve! - skulle följt på hans tal.

Ceremonien som förut. Gudstjenst följde derpå. Processionen var blefven allt mindre gårdagens bal hängde efter.

§ 13. Detail. Alla gamla herrane sågo under akten tillbörligt vigtiga ut, Mannerheim undantagen, som då och då lät märka ett vedervärdigt grin. Enligt gammal sed sätta, i samma ögonblick promotor sätter sin hatt på sig, alla öfriga närvarande doctorer af samma facultet sina hattar på. Kammarrådet Bonsdorff var här utom Lagus den enda närv. Juris doktor, och bröstade sig ej litet med sin röda hatt. Huruvida de röda hattarne klädde, vill jag ej afgöra. Ett par dar derefter råkade jag kasta en blick upp till Mellins fönster, som ligga midtemot vanliga ingången till postcontoiret, och såg då Geheimerådets betjent kråma sig framför spegeln med Jurisdoktorshatten på hufvudet. En främmande skulle troligen tagit honom för Geheimerådet, och om han mött denne i trappan hade han säkert tagit Geheimerådet för betjenten.

Vidare var att anmärka Ekelunds ohyfsade föredrag vid besvarande af Doctorsfrågan (bland annat stod han med han- den i byxfickan) och au contraire Nordströms tillgjordhet vid tacksägelsernas afläggande. Härutinnan äger man i Juridiska faculteten två motsatta ytterligheter och ett medium.

$ 14. Bal i Brunssalongen. Det är ej som baler allenast dessa nöjen förtjena uptagas som paragrapher i Juliprotocollerna, det är såsom sällsynta samlingar af Finlands, Petersburgs och Östersjöprovincernas gentila societéer, sammanbragta genom utomordentliga omständigheter, hvilka ej så snart skola åter inträffa inom vårt aflägsna land.

En utlänning med ovana ögon må beskrifva våra baler. En pratsam Petersburgare må deruti finna ämne nog för conversation en hel Français igenom. Jag, för min lilla del, hade min glädje åt den stora variationen af ansigten och den stora enformigheten i kostumer. Jag beundrade den fria umgängestonen, den ogenerade dansen i surtouter m. m., hvilket allt främlingarna ansågo som någonting Finland eget. De misstogo sig. I qväll åter var mycket att se och litet att dansa, för trängsels skull. Våra damer samteliga i tour Lithéns också uppe och Elfsbergena Amalia omsvärmad och bortfjäsad. Nu, Wilhelm, ser du det paret? Lyckliga Adlerstjerna! Olyckliga Wilhelm! Här är Rosina Haartman man måste tänka på Seraphim och Cherubim. 

P. S. Damerna (våra) bevistade ej denna dagens promotion. Skada, ty det vankades Svenska och Confect, hvad ville man mer begära? Aug. Essen har bjudit lilla cadette på balen - Magister-balen."

Zacharias Topelius - Dagböcker IV. red. Paul Nyberg, 1918. s. 358-360.

"IV. Medicinae Doctors Promotion.

18. Lördag. 
§ 15. Åtta kanonskott kl. 6. Medicinskt regn, som snart går öfver. Medicinsk procession från Universitetet, också svart; promovenderna voro svarta. Choral som förut. Damerna talrika, ty man räknade på Confect. Promovenderna 28. Ursin promotor, talar tydligt. Primus Bonsdorff, ultimus Alex. Ingman. Ceremonien som förut. Damernas hopp blir ej besviket. och säkert. Processionen mindre än någon af de förra gångerna. „De studerande tycks hafva fått nog af högtidligheterna", anmärkte Rehbinder leende.

Gudstjenst som förut. Derefter stor middag. Ofantligt trefligt. Räckte till kl. 11 a. - För H. M. afskjötos 101 skott, så att man sånär mist öronen. 

§ 16. Detail a) för i går: Någon af Juris Doktorerne föreslog att promoti skulle hålla middag för Rehbinder. Projektet vann ej gehör; det skulle bli nog dyrt, mente millionären Mellin. Så hände nu i stället, att Rehbinder bjöd promoti till sig och Mellin kunde naturligtvis ej undandraga sig att sedermera besvara inviten. Dålig hushållning!

b) Vid Medicinska middagen herrskade frihet och munterhet. Glädjen blef ännu högljuddare sedan högdjuren gått bort. Man sade sin hjertans mening ut öfverallt. Då träder Wulffert in rättvisans ena öga, spejare-Generaln med smilande läppar. 
„Herrarna skall ej tro att jag återvänder af någon annan orsak, än min önskan att ännu längre delta i herrarnas glädje." ,,Nej Gubevars." ,,Men månne vi inte vågade med en polska" Skönt!  - Musiken spelar upp värdarne äro de första att kasta frackarna af Stjernwall bjuder opp Wulffert och dansar sig trött 1 med honom; genast efter Stjernwall kommer en annan och slänger om så länge han förmår; derefter den tredje, den fjerde, den femte - Wulffert stretar emot, tackar, försäkrar att han ej orkar mer - men intet hjelper - välmeningen är så innerlig, så oemotståndlig den sjette, den sjunde, den åttonde kommer hvar efter annan, Generaln är som en pion i synen rättnu mister han anden - svetten droppar, och puh! puh! puh! och rättsom det är echapperar föremålet för den allmänna välmeningen utan att knysa ordet. Poculerandet fortfar sedan med ökad munterhet. 
Kl. 11 kommo gubben Maths och Blanken rultande derifrån deras enthusiasm var stor: präktigt! präktigt! Champagne som vatten. Fruntimmerna le deråt. De hade druckit thé hos Rosenkampffs. Der tillbringade vi aftonen mindre stormigt än herrar Mediciner."

Zacharias Topelius - Dagböcker IV. red. Paul Nyberg, 1918. s. 360-362

”…Samaan aikaan kuin pääkaupungissamme eduskunta on tehnyt väsymätöntä työtä, on täällä toisissa piireissä lepäilty ja juhlittu ja vietetty makean leivän päiviä. On taas vietetty promotsioonia kaikilla vanhanaikaisilla tempuilla ja tuhlaavaisuudella. Näiden juhlien, joilla ei ole minkäänlaista käytännöllistä merkitystä, on usein sanottu eläneen jo aikansa ja tuntuvat ne todellakin vähän huonosti soveltuvan aikamme rientoihin ja harrastuksiin, varsinkin siihen ylelliseen tapaan katsoen, joilla näitä maisterinvihkiäisiä vietetään. Mutta näillä juhlilla on toisekseen vielä mahtavia puolustajia ja niitä selitetään tieteen ja sen voittojen juhlapäiviksi, joten on luultavaa, että ne vielä vastaisuudessa elävät…”

Ote Päivälehdestä v. 1900, Vuoden 2000 Filosofisen tiedekunnan promootion muistokirja, s. 70. 

"19.5.1919

Sinfonia [op. 81] kopistilla. - Työn alla juhlamarssi promootioon [JS 155]. On vain muutama päivä aikaa. - Aino kaupungissa. - Piika Helmi espanjantaudissa. Katsotaan nyt selviydynkö minä, niin kurjaksi tunnen oloni, koska tässä helvetissä en saa mietoja viinejä. Minun olisi helppoa elää ja tehdä työtä sen verran kuin minussa vielä on puhtia jäljellä, jos halpoja ja mietoja viinejä vain olisi saatavilla. Nyt menen perikatoon viskyn ja paloviinan takia. Käteni vapisevat niin etten kykene kirjoittamaan. - Myöhemmin parempi - Ulkona kylmää ja minun mielessäni Kööpenhaminan-matka, joka ei lupaa hyvää: nöyryytyksiä ja vihastumisia olen saava osakseni.

2.6.1919

Sävelsin 31 toukokuuta pidettyyn promootioon juhlamarssin [JS 155] pienelle orkesterille jossa harppu, ja myin sen Yliopistolle, hinta 2500:- mk. Yksikään lehti ei lausunut siitä mitään. Yksikään ihminen koko yleisöstä ei sanonut sanaakaan. Vain orkesteri aplodeerasi harjoituksessa. Kajanus joka johti sen, halusi - ja tämä on tosiasia - tuhota sen. Hän otti siihen vastoin pyyntöäni liian nopean tempon, minkä vuoksi koko con grandezza hävisi. - Nyt valmistaudumme Ainon kanssa uusiin haukkumisiin Kööpenhaminassa - missä tulin noin kuusi vuotta sitten niin kaltoin kohdelluksi. "Das Künstlerleben ist voll von Kummernisse."

Jean Sibelius - Päiväkirja 1909-1944. s. 359-360. toim. Fabian Dahlström, SLS.

"Toukokuun lopulla 1919 järjesti Yliopiston filosofinen tiedekunta juhlalliset promootiot. Osallistuin niihin, ja sain, kuten jo mainitsin, laakeriseppeleeni. Kuuluin promootiotoimikuntaan ja olin vaikuttamassa siihen suuntaan, että Mannerheimistä tehtäisiin kunniatohtori ja että hänen tyttärensä Sophy valittaisiin yleiseksi seppeleensitojattareksi. Näin kävikin. 

Marsalkka Mannerheimin kuoltua 1951 järjestin suuren muistojuhlan Messuhallin A-saliin Marsalkan kuoleman 1-vuotispäivänä 28.I.1952. Tähän juhlaan saapuivat Marsalkan molemmat tyttäret, ja juhlan edellisenä päivänä oli tutustumistilaisuus Yliopistossa. Neiti Sophy M. tuli silloin luokseni ja sanoi:
- "Det förefaller mig om som vi skulle vara tidigare bekanta, var herr Lönnroth med om promotionen 1919?"
Kun vastasin tähän myöntävästi, hän kysyi:
- "Vad för en befattning har magistern nu då?"
Minä vastasin: 
- "Jag är Universitetets rektor".
Silloin hän miltei pyörtyi. 

Vuoden 1919 promootiot olivat iki-ihana tapahtuma! Meitä oli eräitä aseveljiä tässä joukossa ja entinen Ylipäällikkömme Mannerheim piti hyvää huolta meistä suurilla päivällisillään linnassa, niin valtionhoitaja kuin hän nyt olikin." 

Erik Lönnroth - Muistelmat. (julkaisematon käsikirjoitus, KK, Erik Lönnrothin arkisto) s. 70. 

"Minkälaisena on jäänyt mieleenne vuoden 1919 promootio, tohtori Toivo Länsimäki?
- Ei erikoisempana. Näyttää sieltä kuin elämä näin taaksepäin katsoen olisi jakautunut selviin etappeihin, jotka seurasivat toisiaan automaattisesti. Promootio oli yksi niistä. Siksi tuntuukin joskus hiukan liialliselta tämä nykyinen valtava promootioinnostus. Tosin promootio muodosti kuin kynnyksen itsenäiseen elämään: tunsin tulleeni jonkinlaiseen tienhaaraan. Oli ratkaistava, valitsisiko teoreettisen tieteenharjoittajan uran yliopiston suojissa, vaiko käytännön lääkärin työsaran.
- Itse promootiossa ei ollut tosiaan mitään erikoista, jollei nyt ota huomioon sitä, että minut promovoitiin professori Robert Tigerstedtin hatussa. Hattu oli ainakin 3-4 numeroa liian suuri eikä tahtonut jättää korvia ulkopuolelle, vaikka sisälle olikin työnnetty paperitäytettä. Sen sain viime hetkessä, promootioaamuna, mutta miekkaa ei löytynyt mistään. No, eihän siellä ollut miekkaa monella muullakaan.
- On otettava huomioon, että olosuhteet olivat silloin toiset kuin nyt. Ensimmäisen maailmasodan jälkeen tavaratilausten toimittaminen sujui tavattoman hitaasti. 
Niinpä promootiohatun valmistaja ei ollut saanut hatun aineksia valmiiksi ajoissa, ja tästä syystä oli mentävä juhlimaan lainahatussa.
Entä promootiopäivälliset?
- Nekin olivat silloin sodan jälkeisinä aikoina hyvin yksinkertaiset ja niukat. Me juhlimme siihen aikaan Kaivohuoneella. Mutta verrattuna filosofisen tiedekunnan suureen promovendien joukkoon, joka samaan aikaan piti hauskaa siellä omassa piirissään, me muutamat lääketieteilijät tunsimme olevamme lasten keskelle joutuneita vanhoja arvokkaita miehiä."

'Riemutohtoreita ei naurata', Lääketieteellisen tiedekunnan promootion riemutohtorit.

Suomen Kuvalehti 17.9.1966 Nro 37. s. 45+59.

"Vuonna 1923 presidentti kärsi häntä usein kiusanneesta polvikivusta. Lähes liikuntakyvyttömänä hän ei voinut osallistua valtiopäivien avajaisiin. Siksi ei järjestetty myöskään iltavastaanottoa eikä tanssiaisia. Syynä saattoi olla myös se, että presidentin käyttövarat olivat jälleen lopussa. Ylimääräistä rahanmenoa oli ollut, sillä toukokuussa 1923 Elli Ståhlberg valittiin Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan promootion seppeleensitojattareksi. Ståhlbergit ilahtuivat Ellin kunniatehtävästä ja tarjoutuivat isännöimään juhlia Presidentinlinnassa. Mainittakoon, että neljä vuotta aikaisemmin järjestetyn promootion seppeleensitojattarena oli ollut valtionhoitaja Mannerheimin tytär Sophy.

Elli Ståhlberg soveltui seppelneidon rooliin erinomaisesti. Hän oli 24-vuotias lääketieteen kandidaatti, viehättävä, avoin ja esiintymiskykyinen. Tavan mukaan promovoitavat maisterit saapuivat Flooran päivänä 13.5. seppeleensitojattareksi kutsuttavan vanhempien asunnolle. Elli ilmoitti suostumuksensa linnan parvekkeelta ja sai kiitokseksi yhdeksänkertaisen eläköön-huudon ja Ylioppilaskunnan laulajien laulutervehdyksen.

Promootion myötä Ståhlbergit saivat tilaisuuden tutustua yliopistoon ja akateemiseen nuorisoon. Presidenttipari suostui perinteen mukaisesti vastaamaan myös juhlallisuuksista koituneista kustannuksista, vaikka presidentin kukkaron pohja häämötti jo uhkaavasti. Linnassa järjestetyt seppeleensitojaiset ja promootiopäivälliset tanssiaisineen maksoivat lähes yhtä paljon kuin valtiopäivätanssiaiset tai vuoden 1922 itsenäisyyspäivän vastaanotto. Mutta lasku kannatti maksaa, sillä promootio toi Ståhlbergeille ehkäpä enemmän myönteistä julkista huomiota kuin mikään muu yksittäinen tapahtuma heidän presidenttikaudellaan." 

Marjaliisa Hentilä & Seppo Hentilä - Tasavallan ensimmäiset: Presidenttipari Ester ja Kaarlo Juho Ståhlberg 1919-1925. Siltala, 2022, s. 145-146. 
 

"Promotiotanssiaiset Vanhassa ylioppilastalossa.

Promotiojuhlallisuuksien loistava lopettajaistilaisuus oli klo 21 Vanhassa Ylioppilastalossa: Promotiotanssiaiset
vanhojen kauniiden perintätapain mukaan. Vanha Ylioppilastalo, joka on nähnyt monet kauniit juhlat pitkien vuosien
varrella, eli eilen yhden kauneimpiaan, loistavimpiaan.

Tasavallan presidentin saapuessa juhlasaliin viritti meriväen soittokunta Porilaisten marssin juhlayleisön tervehtiessä
presidentti-riemumaisteria seisoalleen nousten. Virallinen tanssiohjelma alotettiin poloneesilla, johon ottivat osaa vain
kunniaviraat, honorationes. Ensimmäisenä astui parketille yliohjaaja, prof. Långfors parinaan rva Svinhufvud, toisena parina olivat tasavallan presidentti ja rva Suolahti, seurasivat sitten kansleri Suolahti ja rva Brotherus, rehtori Brotherus ja rva Tallqvist, promoottori, prof. Tallqvist ja nti Helena Brotherus, yliairut, tri Petersen-Dyggve ja rva Lönnroth, prof. Linkomies ja vanhimman riemumaisterin, kouluneuvos Haapasen tytär, rva Tervonen, prof. Linkola ja rva Linkomies, maisteriprimus Bengt Englund ja rva Linkola sekä sen jälkeen riemumaisterit ja uudet tohtorit naisineen tai herroineen.

Poloneesin jälkeen seurasi maisteriprimuksen valssi. Kun primus oli tanssinut lattialla kierroksen parinaan yleinen seppeleensitojatar alkoi promovoitujen valssi. Ohjelmassa seurasi sitten Quadrille de nouveaux promus eli promovoitujen franseesi pas de quatre, valssi, shottis ja valssi.

Kun oli päästy näin pitkälle ohjelmansuorituksessa alkoi yleisen riemun ja suosionosoitusten vallitessa kunniavieraiden 
kantaminen kultatuolissa. Uudet tohtorit kantoivat ensimmäisenä promoottoria, prof. Tallqvistia. Häntä seurasi kultatuolissa tasavallan presidentti sekä muut riemumaisterit, joista ensimmäiseksi kannettiin rehtori Wahlroosia. Naiset kantoivat kultatuolissa tri ja riemumaisteri  Emma Irene Åströmiä.
Niinikään kannettiin kultatuolissa yliopiston kansleria ja rehtoria. Kunkin kantajajoukon jäljessä kulki juhlasaattue, cortege, soittokunnan soittaessa marssia.

Puolalaisen masurkan johti maisteri, lakit. kand. J. W. Sadeniemi. Virallisen tanssiohjelman viimeisinä tansseina olivat valssi, polkka ja valssi ja se päättyi airueitten juhlalliseen "virastaan luopumiseen". Yliairut ja yliohjaaja sekä kaikki kymmenen juhla-airuetta marssivat juhlasaliin, jossa he pysähtyivät yliairueen komennuksesta.

Komennolla "varvas irti" heittivät airueet airutnauhan päänsä yli käsivarrelleen ja iloissaan tehtävänsä päättymisestä juoksivat riemuiten salista liittyäkseen sen jälkeen juhlivien joukkoon "tavallisina kansalaisina."

Tämä virallinen ohjelma päättyi vähän keskiyön jälkeen juhlien vielä jatkuessa riemullisen mielialan vallitessa pitkälle vielä auringonnousun jälkeen. Tanssimusiikista huolehtivat vuorotellen meriväen soittokunta ja salonkiorkesteri, joka virallisenkin ohjelman aikana oli soittanut valssit.

Puoliyön jälkeen piti maisteri Tuttu Viljo Tarkiainen puheen yleiselle seppeleensitojattarelle, nti Helena Brotherukselle ja ohjelmassa oli vielä Vanhan ylioppilastalon ulkoparvekkeella maisteri Parikan puhe keväälle ja auringolle."

- Uusi Suomi 2.6.1932, s. 1. 

"Promoottoriksi tiedekunta määräsi vanhan järjestyksen perusteella tiedekunnan pitkäaikaisen dekaanin, itämaisen kirjallisuuden professorin Knut Tallqvistin. Promootiopäivällisten aikana Kaivohuoneella tosin valtioneuvos prof. Emil Nestor Setälä pitämässään puheessa antoi ymmärtää, että hän oli siellä kuin Esko Karrin häissä. Vuoron olisi puhujan käsityksen mukaan pitänyt olla hänen eikä Tallqvistin.

Eräs pulma kuitenkin nousi 25 vuotta sitten niin promootiotoimikunnalle kuin tiedekunnalle: miten nimittää sellaisia seppeleensitojattaria, jotka ovat jo naimisissa? Perinteen mukaanhan sitojattaren olisi oltava neitsyt, latinaksi virgo. Latinassa ei ole meikäläistä rouvaa vastaavaa sanaa ja vihdoin päädyttiin sihen, että rouva-seppeleensitojattarille annettiin latinalainen titteli domina. Liekö tätä keksintöä myöhemmin käytetty hyväksi?

Yleiseksi seppeleensitojattareksi jonka on oltava jonkun yliopiston opettajan tyttären, valittiin silloisen rehtorin, prof. K. R. Brotheruksen kaunis Helena, nykyinen rouva Palas. Kauniina Helenana hän näet kulki koko kevään ajan promovendien keskusteluissa. 

Ensi kerran Suomen historiassa tapahtui, että tasavallan päämies esiintyi promootiossa riemumaisterina vuoden 1882 promootiosta. Presidenttinä oli Ukko-Pekka, Pehr Evind Svinhufvud ja hänen läsnäolonsa antoi luonnollisesti omaa  harvinaista loistoaan koko promootiolle. Olihan siitä seurauksena mm., että riemumaisteri Svinhufvud kutsui kaikki promovendit sitojattarineen ja sitojineen sekä tohtorit miekkoineen ja hattuineen presidentin linnaan kahville.

Aktipäivä, toukokuun viimeinen, oli aurinkoinen ja kaunis. Juhlamenojen ohjaajana toimi joustavasti ja ranskalaisittain prof. Arthur Långfors. Ahdasta oli yliopiston vanhan juhlasalin parnassolla, mutta kaikki sujui hyvin huolellisen harjoittelun tuloksena. Kerrotaan jonkun naispuolisen promovendin pyörtyneen aktin aikana ja hänet kannettiin huomiota herättämättä sivuhuoneeseen virkoamaan. Kuoron, Suomen Laulun, orkesterin ja solistin Greta Aaltosen esittämä 
kaunis musiikki kantautui sinne avonaisen oven kautta niin, että pyörtynyt alkaessaan palata tajuihinsa kuvitteli joutuneensa jo enkelten sävelsfääreihin. Mutta silloin kumartui hänen ylitseen hänen miespuolinen seppeleensitojansa ja maisteri huomasi erehtyneensä...

Tavanmukainen laivamatka korvattiin presidentin linnan kahvikesteillä. 
Tohtoreiksi vihittävillä oli yhteisten juhlamenojen lisäksi omat, perintätavan mukaiset juhlansa. Niinpä he "hioivat" miekkansa erityisessä yhdessäolossa, jossa luettiin Maskun Hemmingin vuonna 1616 laatima miekkavala. Elsa Enäjärvi-Haavion ei tarvinnut olla yksin ainoana naispuolisena tohtorina miespuolisten kollegojensa seurassa, vaan tohtori Aune Lindström oli toinen tohtoriksi vihitty nainen. Promootion edellä kerrottiin, että näillä kahdella daamilla oli hieman käytännöllisiä huolia siitä, miten naisen juhlapuvussa voidaan miekkaa kantaa, mutta pulma oli juhlapäiväksi ratkaistu niin taitavasti, ettei tullut laisinkaan kiinnitetyksi huomiota siihen, että miekat riippuivat asiallisesti naistohtorienkin akateemisen asun uljaina koristuksina."

 'Tasavallan päämies riemumaisterin 25 vuoden takaisessa promootiossa', kirj. Eino Parikka.
Uusi Suomi 28.5.1957 nro 143 s. 2.

"Filosofinen tiedekunta sai professori Eino Kailan suostumaan juhlamenojen ohjaajaksi ja dosentti Eino Jutikkalan yliairueeksi. Nykyinen akateemikko Jutikkala on siis tämän kevään promootion "riemuyliairut". Molemmat kiinnostuivat  tehtävästään ja hoitivat sen taidolla ja eleganssilla. Yleiseksi seppeleensitojaksi kandidaatit valitsivat Irma Wichmannin, Naistenklinikan ylilääkärin professori Seth Wichmannin kauniin tyttären. Wichmann ja hänen viehättävä puolisonsa Gertrud Wichmann järjestivät seppeleensitojaiset Naistenklinikan tiloissa, osaksi kattoterassilla, josta on suurenmoinen näköala yli Helsingin. Kun Eino Kaila kuuli tästä suunnitelmasta, hän kysyi huolestuneena:
"Onko varmaa etteivät synnyttäjien huudot häiritse tilaisuutta?"

Tanssin aikana professori ja dekaani Arthur Långfors - vuoden 1932 promootion juhlamenojen ohjaaja - oli vetäytynyt sivuhuoneeseen. Kaunis naismaisteri seppele tummilla kulmillaan ja suuri kukkavihko kädessään astui dekaanin luo. Hän taittoi ihanimman ruusun kukkakimpustaan ja kiinnitti sen professorin napinläpeen. "Dekaanin viimeinen menestys" kommentoi Långfors. Puolenyön jälkeen tunnelman yhä kohotessa seurasin tietyllä mielenkiinnolla tohtorien juhlintaa. Eräs aikaisempi gratisti oli sanonut minulle, että niin monta kertaa kun tohtorit tanssiaisissa paljastavat miekkansa, niin monta samppanjapulloa heidän on lähetettävä gratistille. Laskuissani olin tullut hyvin lupaavaan lukuun. Promootion jälkeen ultimustohtori Kustaa Vilkuna toi minulle - yhden samppanjapullon.

Tapasin äskettäin Eino Kailan pojan Olli Kailan, entisen suurlähettilään ja pankinjohtajan. Hänkin oli ollut mukana promootiossa. Isä oli ottanut poikansa, yläluokkalaisen, kuljettamaan Naistenklinikan hissiä seppeleensitojaisissa. Kysyin häneltä, mistä oikein johtui, että filosofi Eino Kaila niin kiinnostui roolistaan juhlamenojen ohjaajana. Olli Kaila vastasi: "isä tunsi Historian Hengen leijuvan promootiojuhlien yllä"."

'Riemumaisterin promootiomuistoja', kirj. Osmo Orkomies.
Uusi Suomi 1.6.1986, Nro 144 s. 33.

"1938. Saman maaliskuun aikana piti Yhdysvaltain entisen presidentin Hooverin saapua myös Helsinkiin pitkällä Euroopan matkallaan, ja niinpä minulle tuli  mieleen, että Yliopistomme pitäisi suoda hänelle tohtorin arvo honoris causa niiden suuriarvoisten avustustoimenpiteiden vuoksi, jotka Yhdysvallat hänen ehdotuksestaan oli kohdistanut Suomen kansaan sen vapaussodan jälkeen kärsiminä ankarina nälkävuosina. 

Esitykseni filosofisen tiedekunnan molempien osastojen dekaaneille johtivat myönteiseen tulokseen, ja niin tiedekunta uskoi minun tehtäväkseni valmistuttaa Hooverille sekä totuuden miekan että viisauden hatun. Kuvista tiesin, että Hooverilla oli suurenpuoleinen pää, ja siitä olisi ollut hyvä saada mitta hatuntekoa varten etukäteen, sillä Hoover piti vihittävän tohtoriksi samana päivänä klo 18:n aikaan, jolloin hänen oli määrä saapua Helsinkiin klo 15:n maissa. Sähkötin Wieniin 
eräälle tutulle professorikollegalleni ja pyysin häneltä Hooverin pään mittaa, mutta vielä samana iltana sain pettymyksekseni sähkevastauksen, että Hoover oli juuri jättänyt Wienin, kun sanomani tuli professorin käteen. 

Puhuttelin nyt Wahlmanin hattuliikkeen omistajaa ja pyysin häntä valmistamaan tohtorinhatun niin lähelle valmiusastetta kuin suinkin, mutta erikoisesti siten, että sen suuruus ja toivottavastikin muotokin saatettiin sitten tunnin tai parin aikana muovailla valmiiksi, kun Hooverin päästä oli saatu muotti hänen tultuaan Helsinkiin 3 tuntia ennen promootion alkamista Yliopiston suuressa juhlasalissa. Mitan oton onnistumiseksi järjestin Seurahuoneen juhlahuoneistoon vastaanottoseremonian heti junan tultua Helsinkiin, ja olin tietysti ensin asemalla häntä vastaanottamassa ja sitten tultuamme Seurahuoneelle, neuvomassa että hän heittäisi vilttihattunsa Seurahuoneen naulakkoon ja sitten tulisi yläkertaan tervetuliaisjuomia nauttimaan. Näin tapahtuikin tismalleen, ja kun lämminnyt hattureuhka riippui määräpaikallaan Seurahuoneella ja rehtori Brotherus saattoi vieraansa sisään, hain Wahlmanin, joka oli piilossa Seurahuoneessa, erikoisine hatun sisään työnnettävine muottikojeistoineen eteiseen ja niin Hooverin hattu mitattiin sekä sisäsuuruudeltaan että muodoltaan "hiuskarvan" tarkkuudella ja Wahlman ajoi autolla vertaaseen hattua viimeistelemään. Hooverille tarkoitettu 
miekka oli myös jo valmis, kahva muuten täydestä kullasta valmistettuna. 

Oli hauskaa sitten itse promootiossa seurata Hooverin kasvonilmeitä, kun promoottori ojensi hänelle hatun päähän pantavaksi. Ensin näkyi epäilyn tumma varjo Hooverin kasvoilla - mutta mikä ihastuttava ilmeenvaihdos kasvoille levisikään sitten, kun Hoover painoi hatun päähänsä ja tunsi, että se sopi siihen kuin valettu!
Miekkavyön olin ennen aktia panettanut Hooverin vyötäröille ja opettanut hänet sujuttamaan miekan koteloineen vyön silmukkaan ja tämän Hoover osasikin tehdä mainiosti saatuaan miekan promoottorilta käteensä. 

Parin päivän pituiset suuret kutsut päättivät sitten viehättävän vaiheen Yliopistomme historiassa."

Erik Lönnroth - Muistelmat. (julkaisematon käsikirjoitus, KK, Erik Lönnrothin arkisto) s. 158-160.

”Me olimme kaikki, niin nuoret miehet kuin nuoret naisetkin, astuneet yliopiston ovista sisään suoraan sodasta, joka viiden vuoden ajan oli hallinnut sekä meidän elämäämme että koko kansamme elämää. Ei meidän ikäpolvemme itse ollut sotaa valinnut, mutta mitään muuta vaihtoehtoa elämä ei meille antanut. Me, vuosisatamme ensimmäisenä neljänneksenä syntyneet ikäluokat emme valinneet myöskään syntymäaikaamme. Mutta isänmaa valitsi juuri meidät ja lähetti meidät hoitamaan täsmälleen yhden asian, että maa säilyisi itsenäisenä.”

Promootiosaarna, riemumaisteri ja juhlasaarnaaja, arkkipiispa Mikko Juva, Vuoden 2000 Filosofisen tiedekunnan promootion muistokirja, s. 65-66. 

”Tähän saumaan Helsingin yliopiston promootio keväällä 1950 tuli kuin taivaan lahjana. Siitä muodostui uuden ajan mahtava alkusoitto, ponnahduslauta eteenpäin, lupaus jostakin paremmasta, tulevaisuudesta, joka oli valkenemassa.”

”Kun minä 50 vuotta sitten vastavihittynä maisterina seisoin seppelpäisenä aamuöisellä Kauppatorilla ja kuuntelin puhetta, joka Kaupungintalon parvekkeelta pidettiin nousevalle auringolle, minun sydämeni on täytynyt olla riemusta ja onnesta aivan pakahtumaisillaan. Olin nuori, olin rakastunut, olin kovan puurtamisen jälkeen saanut opintoni päätökseen. Kumpaisessakin kädessäni komeili uutuuttaan kiiltelevä sormus, oikeassa maisterin-, vasemmassa kihlasormus, sormuksen antajan, silloisen ja tämänpäiväisenkin seppeleensitojani frakkitakki lämmitti palelevia hartioitani ja minä sain nähdä häikäistyneiden silmieni edessä auringon nousevan – totisesti: kaikki maailman kauneus oli sillä hetkellä minun!”

Riemumaisterin vastaus seppeleensitojaisillallisilla, FM, Opetusneuvos Rauni Malmberg. Vuoden 2000 Filosofisen tiedekunnan promootion muistokirja s. 32. 

”Promootio

Ensimmäinen sodan jälkeinen promootio järjestettiin filosofisessa tiedekunnassa 31. toukokuuta 1950. Ilmoittauduin promovendiksi, olinhan neljä vuotta sitten suorittanut fil. kand. tutkintoni ja näin ollen armoitettu promovoitavaksi fil. maisteriksi. Kävin tähän aikaan usein biokemiallisessa tutkimuslaitoksessa moikkaamassa kavereita ja toimiston tyttöjä. Kerroin, että aion osallistua promootioon. Reaktio oli riemukas. ’Hienoa’ sanottiin! ”Tässä on Sinulle sopiva seppeleen sitojatar.” Minulle esiteltiin uusi kansliatyttö, Anita Panelius. Häntä en ollut aikaisemmin tavannut, mutta totesin oitistaan hänet kauniiksi katsella ja muutenkin ihan sopivaksi seppeleen sitojaksi. Ei tarvinnut miettiä muita vaihtoehtoja. Pian tämän jälkeen läksin työmatkalle Saksaan ja koko promootio haihtui mielestäni. Ohjelman olin lukenut kursorisesti, mutta en sitä mieleeni ohjelmoinut.

Kun sitten muutamaa päivää ennen promootiota palasin Suomeen kävin tervehtimässä seppeleensitojatartani ja muuta laitoksen väkeä. Haukkujen ryöppy syöksyi vastaani jo ovella. ’Missä Te olette ollut? Ette ollut seppeleen sitojaisissa, ette vanhojen tanssien tanssiharjoituksissa ettekä missään muussakaan harjoituksessa. Kuinka aiotte pärjätä promootiossa?’, näin kimitti Leila Ivaska, Virtasen apulaissihteeri. Minulle tuli ihan kylmä rinki ja tuskan hiki. Mihinkähän paholaisen showhon olinkaan menossa? Enhän ollut vielä oppinut uusiakaan tansseja, poloneeseista, katrilleista ja vanhoista valsseista nyt puhumattakaan. Tansseihin en osallistunut, mutta seppeleen Anita oli minulle sitonut silloin kun sppeleen sitojaiset olivat olleet.

Tämä promootio oli sangen merkittävä tapahtuma Suomen sodan jälkeisessä maailmassa. Yliopisto oli pahoin raunioitunut helmikuun 26. päivän pommituksissa. Nyt oli rauniot raivattu ja tuhoutuneet osat uudelleen rakennettu. Promoottoriksi oli lupautunut Yliopiston entinen rehtori, sodan aikainen pääministeri Edwin Linkomies. Hänet oli vastikään vapautettu vankilasta, johon hänet oli tuomittu ’sotarikollisena’ presidentti Rytin ja eräiden muiden Suomea sodan aikana johtaneiden poliitikkojen joukossa. Linkomiehen kunnianpalautus sai Suomen kansan sydämen vavahtamaan. Oikeus oli voittanut. Edwin Linkomies oli predestinoitu promoottori, ryhdikäs kuin roomalainen imperaattori. Hän osasi – Rooman kirjallisuuden professorina – latinankieliset seremoniat ulkoa, ilman lunttilappuja.

Yleisenä seppeleensitojattarena oli hänen tyttärensä Sinikka Linkomies, myöhemmin Pohjala. Juhlava akti oli Yliopiston suuressa juhlasalissa, jossa promoottori julisti sanottavansa latinaksi syvällä rintaäänellä papereihin vilkuilematta. Tunnelma oli mahtava, meitä promovendejä oli satoja ja ylevämpää promoottoria tuskin olisi saattanut kuvitella.

Tämä promootio oli unohtumaton elämys. Olen sen jälkeen ollut mukana lukuisissa promootioissa, mutta niiden muisto on haalistunut. Filosofisen Tiedekunnan promootiossa 1997 minut promovoitiin riemumaisteriksi. Tohtorin arvon sain 1955 ilman promootiota. Muissa olen ollut mukana kutsuttuna professorina.

En muista kuinka monta promovendiä oli, mutta meitä oli paljon. Olin onnistunut saamaan kaksi pääsylippua juhlalliseen aktiin, joten äitini ja sisareni pääsivät seuraamaan tätä juhlallista akateemista rituaalia. Se oli siihenastisen elämäni suurin hetki.

Laskeutuessani alas yliopiston pääportaita huomasin, että vierelläni asteli A. I. Virtanen. Koska autoni oli pysäköitynä Senaatintorille, kysyin Virtaselta, voinko ajaa hänet kotiin. Virtanen ilahtui ehdotuksesta ja oli heti valmis tulemaan kyytiin. Kun sitten ajoimme pitkin juhlaliputettua Aleksanterinkatua kohti Kalevankatu 56:tta, huomasi Virtanen laakeriseppeleen päässäni ja virkkoi hymyssä suin: ’Kylläpäs tässä nyt onnesti. Pääsen autolla kotiovelle. Ja enpä ole ennen ollut autokyydissä, jossa kuljettajalla on frakki päällä ja laakeriseppele päässä.’ Suurta iloa tunsin minäkin tästä ajelusta, sillä lienen ollut ainoa maisteri, joka seppelepäisenä pääsi ajamaan nobelistia halki juhlaliputetun Helsingin.

Promootiopurjehduksen teimme Suomenlahdelle Suomen Joutsenella, joka levitti purjeensa 1. kesäkuuta. Kiipesin Joutsenen mastoon matruusi Kauko Juntusen pään yläpuolelle, jota hetkeä ottamani valokuva todistaa.

Tulin promootioon Saksasta ja omasta mielestäni ihan riittävän ajoissa. Ehdin tehdä seppeleensitojattareni kanssa autoretken suloiseen Suomen suveen. Tytöstä jäi kaunis muisto, vaikkei ystävyytemme koskaan rakkaudeksi kasvanut.”

Lihateknologian ylim. professori Fritz P. Niinivaara - Kuinka makkarasta tuli salonkikelpoinen: makkaratohtorin elämäntyö. s. 174-177.

”Elämä oli viisi vuosikymmentä sitten aivan toisenlaista kuin nyt. Sotakorvaukset olivat loppusuoralla. Säännöstelytalous oli päättymässä. Kahvi vapautui säännöstelystä muistaakseni juuri vuonna 1950. Pitkien laihojen vuosien jälkeen tuntui suurenmoiselta saada Helsingin kaupungintalossa pidettyjen seppeleensitojaisten yhteydessä nauttia kahvin kanssa erinomaista pullaa. Naisilla oli ongelmia löytää kankaita juhlapukuihinsa. Vaimollani oli kuitenkin valkoinen leninki valmiina. Kahdeksan vuotta aikaisemmin olimme menneet naimisiin, ja hänen morsiuspukunsa sopi edelleen päälle vaikka lapsiakin oli tällä välin karttunut kolme. Noina laihoina vuosina Suomessa ei juuri lihottu.”

Riemumaisterin puhe, riemumaisteri Yrjö Raivio, Vuoden 1994 Filosofisen tiedekunnan promootion muistokirja, s. 35.

"Promoottorin professori Aarne Rekolan noustua kateederiin hän ensiksi kertoi suurimmalle osalle niin promovoitavista kuin juhlayleisöstäkin ennestään tuntemattomia seikkoja lainopillisten tohtoripromootioiden historiasta. Hän mainitsi, että tällaisia promootioita oli aikaisemmin toimitettu kaikkiaan neljä, nimittäin vuosina 1650, 1660, 1840 ja 1860. Näistäkään promootioista ei vuoden 1860 promootiota toimitettu juhlallisena promootiona, joten tiedekunnan viimeisestä promootiosta oli kaikkiaan kulunut 115 vuotta. Hän mainitsi edelleen, että ilman juhlallista promootiota oli lakitieteen tohtorin arvo annettu 138 lakimiehelle. Tärkeimpänä syynä siihen, että lainopillinen tiedekunta nyt oli katsonut aiheelliseksi antaa tohtorin arvon juhlallisessa promootiossa vuoden 1955 aikana väitelleille lakitieteen lisensiaateille, oli se, että tiedekunta oli ajatellut, että nuorille tutkijoille antaisi innostavia vaikutteita, jos he saisivat tämän korkeimman opillisen arvonsa tällaisessa tilaisuudessa. Promootion toivottiin lisäksi korostavan humanistisen ajattelutavan kehittämistä lakimieselämässä. Kun muut tiedekunnat lisäksi pitävät tohtoripromootioitaan, oli katsottu, että myös nuorten lakitieteen tohtorien olisi sallittava valmistua samoin juhlallisin tavoin kuin muidenkin tiedekuntien tohtorien.

Promootion järjestäminen oli lainopilliselle tiedekunnalle ollut tällä kertaa sitäkin miellyttävämpää, kun 50 vuotta sitten tai sitä aikaisemmin tiedekunnalta tohtorin arvon saaneista henkilöistä oli vielä elossa eräitä, joita kohteen tiedekunta tuntee syvää kunnioitusta, ja tiedekunnalle siten oli tarjoutunut tilaisuus nuoria tutkijoita varten järjestettävän promootion yhteydessä osoittaa tätä kunnioitustaan näille suuren elämäntyön suorittaneille, jo elämänsä iltapuoleen ennättäneille varsinaisille tohtoreille. Lainopillisella tiedekunnalla ei myöskään ole ollut tilaisuutta, koska edellisestä promootiosta on kulunut jo yli 100 vuoden aika, promovoida riemutohtoreiksi henkilöitä, jotka mainittua aikaa aikaisemmin toimitetuissa promootioissa olisivat olleet promovoitavina, eikä tiedekunta voisi tällaista tehdä myöhemminkään tällä vuosisadalla. Promoottori lausui lisäksi, että nämä riemutohtoreiksi vihittävät tuovat mukanaan tervehdyksen viime vuosisadanvaihteen mailta, maamme sortovuosien ajalta, jolloin heidän nuoret sydämensä sykkivät vuoroin isänmaan suruja ja murheita ajatellen ja vuoroin tieteen suuria ongelmia pohdiskellen. Hän halusi erityisesti tervehtiä juuri näitä suuria miehiämme."

Reino Erna - Lainopillisen tiedekunnan tohtoripromootio joulukuun 14 päivänä 1955. Lakimies 1956 No II-III. s. 165.

"Aina 1860-luvulle asti promootio oli pakollinen kaikille maisterinarvon tavoittelijoille. Nyt, vuonna 1961, Suomi lienee ainoa maa, missä maisterinpromootiota enää vietetään  - muualla promootio on pelkästään tohtoreiden juhla."

Suomen Kuvalehti, 20.5.1961 Nro 20 s. 26.

"Professori [Edvard] Björkenheim on muuten sitä mieltä, että on aika jo vähitellen lopettaa promootiot "maisteritasolla".
- Näin on käynyt jo muuallakin, maisteripromootioita ei enää vietetä muissa maissa. Maisterinarvo on tullut liian tavalliseksi, ja promovoitavia on liian paljon."

'Riemutohtoreita ei naurata, Lääketieteellisen tiedekunnan riemutohtorit', Suomen Kuvalehti 17.9.1966 Nro 37. s. 45+59.

"Ainakin tämän promootion kohdalla puheet perinteen kuolemasta tai kangistumisesta olivat vähintäänkin ennenaikaisia. Läsnäolevia promovendeja oli ennätysmäärä ja tunnelma oli tilaisuuksissa korkealla. Toisaalta promootio voitiin viedä läpi suotuisissa ulkonaisissa olosuhteissa: mitään häiritseviä provokaatioita ei ilmennyt. Merkillepantavaa on, että vastalauseet rajoittuivat vain pariin tapaukseen: syystä tai toisesta ei varsinainen protestoijien kantajoukko edes äännähtänyt. On tietenkin hyödytöntä väitellä siitä, tarvitaanko promootioita. Ilonkieltäjiä on aina historiassa ollut, tosikoista puhumattakaan: suomalaisessa synkässä mielenlaadussa juhlimista a priori ja juhlimista kultivoiduin muodoin erityisesti vastustava kanta on saanut aina kannattajia. Rehelliseksi juhlimiseksi hyväksytään vain tolkuton ryyppäys, tai sitten kielletään ilonpito sinänsä. Paavo Ruotsalainen, Tuntemattoman sotilaan kesäkuun neljännen roimat juhlijat ja eräiden lehtien promootion vastainen asenne saavat elinvoimansa samasta maaperästä.

Promootio oli tällä kertaa nimenomaan siihen osallistuneiden oma juhla. On turha yrittää korottaa juhlaa siihen valtakunnalliseen merkitykseen, joka sillä joskus on ollut. Promootioperinteen säilymisen kannalta on välttämätöntä, että sen merkitystä ei suhteettomasti yliarvosteta. Tällä hetkellä yliarvostukseen syyllistyvät kuitenkin ennen muuta promootion vastustajat, joille muutaman päivän ilonpito näyttää merkitsevän jotain käsittämättömän suurta vihollista. Promootio ei elä kuitenkaan pelkällä ilonpidolla - sillä, että nuoret maisterit kulkevat satapäisin joukoin Aleksin päästä päähän poloneesimuodossa klo 03.30 aamulla, kuten nyt tapahtui. Oli ilahduttavaa, kuinka osallistuvia puheita promootion alkuvaiheissa pidettiin, alkaen promoottorin avauspuheesta. Liioittelematta voi väittää, että puheissa sanottiin enemmän ja osallistuttiin enemmän kuin viidessä-kuudessa standardiseminaarissa. Tämän kehityslinjan jatkuminen - joka itsestään on vanhaa promootioperinnettä - on välttämätöntä promootion elinvoiman säilyttämiseksi.

On muuten syytä korjata pari yleistä väärinkäsitystä. Ensinnä se, että promootio olisi jolloin lailla mahtipontinen tilaisuus. Sitä ei ole edes akti - se on sävyltään hillitty, elegantti. Toiseksi se, että promootio olisi "eliitin" juhla. Promovendien sosiaalinen tausta on hyvin vaihteleva, kuten promovendimatrikkelista ilmenee. Kustannuksiltaan promootio ei ole kalliimpi kuin seuramatka etelään. Ja jokainen maisteri kyllä tuntee työllisyyttä yms. koskevat tosiasiat niin hyvin, ettei kuvittele itseään muita paremmaksi. Yhtä hyvin voidaan väittää, että mielenosoituksissa itseään näyttelevät vain haluavat osoittaa omaa erinomaisuuttaan.

Julkisuudessa on kiinnitetty melkoista huomiota promootiosaarnaajan Seppo Kjellbergin väitteeseen, että promootiot lakkaavat itsestään, kun yliopisto on demokratisoitunut. Ennustukseen sinänsä voi parhaiten vastata viittaamalla riemutohtori Rolf Nevanlinnan päivällispuheeseen: akateemikko huomautti, että hänelle ei ennustajan lahjoja ole suotu. Tavallaan valitettavaa oli sen sijaan Kjellbergin perusteiden fraasimainen luonne. Hänelle riitti se, että promootiot "suurten ihmisryhmien silmissä edelleenkin edustavat niin sanottujen 'herrojen' halua erottautua muista muka parempina ihmisinä". Kjellbergin käsitys näiden ihmisryhmien suuruudesta ei ilmeisesti perustunut muuhun kuin hänen omaan luuloonsa; ja vaikka käsitys pitäisi paikkansakin, niin on varsin kestämätöntä ruveta uudistamaan yhteiskuntaa pinttyneiden kaunojen, epäluulojen ja väärinkäsitysten luomalle pohjalle. Aivan yhtä lailla kehitysapu merkitsee kansan todella suurille joukoille (ja tämä asia on tutkittukin) "herrojen" harrastamaa verovarojen tuhlausta. Oikea tie on tietysti lisätä tietoa, poistaa epäluuloja ja vähentää kaunoja, ei rakentaa näiden pohjalle. Pastori Kjellbergille oli promootiosaarna epäilemättä hyvä tilaisuus saada julistustaan julkisuuteen. Puheellaan Kjellberg epäilemättä säilytti radikaalin maineensa; mutta hänellä olisi käsittääkseni ollut mahdollisuuksia saavuttaa paljon enemmänkin. Promootion itsensä kannalta Kjellbergin saarna oli sensijaan dialektisesti erittäin hyödyllinen antiteesi, joka johti päivällispuheissa ja myöhemmin hedelmälliseen ja promootion onnistumista lujittavaan synteesiin. Valitettavaa vain, jos Kjellbergin esiintymisen merkitys todella rajoittui obligatorisena opponenttina toimimiseen.

Promootion muotojen uudistaminen on tietenkin mahdollista; mutta pitkäaikaisen kokemuksen luomaan ja ainakin vielä tällä kerralla hyvin toimineeseen sosiaaliseen kokonaisuuteen ei kannata harkitsematta puuttua. On esitetty esimerkiksi maisterinpromootion lopettamista. Tämä olisi kuitenkin kohtalokas, promootion kuivettava uudistus, mikäli tohtorien määrä ei kasva suuresti. Pelkästä tohtorinpromootiosta tulisi helposti pahimmanlaatuinen akateeminen muodollisuus: nuoret maisterit luovat promootioon sen nuorekkaan hengen. Sitäpaitsi maisterinpromootion poistaminen tekisi jo promootion käytännöllisen läpiviemisen nykyisellä tavalla - jolloin se ei rasita paljonkaan sen enempää yliopiston taloutta kuin hallintoakaan - erittäin vaikeaksi. Kun läsnäolevien maisterien määrä on jatkuvasti noussut, miksi riistää halukkailta tilaisuus juhlia loppututkinnon suorittamista näin miellyttävällä tavalla? Promootioperinteen jatkuminen on tietysti lähivuosina valmistuvien lisensiaattien ja kandidaattien oma asia. Tärkeintä on, ettei perinteen katkeamisen uhasta tehdä kansallista kulttuurivaaraa; on syytä vielä kerran korostaa, että promootio on nykyisin ennen muuta osanottajien oma, erittäin miellyttävä ja hauska tilaisuus."

'Jatkuuko promootioperinne?', kirj. Jyrki Vesikansa. Uusi Suomi 5.6.1969 nro 149 s. 2.

"Vakavasti ajattelevat piirit huolestuneita: Onko akateeminen promootio yhteiskunnan vastaista iloa?
Promootio on joutunut vastatuuleen. Osallistuminen on entistä vähäisempää ja lahjoitusten saanti oli ainakin aluksi hankalaa. Valtiotieteen kandidaattien yhdistys vastustaa promootiota julkilausumassaan. Promootio korostaa ihmisten eriarvoisuutta, se sanoo. 

Valtiotieteen kandidaattien yhdistys vastustaa promootiota hengettömänä perinteenä ja on sitä mieltä, että juuri valtiotieteilijöiden tulisi olla selvillä siitä, että tästä maailmasta löytyy tyhjiä juhlamenoja kipeämpiä tarpeita.
'Vky ilmaisee ihmetyksensä siitä, että nykyaikaisen yhteiskuntatieteellisen koulutuksen saaneet valtiotieteen kandidaatit ja lisensiaatit ovat lähteneet pönkittämään aikansa eläneitä yhteiskunnallista eriarvoisuutta korostavia akateemisia perinteitä ryhtymällä järjestämään promootiota Armon Vuonna 1971.'

Promootiot turhia ja luokkaluonteisia
Valtiotieteellisen tiedekunnan tiedekuntajärjestön Kannunvalajien puheenjohtaja Juhani Lehto kertoo, että promootioasialle on naureskeltu ja siitä on keskusteltu järjestön piirissä.
'Emme näe promootiolle funktiota. Yleisenä mielipiteenä täällä on, että promootiot ovat turhia ja luokkaluonteisia.' Promootioiden jatkumisen syynä Lehto pitää sitä, ettei kukaan uskalla niitä lopettaakaan. Perinnettä puolustellaan sanomalla, että näin luodaan yhteyksiä tiedettä tekevien ja työelämää palvelevien kandidaattien välille.

Promootiotoimikunnan puheenjohtaja, gratisti Osmo Tuomala ihmettelee kandidaattiyhdistyksen otteita.
'Kummallista, että etteivät yhdistyksen edustajat tuoneet esiin kantaansa tammikuun alustavassa kokouksessa. On tietysti selvää, että moniarvoisessa yhteiskunnassa on eriäviä mielipiteitä, mutta tähän julkilausumaan ilmeisesti liittyy väärinkäsityksiä.'

Opiskelijaliitot vastustavat
Poliittiset opiskelijaliitot suhtautuvat promootioon kielteisesti. Useimpien mielestä koko perinteen voisi poistaa. Liitot eivät ole pitäneet tarpeellisena ottaa virallista kantaa koko kysymykseen, jota pidetään melko turhanpäiväisenä.

Keskustan opiskelijaliiton pääsihteeri Toivo Pihlajaniemi sanoo, etteivät promootion kaltaiset jäänteet sovi demokratiaan. 'Sen negatiiviset piirteet ilmenevät luokkaluonteen korostumisena. Kyseessä on tärkeiksi itsensä kokevien ihmisten kokoontuminen.'

Liberaalisen ja radikaalisen opiskelijaliiton liittosihteeri Hellevi Majander kertoo liittonsa vastustavan tämäntapaisia juhlia yleensä. 'Promootio korostaa yleisesti hyväksyttyä epätasa-arvoa. Koulutusmahdollisuudethan ovat jakautuneet epätasaisesti.'

Suomen sosiaalidemokraattisen opiskelijanuorison keskusliiton pääsihteeri Risto Olamo sanoo, ettei liitto ole nähnyt edes kannanottamisen vaivaa näin tyhjänpäiväiseen kysymykseen.
'Lähinnä promootio on naamiaishuvia. Huomattava osa ei osallistu siihen, eikä monella ole siihen varaakaan.'

Sosialistinen opiskelijaliitto vastustaa promootiota luokkaluonteisena eliittijäänteenä.
'Kannattajilla on tunnepohjaiset perusteensa: juhla kiinnostaa juhlana kuten komeat häät tai rippijuhlat', sanoo pääsihteeri Unto Kanerva.

Pääsihteeri Risto Pekka Tuhatkunnasta on sitä mieltä, että moisen juhlan voisi välittömästi poistaakin, jos ei näin vietäisi ihmisiltä heidän valinnan vapauttaan ja osallistumismahdollisuuttaan.
'Jos on rahaa ja halua, niin kyllä promootioita voi järjestää. Perinnettä jatkettakoon, jos kansa sitä haluaa. Pakkokeinoin sitä ei kannata poistaa.'"

Helsingin Sanomat 16.5.1971, Nro 131 s. 14.

"Promootio vihastuttaa ainakin yhtä paljon kuin ihastuttaa. Totinen väittely on alkanut. Tämän kevään sanasodasta saisi kootuksi mm. seuraavanlaisen akateemisen väitöstilaisuuden:
- Promootio on eliittikulttuuria.
- Entä sitten? Eikö ole hyvä, että maassa on monenlaista kulttuuria?
- Promootio on luokkaluonteinen tilaisuus.
- Miksi toisten luokkatietoisuus on hyvästä, toisten taas pahasta?
- Promootio tulee kalliiksi, kaikki eivät voi osallistua.
- Vähempiäkin juhlimisen aiheita on kuin noin 16-20 opiskeluvuoden päättyminen.
- Promootio on naurettava pukuparaati. Frakin hankkiminen on mieletöntä tuhlausta.
- Entä ns. kulutusmuodin perässä juokseminen: mini-midi-maksi-mikro? Kalliimmaksi se tulee. Yksi frakki kelpaa kymmeniä vuosia.
- Promootio on epädemokraattinen. Se ei ole koko kansan juhla. Promootio korostaa eriarvoisuutta.
- Kai demokratiaa on sekin, että mikä tahansa piiri voi pitää hauskaa sellaisissa tilaisuuksissa kuin haluaa?
- Toisiaan siellä hännystakeissa hännystelevät. Pääasia heille on, että tuntevat itsensä tärkeiksi.
- Psykologia sanoo, että ellei pysty tuntemaan itseään tärkeäksi, saa frustraatioita, mikä on vahingollista mielenterveydelle.
- Promootio on ryyppäysjuhla.
- Tekopyhä väite, jonka esittäjillä itsellään ei ole yhtään mitään ryyppäämistä vastaan.
- Promootio on jäänne menneeltä vuosisadalta, aivan toisista olosuhteista.
- Niin on moni muukin asia, joka ihmisiä yhä viehättää. Marxismi esimerkiksi.
- Luulisi maailmassa olevan tärkeämpääkin tekemistä kuin promootio.
- Luulisi maailmassa olevan tärkeämpää vastustettavaakin."

Helsingin Sanomat 16.5.1971 Nro 131 s. 14.

"Onko promootio etuoikeutettujen juhlintaa, kyseli fil. maisteri Yrjö Larmola eilen kiitospuheessaan Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan 85. promootion seppeleensitojaistanssiaisten isäntäväelle, professori Matti Kuuselle ja hänen perheelleen. Ja vastasi itse, että opiskelu itsessään on tietynlaista vastuuseen sitoutumista, promootio tuon vastuun julkista tunnustamista.

Isäntäperheen puolesta promovendit toivotti tervetulleeksi itse professori Kuusi viitaten puheessaan muun muassa siihen, että jo 330-vuotiset ja Euroopan vanhimmat perinteet omaava filosofisen tiedekunnan promootio aina kaikesta huolimatta nousee tuhkasta kuin Feniks-lintu lunastaen siten oikeutuksensa. Antakaa tuhansien kukkien kukkia, hän tervehti  promootiota puhemies Maon sanoin. 

Riemumaistereiden puolesta kiitti promovendeja professori Heikki Varis muistellen aikoja 50 vuotta sitten, jolloin miespuolisten promovendien silmä lepäsi nuorten naispuolisten sitojattarien kauneudessa aktiharjoituksissa. Saman hän oli havainnut eilen aamulla riemumaistereiden tarkastellessa nyt promovendeina liikkuvia kaunottaria. Ilokseen hän totesi, että nyt oli miesenemmistö ollut tekemässä sitojaisten ruumiillisen työn eli ommellut laakerit karkaaseihin seppeleiksi." 

'Promootio kuin Feniks-lintu',
Ilta-Sanomat 31.5.1973 Nro 124 s. 14.

"Promootio oli perinteiden juhlaa:
Valkeita käsineitä, kevään franseesia...

Päivän huippu oli promootioakti, jossa promoottori Gösta Mickwitz suositteli akateemiselle nuorisolle "uutta vallankumouksellisen toiminan kohdetta". Se olisi hyökkääminen valtiovarainminiseriön korkeakouluja koskevaa palkkapolitiikkaa kohtaan. Mickwitzin mukaan promootiota kohtaan tunnettua kiinnostusta voitaisiin selittää "syklisen vaihtelun hypoteesia käyttämällä".
- Kiinnostuksen tohtorin promootiota kohtaan pitäisi vähentyä keskimäärin kymmenen vuotta kumouksellisen ajanjakson jälkeen. Silloin näet monet entiset kumoukselliset ovat ehtineet väitösikään ja voivat kieltäytyä ottamasta osaa juhalliseen promootioon, Mickwitz esitti.

"2000 markkaa ei mennyt hukkaan"
Pirkko Sotamaa: Promootion osallistuminen on hänestä miellyttävää.
- Se on yksi kokemus lisää elämässäni. Olisi turhaa katkaista pitkää promootioperinnettä, koska promootio ei ole millään tavalla paha asia, ultimusmaisteri selvittää. Promootio maksaa hänelle noin 2000 markkaa.
- Ostin vain välttämättömän. Esimerkiksi 1000 markan maisterinsormus jäi hankkimatta ja sen virkaa toimittaa vanha vihkisormus.

Viidenkymmenen maisterin joukossa on kaksi ulkomaalaista. Toinen heistä on nigerialainen Innocent Okey Akbo Jr. Hän pitää promootiota mielenkiintoisena, vaikka se ei olekaan kovin eksoottinen tapahtuma - nigerialaisesta yliopistosta valmistuvat voivat osallistua suunnilleen samanlaiseen juhlallisuuteen kuin helsinkiläiset kandidaatit."

'Promootio oli perinteiden juhlaa', Uusi Suomi 23.5.1981 nro 137 s. 7.

"Tietty kierros menee umpeen, kun pääjohtaja Ulf Sundqvist, 37, promovoidaan ensi viikolla kunniatohtoriksi. Eihän Uffe koskaan mikään pomminheittäjä ole ollut - mutta hänestä tuli julkisuudessa ylioppilasradikalismin yksi symboli. Ja tuo radikalismi halusi lyödä maahan niin akateemiset kuin muutkin perinteet uskoessaan pystyvänsä rakentamaan raunioille paremman, nykyaikaisesti suunnitellun yhteiskunnan. Promootio on tietenkin vain rituaali. Kiintoisaa silti, että uusimmatkin korkeakoulut - nyt Kuopio - ovat sen omaksuneet. Eivätkä vain tohtorinpromootiota, jota voi pitää akateemisena välttämättömyytenä, vaan myös eurooppalaisen erikoisuuden, reliktin keskiajalta - maisterinpromootion.

1960-luvulla oli toisin...
Kun järjestelimme kevään 1969 promootiota Helsingin yliopiston filosofisessa tiedekunnassa, olivat yleiset mielialat aivan toiset kuin nyt Kuopiossa tai äsken Tampereella. Edistyksen eturintamaan pyrkivät sitoutumattomat lehdet arvostelivat ja piikittelivät kilvan moista muinaisjäännettä. Täydellinen vaikeneminen oli jo syytä tulkita myönteiseksi kannanotoksi. Jopa Uudessa Suomessa kotimaanosaston ao. reportteri teki selväksi, kuinka vastenmielinen komennus liuskan tekstin teko tästä aiheesta oli. No, hän purjehtikin nopeasti Tiedonantajan vapputervehdyksiin.

Ei enää merkkitapaus
Promootiotoimikunta valitsi silloin matalan profiilin. Todettiin, ettei promootio ollut enää kansallinen merkkitapaus, kuten se oli ollut vuosisadan alussa ja ehkä vielä 1950, jolloin se oli - Edvin Linkomies promoottorina ja Sinikka-tytär yleisenä seppeleensitojattarena - ensimmäisiä merkkejä paluusta normaaliaikaan. Jollaisena sitä oli yritetty markkinoida vielä 1960-luvun alussa. Me näimmem promootion vain tietyn opiskelijajoukon valmistujaisjuhlaksi. Periaatteessa se ei eroa ammattikoulun tai kauppaopiston vastaavasta tilaisuudesta. Muodot ovat ehkä vähän moninaisemmat - mutta onhan opiskeluaikaakin takana enemmän.

Kulttuuri on perinnettä?
Ja näinhän edelleenkin on. Mutta toisaalta perinteen itseisarvo aletaan taas nähdä. Niinpä Arvo Salo totesi kiintoisassa kiistassaan Merja Hurrin kanssa (aihe: osallistuako SDP:n vappumarssiin), että "kulttuuri on perinnettä". 
Aika vahvasti sanottu - mutta on se sitäkin. Ehkä juuri siksi 1960-luvun radikaalit kävivätkin niin innolla promootion kimppuun. Se nähtiin viatonta pikku näytelmää merkittävämmäksi. Siksi kuuleman mukaan eräät valtiotieteilijät
eivät tyytyneet jäämään promootiosta pois, vaan pitivät Klaus Mäkelän johdolla varjopromootion Uimastadionilla.

Rahat ja vaatteet
Ei keskustelu promootiosta liikkunut 1960-luvulla kuitenkaan yleensä tällaisissa periaatteissa, vaan enemmänkin banaliteeteissa, kuten siinä, miten hirveästi juhla muka maksoi. Tästä ollaan nykyisin, kumma kyllä, hiljaa. Tai eihän 
se kumma ole, sillä muinainen mäkätys oli hyvin tekopyhää. Kustannuksia kauhisteleva porukka saattoi panna samanlaisen rahasumman menemään jonakin viikonvaihteena ns. kulttuuriväen suosimissa ravintoloissa. Toisin sanoen ravintolaruoka 
maksaa niin promootiossa kuin muutenkin sen, mitä maksaa. Muita kuluja promootiosta ei ihmeemmin ole -sormukset, miekat ja hatutkin voi vaikka lainata. Paitsi tietenkin vaatekuluja. Itse asiassa merkonomi tai insinööri saattaa valmistuessaan ostaa pyhäpuvun juhliinsa. Vielä vuoden 1969 promovendeista taas useimmat omistivat frakin, jota oli käytetty melko paljon jo ennestään. Ja kysymyksessähän oli pitkäaikainen investointi: oma frakkini ja smokkini kulkee toista polvea, mutta housut voisin ottaa myös isoäitini isän redingotesta eli bonjourista, joka on noin 60-vuotiaana yhä täydessä käyttökunnossa. Tai olisi, jos komeaa pitkäätakkia vielä käytettäisiin."

'Kunniatohtori Uffe', Näköalat-palsta, kirj. Jyrki Vesikansa. Uusi Suomi 29.5.1982 Nro 142 s. 19.

”Och stundom forunnas oss, såsom idag,

att stanna en stund på Parnassens rastplats

med den berömda utsikten

och att lyssna

till det gudomliga suset

från den unga lagerlunden.”

Promotionsdikt 1986, Lars Hulden. 

”25. november. Mörk och regnig fredag, på eftermiddagen satt jag i universitetets arkiv och läste handlingar från promotioner för hundrafemtio, hundra, femtio och tio år sedan. Det var gulnade blad med dikter till Ungdomens och Fosterlandets ära, inbjudningskort med ornamenterad guldkant, minneslistor, taxikvitton, restaurangräkningar och en hälsning från en tidigare gratist till alla kommande gratister, ’Håll er åtminstone något så när nyktra under hela promotionen, det kan behövas, och också vara till er egen fördel’. Där fanns tidningsurklipp, Sophie Mannerheim som tårögd krasnbinderska, fröken Hedvig Estlander som väcks på Floradagsmorgonen av en kvartett från Akademiska Sångföreningen och fotografier av herrar i frackmundering, mitt på ljusan dag, i stollig gåsmarsch mellan universitetets huvudbyggnad och Storkyrkan. Sedan måste jag avbryta funderingarna för att tillsammans med några andra från kommitten inbjuda rektor och kansler till promotionen. Rektor Olli Lehto log trött och vänligt: ’Promotionerna är väldigt viktiga för universitetet’, sa han. Kansler Nils Oker-Blom bullrade glatt: ’Så trevligt, att det bli promotion igen’, och han klappade mig uppmuntrande på axeln. Jag log och försökte stå ut med känslan av att ha blivit innesluten i något slags familjegrav.

13.3. – ”Promotioner behövs verkligen”, sa en av mina bekanta med eftertryck och anmälde sig omgående. ’Det behövs någonting högtidligt i  vår på teknokrati och ekonomi inriktade tid. Traditionella högtider erbjuder en möjlighet till eftertanke och självmedvetenhet’. – ’Konformism, vet du vad det är’, frågade min vän K. ’Nå, det är ungefär det samma som tradition, formbundenhet, förstelning. Det är vad promotioner är’ menade han. Det är inte riktigt så tänkte jag. Konformism står för något oföränderligt och dött, tradition kan vara någonting formbart och levande. Konformism och tradition är nog inte samma sak, det finns en skillnad mellan begreppen, ungefär som mellan liturgi och linje. Vi skall ha en linje för vår promotion.”

Ur gratistas dagbok, Alexandra Ramsay, Minnesbok för Filosofiska Fakultetens Promotion år 1986. s. 8-9. 

”Promootiovaatetus

Ennen jokaista promootiota luullaan, että promootioon osallistuminen vaatii uusien vaatteiden hankkimista. Se ei pidä paikkaansa. Tarvittavat vaatteet voi vuokrata tai lainata taikka ostaa joko uusina tai käytettyinä. Vaatteiden ei tarvitse tulla kalliiksi, jos vain käyttää vähän mielikuvitusta. Promootiotoimikunta tiedusteli vuoden 1986 promovendeilta, miten he olivat pukunsa hankkineet. Saimme mm. seuraavat vastaukset:

• Löysin hassun kultalameeleningin Hietalahden kirpputorilta.
• Olen uudestaan ommellut hääpukuni.
• Löysin täydellisen frakkivarustuksen käytettyjen vaatteiden kaupasta Pikku-Robalta.
• Vuokrasin frakin, se oli aika kallista.
• Teetin kaksi uutta pukua Ateljé Maire Virkkusella."

Vuoden 1986 Filosofisen tiedekunnan promootion muistokirja, s. 10. 

”Vuxna behöver traditioner lika mycket som barn eftersom traditionerna kan ge den kontinuitet, mening och skönhet som alla behöver.”

”När vi betraktar barnet med smörblomskransen är det en självklar syn. Barnet skall bekransas därför att det helt och fullt är just den det verkligen är. Som vuxen måste man sträva till att bli den man verkligen är.”

Tal till värd och värdinna på kransbindningsmiddagen, FK Agneta Laurent. Minnesbok för Filosofiska Fakultetens promotion år 1986, s. 108. 

”Promovoituina tohtoreina ja maistereina marssimme tästä ovesta raikkaan tuuliseen kevätkesän aurinkoiseen päivään, ja kuulimme sitten piispan saarnan viisaudesta, joka leikitsee Herransa edessä.”

”Olemme odottaneet tätä hetkeä kuka puoli elämää, kuka muutaman tärkeän nuoruutensa vuoden.”

Puhe nousevalle Auringolle, tri Yrjö Sepänmaa, Vuoden 1986 Filosofisen tiedekunnan promootion muistokirja, s. 126.

"Elämä tappaa tasaisuudellaan ellei siinä ole selviä taitekohtia. Haaveilin usein valmistujaiskekkereistä, kun taistelin pitkäpiimäisen venäjän graduni kanssa viime syksynä. Juhlallinen maisteriksi vihkiminen ei ollut väikkynyt mielessäni suurena opintojen loppuhuipentumana (kotikutoiset kekkerit olisivat riittäneet), mutta kun samaksi kevääksi sattui filosofisen tiedekunnan 88. promootio aloin harkita niihin osallistumista. Pari hauskaa ystävätärtäni houkuttelivat minua mukaan, äitini tarjoutui maksamaan osallistumismaksun.

En edes tiennyt kunnolla mitä promootiossa tapahtuu, mutta minulla oli melko nuiva kuva jostain todennäköisesti ikävistä ja tärkeilevistä akateemisista juhlista, joissa hillutaan valkoisissa puvuissa ja frakeissa ja ollaan niin hienoja. Tiesin useimpien ystävieni suhtautuvan vielä penseämmin promootioon, joten en liiemmälti toitottanut heille osallistumisestani.

- Äh, eihän niissä bileissä ole mitään järkeä, paitsi ehkä sitten jos väittelisi, eräs opetustoverini totesi. Olin toukokuun ensimmäisen viikon Riiassa, Latviassa. Lähdin sinne vähän kylmin sydämin - Tshernobylin onnettomuus oli juuri jysähtänyt tajuntaan Suomessa - mutta lähdin kuitenkin. Ostin Riiasta luonnonsilkkikankaan promootiopukuani varten, koska minulla sattui olemaan ylimääräisiä ruplia. En yleensä käytä valkoisia vaatteita ja laskeskelin promootion olevan neljäs kerta "kokovalkeassa" elämässäni: kastemekko, rippipuku, häämekko ja nyt promootio - Listasta puuttuu vain kuolinpuku, sisareni tarkensi.

13.5. Kumtähden kentällä
Valtiotieteellisen ja filosofisen tiedekunnan promovendit valitsivat Flooran päivän aamuna seppeleensitojattarensa ja kokoontuivat myöhemmin Kumtähden kentälle perinteen mukaisesti. Paikalla oli noin 70 promovendiä ja toistakymmentä uteliasta aamukävelijää tai koiranulkoiluttajaa. Poliisin puhallinorkesteri soitti, pidettiin puheita, nostettiin maljoja seppeleensitojattarien kunniaksi. Hämeentien liikenne rullasi kuten aina, puiston vastapäätä olevassa Kotisaaren leipomossa paistettiin pullia. Airueet seisoivat kunniavartiossa Suomen lipun molemmin puolin. Airueista tulee väistämättä mieleen Topeliuksen satunäytelmät; ylipäätään koko promootiotouhussa henkii 1800-luku ja vieläkin varhaisemmat ajat. Gratisti, promovendit, primus- ja ultimusmaisterit, laakeriseppeleet, maisterin franseesi, krakowiak - kaikki nämä sanat kuuluvat toiseen todellisuuteen.

Konservatismin kiteytymä...
Kuten gratisti Alexandra Ramsay puheessaan sanoi "promootio on kallis, teatraalinen ja turha juhla, ellei traditio, joka olemme me, elä meissä." Hän pyysi filosofian tiedekunnan yleistä seppeleensitojatarta Matilda Wredeä (jonka kuuluisa kaima oli 'vankien ystävätär') vapauttamaan meidät promovendit tästä alkukipsistä, ettei kenenkään tarvitsi puhua kuolleiden juhlista. Katsotaan miten käy. Milan Kundera kirjoittaa upeassa 'Tsekkiläisessä pilassa' perinteen elävyydestä: 'Järjestimme riehakkaina kansanjuhlia. Mutta lähdettä ei voi järjestää. Lähde joko pulppuaa tai ei pulppua'. Promootion mentyä voin sanoa elikö perinne vai ei, vielä en osaa veikata.

...vai Suuri kokemus
Tuttavani suhtautuivat promootioon huvittavan eri tavoin. Opiskelutoverini meni melkein mykäksi kun sanoin meneväni promootioon, hänen mielestään koko juhla on konservatiivisuuden ja porvarillisuuden kiteytymä. Toinen tuttuni kiljahteli puhelimeen:

- Kyllä mua harmittaa, kun olin niin tyhmä, etten ottanut vaikka lainaa promootioon mennäkseni. Mulle tulee ihan paha olo kun ajattelen sitä. Jos omalla lapsellani on sama mahdollisuus, katson ettei hän kulje maailman läpi ilman tollasta kokemusta.

Viikko aikaa tanssiaisiin
En millään saisi tanssipuvun ompelua alulle, minulla on kumma vika siirtää välttämättä tehtäviä töitä tuonnemmaksi. Kokeilin vanhaa 70-luvun lopun hillittyä hippityyliä edustavaa hääpukuani, se saa luvan kelvata itse aktiin. Istuin morsiuspuku päälläni, leikkasin kaavoja, kuuntelin yöradiota. Päivä oli väsyttävän harmaa ja sateinen, vaikea uskoa, että pian on taas kesä käsillä.

Maanantaina silmät ristissä
Mamma mia, promootioon osallistuminen ei olekaan mikään pikkujuttu. Itse juhla kestää kolmisen vuorokautta, mutta tanssiharjoitukset ja muut valmistelut nielevät kaikki alkuviikon illat. Promootiota vietetään monta päivää niin kuin ennen häitä ja hautajaisia. Kiireiset älkööt vaivautuko. Itselläni alkaa olla silmät ristissä: aamulla töihin, lapsi kyytiin kotimatkalla, kauppaan, ruokaa, franseesiharjoituksiin, kotiin pukua ompelemaan. Jossain vaiheessa toivoisi vain ehtivänsä nukkua pitkät yöunet, jottei jo torstai-iltana nukahtaisi ja kauneus ja hehkeys tyystin katoaisi.

Keskiviikkona juhlien aattona
Kipsutin tihkusateen halki Kauppatorille ostamaan ruusua tanssiharjoitusten vetäjälle kuten oli sovittu - "ruusu per pari". Sataakohan kulkueen ja huviretkien aikanakin? Miesparkaani iski todellinen nuhakuume; hän ei ollut kuin hetken harjoituksissa ennen kuin häipyi kotiin nukkumaan. Pääsin tyttöparissa harjoittelemaan Pas de Quatrea, Pas d'Espagnea, Krakowiakia, Mignon valssia osasin jo vanhastaan. Harjoituksiin osallistui myös vihittäviä tohtoreita, sähläys, tungos ja kuhina oli melkoinen. Kotiin tultuani ryhdyin taas ompelemaan ja sain puvun vihdoin valmiiksi; tapani mukaan viime tipassa - juhlat alkavat huomenna kello neljä aktiharjoituksella ja aamulla on vielä mentävä sirkeästi töihin. Kannattiko puvun ompelu? Työtunteja meni tietysti runsaasti, silkkiä oli käytävä ostamassa välillä lisää, ensimmäiset olkatoppaukset olivat liian muhkeat. Juoksin kaupassa useamman kerran. Kai se ompelu kannatti; vaikkei lopputulos nyt erityisen viehkeä olisikaan niin onpahan kuitenkin minun vaatteeni näköinen ja kuuluisaa Riiasta asti tuotua silkkiä. Nyt kun vielä saisin naapurilta lainatun helminauhan pois kaulasta voisin ummistaa silmäni ja ottaa makeat unet ennen huomista koitosta. Ai niin, tyttären kevätjuhlavaatteet on vielä otettava esille. Lapsi on neljä yötä isovanhempiensa hoteissa. Työssäkäyntiä, promootion viettoa ja lapsenhoitoa on mahdotonta yhdistää. Ennen kai harvemmilla vihittävillä maistereilla oli lapsia, ja jos oli, niin eiköhän heillä ollut palvelija lapsia kotona kaitsemassa, kun vanhemmat riensivät juhlasta juhlaan. 

Torstai promootion ensimmäinen päivä
Lähdin aktiharjoituksiin vielä täysin arkiminälläni, vaikka olinkin verhonnut varteni ohjeiden mukaisesti värilliseen iltapukuun. Yliopiston eteisessä naisten usein silkiltä kilmaltelevat iltapuvut ja miesten frakit sävähdyttivät Aleksin tavallisen arjen jälkeen. Yliopiston Juhlasalissa meille selitettiin huolellisesti missä ketkäkin istuvat, miten meidän piti liikkua aktin aikana, miten on toimittava promoottorin edessä: kukin promovendi ojentaa hänelle oman seppeleensä, jonka promoottori painaa asianomaisen kutreille, ojentaa sitten vasemman käden etusormensa, jossa olevan maisterinsormuksen promoottori painaa syvemmälle sekä ojentaa lopuksi diplomin. Promovendien jonon on määrä kulkea aakkosjärjestyksessä, mutta jos joku saakin väärän diplomin, kehoitettiin olemaan hermostumatta siitä, diplomit ehtii vaihtaa jälkikäteen - tärkeintä on, että kaikki sujuu arvokkaasti, mutta ripeästi. Kumarrukset ja niiaukset parnassolla eli promoottorin kateederin edessä olivat kuulemma tarpeettomia, koska pitkittäisivät juhlamenoja. Promovendien harjoitellessa käärmemuodostelmassa kulkemista yliopistolla seppeleensitojat ja -sitojattaret ahersivat työssään Kaivohuoneella. Laakerinlehdet kiinnitetään jokainen yksitellen ompelemalla karkaasiin, eli kankaalla päällystettyyn renkaaseen. Sitojaisille oli varattu runsas kaksi tuntia aikaa, mutta monille vasta-alkajille tuli kuulemma kiire; kahvit jäi juomatta eikä sitojakumppanienkaan kanssa ehtinyt juttelemaan.

Seppeleensitojaispäivällisillä
Promovendit, riemumaisterit ja -tohtorit kuskattiin aktiharjoituksista busseilla Kaivohuoneelle seppeleensitojaispäivällisille. Istumajärjestys oli suunniteltu valmiiksi. Olin harmitellut etukäteen, kun arvasin etten pääsisi tuttujeni kanssa samaan pöytään. Seurustelu sujui kuitenkin yllättävän mukavasti tuntemattomienkien kanssa. Promootiotunnelma alkoi kohota, mitä seikkaa epäilemättä edesauttoivat Kaivopuiston kaunis keväinen ilta, hyvä ruoka ja viini sekä runsaat puheet. Illan isäntä, yleisen seppeleensitojattaren isä, yliopiston vararehtori Johan Wrede puhui antaumuksellisesti vihreän laakeriseppeleen sekä symbolisesta merkityksestä sekä Daphnen ja Apollon myytistä. Riemumaistereiden puheen piti akateemikko Erkki Laurila. Hän valitteli sitä ettei hänen kykynsä osoittaa riemua ole enää sama kuin 50 vuotta sitten omassa promootiossaan ja toivotti promovendeille vahvaa uskoa ihmisen tulevaisuuteen kaikista pelottavista näkymistä huolimatta. Riemumaisteri-instituution tarkoituksena on luoda elävä side 50 vuoden takaisen ja tämänhetkisen promootion välille. Akateemikko Laurilan puhe sai raikuvimmat suosionosoitukset eikä suinkaan pelkästä kunnioituksesta, vaan puheen kiinnostavuuden takia.

Osallistumismotiiveja
Promootioon osallistumismotiivit tuntuvat jakautuvan kahteen pääryhmään; jotkut promovendit arvostavat suuresti juhlan perinteisyyttä ja arvokkuutta, toisia kiinnostaa promootion teatterinomaisuus.
- Mä oon lähteny tänne vähän pukujuhla-naamiaismentaliteetilla, eräs osallistujista toteaa.
- Tää kultalamépuku sopii hyvin, koska se on yhtä kitshiä kuin nää juhlatkin.
- Suomi vaikuttaa niin historiattomalta maalta, että sen takia tämä promootioperinne onkin niin valtavan hieno, traditioiden kannattaja painottaa.

Nähtävästi useammat saavat promootiosta jotakin - yhdet pukujuhlaa ja teatteria, toiset elävää perinnettä. Kuten Johan Wrede sanoi puheessaan, promootiossa on selvä initiaatioluonne - juhlan perinteiset muodot puhuttelevat ihmistä, jos antautuu kuuntelemaan niitä.

Perjantai: kaunis akti
Promootioakti yllätti minut seremoniallisella kauneudellaan. Osasin odottaa juhlavuutta ja arvokkuutta, mutta en tiennyt, että orkesteri soittaa koko ajan kun vihkimisseremonia on käynnissä. 142 kandidaatin käärmemäinen jono ikäänkuin ui ilmassa musiikin ansiosta, eikä tunnelma muodostunut liian raskaaksi. Seisominen tietysti vähän väsytti, mutta kapealla käytävällä ja eritasoisilla portailla hitaasti eteenpäin soljuminen piti aistit valppaina. Eräs seppeleensitoja oli kotona Ruotsissa noitunut pikkutarkkoja pukeutumisohjeita, mutta aktin jälkeen hän oli myyty:
- Jos olin tajunnut, että tämä on näin juhlavaa ja hienoa, en olisi urputtanut etukäteen, mutta en osannut kuvitella mitään tällaista, Ruotsissa kaikki on tehty niin tylsäksi.

Aurinko paistoi sopivasti, kun promootioväki siirtyi kulkueena Tuomiokirkkoon. Täytyy myöntää, että tuulessa liehuvat valkeat puvut ja mustat frakit oli komea näky. Erilaiset kunniamerkit ja nauhat toivat tsaarinajan virkamiehet mieleen, eturivissä istuvat arvokkaat herrat olivat kuin Repinin taulusta. Seppeleihin olen ollut hulluna lapsesta asti. Voikukkaseppeleitä on tullut sidottua lähes joka päivä, Leningradissa stipendillä ollessani miellyin sikäläiseen tapaan sitoa syksyllä keltaisista vaahteranlehdistä seppel, Riiassa ihailin perinteisiä latvialaisia tammenlehväseppeleitä. Ei siis liene mikään yllätys, että kannan iloisena ja ylpeänä omaa laakeriseppeltänikin.

Viimeisenä promootiopäivänä
Promootioretken tunnelma oli mahtava, koska säiden jumalatkin tuntuivat olevan puolellamme. Suomenlinnan usein niin viiltävät tuulet nukkuivat. Eilen promovoidut nuoret maisterit ja tohtorit nauttivat hyvin ansaitsemaansa myöhäistä aamiaista ruohikolla. Puhallinorkesteri aloitti soitin kun päivän kuningatar, yleinen seppeleensitojatar Matilda Wrede saapui paikalle upouudessa ylioppilashatussaan. Matildalla oli aamulla omat lakkiaiset ja illalla promootiotanssiaiset  kunnioitettava suoritus samalle päivälle. Aktin ja promootiopäivällisen tuoma luonnollinen väsymys alkoi karista raikkaassa ulkoilmassa - kuinka viisaan juhlajärjestyksen esi-isämme ovat laatineetkaan: juhlavaa arvokkuutta, kirkkoa, kulkueita, päivällisiä, puheita, tanssia ja ulkoilmaa - kaikkea sopivassa suhteessa. Koko juju piilee oikeastaan siinä, pystyykö melko pitkälle rationaalisesti ohjelmoitu nykyihminen kokemaan, että hänellä on täysi "oikeus" juhlia kevättä ja valmistumistaan.

Epilogi
Promootiotanssiaiset vedetään illalla läpi säädetyssä järjestyksessä: kutsupoloneesi, poloneesi, franseesi, Valse Mignon... ja soveliaissa asuissa. Puolenyön jälkeen alkavat promoottorin ja gratistin karonkat, tanssi jatkuu Vanhan salissa koko yön ja kello 4.07 on tarkoitus pitää puhe nousevalle auringolle Senaatintorilla. Pian sen jälkeen putoavat ensimmäiset lehdet lukijoiden postilaatikkoihin.

Hyvää 88. promootion jälkeistä aamua!"

'Pitkä tie promootioon'. Kirj. Kirsi Kärki.
Uusi Suomi 1.6.1986 nro 144 s. 31-32.

”Minä olen ilmeisesti tyypillinen vaatimaton sen ajan opiskelija, jonka tenttivuosi katkesi sotaan. Olin lukenut suomen kielen laudaturin valmiiksi ja lopputentin piti olla lauantaina. Sota syttyi torstaina. Olimme sodan puhjetessa Yliopiston Fabianinkadun puoleisessa ala-aulassa. Siellä odotimme pommituksen ohimenoa. Sen jälkeen muistan juosseeni kiireesti osakuntaan. Hämmästyksekseni Satakuntalaisessa osakunnassa olivat kaikki muutkin. Päätimme, että nyt täytyy lähteä kiireesti kotiin, muu ei auta. Sinne jäi Yliopisto ja tentti. Muistan kahlanneeni Esplanadilla nilkkoja myöten lasinsiruissa sännätessäni tavaroitteni kanssa linja-autoasemalle. Ja niin opinnot jäivät ja alkoi toisenlainen työ.”

Riemumaisterin puheenvuoro, riemumaisteri Rauni Nevahaukka. Vuoden 1994 Filosofisen tiedekunnan promootion muistokirja, s. 81. 

”Week and a half before the last registration date, there were less than 20 masters and 3 doctors to be. The 90th promotion at the University of Helsinki was seemed to be the long awaited scandal promotion. But the magic of promotion suddenly appeared, and now, this week, we have the “the class A” promotion, the largest in the world. Again, I wonder, if the term “the largest” is coming to a tradition, when our promotions are discussed. What keeps people attached to the promotions? Centuries change, way of living changes, however, promotions are forever.”

Speech for the Officiants, FM Erja Ämmälahti, Memory Book for the Conferment of Faculty of Philosophy, 1994. p. 86. 

”Korkeakoulututkinnon suorittaminen on edellyttänyt meiltä vuosien uurastusta ja työtä. Tuntikausia olemme istuneet luennoilla, tehneet harjoitustehtäviä ja harjoitusaineita, lukeneet tentteihin ja vastanneet koekysymyksiin. Vaikka tämä työ on vaatinut paljon, olemme kokeneet usein myös oppimisen ja oivaltamisen iloa. Vuosien varrella tietysti unohdamme suurimman osan omaksumistamme asioista. Mieleemme jäävät kuitenkin oman alan peruskäsitteet ja laajat yleislinjat, ja mikä tärkeintä, olemme oppineet etsimään ja löytämään tietoa tarvitsemistamme asioista.

Nyt, kun kaikki vaadittavat kurssit on suoritettu ja pro gradu – työ tai väitöskirja hyväksytty ja kandidaatin tai tohtorin tutkinto näin ollen valmis, olemme saavuttaneet yhden suuren päämäärän elämässämme. Varsinkin kandidaateille tutkinnon suorittaminen on eräällä tapaa portti opiskelijaelämästä ”aikuisuuteen”. Olemme tilanteessa, jossa aika asettaa uusia päämääriä ja tavoitteita. Joillain meistä on edessä uuden asunnon etsiminen ja muutto pois opiskelija-asunnosta. Useimmat pyrkivät hankkimaan työpaikan, ja toivon mukaan sen myös saavat. Osa meistä löytää elämänkumppanin ja perustaa perheen. Joidenkin kohdalla arkielämä ei juurikaan muutu entisestään.

Ylioppilastutkinto on jokaisen kohdalla suuri juhlan aihe. Sen sijaan korkeakoulututkinnon, etenkin kandidaatin tutkinnon suorittamista ei juurikaan juhlita, vaan se jää lähes huomiotta. Tutkintotodistukset jaetaan publiikissa ilman suurempia juhlallisuuksia tai – pahimmassa tapauksessa- valmistuja saa todistuksen postitse. Ja kuitenkin tämän korkeakoulututkinnon eteen on tehty paljon työtä. Onneksi yliopistossamme järjestetään promootioita, jotka ovat oiva tapa juhlistaa korkeakoulututkinnon saavuttamista, myös näin laman aikana.”

Puhe promovendeille - Fil. Kand. Pirjo Ronkainen vuoden 1994 Filosofisen tiedekunnan promootion muistokirjassa s. 12. 

Pöllähtänyt Minerva

”Todella köyhä promovendi joutuu tohtorinhatun, -miekan ja frakin lisäksi lainaamaan tai vuokraamaan myös miekanhiojan. Kun kukaan ei tuntunut olevan halukas lainaamaan vaimoaan tai tyttöystäväänsä, tohtori Vesa Pöllänen päätti turvautua lehti-ilmoitukseen. Mietittyään HY:n matematiikan laitoksen päivystävän assistentin virkatehtäviin kuuluvan kahvinkeiton lomassa, että ehtisi vielä keittää monet päiväkahvit ennen 27.5. tapahtuvaa promootioaktia, hän laati maan laajalevikkisimmän päivälehden ”Ystävää etsimässä” – palstalle seuraavan ilmoituksen:

’Tulisitko hiomaan miekkaani juhlakuntoon? Salskea matematiikan tohtori vailla miekanhiojaa. Varsinainen akti on 27.5. Sitä ennen ehtii keittää monet päiväkahvit. Nimimerkki ’Pöllähtänyt Minerva’.

Mutta vastoin puhelinautomaatin eksplisiittistä lupausta ei mainittua ilmoitusta löytynytkään seuraavan keskiviikon lehdestä. Pölläsen soittaessa palstan vastuuhenkilölle lehteen, totesi närkästynyt naisääni, että ilmoitus oli törkeä ja sellaisena hyllytetty! Tämän jälkeen promovendi oli entistä pöllämystyneempi. Olisiko sittenkin sana ”matematiikka” pitänyt jättää pois? Jopa eräät yliopiston professorit näyttävät näet olevan tälle sanalle allergisia.

Tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu. Ilman lehti-ilmoitustakin kyseisen promovendin käsikynkässä nähtiin promootion kolmena päivänä – savolaisittain ilmaistuna – toinen toistaan ’kopsakampia’ naisihmisiä, joka päivä tietysti eri femina. Kyllä joidenkin kelpaa.”

Vuoden 1994 Filosofisen tiedekunnan promootion muistokirja, s. 20. 

”But by being a doctor you cross, once and for all, the ultimate threshold of membership in the scientific community. This membership gives you rights and duties. As a token of them, you are allowed to carry a doctor’s hat, even though nowadays there are not too many opportunities of using it. You will be granted, in name of the autonomy of science, the ability and power to make assessment of the work of those who strive to become doctors. “

“The Faculty of Philosophy awards honorary doctoral degrees to persons who have done high quality work in science, art or other cultural activities.”

Welcoming Speech on the Sword Sharpening Supper, Dean of the Faculty of Arts, Ilkka Niiniluoto. Vuoden 1994 Filosofisen tiedekunnan promootion muistokirja. s. 40. 

"Unga doktorer, bär också ni era hattar glada och stolta. Vetenskapligt arbete är tungt och krävande och när det är som bäst också givande och entusiasmenande. Ni har förtjänat era hattar."

Rektor, professor Ilkka Alitalo, Eläinlääketieteellisen korkeakoulun Tohtoripromootio 19.5.1995, s. 7.

"The great honor which you have confirmed to us makes us very thankful. We remember that our schools here in Helsinki and the others in Uppsala, Oslo, Copenhagen and Hannover have old and new connections and relationships because many of the roots of the schools are in those schools. And I remember the dynamic promotor of the school, the late Julius Holmberg.

Of those roots has grown up a very fruitful tree.

And the Finnish veterinary science is now well known all over the world in any field and I will just remember that after wartime Finnish milk hygiene was an ideal example of all the work.

For the future, we wish good and fruitful years hoping of a good co-operation between our schools and many thanks for the great honor you have given to us. Thank you!"

- Honorary Doctor, professor Hans Merkt, on his speech in the Conferment of the Veterinary School 16.5.1995. Eläinlääketieteellisen korkeakoulun Tohtoripromootio 16.5.1995, s. 16. 

"Nautimme tänä iltana promootiopäivällisemme perinteisin suomalaisin menoin, mutta olemme myös uudistaneet vanhaa käytäntöä. Meillä ei ole puhetta naiselle, hyvin yksinkertaisesta syystä. Suomalainen tiedemaailma on uudistunut siitä, kun vanhat perinteet luotiin. Tästä esimerkkinä on se, että huhtikuussa julkistettu EKK:n historia on naisen, maisteri Outi Karenmaan, kirjoittama. Aivan erityisesti naisistuminen on edistynyt eläinlääketieteessä. Naiset eivät ole korkeakoulun ovien ulkopuolella arkisen aherruksen ulkopuolella, ja naiset eivät pääse paikalle vain juhlittavina daameina, vaan he ovat vallanneet pääosan opiskelupaikoista, lähes 90%, ja uusista tohtoreistakin heitä on yli puolet. Olemme myös uudistaneet perinteistä istumajärjestystä niin, että vaimoni dosentti Anneli Mäkelä-Alitalo on vallannut itselleen oman pöydän ja kutsunut vierelleen läheisimmät yhteistyökumppanimme rehtori Mait Klaassenin Tartosta ja Helsingin yliopiston rehtori Risto Ihamuotilan. Valitettavasti eduskunnan puhemiehistön -anteeksi naisiston- jäsen, toinen varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila joutui aivan viime hetkessä perumaan tulonsa tälle päivälliselle.

Olemme uudistaneet perinteistä promootio-ohjelmaa jättämällä pois puheen naisille. Emme silti ole niin modernisteja, että pitäisimme puheen miehelle. Tämän puheen paikalla on ohjelmassa kohta tervehdyksiä. Silloin arvoisilla läsnäolijoilla, sekä ulkomaisilla vierailla että kotimaisilla vieraillamme, on mahdollisuus esittää mahdollinen oma sanottavansa."

- Rehtori, professori Ilkka Alitalo Tervehdyssanat promootiopäivällisillä. Eläinlääketieteellisen korkeakoulun Tohtoripromootio 16.5.1995, s. 24. 

”Due quippe sunt…quibus principaliter mundus hic regitur: auctoritas sacra Pontificum et regalis potestas. In quibus tanto gravius est pondus sacerdotum, quanto etiam pro ipsis regibus Domino in divino reddituri sunt examine rationem. This sententia was written by Pope Gelasius I to the Emperor Anastasius I in 494. It became the basis of the doctrine of the two swords, the one of the ecclesiastical power; and the other of the royal or imperial power. It is this sword of divine, ecclesiastical and spiritual power which is given to those who will be ordinated as philosophiae doctores tomorrow. The doctor’s sword might thus be interpreted as a sword of intellectual power; a sword that should be independent from wordly powers.”

- Speech for the Sword, Ph.D. Tuomas M. S. Lehtonen. Vuoden 1997 Filosofisen tiedekunnan promootion muistokirja. s. 41. 

”Vihkimys – ordinatio – kohottaa vihittävän sääntökunnan (tiedekunnan) eli ordon jäseneksi; koko tapahtuman nimi onkin Promotio ordinis philosophorum (sanatarkasti: ylennys filosofien sääntökuntaan).”

”Promootio ei ole vain juhlallisia asuja, kulkueita ja hilpeitä juhlia, vaan yhtä lailla rituaalinen siirtyminen osalliseksi tiedollisen ja intellektuaalisen kulttuurin ajattomuudesta. Promootio on tietysti yhteisöllinen tapahtuma, jossa tuo sääntökunta luodaan uudestaan aivan samalla tavalla kuin jokainen promootiokin luodaan uudestaan.”

Promootiosta, FT Tuomas M.S. Lehtonen, Vuoden 1997 Filosofisen tiedekunnan promootion muistokirja, s. 10.

”Evankelista Johannes kirjoittaa: ”Te opitte tuntemaan totuuden ja totuus tekee teistä vapaita.”

”Tiede ja taide etsivät totuutta ja vapautta. Mutta ne tarvitsevat etsintänsä horisontiksi rakkauden.”

Promootiosaarna, tuomiorovasti Mikko Heikka, Vuoden 1997 Filosofisen tiedekunnan promootion muistokirja, s. 64.

”Emme ole kuitenkaan yksinoikeutettuja hemmotteluusi. Olet syleillyt edeltäjiämmekin, olet kirkastanut aamun myös heille, sata vuotta sitten promovoiduille.”

”Aurinko. Sinä, joka avaat sylisi pienille ja suurille, olet tavoittanut myös heidät, ainutlaatuiset, aamun kulkijat, sinua odottavat. Heille luonut valoa, uskoa ja toivoa. Tahtoa huomiseen. Täällä olemme jälleen me, ainutlaatuiset, aamun kulkijat, Sinua odottamassa. Vain sata vuotta myöhemmin.”

Puhe nousevalle Auringolle, Satu Tuuliluoto. Vuoden 1997 Filosofisen tiedekunnan promootion muistokirja, s. 116. 

”Seppele, jonka kohta painan päähänne, on voiton ja ilon merkki. Muistuttakoon se Teitä aina tästä omasta voitostanne, maisterin tutkinnon opintojen menestyksekkäästä suorittamisesta, ja tästä ilon juhlasta.”

”Seppele myös velvoittaa ajatuksen vapauteen ja totuuden pelottomaan puolustamisen. Tämä on maailman muutosten ja paineiden keskellä aina Teidän oma valintanne, Teidän oma tekonne. Maisterinsormus on ikuisuuden ja uskollisuuden vertauskuva. Auttakoon se Teitä tässä tehtävässä.”

Promoottori Maarit Kaimio promootioaktissa, Vuoden 2000 Filosofisen tiedekunnan promootion muistokirja, s. 54.

“En promotion är utan vidare den finaste och mest akademiska av alla akademiska traditioner. Promotionen har överlevt alla prövningar under historiens gång, krig och växlande ekonomiska konjunkturer, liksom också övergången från svenska tiden till ryska tiden och vidare till vår självständighet. I och med den här promotionen är vi stolta över att vara med om att föra över den akademiska traditionen till ett nytt årtusende.”

Välkommenstal, dekan Mauno Kosonen, svärdfejningsmiddagen, Vuoden 2000 Filosofisen tiedekunnan promootion muistokirja, s. 37.

”Ohella opetuksen ja tutkimuksen,

on tehtävänä yliopiston myös kasvatus nuorison,

palvelukseen isänmaan ja yhteiskunnan.

Lähde tuon kasvatuksen,

on toiminta parissa harrastusten,

niin kertseillä ainejärjestöjen,

kuin saleissa osakuntien.

On läsnä henki sivistyksen,

myös suurten perinteiden juhlissa,

näin kokoontuessa yhden perheen filosofisen.

Vaan mikä on sija kasvun, kulttuurin,

nyt tehotuotannossa uuden maisterin tai tohtorin?

Jääkö aikaa kasvuun harteiden henkisten,

vähetessä luvun opintokuukausien?"

Runomuotoinen puhe Yliopistolle, FT Jari Natunen Promootiopäivällisillä. Vuoden 2000 Filosofisen tiedekunnan promootion muistokirja s. 86. 

”Må här tillåtas en anmärkning om middagens namn, en märklig, dock historiskt grundad anomali. Doktorsvärjan kallas ju inte svärd i andra sammanhang; svärd brukar man å andra sidan slipa, inte feja – värjan, som ju framstår som ett mer intellektuellt och fredligt vapen, kunde man å andra sidan tänka sig att feja. Varför ”svärdfejningsmiddag” etablerats kan jag inte mer än spekulera om. Måhända ”svärdslipning” har tett sig alltför krigiskt och ”värjfejning” alltför likt silverpustning för att komma i fråga. Alltnog, detta intrikata terminologiska problem överlämnas härmed åt kommande promotionskommittéer att begrunda.”

Rektormottagning och svärdfejningsmiddagen, tal, FD Pauline von Bonsdorff. Vuoden 2000 promootion muistokirja. 

”Odotukset olivat suuret, olihan minulle jo usean kuukauden ajan kerrottu tarinoita edellisistä promootioista ja tanssiaisista sekä kuohuviinistä, jota hennon kesäkuisen sateen lailla tihkuisi kolme päivää ja neljä yötä. Kyllähän jostain talkoista ja laakerinlehdistäkin oli ollut puhetta, mutta koko tilaisuushan tulisi olemaan täynnä pikku muodollisuuksia, joihin osallistuminen vaatisi ennemminkin vain mukana hymyilyä kuin totista työskentelyä.”

”Yhdessä koetut vastoinkäymiset luovat ja lujittavat ryhmähenkeä tehokkaammin kuin ohjattu maljojen nostelu tai ylevät puheet. Pöytäseurueen alun kohteliaan jäykkä tunnelma muuttui muutamissa minuuteissa varsinaiseksi me-hengeksi kohtalotovereiden tukiessa ja neuvoessa toisiaan.”

Seppeleensitojaisista, seppeleensitoja Ville Hurskainen. Vuoden 2000 Filosofisen tiedekunnan promootion muistokirja, s. 18.

”Promootioiden suuressa ketjussa on tänä vuonna, vuosituhannen viimeisenä vuonna, vahvan kasvun kausi. Tiedekuntien promootiot muodostavat yhdessä vaikuttavan osoituksen yliopiston elämänvoimasta. Yliopistollisen elämän jatkuvuus – sen kollektiivinen muisti – perustuu yhteisön tärkeiden perinteiden huomioonottoon ja niiden välittämiseen, mutta samalla niiden joustavuuteen, mahdollisuuteen muutokseen kasvun kautta.”

YSS:n vanhemman vastaus gratistin esittämään kosintaan, dekaani Jarkko Hautamäki. Vuoden 2000 Filosofisen tiedekunnan promootion muistokirja s. 11. 

”Järjestelyistä vastaa promootiotoimikunta, joka koostuu vihittävistä maistereista ja tohtoreista. Vinkki työnantajalle: jos näette jonkun työnhakijan ansioluettelossa maininnan osallistumisesta promootiotoimikunnan työhön, voitte olla varmoja, että kyseinen henkilö on saanut todellisen tulikasteen vaativiin järjestelytehtäviin. Hän on vastannut 900 ihmisen illallisen suunnittelusta, järjestänyt musiikin erilaisiin tilaisuuksiin, kilpailuttanut logon suunnittelun, hankkinut promootiorunoilijat, hoitanut 400 000 euron budjettia ja/tai osallistunut Suomen ehkä suurimpiin plaseeraustalkoisiin. Kaikki siis tehdään amatöörivoimin suuren innostuksen siivittämänä. Hommat pitää hanskassa promootiotoimikunnan puheenjohtaja, ystävällinen mutta tiukka gratista."

Promootio kutsuu neljännen kerran, Arto Mustajoki - Myrsky vodkalasissa: Kirjoituksia Suomesta, Venäjästä ja elämästä, 2016, s. 193. 

”Promootio riittinä

27.5.2014

Jossakin 213. laakerilehväseppeleen kohdalla havahduin. Kun katsoin kainosti minuun suunnattuja silmiä, minusta yhtäkkiä tuntui, että koko promootioaktissa on vahva uskonnollinen lataus. Promoottori on kuin pappi, joka siunaa seurakuntalaisiaan. Ja Parnasso, koroke jolla käydään, on kuin alttari. Kun sitten illalla keskustelin arkkipiispa Kari Mäkisen kanssa promootion juhlapäivällisellä, asia valkeni. Kyseessä on ilmiselvästi siirtymäriitti, jopa sen arkkityyppi.

Riitit ovat kulttuurien kehittämiä määrämuotoisia menoja, jotka useimmiten liittyvät elämän taitekohtiin. Sotilasvala, penkinpainajaiset ja ylioppilasjuhlat ovat tyypillisiä maallisia riittejä, ja kastejuhlat, konfirmaatio, häät ja hautajaiset uskonnollisia. Erilaisilla uskonlahkoilla, järjestöillä ja jengeillä on omia siirtymäriittejä, joihin voi kuulua ehdottoman alistumisen lupaus.

Joissakin kulttuureissa, joita olemme tottuneet kutsumaan alkukantaisiksi, aikuistumisriitit voivat olla länsimaisen ihmisen näkökulmasta rankkoja tapahtumia. Nuoret pojat viedään viikoksi aavikolle, mistä he palaavat miehinä. Sen merkkinä heillä on ihollaan arpikuvioita, joista he ovat ylpeitä.

Valmistuminen yliopistosta koostuu erilaisista vaiheista. Todistuksenjakotilaisuus eli publiikki on valmistumisen virallinen rajapyykki. Tohtoreilla väitöstilaisuus on viimeinen julkinen opintosuoritus ja sitä seuraava juhla eli karonkka huipentaa päivän.

Varsinainen superriitti on kuitenkin promootio, johon osallistuminen on vapaaehtoista, eikä ihan halpaakaan. Silti moni haluaa kokea promootion ainutlaatuisen ilmapiirin. Siinä arvokas traditioiden kunnioittaminen yhdistyy iloiseen juhlimiseen, jolla toki silläkin on määrämuotonsa.

Salamyhkäisyyttä lisäävät monet ulkopuolisen silmissä oudot yksityiskohdat. Seppelettä ei osteta kaupasta, vaan sen sitoo maisteriksi vihittävän seuralainen. Miekkoja ihan oikeasti hiotaan, franseesia harjoitellaan viikkokausia ja promovendit nostavat pelottavan huteran näköisesti olkapäilleen kantotuolin, jonka kyydissä arvohenkilöt kiertävät salia yksi kerrallaan.

Sanasto lisää promootion erityisyyttä. Promovendit ovat promovoitavia maistereita ja tohtoreita. Heidän seuralaisensa ovat miekanhiojia ja seppeleensitojia. Officiantteja ovat juhlamenojen ohjaaja, yliairut ja promoottori. Gratista (nainen) tai gratisti (mies) on promootiotoimikunnan puheenjohtaja, joka osallistuu itsekin promootioon. Ultimusmaisteri tai -tohtori on primuksesta eli parhaan arvosanan saaneesta seuraava, ja jos hän on nainen, hän on ultima.

”Riittitapahtumien luonteeseen kuuluu mystisyyden ohella täydellinen järjenvastaisuus. Promootioakti kuvastaa tätä kaikkein pelkistyneimmässä muodossa. Seisoa nyt suuren yleisön edessä kolme ja puoli tuntia vain sen vuoksi, että voisi käydä seitsemän sekunnin ajan parnassolla ja saada promoottorilta seppeleen tai tohtorinhatun ja miekan. Kontrastia korostaa se, että tämä kaikki tapahtuu yliopistossa, jonka pitäisi olla loogisen ja tieteellisen ajattelun tyyssija.

Ilmeisesti me protestantit tarvitsemme tällaista heittäytymistä järjenvastaisen virran vietäväksi, kun muuten olemme niin harkitsevia ja järkeviä. Promoottori ainakin oli tässä riitissä täysillä mukana.”

Promootio riittinä, Arto Mustajoki - Myrsky vodkalasissa: Kirjoituksia Suomesta, Venäjästä ja elämästä, 2016. s. 195-197.

”Ehkä voimakkain mielikuva promootiosta on esteettinen kokemus, kokemus kauneudesta. Taisin useamman kerran sanoa spontaanisti: onpa upea näky! Puheen pitäjänä pääsin kaikkialla ihailemaan koko juhlapukuista ja juhlamielistä salia. Tohtoripoloneesia ja franseesia seurasin parvekkeelta, josta näkyy hyvin kuvioiden muodostuminen. Harvoin näkee niin kaunista ja ehyttä franseesia. Maailma näyttää yllättävän erilaiselta ja paljon juhlavammalta myös kantotuolista, joka on 160 senttimetrin korkeudella lattiasta. Promootion esteettinen nautinto syntyy hienoista asuista, juhlavasta musiikista, arvokkaasta tavasta liikkua, ennalta määrätyistä tapahtumista ja niissä ilmenevästä inhimillisestä variaatiosta.”

Promootion tunnelmia, Filosofisen tiedekunnan promootio 2014 -blogi, 4.6.2014. Arto Mustajoki - Myrsky vodkalasissa: Kirjoituksia Suomesta, Venäjästä ja elämästä, 2016, s. 198.

"- Poikaystäväni tietää, miten tärkeä tapahtuma on minulle. Olin opiskeluaikoina airuena sekä maatalous- ja metsätieteellisen tiedekunnan että filosofisen tiedekunnan promootioissa. Minulle tuli olo, että haluan itsekin tulla promootioon juhlimaan."

"- Promootio päättää yhden elämänvaiheen. Publiikki, jossa jaettiin todistukset, ei ollut samalla tavalla juhla. Jos olen 50 vuoden päästä hyvässä hapessa, voin osallistua promootioon riemumaisterina, nyt 25-vuotias Ahtosalo miettii."

FM Milja Ahtosalon haastattelu artikkelissa "Seppele maisterin päähän perjantaina", Kirkko & Kaupunki 21.5.2014, s.8.

"Toisia viehättää ajatus sukupolven ketjusta ja perinteiden jatkamisesta, toisia taas promootion omaleimaisuus. Muut juhlat, kuten ylioppilasjuhlat vaihtelevat perheittäin ja kaupungeittain, mutta promootio toteutetaan joka kerta kutakuinkin samalla tavalla, Helsingin yliopiston entinen protokolla-asiantuntija Anton Eskola sanoo.

Promootion pitäminen tänä vuonna ei ollut itsestäänselvyys. Dekaani pohti pitkään, kannattaako promootiota järjestää koulutusleikkausten ja yliopiston irtisanomisten aikaan, mutta promootio päätettiin pitää alkuperäisten suunnitelmien mukaan. Vaikeina aikoina tarvitaan yhteisöllisyyttä luovia ja yliopiston historiasta muistuttavia juhlia. Promootiokustannukset katetaan yliopiston rahastoista ja osallistujien kukkarosta.

Kannattaako juhlia tutkintoa, josta ei työllisty varmasti mihinkään?
- Tutkinnon suoritusta on aina järkevää juhlistaa. Iso promootio jättää osallistujiinsa mieleenpainuvamman jäljen kuin omat valmistujaiset. Paras hetki promootiossa koittaa, kun promootioaktissa on ollut tunteja, selkä alkaa olla jumissa ja happi loppuu. Yhtäkkiä Maamme-laulu alkaa, vahtimestari avaa ovet ja juhlasaliin alkaa tulla happea. Promootiossa sattuu ja tapahtuu, ja jokaisen vuosikerran tarinat jäävät kiertämään, Eskola kertoo."

'Valtiotieteellisen tiedekunnan promootio' , Demokraatti 2.6.2016 nro 22. s. 22-23.

"Jääkiekon ohella suomalaiset ovat kovin kiinnostuneita kuninkaallisten häistä ja ristiäisistä. Silloinkin, kun juhlakalut ovat kruununperimusjärjestyksessä kaukana kärjestä. Omista perinteellisistä seremonioista ei sen sijaan juuri julkisuudessa kerrota - lukuun ottamatta tietenkin Linnan juhlia. Ensimmäisiä vaateuutisia aletaan varmaan pian nähdä. Ulkomailla hämmästellään, miten koko kansa tuijottaa kättelyjonoa. (Kateellisille tiedoksi: olen ollut mukana ja rattoisaa on ollut.) Lakkiaiset sentään noteerataan. Sen sijaan 1600-luvulta periytyvät promootiot ovat joutuneet pimentoon. Näin kävi myös viime viikolla Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan 98. promootiolle. Sadat maisteri- ja tohtoripromovendit seuralaisineen tuskin haluavatkaan televisiokameroiden patteria valmistujaisjuhlaansa. Promootiot voivat hyvin. Halukkaiden mahduttamiseksi saliin oma tiedekuntani on jopa tihentänyt niiden järjestämistä. Jos perinteellisiä, juhlavia seremonioita halutaan, promootio olisi niin sanotusti valmis tuote tai konsepti.

Sain tuoda seppeleensitojaisissa riemumaisterien tervehdyksen vuoden 1969 promootiosta. Se vietettiin Vanhan Ylioppilastalon valtauksen varjossa. Perinteiden murskaamisesta innostuttiin sen jälkeen niin paljon, että Helsingin anomat tuomitsi pääkirjoituksessaan ajatuksenkin pitää moinen juhla. Samoihin aikoihin HS toki kuvaili ihannoivasti ja laajasti aatelistanssiaisia - kuuluihan lehden toimittaja yhteen vanhimmista vaakunasuvuistamme. Me promovendit olimme sentään ansainneet juhlamme omilla ponnistuksillamme, kun Ritarihuoneella tanssittiin esi-isien saavutusten pohjalla. Radikaaleja edusti juhlassamme 1969 ylioppilaspastori Seppo Kjellberg - tunnettu myös Biafra-graffiitistaTemppeliaukion kirkossa. Hän saapui Tuomiokirkkoon arkisissa vaatteissa varoittaen, että "joka kirkkoon astuu, saa aina varautua siihen, että hänelle myös saarnataan". Näin tapahtui. "Maisterin titteli, rahvaasta erottuva pukeutuminen, suljetut juhlat ja vieraus elämän arjelle eivät kuvaa sitä todellisuutta, jossa korkeakouluopintojen jälkeen eletään", oma vihkipastorimme julisti.

Kriittinen moniarvoisuus kuuluu akateemisuuteen. Ehkä sitä olisi voinut olla enemmänkin tämän kevään juhlassa, jossa kerrattiin moneen otteeseen promootioiden 376-vuotista historiaa. Priimustohtori Harri Mäcklin puolusti toki reippaasti sivistysyliopistoa, joka on ollut konsulttifraseologian ja Juha Sipilän "kaiken maailman dosentit" -leikkausten paineessa. Perinteen muotojen säilymisestä huolimatta paljon on muuttunut puolessa vuosisadassa. Maisterifranseesissa nähtiin naispari (toinen mustissa, toinen valkoisissa), tohtoripoloneesia johti miespari. Kymmenet puheet olivat yleensä ainakin kolmikielisiä, ja sadoissa promovendeissä oli eksoottista väriä. Globalisoitumisen rinnalla kannattaisi toki puolustaa kansalliskieliä niin tieteessä kuin sen seremonioissa ja symboleissa. Rehtori Jari Niemelä kysyikin, mitä yliopiston päärakennuksen päätykolmioon kirjoitetaan alkavassa remontissa. Ehkä sanaton friisi Säätytalon tyyliin?

Ekumeenisen jumalanpalveluksen rinnalla on jo jonkin aikaa ollut tunnustukseton tilaisuus Ritarihuoneessa, jonne siirtyvien joukko lienee kasvanut. Nyt siellä puhui riemumaisteri Ilkka Niiniluoto. Tuomiokirkossa saarnasi nuoren pastorin sijaan turvallisesti teologian professori. Vanhan valtauksesta ulos marssinut Risto Volanen väitti tuohon aikaan akateemisten traditioiden jo kaatuneen. Näin ei ole käynyt. Tiedeyhteisö näyttää tosin jakaantuneen niiden suhteen. Osa pitää tiukasti kiinni perinteisistä juhlamuodoista, suurta osaa ne eivät näy kiinnostavan. Kovin vähän opettajia osallistui promootioaktiin ja sen päättävään komeaan kulkueeseen Senaatintorille. Promootiotoimikunnassa 1969 uskalsin jopa ehdottaa, että naiset voisivat käyttää muuallakin kuin seppeleensitojaisissa aiempia juhlapukujaan, kun  kokonaisuus oli muutoinkin kallis. 
"Lopetetaan saman tien koko promootio", kivahti tohtoripromovendeja edustanut Matti Klinge. Valkoiset puvut siis hankittiin (hääpuku ei pääsääntöisesti kelpaa), ja niin tehtiin tänäkin keväänä.

Tämä on detalji, mutta kaikkien perinteiden säilyminen edellyttää myös niiden uudistumista. Tätä kannattaa maltillisesti pohtia. Promootio ei ole enää kansallinen merkkitapahtuma, kuten tasan sata vuotta sitten, kun valtionhoitaja Gustaf Mannerheim vihittiin kunniatohtoriksi hänen Sophie-tyttärensä toimiessa yleisenä seppeleensitojattarena. Vielä 1950 promootio symboloi vaikean ajan jäämistä taakse. Eri puolille Suomea levinneet promootiot ovat nykyään iloisen juhlavia valmistujaisia nuorille maistereille ja toisinaan varttuneillekin tohtoreille. Kuitenkin tärkeä ja kansainvälisesti ainutlaatuinenkin osa kansallista perinnettämme."

'On myös kotoisia juhlaperinteitä', kirj. Jyrki Vesikansa.
Iltalehti 1.6.2019 Nro 126. s. 59.

"Kohtalotoverini sanoitti promootion täydellisesti: "Vaatii yhteisen sosiaalisen sopimuksen leikkiä tällaista arvokasta rituaalia. Hioa miekkoja samppanjalla, puhua latinaa joka hiivatin välissä, purjehtia, tanssia ja kuunnella toinen toistaan ylevämpiä puheita monta päivää." Olen tismalleen samaa mieltä hänen kanssaan.

Väitän, että järjellä ei ole mitään tekemistä elämän tärkeimpien juttujen kanssa. Väitän myös, että tällaisena aikana tarvitsemme ennen kaikkea asioita, joissa ei ole varsinaisesti järjen ripettäkään. Tarvitsemme karnevaaleja, jotka eivät hyödytä ketään tai tuota lisäarvoa millekään. Sosiaalisia sopimuksia, jotka antavat luvan ylittää arjen ja heittäytyä leikkiin. Naurettavia perinteitä, jotka sitovat meidät hetkeksi yhteen. 

Jotta juhla tuntuu luissa ja ytimissä saakka, keinotekoisia sääntöjä on pakko noudattaa, vaikka se konservatiivista onkin. Muutoin emme ole osa vuosisatojen ketjua, ja juuri se on jutun juju. Kunnes jälleen maanantaiaamuna, pää valvomisesta kipeänä, saattaa taas jaksaa arkeaan 2020-luvulla."

- Oona Laine, Merkintöjä-palsta, Helsingin Sanomat 16.5.2022. Valtiotieteellisen tiedekunnan promootiosta 2022.