Rauduskoivu

Kevättalvella rauduskoivu on ulkoisessa lepotilassa (ekodormanssi): kasvuunlähtö olisi mahdollista, mutta alhaiset lämpötilat estävät sen. Lämpötilan noustessa koivu puhkeaa hiirenkorvalle. Koivu kukkii Etelä-Suomessa toukokuussa ja siemenet kypsyvät heinä-elokuussa.

 

 

Syksyllä koivu alkaa talveentua, eli sen pakkaskestävyys alkaa kasvaa. Talveentumiseen liittyvä näkyvä muutos on ruska. Monien puuvartisten kasvien tavoin talveentumisen edellytys on kasvun pysähtyminen. Aktiivisessa kasvuvaiheessa pakkaskestävyys on heikko.

Pitenevät yöt ovat tärkein koivun talveentumisen käynnistävä tekijä. Myös alhaiset lämpötilat edistävät talveentumista. Lämpötilaan verrattuna valojakson muutos on luotettava vuodenajan signaali: valojakso muuttuu joka vuosi samalla tavoin, kun taas lämpötilan lasku syksyllä vaihtelee vuodesta toiseen.

Koivulle ovat ominaista ns. päivänpituusekotyypit: perinnöllisten erojen vuoksi eri leveyspiireillä talveentuminen käynnistyy eri aikaan eri valojaksoissa, mikä takaa talveentumisen oikeaan vuodenaikaan.Lapissa keskikesän yöttömän yön jälkeen jo melko lyhyt pimeä jakso käynnistää koivun talveentumisen, etelässä puolestaan talveentumisen käynnistävä kriittinen yön pituus on suurempi.

Talveentumisen myötä koivun pakkaskestävyys kasvaa ja puu kehittää ns. sisäisen lepotilan (endodormanssi). Sisäisen lepotilan aikana kasvu ei ole mahdollista vaikka olosuhteet (lämpötila) olisivat suotuisat. Puut kuitenkin altistuvat viileälle, mikä usein jo alkutalven aikana purkaa sisäisen lepotilan. Tämän jälkeen ulkoinen lepotila estää kasvun seuraavaan kevääseen asti.

Koivun tavoin valojakso yhdessä alhaisten lämpötilojen kanssa säätelee monien pohjoisten alueiden puiden talveentumista. Poikkeuksena ovat pihlaja ja eräät muut ruusukasvien heimoon kuuluvat puut (esim. omena), joilla lämpötila on ensisijainen talveentumisen signaali.