Helsingin yliopisto on Suomen vanhin ja koulutustarjonnaltaan monipuolisin tiedekorkeakoulu, joka on perustettu vuonna 1640.

Helsingin yliopiston korkealaatuinen opetus, tutkimus ja innovaatiot ovat kansainvälisesti arvostettuja. Tämä näkyy menestyksenä kansainvälisissä yliopistovertailuissa, joissa useimmissa sijoitumme 100 maailman parhaan yliopiston joukkoon. Maailman kaikkien yliopistojen joukossa kuulumme siis yhden prosentin parhaimmistoon.

Lue lisää kansainvälisistä yliopistovertailuista ja Helsingin yliopiston sijoituksista.

Kun valitset opiskelupaikaksesi Helsingin yliopiston, saat tutkinnon maailmalla arvostetusta huippuyliopistosta.

Yhtenä maailman johtavista monitieteisistä yliopistoista uskomme ajattelun voimaan muuttaa asenteita, ihmisiä ja yhteiskuntaa – maailman parhaaksi. Tavoitteemme on tuottaa ja jakaa tietoa, joka auttaa ratkaisemaan meitä kaikkia koskettavia maailmanlaajuisia haasteita. Olemme edelläkävijöitä esimerkiksi ilmastotutkimuksessa ja maailman kärkeä syöpähoitojen mekanismien ymmärtämisessä.

Helsingin yliopisto on ainoana suomalaisena yliopistona Euroopan parhaiksi luokiteltujen tutkimusyliopistojen liiton (League of European Research Universities, LERU) jäsen. Liittoon kuuluu 21 Euroopan johtavaa tutkimusyliopistoa.

Monet kandi- ja maisteriohjelmistamme ovat yhteydessä tutkimukseen, jolla pyritään rakentamaan parempaa ja kestävämpää maailmaa. Kun valitset opiskelupaikaksesi Helsingin yliopiston, voit kantaa kortesi kekoon - maailman parhaaksi.

Helsingin yliopisto tarjoaa yhteensä 31 kandi- ja 33 maisteriohjelmaa, joiden opetus on joko kokonaan suomeksi ja/tai ruotsiksi. Lisäksi yliopistossa voi opiskella englanninkielisessä kandiohjelmassa, Bachelor's Programme in Science.

Englanninkielisiä maisteriohjelmia yliopistolla on 35. Osassa näistä ohjelmista voit myös suorittaa opintoja osittain tai kokonaan suomeksi ja/tai ruotsiksi. Kansainvälisiin maisteriohjelmiin voit hakea seuraavan kerran 3.12.2019 – 10.1.2020 (syksyllä 2020 alkaviin opintoihin).

Kandiohjelmien laajuus on 180 opintopistettä ja niiden suorittamiseen tarvitaan kolme vuotta kokopäiväistä opiskelua. Maisteriohjelmien laajuus on 120 opintopistettä ja niiden suorittamiseen tarvitaan kaksi vuotta kokopäiväistä opiskelua. Monitieteellisen lähestymistavan ansiosta tutkintoaan voi muokata omien kiinnostuksen aiheiden tai vahvuuksien pohjalta. Moni opiskelija saa mahdollisuuden osallistua huippuluokan tutkimukseen jo opintojensa aikana.

Etsi itsellesi sopiva koulutus Helsingin yliopiston kandi- ja maisteriohjelmista. Hakutoiminnon avulla voit tutustua kaikkiin suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi opetettaviin alempiin ja ylempiin korkeakoulututkintoihin.

Tohtorikoulutusta varten Helsingin yliopistossa toimii neljä tutkijakoulua, joissa on yhteensä 32 tohtoriohjelmaa. Lue lisää tohtorikoulutuksesta.

Kun valitset opiskelupaikaksesi Helsingin yliopiston, nautit laajasta ja monitieteellisestä kurssitarjonnasta sekä saat pohjan jatko-opinnoille.

Valmistuminen huippuyliopistosta antaa sinulle hyvät eväät työelämään. Viimeisimmän uraseurantakyselyn (mukaan 91 % vuonna 2012 Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon tutkinnon suorittaneista oli töissä viisi vuotta valmistumisen jälkeen.

Urapolkusi rakentaminen alkaa jo opintojesi aikana. Helsingin yliopiston urapalvelut tarjoaa neuvoja ja tukea opintojesi alusta siihen, kun valmistumisestasi on kulunut vuosi. Tarjolla on mm. uraohjausta, työnhaku- ja harjoitteluneuvontaa, mentorointia sekä työnhakuun ja uramahdollisuuksiin liittyviä tapahtumia.

Helsinki Think Company on Helsingin yliopiston akateemisen yrittäjyyden kehto, työtila ja areena tapahtumille. Se on kohtaamispaikka opiskelijoille, tutkijoille ja kaikille yrittäjyydestä kiinnostuneille, joka tarjoaa saman henkisten ihmisten yhteisön lisäksi mm. ilmaisia coworking-tiloja, ideakiihdyttämöitä ja mentorointia.

Kun valitset opiskelupaikaksesi Helsingin yliopiston, saat työuraasi tukevaa ja hyödyntävää ohjausta, asiantuntemusta ja verkostoja.

Useimmissa kandi- ja maisteriohjelmissamme on mahdollista tai jopa pakollista suorittaa opiskelujakso ulkomailla. Yhteensä Helsingin yliopistolla on yli 500 vaihtokohdetta ympäri maailmaa. Lähes kaikkiin tutkintoihin on myös mahdollista sisällyttää työharjoittelujakso, jonka voit suorittaa myös ulkomailla.

Helsingin yliopisto on kansainvälinen tiedeyliopisto, jolla on vahvat kansainväliset kontaktit ja kumppanuudet. Yli 20 % tutkimus- ja opetushenkilöstöstä sekä lähes kolmasosa tohtoriopiskelijoista ja tutkijatohtoreista on kotoisin Suomen ulkopuolelta. Kansainvälisten opiskelijoiden määrä on noin 6 % yhteensä noin 31 000 opiskelijasta. Lisäksi Helsingin yliopisto vastaanottaa vuosittain noin 1 000 vaihto-opiskelijaa. Yksittäisten tutkijoiden, tutkimusryhmien, laitosten ja tiedekuntien omien verkostojen lisäksi yliopisto on mukana useassa kansainvälisessä järjestössä ja verkostossa.

Kun valitset opiskelupaikaksesi Helsingin yliopiston, opiskelet aidosti kansainvälisessä ympäristössä ja saat mahdollisuuksia verkostoitua myös ulkomailla.

Helsingin yliopistossa kaikki opettajat tutkivat ja kaikki tutkijat opettavat. Kanssakäyminen opiskelijoiden ja tutkijoiden välillä onkin olennainen osa akateemista elämää Helsingin yliopistossa. Yliopistoyhteisössämme opiskelee ja työskentelee noin 31 000 opiskelijaa ja 4 400 tutkijaa. Opiskelijat ja tutkijat työskentelevät yhdessä kampuksilla, ja professorit ja opettajat ovat helposti lähestyttäviä.

Kun valitset opiskelupaikaksesi Helsingin yliopiston, pääset uusimman tutkimustiedon äärelle ja saat opetusta huippututkijoilta.

Opiskelijaelämä on tärkeä osa opiskelukokemusta. Helsingin yliopiston opiskelijayhteisö on hyvin aktiivinen ja Helsingin yliopiston ylioppilaskuntaan (HYY) kuuluvat yli 250 opiskelijajärjestöä järjestävät vuosittain tuhansia tapahtumia. Osallistumalla järjestötoimintaan opit ja koet uusia asioita, tutustut ihmisiin ja verkostoidut yli tieteenalojen.

Kaikki tutkinto-opiskelijat ovat Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan jäseniä. Opiskelijana ja ylioppilaskunnan jäsenenä saat lukuisia palveluja ja etuja, jotka helpottavat elämääsi ja talouttasi. Käytössäsi ovat esimerkiksi opiskelija-asunnot, perusterveydenhuolto, liikuntapalvelut (Unisport) ja opiskelijahintaiset lounaat. Lisäksi saat lukuisia alennuksia, esim. julkisen liikenteen lipuista sekä kulttuuritapahtumista.

Lue lisää opiskelijaelämästä ja -eduista Helsingin yliopistossa HYY:n sivuilta.

Kun valitset opiskelupaikaksesi Helsingin yliopiston, olet oikeutettu moniin etuihin ja palveluihin sekä voit osallistua aktiivisesti opiskelijaelämään

Helsingin yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä: keskustassa, Kumpulassa, Meilahdessa ja Viikissä. Lisäksi yliopistolla on tutkimusasemia muun muassa Hyytiälässä, Kilpisjärvellä ja Keniassa.

Muutenkin yliopistolla on monipuolinen oppimisympäristö: historiallisia rakennuksia 1800-luvulta, korkeatasoisia laboratorioita, kasvitieteellisiä puutarhoja, koemaatiloja ja monimuotoisia luokkahuoneita oppimiseen niin paikan päällä kuin etänäkin. Kaikille opiskelijoille on tarjolla kattavat IT-palvelut, sähköiset oppimisalustat ja sähköisesti jaettavat opetusmateriaalit. Kieliä voit opiskella myös kielikeskuksen itseopiskelutilassa, jolloin opiskelumateriaalisi koostuu äänitteistä ja erilaisista videoista.

Kurssi- ja muuta opinnoissa tarvittavaa kirjallisuutta löydät yliopiston moderneista kampuskirjastoista yli 73,5 hyllykilometrin verran. Materiaalit ovat käytössäsi virtuaalisesti, mobiilisti tai perinteisessä kirjamuodossa. Myös Kansalliskirjasto, Suomen vanhin ja laajin tieteellinen kirjasto, on osa Helsingin yliopistoa. Arkkitehtuuristaan palkitusta ja upeasti valoa tulvivasta Kaisa-talon pääkirjastosta taas löydät 1 000 työpistettä ja hienoja rentoutumistiloja. Yliopistolla on myös ympäri vuorokauden käytettävissä olevia opiskelutiloja, kuten oppimiskeskus Aleksandria.

Tiedekulmaan jokainen on tervetullut kuuntelemaan, katselemaan ja kokemaan yliopistossa tehtävää tutkimusta ja opetusta.

Kun valitset opiskelupaikaksesi Helsingin yliopiston, pääset opiskelemaan monipuolisiin tiloihin ja inspiroiviin ympäristöihin.  

Helsingin yliopisto on sitoutunut edistämään tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä ehkäisemään syrjintää kaikessa toiminnassaan. Yliopiston päämääränä on olla edelläkävijä moninaisuutta kunnioittavan ilmapiirin sekä hyvinvoivan opiskelu- ja työympäristön luomisessa. Yliopisto tunnistaa ja poistaa käytäntöjä ja rakenteita, jotka tuottavat ja ylläpitävät eriarvoisuutta. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus sekä niiden osana esteettömyys tulee olla osa moninaisen ja monikielisen yliopistoyhteisön arkipäivää.

Lue lisää yliopiston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöstä.

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnalla (HYY) on myös kaksi häirintäyhdyshenkilöä, jotka tarjoavat ohjeita ja tukea häirintää, kiusaamista, syrjintää tai muuta epätasa-arvoista kohtelua kokeneille opiskelijoille. Lisäksi monilla opiskelijajärjestöillä on omat häirintätapauksista vastaavat yhdyshenkilönsä.

Kun valitset opiskelupaikaksesi Helsingin yliopiston, olet osaltasi mukana luomassa tasa-arvoisempaa ja yhdenvertaisempaa yliopistoa sekä yhteiskuntaa.

Helsinki on yksi Suomen suurimmista ja vilkkaimmista opiskelijakaupungeista, jossa opiskelee yli 60 000 yliopisto- ja korkeakouluopiskelijaa.

Tutustu Helsingin kaupunkiin.

Kun valitset opiskelupaikaksesi Helsingin yliopiston, asut kaupungissa joka on täynnä opiskelijatapahtumia, harrastusmahdollisuuksia ja palveluja opiskelijoille. 

Hakuaika syksyllä 2020 alkaviin kansainvälisiin maisteriohjelmiin alkaa 3.12.2019 klo 8.00 ja päättyy 10.1.2020 klo 15.00. Tutustu ohjelmiin ja hakuohjeisiin.

Englanninkielisen Bachelor’s Programme in Science -kandiohjelman hakuaika riippuu aikaisemmasta tutkinnostasi. Lisätietoa ohjelmasta ja hakuajoista (englanniksi)

Suomen ja ruotsinkielisiin kandiohjelmiin haetaan korkeakoulujen yhteishaussa, joka on seuraavan kerran 18.3.–1.4.2020.

Tutustu tohtoriohjelmien hakuaikoihin.